^ Tuo Ascension kyllä toimii mainiosti!
Täälläpäin on kahlattu vähän syvemmissä vesissä viime aikoina.
Tad Morose, eli käännöskukkasena: "hitusen synkkänä" bändin uusin "March of the Obsequious" ollut voimasoitossa. Pidin levystä niin paljon - että ei tuota oikein edes raatsinut takaisin laittaa hyllyyn, ja pitänee palata CD:n pariin pienen tauon jälkeen.
Bändi on näiden uudempien plattojen myötä kulkenut mustia polkuja pitkin, ja se jatkuu edelleen. Nyt kuitenkin on otettu synkemmän heavyn mukaan taas enemmän heidän "Matters of the Dark" ja
"Modus Vivendi" älppäriensä tyylistä poweria.
Tässä tapauksessa powerilla ei kuitenkaan tarkoiteta vaikkapa Beast in Black tai Battle Beast tyylisten (ihan toimivien) bändien musaa - aivan päinvastoin. Tämä on melkoisen rankkaa, raastavaa, ja kunnon perusnegatiivista
kamaa. Enemmän bändin musan tunnelmalla on yhteistä vaikkapa nopeasti soittavaan doom-bändiin, tai jopa hieman vitkuttelevaan melodeath-bändiin. (Escape kappaleen levyllä erityisen rankkana mainintana).
Jokin tässä vaan on että toimii meikälle kuin häkä. Yhtään heikkoa biisiä ei ole, levyn kesto on 39 min. - erittäin tiukka kokonaisuus. Levyn parissa ekassa biisissä rakennetaan vähän haastavammilla biisellä tunnelmaan, ja sen jälkeen sitten välillä vedetään jopa lähes "urku enemmän auki" - ennen lopun perinteisempää "This Perfect Storm" kipaletta.
Hemlinin laulutyyli on tyypillisen tapaansa miehekkään raaka, mutta hän käyttää "puhdasta" laulutyyliäänkin säästeliäästi joillakin biiseillä. Varsin pätevä kaveri tontillaan mielestäni. Mielenkiintosesti hänen veljensä on muuten folkpoppoo Nordman:in Håkan! (Vandraren har ingenstans att gå, när han kommit fram till slutet..)
Urban Breedia moni kaivannee samettisemman kurkkunsa vuoksi, mutta hänen kanssaanhan bändillä meni sukset ristiin jo ikuisuus sitten.
Bändin soittotaidothan ovat tiedossa. Kyseessä on siis progebändin taidot omaava pumppu, joka ei enää soita progea.. Huimaa vaikkapa tuo rumputyöskentely.. useasti nykymusiikilla rummut ovat studiossa ohjelmoituja, ja paljon käsiteltyjä. Tässä ne ovat todella aidon kuuloisia, ja mahtavasti soitettuja.
"Krunt" Andersson on tyylikäs kitaristi, ja ne riffit..huh.. siis oikeasti näin niitä pitää tehdä, ja tykittää menemään.
Älppäri on tehty pienelle levy-yhtiöllä, ja lähes kaikki paitsi masterointi on tehty itse.
Tuotannosta erityismainos. Nyt se on tosiaan ns. kohdillaan. Edellisen levyn lievä raastavuus on poistettu soundista, ja dynamiikkaa lisätty enemmän kuin nykylevyillä yleensä on. Stereoita kannattaa siis ruuvata kovemmalle kuin yleensä tämän platan osalta. Mitään muovisuutta, digitaalista kihinää, tai ylimääräistä käsittelyä ei kuulu läpi. Varsin "luomua" tämä siis on kaikilta osin.
Ei tätä voi kuin suositella ostettavaksi, jos todella raaka, ja rankka power kiinnostavat!
kakkosalbumi Under The Veil Of Madnessin lupaillaan seuraavan pian perässä.
Sabaton-puhkunta on muodissa...
Settilista tosin oli turhan(kin) lyhyt.
