METALLICA

[Jussi]

All the great bands had that moment. There’s that great debate about whether bands should carry on or should they just rest on when they were at their best and leave it at that.

Snider: Yeah. You know what, I’m sort of with that. I’m asked ‘Why aren’t you doing new music?’ I’m like, ‘I’m not driven. I’m not motivated to do the music anymore.’ I don’t feel it, I don’t have.. I mean I’ve seen this quoted and it’s true. After Stay Hungry I was declawed … well, not declawed. I remember this moment: I was sitting poolside in the 80s in a million dollar house with five cars, two boats in the driveway, and I’m sitting by the pool with a fucking full wallet and I’m thinking about the next song of teen angst. And I’ve got nothing, I’m literally sitting there going. ‘I’m not mad.’ I’m not screaming about we’re gonna make it, and we’re not going to take it, and I wanna rock. I made it, I didn’t take it, and I’ve rocked! And I’ve got nothing. And you continue to write for a couple of years and the song quality was there — no doubt about it — my craft was there on Desperado and Widowmaker but what drove me and Twisted Sister to the heights was that gnawing, that fire, that frustration, it was the message in my music. I’ve talked to a fan who became a big record executive for awhile, now he’s a big Hollywood movie writer, his name is Brian Kauffman. He had seen Twisted Sister 45 times, and I asked him ‘Why did you come to see us 45 times?’ And in a moment of idiot savant, he goes, ‘Because I believed you believed.’ I was like ‘What the hell does that mean?’ He said ‘You were so convinced when I saw you on that stage. You were so convinced you were going to be the biggest thing since sliced bread. I had no choice but to believe in you.’ And, again, going back to what I like about these bands, hearing that moment in time when they believe they have nothing to lose, and will take out anybody who tries to get in their way.

Pöhkö Dee; botskien pitäisi olla vedessä eikä pihatiellä.

[Spacecake]

Jotenkin laiskan ja munattoman oloinen tämä uusiopuleeraus. Ei tavoiteta sitä alkuperäistä apinanraivoa, jota levyllä haettiin.

Nimenomaan haettiin, mutta yritykseksi jäi. Soundin Death Magnetic -levyarviossahan se hyvin sanottiin: eivät ihmiset kuuntele asennetta vaan musiikkia. Kyllä meikälle toimii tämä puleeraus, vaikka rumpusoundissa on menty hieman äärilaidasta toiseen tuossa miksauksessa. Tuntematon kaveri mulle tämä Daryl, mutta osaava muusikko näemmä.

[Serpent]

Minä taas kuuluun niihin Metallica-faneihin, jolle neljä ekaa levyä putoaa ns. kympillä ja vielä musta albumikin kohtuullisen hyvin. Load, Reload ja St. Anger taas ei yhtään. Kaikkia on yritetty kuunnella hyvällä uskolla, mutta kun ei lähde, niin ei lähde. St. Angerin "uusintanauhoitusta" kuuntelin viime viikolla ja vaikka soundit jne. olivat tavallaan hyvät, niin ei vaan lähtenyt. Biisit eivät toimi, riffit ovat paikoitellen kamalia enkä itse pidä tuosta Hetfieldin (tai tässä cover-tapauksesta Hetfield-imitaation) tyylistä lainkaan siinä määrin kuin niistä alkupään levyjen tyylistä.

Death Magnetic on mielestäni askel parempaan suuntaan, vaikkei sekään kunnolla iskenyt. Biisit ylipitkiä ja soundeissa toivomisen varaa. Mutta silti sentään parempi kuin - eittämättä - omaperäinen St. Anger.

Hienoa kai se on, ainakin Metallican kannalta, jos jokaiselle levylle löytyy faninsa.

[Spacecake]

A.Mattilahan kehui silloin Soundissa St A:n järkyttävän kovia riffejä. En löytänyt niitä kuin korkeintaan yhden. Mutta jotenkin tuossa coverisetissä yllättävän moni riffi kuulosti kovalta. Ei paremmat (no makunsa kullakin, siis mun korviin miellyttävämmät) soundit tuosta viiden tähden levyä olisi tehneet, mutta ehkä joten kuten diggailtavan.

[Leprosy]

Hienoa kai se on, ainakin Metallican kannalta, jos jokaiselle levylle löytyy faninsa.

Kaveri heitti joskus aika hauskan ajatusleikin, eli mikähän olisi Metallican myöhempien levyjen ja yleisesti ottaen koko bändin suosio ja arvostus, jos viittä ekaa levyä ei olisi olemassa ja Load olisi niiden debyytti.

[Serpent]

Kaveri heitti joskus aika hauskan ajatusleikin, eli mikähän olisi Metallican myöhempien levyjen ja yleisesti ottaen koko bändin suosio ja arvostus, jos viittä ekaa levyä ei olisi olemassa ja Load olisi niiden debyytti.

Hauska pohdinta, mutta sitä pitäisi ensin laajentaa vielä sillä, että mihin aikaan se Load olisi debytoinut: 1990-luvulla, kuten oikeastikin, vai Kill 'em Allin sijasta kasarin alussa, sillä näillä seikoillahan on hirveästi ollut vaikutusta bändin suosioon ja menestykseen.

Lienee silti selvä, että varmuudella voimme sanoa, että olisi hyvin erilainen ja todennäköisesti huomattavasti vähäisempi. Onhan se toisaalta myös jotenkin absurdia, että maailman suurin(?) heviyhtye on rakentanut uransa thrashilla, joka kuitenkaan ei ole koskaan ollut mikään erityisen suuri kaupallinen juttu (siis kun vrt bändeihin sitä ennen tai jälkeen), mutta oikea paikka, aika ja oikeanlainen promootio - sillä tehdään ihmeitä.

[Oss1]

Itse oon leikkiny sellasella ajatusleikillä, että Metallica olisikin lopettanut vuonna -87 ja maailma olisi parempi paikka elää.

[P.K.]

Itse oon leikkiny sellasella ajatusleikillä, että Metallica olisikin lopettanut vuonna -87 ja maailma olisi parempi paikka elää.

Höpön löpön. Ei ilman Justicea vois elää!

[Hese]

Itse oon leikkiny sellasella ajatusleikillä, että Metallica olisikin lopettanut vuonna -87 ja maailma olisi parempi paikka elää.

Höpön löpön. Ei ilman Justicea vois elää!

Tämä.

[Sickening]

Loputtomien Metallica-keskusteluiden kohdalla mulle tulee usein mieleen se, että muutkin bändit tekee (toisten mielestä, toisten mielestä ei) paskoja levyjä. Siitä ei yleensä vaan nouse samanlaista älämölöä, koska laji pysyy samana. Kumpi sitten loppujen lopuksi on pahempi moka: se että tekee kehnon levyn ihan eri lajin puitteissa vai työntää ulos sitä samaa death metallia tai mitä vaan, mutta sillä kertaa täysin väsynein ja munattomin tuloksin?

Kaiken aikaa isot ja pienet bändit tekee hyviä ja vuorostaan huonompia levyjä. Se tosiaan että viiskymppisiään viettävät kaverit ei saa itsestään irti vilpitöntä parikymppisen anarkiankatkuista potkuraivoa.. se ei nyt juurikaan yllätä, enkä siitä tohtisi ihmistä arvostella. Ellei sitten totaalisesti myy itseään ja arvojaan. Ja henkinen kasvu ei ole yhtä kuin se itsensä myyminen.

[Angry Neurotic]

Loputtomien Metallica-keskusteluiden kohdalla mulle tulee usein mieleen se, että muutkin bändit tekee (toisten mielestä, toisten mielestä ei) paskoja levyjä. Siitä ei yleensä vaan nouse samanlaista älämölöä, koska laji pysyy samana. Kumpi sitten loppujen lopuksi on pahempi moka: se että tekee kehnon levyn ihan eri lajin puitteissa vai työntää ulos sitä samaa death metallia tai mitä vaan, mutta sillä kertaa täysin väsynein ja munattomin tuloksin?

Kaiken aikaa isot ja pienet bändit tekee hyviä ja vuorostaan huonompia levyjä. Se tosiaan että viiskymppisiään viettävät kaverit ei saa itsestään irti vilpitöntä parikymppisen anarkiankatkuista potkuraivoa.. se ei nyt juurikaan yllätä, enkä siitä tohtisi ihmistä arvostella. Ellei sitten totaalisesti myy itseään ja arvojaan. Ja henkinen kasvu ei ole yhtä kuin se itsensä myyminen.

Hyvin kirjoitettu ja olenkin kanssasi täysin samaa mieltä. En voi käsittää miten ihmiset jaksavat länkyttää esimerkiksi (Re-)Load:sta tai Larsista vuodesta toiseen. Kun taas toisaalta bändin viimeaikainen live-konsepti on täysin uniikkia kamaa.

[Sickening]

Joo ja ei keskustelu bändistä kuin bändistä sinänsä mitenkään väärin ole. Jotkut keskustelijat vaan tuntuu tuomitsevan genrerajojen välillä poukkoilun juuri siinä tapauksessa, että kokeilu ei omasta mielestä onnistunut, eli uudenlainen levy on jonkun päässä huono. Ei tavallaan mielletä sitä enää hienona asiana, että kokeillaan muuta. Se on siistiä vasta silloin, kun onnistutaan tehdä todella hyvä levy, eli epäonnistuminen on paheksuttavaa. Jos Metallica olisi koko uransa ahkeroinut thrash-levyjä, olisi täysin mahdollista, että suurin osa levyistä Justicen tai s/t:n jälkeen kuulostaisi joka tapauksessa väsyneeltä tai epärehelliseltä, koska sitä samaa nuorukaisen polkuintoa ei enää ole tallella.

[Deedee]

Taiteilijan pitää tehdä taidetta ensisijaisesti itselleen. Ne, jotka tekevät asioita ensisijaisesti muiden iloksi ja hyödyksi, ovat palvelijoita, työntekijöitä ja sen sellaisia. Eikä siinä mitään vikaa ole, mutta taiteilijuuden kantava idea on olla jotain muuta. Joskus se voi tarkoittaa muuta kuin rässinpoljentoa.

Onhan se toki ikävää että vastuu musiikillisen merkityksen löytämisestä (tunnetaan myös "fanituksen lopettamisena ja/tai sen kohteen vaihtamisena silloin, kun perusteita ja henkilökohtaista tarvetta siihen ilmenee") onkin kuulijalla eikä niinkään bändillä.

Wear the grudge like a crown of negativity.
Calculate what you will or will not tolerate.
Desperate to control all and everything.

Tool - The Grudge

[ts]

Omalle kohdalle Load ja ReLoad ovat parasta Metallicaa Justicen jälkeen. Joten jos seuraavaksi tulisi taas sitä hard rock / country settiä, niin ostaisin! Etenkin The Outlaw Torn, huh, niin niitä eeppisiä biisejä tulisi jatkossakin tehdä!

Tosin vastaavan toteamuksen olen jo niin monesti tehnyt, mutta aihealueet taitavata käydä kehää näin "levyjen välissä"

[Sabbathman]

Kumpi sitten loppujen lopuksi on pahempi moka: se että tekee kehnon levyn ihan eri lajin puitteissa vai työntää ulos sitä samaa death metallia tai mitä vaan, mutta sillä kertaa täysin väsynein ja munattomin tuloksin?
...
Joo ja ei keskustelu bändistä kuin bändistä sinänsä mitenkään väärin ole. Jotkut keskustelijat vaan tuntuu tuomitsevan genrerajojen välillä poukkoilun juuri siinä tapauksessa, että kokeilu ei omasta mielestä onnistunut, eli uudenlainen levy on jonkun päässä huono. Ei tavallaan mielletä sitä enää hienona asiana, että kokeillaan muuta. Se on siistiä vasta silloin, kun onnistutaan tehdä todella hyvä levy, eli epäonnistuminen on paheksuttavaa. Jos Metallica olisi koko uransa ahkeroinut thrash-levyjä, olisi täysin mahdollista, että suurin osa levyistä Justicen tai s/t:n jälkeen kuulostaisi joka tapauksessa väsyneeltä tai epärehelliseltä, koska sitä samaa nuorukaisen polkuintoa ei enää ole tallella.

Molemmat ikäviä epäonnistumisia. Eri lajin puitteissa tehdyt kokeilut ovat tietenkin taiteellisesti ajatellen kunnioitettavia ja mielenkiintoisia - taidehan pysähtyisi ilman uusien juttujen kokeiluja - mutta loppuviimein ne ovat kuuntelijalle harmiksi jos niistä kokeiluista ei tule mieluista kuunneltavaa. Toisaalta taas samankaltaisen materiaalin ulostyöntäminen voi aikaa myöden muuttua väsyneeksi ja munattomaksi jos ei pysty keksimään sinne vanhan ja tutunlaisen keitoksen sekaan sopivia mausteita ja jippoja - ja varsinkin jos virtaa ja aitoa aikomusta ei enää ole. Metallica ei ole valitettavasti onnistunut kokeiluissaan - toivoisin että olisivat!!! - sillä Black-albumin jälkeen heiltä ei ole tullut mitään mikä aikaansaisi kuunteluelämystä ja herättäisi kuunteluintoa kerta toisensa jälkeen. En tiedä kuinka olisi käynyt jos olisivat pysyneet tiukemmin thrash/heavylinjalla - ehkä siitä olisi tullutkin väsynyttä ja epärehellistä. No onneksi on muita vanhoja bändejä jotka hallitsevat edelleen laadukkaan thrashin ja heavyn tekemisen, joidenkin bändien uusimmilla levyillä on jopa sellaisia biisejä joiden livenä kuulemisen vuoksi voisi vaikka pudottaa jonkun klassikonkin pois.

...toisaalta bändin viimeaikainen live-konsepti on täysin uniikkia kamaa.

Metallican live-konseptista ilman muuta isoimmat mahdolliset pisteet. Ohjelmisto on kunnossa, se on monipuolinen, se muuttuu kiertueesta toiseen, fanienkin ehdoilla. Lisäksi show-puoli kaikkine puitteineen on kunnossa. Lisäksi minua ainakin säväytti tuo elokuvan ja livekeikan yhdistäminen. Metallican livesuoritus on jytkyssä iskussa (puutteineenkin) ja eikös hieman kiertueesta ja keikkapäivästä riippuen Larsinkin soittelut kohoa jopa yllättävänkin hyvälle tasolle? Vähän sama kuin Ozzyn vaihtelevat laulusuoritukset?

Taiteilijan pitää tehdä taidetta ensisijaisesti itselleen. Ne, jotka tekevät asioita ensisijaisesti muiden iloksi ja hyödyksi, ovat palvelijoita, työntekijöitä ja sen sellaisia. Eikä siinä mitään vikaa ole, mutta taiteilijuuden kantava idea on olla jotain muuta. Joskus se voi tarkoittaa muuta kuin rässinpoljentoa.

Ilman muuta taiteilijan pitää tehdä taidetta itselleen eikä tilauksesta. Taiteilijan pitää seurata omaa sydäntään ja tuoda sieltä ulos sitä mikä siellä kolkuttaa. Muuten taiteen tekemisestä tulee pelkkää työtä vailla luomisen poltetta ja todellista tyytyväisyyttä omaan tekemiseen (sekä ainaista pientä epätäydellisyydenkin tunnetta ja epävarmuuden nakerrusta). Taide luodaan subjektiivisesti omia sielunmaisemia peilaillen ja se suunnataan objektiivisesti yleisölle joka sen sitten kokee ja arvostelee omalla subjektiivisella näkemyksellään. Metallican tapauksessa on vain käynyt niin että se vuoden '91 jälkeinen taiteilu ja kokeilunhaluisuus ei ole synnyttänyt sellaista uutta musiikkia joka innostaisi ainakaan minua. Hatunnosto siitä että kokeilevat uusia suuntia, mutta ikävää kun se ei ole johtanut mihinkään mistä voisi puhua samassa linjassa bändin varhaisempien tuotosten kanssa. Bändi, jolla on kehujensa mukaan reilut 900 riffiä jemmassa vailla kunnon biisiaineksia ja visiota, kärsii ainakin runsaudenpulasta ja tietyntasoisesta uskonpuutteesta omaan tekemiseen - pieniä ideoita on paljon ja sehän on vain hyvä mutta jostain syystä mikään niistä pienistä ideoista ei ole innostanut artistia itseään tarttumaan siihen ideaan ja siitä kumpuaviin polkuihin sen tarmokkaammin että saisi jotain aikaankin. Rahaa on ainakin paljon joten siinä mielessä ei ole kiirettä ryhtyä luotaamaan niitä ideoita sen syvemmin ja lisäksi aiempien merkkiteosten esittelykierrosten järjestely syö paljon aikaa ja tuo lisää sitä rahaa. Toivottavasti lopulta siitä reilun 900 riffin metsäryteiköstä löytyy niitä kunnon puitakin.

Onhan se toki ikävää että vastuu musiikillisen merkityksen löytämisestä (tunnetaan myös "fanituksen lopettamisena ja/tai sen kohteen vaihtamisena silloin, kun perusteita ja henkilökohtaista tarvetta siihen ilmenee") onkin kuulijalla eikä niinkään bändillä.

Bändi etsii musiikillista merkitystä ensin itsekseen, tutkailee löytyykö visioita ja ideoita jotka innostavat bändiä itseään hakeutumaan niitä kohti. Kun se musiikillinen merkitys on löydetty (ja purkitettu), se tarjoillaan yleisölle joka sitten taas etsii siitä omia musiikillisia merkityksiään. Metallica on jo yrittänyt kauhoa näitä erilaisia suuntia jo reilun parikymmentä vuotta onnistumatta tuottamaan mitään jolla olisi ainakaan minulle mitään merkitystä. Metallica on siitä huolimatta merkittävä artisti, koska on silloin aiemmin tehnyt merkkiteoksensa - vaikka Metallica ei enää koskaan tekisi hyvää albumia tai ainuttakaan albumia, mikään ei silti vie heidän taiteilijastatustaan ja taiteellisia saavutuksiaan pois. Jos käy niin että tulevalla levyllään Metallica ei taaskaan onnistu saavuttamaan mitään merkittävää, Metallica voi kuitenkin jatkossakin keskittyä aiempien merkkiteostensa monipuoliseen ja kekseliääseen esittämiseen kuten tähänkin asti ovat onnistuneesti tehneet. Mikä pakkokaan on luoda uutta taidetta? Onko kukaan tilannutkaan sellaista? Toivottavaahan se on että homma pysyy mielenkiintoisena itselle ja faneille. Kuitenkin vanhan ja suosiota nauttivan taiteen elossa pitäminen uusin esitystavoin voi myös olla taiteenlaji - siinä Metallica on onnistunut tähän asti hienosti.

[Nuclear Holocaust]

Studiossa orkesteri on tosiaankin suoltanut kohtuullisen läjän kakkapökäleitä kasarin jälkeen, mutta livenä sitten tuleekin turpaan kunnolla. Hyvä että en ajanut ojaan yhdistelmäajoneuvolla hämmästyksestä, kun tämä pärähti eetteriin Cityllä päivänä eräänä. Ei muuta kuin potikat kaakkoon.

:rawk:

[spotify]5O1oYPJmCDrryCGeXdWN3Y[/spotify]

[Nuclear Holocaust]

Metallica julkaisee legendaarisen demonsa uudelleen – ja toki kasettina

Metallica iskee nousevaan kasettibuumiin. Taitaa olla jokaisen fanipojan must-hankinta. Onneksi päivitin hiljattain laitteistoni 80-luvulle kasettidekin muodossa.

[Sabbathman]

Metallica julkaisee legendaarisen demonsa uudelleen – ja toki kasettina

Metallica iskee nousevaan kasettibuumiin. Taitaa olla jokaisen fanipojan must-hankinta. Onneksi päivitin hiljattain laitteistoni 80-luvulle kasettidekin muodossa.

Old school kasetti. On niissä kyllä oma hieno soundinsa ja fiiliksensä. Mukavia muistoja oman heavytaipaleen alkuvuosilta, voi niitä kopiokasettien nauhoittelua...toisaalta 2000-luvullakin olen vielä tehnyt reissukokoelmia automankkaan.

[P.K.]

Ja ne jotka ei sitten jaksanut otsikkoa pidemmälle lukea niin CD:nä ja vinyylinä tulee kanssa myöhemmin. Kassu lienee perus Record Store Day rahastus.

Uusintajulkaisua on odotettu pitkään. Toivottavasti ei masteroida vituiksi.

[Lappis]

Näin kasarilla heavynsa, nonheavynsa ja kassunsa löytäneenä, niin voisin kysyä, että mikä siinä oli niin hienoa, kun ne kasetit venyi ja venyi, mistään et saanut mitään selvää ja kaiken sen lisäksi se kassu oli miljoona kertaa kopsattu, joten antiklimaksina odoteltiin sit nauhan katkeamista. Äänenlaatu oli joka suhteessa niin kauhea, että mistään ei saanut mitään selvää/bändejä ei erottanut toisistaan. Koska yleensä toisella puolella oli joku ihan eri bändi kuin toisella. Originellit kassut asia erikseen, vähän aikaa, mutta kellä niitä oli vara ostella?

Että meneekö nyt turhanpäiväiseen romantisointiin Sabbathman, koska ei se kasetti oikeasti mitenkään hyvä formaatti ole. Kyllä mä olisin mieluummin ensiaskeleeni musan maailmassa ottanut ihan CD/LP-levyjen muodossa. Ei kauheasti mitenkään hyviä muistoja ole C-kassusta. Rest in peace vaan mieluummin.
Ja oman C-kassudekkini roudasin kanahäkkiin eikä se sieltä kyllä takaisin ole ihmisten ilmoille tulossa.

Itse 'tallicademo ei kiinnosta, missään formaatissa. Eiköhän jollakin noista kasarilevyistä löydetty se musiikillinen huipentuma, että tuskin sitä tarvitsee demoilta kaivella. Mieluummin sitä uutta levyä kehiin, vaikka odotusarvot sillekkin ovat aika pienet.

[Nuclear Holocaust]

Kyllä on taas Bay Arean pankkijonossa iloisia naamoja, kun pölhöt ostavat 33 vuotta sitten julkaistun demon keräilijäpakettia, jossa on "Larsin kerran pieraistut kalsarit".

BÄNDIKOKOUS

Lars: Morjes jätkät, ootteko käynneet niitä riffejä läpi? Löytyks sielt mitään mielenkiintoista? Pitäis saada se uusi levy duunattua...

James: Njaah' ei mua oikein oo inspannut...paljon muuta tekemistä

Kirk: No vittu, eihän tästä tuu taas mitään. Levy-yhtiöltä jo kyselivät, et koska alotetaan äänitykset?

Lars: No pitäiskö niille sitten ehdottaa jotain välityötä?

James: Kuten mitä? Mehän ollaan jo suollettu kaikkea paskaa ulos: Lulua, coverlevyä, sinfoniahässäkkää... Onks vielä jotain mitä ei olla tehty?

Robert: Ei tuu mieleen...

Lars: Entäs jos julkastaisiin meiän demo uudelleen?

Kirk: VITTU! Sä olet nero!

[Sabbathman]

Näin kasarilla heavynsa, nonheavynsa ja kassunsa löytäneenä, niin voisin kysyä, että mikä siinä oli niin hienoa, kun ne kasetit venyi ja venyi, mistään et saanut mitään selvää ja kaiken sen lisäksi se kassu oli miljoona kertaa kopsattu, joten antiklimaksina odoteltiin sit nauhan katkeamista. Äänenlaatu oli joka suhteessa niin kauhea, että mistään ei saanut mitään selvää/bändejä ei erottanut toisistaan. Koska yleensä toisella puolella oli joku ihan eri bändi kuin toisella. Originellit kassut asia erikseen, vähän aikaa, mutta kellä niitä oli vara ostella?

Että meneekö nyt turhanpäiväiseen romantisointiin Sabbathman, koska ei se kasetti oikeasti mitenkään hyvä formaatti ole. Kyllä mä olisin mieluummin ensiaskeleeni musan maailmassa ottanut ihan CD/LP-levyjen muodossa. Ei kauheasti mitenkään hyviä muistoja ole C-kassusta. Rest in peace vaan mieluummin.

Sori Lappis ja tämä mutta ei ollut tarkoitus pahoittaa mieltäsi kasettimuisteloilla, mutta ei mene turhanpäiväiseen romantisointiin. Kyllä kasettien kanssa pelaaminen oli mukavaa aikaa, niin se itse kopsaaminen kuin myös kaverilla asti käyminen ilman nettiä jne. Kasettien kanssa pelaaminen on edelleenkin hauskaa jos haluaa omia kokoelmia tehdä, saa muistella menneitä samalla. En toki halua palata tuohon kaukaiseen "kulta-aikaan" ainakaan siinä mielessä että tuolloin ei todellakaan ollut varaa ostella alkuperäisiä levyjä missään muodossa. Mankkojen kanssa tuli pelailtua monta vuotta, vasta 1996-1997 sain hommattua kunnolliset stereot ja kaiuttimet - nekin omasta selkänahasta.

Kasetit toki venyi ja paukkui, sitten piti vaan tehdä uusi, mikäs siinä - tulipa kuunneltua ne biisit ja levyt todella tarkkaan samalla kun teki kopioita. Kyllä niistä hyvin selvän sai. Toki omaan "tapetreidaukseen" kuului vain kavereilta lainaamiset ja kopsaaminen joko alkuperäisestä CD:stä tai kasetista tai korkeintaan yhteen kertaan kopsatusta kasetista - ei ollut mitään postissa tulleita ja miljoonaan kertaan kopsattuja kasetteja koska en ehtinyt siihen ihanuuteen mukaan. Lainailut ja kopsailut vaativat aina henkilökohtaisen käynnin kaverin luona tai toisinpäin - olipa keli mikä hyvänsä. Parin kolmen kasetin takia jotain 10 km pyöräreissuja esim. räntäsateessa. Kyllä tuo kasettiaika opetti arvostamaan musiikkia kaikin tavoin, musiikin kuulemiseen piti oikeasti nähdä hieman vaivaa, verrattuna nykypäivän nuorisoon. Tottakai silloin toivoi joka hetki että olisipa jonain päivänä varaa alkuperäisiin CD-levyihin...niistä tuli tavoite ja oikeastaan yksi tärkeimmistä syistä miksi esim. työnteko alkoi kiinnostamaan, piti saada rahaa asumisen ja elämisen lisäksi nimenomaan levyihin joita oli himoinnut vuosia.

[ChosenTwo]

Kasetit eivät kiinnosta, mutta kaikki mahdollinen remasteroitu tavara, joka julkaistaan CD-muodossa, kiinnostaakin sitten varsin kovasti. Onhan tässä tullut jo ihmeteltyäkin, että kuinka Metallicalta ei ole tullut samanlaista uusiojulkaisusarjaa, kuin esim. Megadethilta ja Led Zeppeliniltä (jälkimmäiseltä jo parikin kertaa).

Itseasiassa minulta löytyy yksi aito C-kasetti ja tämä sattuu olemaan Metallican Reload. Se jääkööt ainoaksi kyseisen formaatin edustajaksi.

[Sir Juzzi]

Onhan tässä tullut jo ihmeteltyäkin, että kuinka Metallicalta ei ole tullut samanlaista uusiojulkaisusarjaa, kuin esim. Megadethilta ja Led Zeppeliniltä (jälkimmäiseltä jo parikin kertaa).

Mihin niitä remastereita oikein tarvitaan? Jopa Kill 'em All soundaa tosi hyvältä, remasterointi korkeintaan syö niiltä levyiltä dynamiikkaa ja pahimmassa tapauksessa ne(kin) alkavat klippaamaan, kun masterin volat vedetään laipiosta läpi. Ainakin minä olen saanut Metallicani soimaan tarpeeksi kovaa ihan vahvistimen volapotikkaa kiertämällä. Poikkeuksen tekee Live Shitin DVD:t, joiden kanssa vahvarilta täytyy pyytää parikymmentä desibeliä lisää, jotta ollaan samoissa tasoissa studiolevyjen kanssa.

Jonkin Zeppelinin remasterit nyt ymmärtää, jos ja kun alkuperäiset on masteroitu ihan erilaista tallenne- ja äänentoistojärjestelmää varten.

[P.K.]

Samaa mieltä. Metallican levyt jos mitkä ei tarvitse mitään nykypäivän remasterointeja. Ne soivat helvetin hyvin sellaisenaan. Nykyinen tappiin kaikki masterointityyli toki aiheuttaa sen että vanhojen levyjen kanssa pitää ihan laittaa lisää volaa stereoista. Ei luulisi olevan ihan järjettömän vaikea toimenpide?

Megadethin levyille tehtiin aika paljon muutakin kuin pelkkää remasterointi.