Huvittavaa lukea näitä pitkiä, ajan kanssa kirjoitettuja itkuvirsiä siitä kuinka paska tämä(kin) levy on. Final Frontierin haukkuminen surkeaksi paskapökäleeksi on suorastaan trendi, ja nyt päästään uudella tarmolla Book of Soulsin kimppuun. Mitä Maidenin pitäisi tehdä nykyään? Maidenin kohdalla vuosikymmenten aikana tapahtunut muuttuminen on kuitenkin tapahtunut mielestäni luonnostaan ja bändi on aina kuulostanut itseltään, ja silti jokainen levy on erilainen eikä samoja juttuja ole kovin paljoa toistettu. 80-luvun levyt on jo tehty silloin 80-luvulla. Täysin samanlaisia biisejäkö pitäisi tehdä edelleen? Onhan tämä koko 2000-luvun "suuntaus" ollut selvillä jo 15 vuotta, niin jos niin paljon inhoaa näitä levyjä, miksi paneutua hirveällä vihalla ja raivolla jokaiseen levyyn, vain julistaakseen kuinka surkea se on? Tuleeko se yllätyksenä jotenkin että biisit on "pitkiä ja tylsiä ja sävellyslaari on tyhjä ja soundit on paskat ja Bruce ei osaa laulaa, eikä Nicko soittaa rumpuja jne..." jos on ollut tuota mieltä jo pitkään kyseisen bändin kohdalla? Itse en yleensä edes kuuntele muutamia yksittäisiä biisejä lukuunottamatta niiden bändien uusia levyjä, jotka tietää jo ennalta kuulematta paskaksi. Vaikka olisi sellaisia bändejä, joiden vanha tuotanto saattaa olla mielestäni erittäin hyvää/kovaa.
No, toivottavasti kaikki levyn ostaneet saavat edes K-plussapisteet jos eivät muuta vastinetta rahalleen. Prismasta vaiko Cittarista, siinä tosin pähkinä purtavaksi. Anttila ei ole enää potentiaalinen levykauppa edellämainittujen rinnalla, niin ne ajat muuttuu
