Hard Rock/glam/tukka/kives

[Michi]

Miten kuten vaan. Mutta siinä on silti Dougi soittamassa toisen kitaristin kirjoittamia juttuja. Että sitten kun Dougi esittää 1987 tason matskua itsensä säveltämänä (Biisit & kitarajutut) voimme toki jutella asiasta lisää... Mutta mielellään sitten vaikka tuolla Waitsneik topikissa, koska tämä munanmittailu menee sivu aiheen...

Your wish, my command. Nano-nano -> WS!

[Sabbathman]

Että sitten kun Dougi esittää 1987 tason matskua itsensä säveltämänä (Biisit & kitarajutut) voimme toki jutella asiasta lisää... Mutta mielellään sitten vaikka tuolla Waitsneik topikissa, koska tämä munanmittailu menee sivu aiheen...

Mutta Whitesnaken 1987 on vain genrensä parhaimmistoa, ei Whitesnaken parhaimmistoa. Toki se on huippulevy kaikin puolin, Whitesnaken ensimmäisiä täyspitkiä jonka kuulin kokonaan, levy jolla Amerikkakin vihdoin valloitettiin, mutta Whitesnake on minulle parhaimmillaan 1977-1984, joukossa siis Coverdalen 2 ensimmäistä soololevyäkin.

Kolme alkuperäistä timanttia joiden myöhemmät (sinänsä todella pätevät) hard an' heavy -versiot eivät säväytä läheskään yhtä paljoa...

[youtube]7BCcjNHLEzo[/youtube]

[youtube]M_lmViCV2To[/youtube]

[youtube]HCy1Vkv_y2k[/youtube]

Ja lopuksi Whitesnaken paras biisi...edes Whitesnake itse ei pysty tähän enää samalla lailla, hommaan tarvittiin syyskuussa 2009 esiintynyt White Shade Of Purple...

[youtube]SMT-Uyxy5pg[/youtube]

[Michi]

Mutta Whitesnaken 1987 on vain genrensä parhaimmistoa, ei Whitesnaken parhaimmistoa.

Aiga rangasti sanottu, saapiko olla erimieltä? Nimeä nyt sit vaikka kolme Whitesnake-levyä, jotka peittoaa 1987 matskullaan?

Kolme alkuperäistä timanttia joiden myöhemmät (sinänsä todella pätevät) hard an' heavy -versiot eivät säväytä läheskään yhtä paljoa...

[youtube]7BCcjNHLEzo[/youtube]

[youtube]M_lmViCV2To[/youtube]

[youtube]HCy1Vkv_y2k[/youtube]

Ja lopuksi Whitesnaken paras biisi...edes Whitesnake itse ei pysty tähän enää samalla lailla, hommaan tarvittiin syyskuussa 2009 esiintynyt White Shade Of Purple...

[youtube]SMT-Uyxy5pg[/youtube]

Sävellykset on kovia, kyllä. Mutta tässäkin rohkenen käydä väittämään, että uusioluentansa seisovat vakaasti omilla jaloillansa, puolustaen paikkaansa. Toisin sanoen ovat witin hyviä, alkuperäisen veroisia. Vähintään.

[Sabbathman]

Mutta Whitesnaken 1987 on vain genrensä parhaimmistoa, ei Whitesnaken parhaimmistoa.

Aiga rangasti sanottu, saapiko olla erimieltä? Nimeä nyt sit vaikka kolme Whitesnake-levyä, jotka peittoaa 1987 matskullaan?

Saapi olla! Tietenkin.

Kuten sanoin, 1987 on genrensä (ja lisäksi julkaisuvuotensa) parhaimmistoa, mutta silti minua lämmittää enemmän esim. albumit Lovehunter, Come An' Get It ja Saints An' Sinners. Näiden levyjen kappaleissa vain on sitä jotain, sanotaan nyt sitten vaikka ajatonta taikaa ja tunnetta.

Sävellykset on kovia, kyllä. Mutta tässäkin rohkenen käydä väittämään, että uusioluentansa seisovat vakaasti omilla jaloillansa, puolustaen paikkaansa. Toisin sanoen ovat witin hyviä, alkuperäisen veroisia. Vähintään.

Ilman muuta ne uusioluennat ovat loistavaa kuunneltavaa ja ehdottomasti sopivat paikoillensa myöhemmillä levyillä. Olen iloinen että juuri näistä tietyistä kappaleista löytyy kahdenmoisia versioita, siinä juuri huomaa kuinka mehevistä kappaleista on kyse kun samasta aihiosta on pystytty luomaan kaksi pätevää versiota. Kuitenkin moneen kertaan molemmat versiot kuunnelleena löydän itselleni tärkeitä juttuja enemmän nimenomaan alkuperäisversioista.

Varmuudeksi sanon vielä, että 1987 pitää sisällään näiden uusioluentojen lisäksi itsellenikin helevatan kovia vetoja kuten uskomaton jättiläiskappale Still Of The Night, vauhdikkaat tykitykset Bad Boys ja Children Of The Night sekä todella korkeisiin tunnelatauksiin yltävät Give Me All Your Love, Looking For Love ja tietenkin Is This Love. Läpeensä vahva kokonaisuus tämä 1987, ehdottomasti. On minulla sekä vanha CD-painos että 20th Anniversary CD & DVD tästä levystä. Sen verran tärkeä levy kuitenkin. Pari vuotta myöhemmin ilmestynyt, sinänsä kovan luokan Slip Of The Tongue jää pikkuveljeksi 1987:n rinnalle. Coverdale teki uransa ehkä raskaimman päätöksen ryhtyä tämän tyyliseen hard rockiin, oltuaan siihen astisen elämänsä ja uransa klassisen bluesimman rockin maailmassa. Tuotantokin vielä myöhästyi noin vuodella Coverdalen kurkkuleikkausten vuoksi, hyvä kun saatiin koko levyä maailmaan ylipäätään. Onhan tämä 1987 sen verran kovaiskuinen järkäle että jos pitää suositella "80-lukulaista amerikkalaistyyppistä hard rockia" jollekin, niin tässähän on yksi kirkkaimmista timanteista jossa löytyy kaikki tarvittava...and then some. Siltikin oma veri vetää kaikkein eniten tuonne 1977-1984 aikakauteen - aina kun mietinkään Whitesnaken musiikkia, ovat ajatukset tuolla varhaisemmassa ajassa.

Edit: typo pois

[OopperanMörkö]

Sorry Michi, my dear olde hobit, mut mä lähden Sapattimiehen kelkkaan tästä . Noi alkuperäset on vaan niin hienosti piisin ytimessä ja soppelin "juurevia". Muutenkin nää alkupään levyt on ihan parhautta ja vinykältä tietty .

Mut myönnettäköön, että mun pahin oksu tulee näiden uusien versioiden yleissoundimaailmasta. Se meni vaan jotenkin niin liian överiksi. Piisejähän se ei sinällään mitenkään heikennä.

[Michi]

Sorry Michi, my dear olde hobit, mut mä lähden Sapattimiehen kelkkaan tästä . Noi alkuperäset on vaan niin hienosti piisin ytimessä ja soppelin "juurevia". Muutenkin nää alkupään levyt on ihan parhautta ja vinykältä tietty .

Mut myönnettäköön, että mun pahin oksu tulee näiden uusien versioiden yleissoundimaailmasta. Se meni vaan jotenkin niin liian överiksi. Piisejähän se ei sinällään mitenkään heikennä.

Kelkka se on Sapattimiehenki kelkka dear Mörkö! Eikä mielipideaisassa mitn väärää olekaan.... mulle just nuo kivat soundit on osa sitä "parempaa" pakettia.

Näin se maailma pyörii, mielipiteet on kuin persreikä ystävät!

[Davy Jones]

Olihan tää Revolution Saints laadukasta soitantaa, mutta että 10-? Ehei. Mm. se viimevuotinen Work Of Art pesee aika 100-0 tarttuvuudessaan ja kiinnostavuudessaan.

[Hese]

^Work Of Art (vaikka ihan hyvä onkin) ei pääse edes lähelle RS levyä.

[Davy Jones]

^Work Of Art (vaikka ihan hyvä onkin) ei pääse edes lähelle RS levyä.

Näin ne mielipiteet vaihtelevat.

[Munamankeli]

Coverdale teki uransa ehkä raskaimman päätöksen ryhtyä tämän tyyliseen hard rockiin, oltuaan siihen astisen elämänsä ja uransa klassisen bluesimman rockin maailmassa.

Tuo päätös tehtiin jo Slide It In -levyn julkaisun aikaan. Vanhat pubiveikot ulos, hevimpi ryhmä sisään ja uutta soundia radiosoittoon. Täytyy myöntää että taidan pitää enemmän levyn US kuin UK -versiosta.

[Sabbathman]

Täytyy myöntää että taidan pitää enemmän levyn US kuin UK -versiosta.

Whitesnakesta riittää kyllä kaikille jotain, ei tarvi "leiriytyä" eri versioiden puolille. Pääasia että niitä versioita on! Jos haluaa old schoolimpaa missä urut ja basso hallitsevat enemmän niin löytyy, jos haluaa jenkimpää missä tykitetään kitaroilla ja rummuilla enemmän niin löytyy. Pidän molemmista todella paljon, alkuperäiset versiot noista yllä mainituista kappaleista ja Slide It In -levyn UK Mix lämmittävät kuitenkin enemmän.

Vanhalla CD-painoksella on tämä Slide It In -levyn alkuperäinen UK Mix, CD & DVD deluxe-versiolta löytyy koko albumi US Remixinä ja bonuksena muutama UK Mix-versio ja musavideoita.

[Ismo]

Täytyy myöntää että taidan pitää enemmän levyn US kuin UK -versiosta.

Whitesnakesta riittää kyllä kaikille jotain, ei tarvi "leiriytyä" eri versioiden puolille. Pääasia että niitä versioita on! Jos haluaa old schoolimpaa missä urut ja basso hallitsevat enemmän niin löytyy, jos haluaa jenkimpää missä tykitetään kitaroilla ja rummuilla enemmän niin löytyy. Pidän molemmista todella paljon, alkuperäiset versiot noista yllä mainituista kappaleista ja Slide It In -levyn UK Mix lämmittävät kuitenkin enemmän.

Vanhalla CD-painoksella on tämä Slide It In -levyn alkuperäinen UK Mix, CD & DVD deluxe-versiolta löytyy koko albumi US Remixinä ja bonuksena muutama UK Mix-versio ja musavideoita.

Ai saatana sitä kun kuuli Whitesnakea ensi kerran! Levy oli tietenkin Slide it in ja eipä tainnut Gamblerin intro loppua kun käännyin jo tielle josta ei ole paluuta. Eli ääni UK-versiolle, vaikka eipä siinä jenkissäkään muuta vikaa ole kuin biisijärjestys. Millä muulla biisillä tuo levy voi mukamas alkaa kuin Gamblerilla?

[Jack Steel]

Olihan tää Revolution Saints laadukasta soitantaa, mutta että 10-? Ehei. Mm. se viimevuotinen Work Of Art pesee aika 100-0 tarttuvuudessaan ja kiinnostavuudessaan.

Samaa mieltä, mutta White Widdowin Crossfire puolestaan hakkaa selvästi sekä Revolution Saintsin että Work of Artin.

[Jussi]

Millä muulla biisillä tuo levy voi mukamas alkaa kuin Gamblerilla?

John Kalodnerin mielestä näemmä Slide It Inillä Siis alunperin, meren takana; tuo Sabbathmanin linkkaama 25-vee painos alkaa näemmä jenkkimiksaustenkin osalta euroopan mukaisesti Uhkapelurilla.

[heraklos]

Olihan tää Revolution Saints laadukasta soitantaa, mutta että 10-? Ehei. Mm. se viimevuotinen Work Of Art pesee aika 100-0 tarttuvuudessaan ja kiinnostavuudessaan.

Levyarviot eivät ikinä ole absoluuttisia totuuksia. Arvostelijan näkemys levystä on 10- ja sillä hyvä.

[Jussi]

Olihan tää Revolution Saints laadukasta soitantaa, mutta että 10-? Ehei. Mm. se viimevuotinen Work Of Art pesee aika 100-0 tarttuvuudessaan ja kiinnostavuudessaan.

,
Levyarviot eivät ikinä ole absoluuttisia totuuksia. Arvostelijan näkemys levystä on 10- ja sillä hyvä.

A-menta ennen voisi lisätä vielä, että senhetkinen näkemys. Sitten on hyvä

[Palantyre]

Olihan tää Revolution Saints laadukasta soitantaa, mutta että 10-? Ehei. Mm. se viimevuotinen Work Of Art pesee aika 100-0 tarttuvuudessaan ja kiinnostavuudessaan.

Levyarviot eivät ikinä ole absoluuttisia totuuksia. Arvostelijan näkemys levystä on 10- ja sillä hyvä.

Ja Davyn näkemys levystä on, että se ei ole 10- arvoinen. Mikä tässä on ongelmana?

[Munamankeli]

Mitä syntyy kun yhdistetään Triumphin Surveillance-albumin tyylinen käheänkaunis muotokieli, Journeyn suorastaan kadehdittavalla vaivattomuudella syntyvät rentous ja suvereeni tarttuvuus, ja lisätään niihin toisinaan Van Haleninkin kikkakirjasta hyvällä maulla ammentava kimmoisa mutta lihaksikas kitarointi?

Kiitos Mape, arvasin tuon arvostelun omaksesi kun luin vasta ingressin, ajattelin että tuossa täytyy olla (taas) joku Mapen huippulevy joka iskee minullekin...

On helvetin hienoa kuultavaa. Kirkkaasti 10 pisteen kamaa.

Kuulin ensimmäisen kerran vasta eilen. Luin arvostelun ja päätin täräyttää Spotifyin tarjoamat bitit jonoon. Revolution Saints suoltaa hyvää kamaa muttei missään nimessä kympin arvoisesti. Ehkä kasi tai kasipuol. Kymppi vaatii kuitenkin joko absoluuttisesti bändin parasta suoritusta tai genren kärkeen yltävää tuloskuntoa, jota tullaan vielä vuosien kuluttua hämmästelemään - ja tietenkin kuuntelemaan. Tullaanko tätä, se on toinen kysymys. Pirun hyvä lätty, mutta tuskin tähän palataan vuosien saatossa.

Levyllä on 3-4 todella kovaa biisiä, joista paras on "Strangers to This Life". Alkaa hieman samaan malliin kuin toisen aikakauden mahtiveisu "Don't break my heart again", jynkyttävän basson ja sitä linjaavan laulun tahdittamana. Kappaleen puolivälissä kuultu tilutus on suoraan EVH:n pajalta. Keskelle teosta tällätty kubistinen kuvatus, joka jostain kumman syystä toimii osana kokonaisuutta. Levyn muut soolot ovat vain biisien tai laulumelodian tyylikkäitä jatkeita vailla esim. Van Halenin äkkipäisyyttä ja outoutta (Dance the night away, Beat it, Mean Street, Hot for teacher...).

Kokonaisuuden latistaa hitureiden tai puolitempoisten rallien määrä. Ei pidä ymmärtää väärin. Setämies on hitureiden suuri ystävä, mutta niiden pitää olla Bon Jovin / Mötley Crüen pimppimehuballadeja tai alkupään Whitesnaken miehen kyyneliin saavia itkuvirsiä. Levyllä kuultavat tyypilliset jenkkiradiovedot eivät jostain syystä pääse iholle, saati sen alle.

[Munamankeli]

Ai saatana sitä kun kuuli Whitesnakea ensi kerran! Levy oli tietenkin Slide it in ja eipä tainnut Gamblerin intro loppua kun käännyin jo tielle josta ei ole paluuta.

Kyllä kyllä, luin levyarvion Hesarista ja kiinnostuin todella. Bändi oli toki entuudestaan tuttu, mutta juttu Haurun ja Heikinheimon hallitsemalla kulttuuripalstalla oli jo jotain. Muistan edelleen toimittajan johdattelevan kysymyksen levyn nimen merkityksestä. Johon DC vastasi pokkana: "Se saattaa kertoa vaikka osterin viljelystä..."

[HeadCrusher]

Siinäpä se nyt on, yksi vuoden 2015 parhaimmista levyistä. Nimittäin Santa Cruzin uusin bändin mukaan nimetty albumi. Huikeasta debyytistä Santa Cruz taso on noussut ainoastaan ylöspäin ja kahden vuoden odottelun tulos on nyt näkyvissä. Jos Screaming for Adrenaline oli vielä puhtaasti kasarin lämmittelyä à la GnR ja Mötley, niin uudelta levyltä löytyy jo sitä omaakin juttua.

[Jack Steel]

Siinäpä se nyt on, yksi vuoden 2015 parhaimmista levyistä. Nimittäin Santa Cruzin uusin bändin mukaan nimetty albumi. Huikeasta debyytistä Santa Cruz taso on noussut ainoastaan ylöspäin ja kahden vuoden odottelun tulos on nyt näkyvissä. Jos Screaming for Adrenaline oli vielä puhtaasti kasarin lämmittelyä à la GnR ja Mötley, niin uudelta levyltä löytyy jo sitä omaakin juttua.

Hankittu on. Kova on. Todella kova!

[Jack Steel]

Siinäpä se nyt on, yksi vuoden 2015 parhaimmista levyistä. Nimittäin Santa Cruzin uusin bändin mukaan nimetty albumi. Huikeasta debyytistä Santa Cruz taso on noussut ainoastaan ylöspäin ja kahden vuoden odottelun tulos on nyt näkyvissä. Jos Screaming for Adrenaline oli vielä puhtaasti kasarin lämmittelyä à la GnR ja Mötley, niin uudelta levyltä löytyy jo sitä omaakin juttua.

Hankittu on. Kova on. Todella kova!

Pakko vielä ylistää tätä Santa Cruzin uutta. En olisi uskonut että se on näin hyvä. Debyytti oli meikäläisen makuun liikaa kuin Slave to the Grindin aikaista Skid Row:ta. Pari kolme huippubiisiä, mutta liikaa täytettä. Ostin uuden siis vähän epäileväisin mielin ja lähinnä sen takia, kun poikain keikat ovat olleet tosi kovia. Tämä uusi on huikea kehitys debyytistä. Nyt on todellakin löytynyt se oma juttu, joka toimii! Nyt ei olla kenenkään toisen kopio. Hienoja kitarariffejä, mahtavia sooloja, tarttuvia kertosäkeitä ja tietenkin kunnon Whoooo-ooooo-oooo -huutoja. Täydet pisteet!

[Ice]

^Slave to the Grind yksi kaikkien aikojen rock -levyistä tänne ja en ymmärrä mitä tekemistä Santa Cruzin tylsällä bulkkidebyytillä on sen kanssa. Taitava orkesteri teknisesti toki tuo Santa Cruz, mutta debyytiltä vaan puuttui täysin biisit ja saldona ei yhtään edes ok kertsiä. No uutta on hehkutettu sen verran, että pitää ottaa kuunteluun, mutta ei tässä suuria odotuksia ole, koska jo pari sinkkua kuultu ja samaa tylsää tuubaa jatkettu, toki mukana huikeaa kitarointia, mutta oivoi missä ne biisit !

[Judez]

Ei kyllä toiminut Cruzin uusin minunkaan kohdalla. Tykkäsin jopa ekasta levystä enemmän, vaikka on tällä uutukaisellakin omat hetkensä (esim. Can You Feel the Rain toimii hyvin). Silti tällainen rankempi hard rock tuplabasarirymistelyineen ei oikein uppoa mulle, tai sit tartteis enemmän esim. oikeasti mielenkiintoisia kitarariffejä mukaan ja ehkä vähemmän noita viiden sentin "wooo-o-oouuu fuck yeah" huutoja.

[Ismo]

^Joo, yksi pyöräytys riitti. Kitarasoundien kehitys ensimmäisen levyn jälkeen on mennyt suuntaan josta en pidä. Vaan ei silti epäillystäkään etteikö Santa Cruz tavoittaisi yhä suuremmat kansanjoukot. Seuraavaa levyä tuottamaan vaikkapa Erik Martensson, niin palattaisiin oikeille raiteille.