Päivän #3 marssi laukkujen kanssa hostellilta 'mäkeä' ylös on jo sorner-baarin kivillä juomataukoilusta huolimattakin palkinnon arvoinen, semminkin kun vielä Finntrolliin päivän 1. esiintyjänä ehti! Sitä tosin oli muutama muukin (nopeampi, sitä liikaa kiirettä McD-kuurin purilaista pidä lämpimän kaljan kanssakaan) katsomassa ja siinä sitä puoli keikkaa (Slaget Vid Blodsälv & Nattfödd jäi mieleen, pahus ettei Svartberg-suosikkiin kestänyt) paahtui teltan reunalla, mahtavat kelit kyllä taas kerran. Optimaali ajankohta jos pysyisi samana muutosta huolimatta, importeerataan tuota tappavaa hiekkaa samalla niin tuhoaa äidin pikku pölykeuhkot sukupuuttoon itkemästä. Se on luonnonvalintaa, samoilla tyypeillä on varmaan atooppinen iho ja uniapneakin, jeesus haluaa teidän kuolevan. Se häiskä (jesse) vastasi muuten kerrankin onnistuneesta asusteesta, yksinkertaista mutta hienoa, kunhan vain omistat ensin pitkän parran & hiukset.
W.A.S.P. veti sitten perään ehkäpä parhaan viidestä näkemästäni keikastaan, heti The Crimson Idol-vedon jälkeen. Mikä on tietysti paljon sanottu, ollen vkonlopun #2! Blackien ääni oli loistavassa kunnossa ja ääliökin näki että vain kertsiköörejä tuli nauhalta, mikä on tietysti kaamean omg-harvinaista. Mike Duda ei edes viitsinyt löntystää mikilleen 50% ajasta. Mutta Chainsaw Charlie (Murders In The New Morgue) on aina vain se bändin paras ja onneksi tuli kokonaan. Pelkäsin medleyjen kanssa jo pahinta, Hellion oli vielä uutena tuttavuutena kovin tutussa setissä. Babylon's Burning oli myös loistavaa, kuten myös se ettei Blind In Texasia tosiaan kuultu.
Sitten olikin jo Megadeth lopettelemassa tämänvuotisia festejä ja olihan tuo mukavaa nähdä 1. kertaa ja diggailla niin hyviä biisejä livenä kuin Sweating Bullets, Tornado Of Souls, Angry Again, Skin O' My Teeth, Trust & Peace Sells. Kunniaa myös Headcrusherille ja avaaja-Wake Up Deadille! Välillä Daven mystisen staattinen olemus (& sumea look, onkos se back on drugs kun hyvän levynkin tekaisi?) ja tylseämmät biisit Symphonyn & Toutin tapaan väsyttivät, mutta selkeä aallonpohja mulle olivat ne pari RIP:n heikomman puoliskon biisiä setissä, Five Magics & Poison Was The Cure. Mutta sieltä keskeltä noustiin ja kyllähän Broderick tilutti kuin riivattu! Junior toi kyllä energiaa lavalle, joten jospa Dave pystyi sen takia ottamaan iisimmin. Vaan mistäs mie ensi-MD-kertalainen mitään tiiän.
Pitäisi kai joskus jäädä, nytkin lomalaisena su-illaksikin Hkiin kylille useiden hippien tapaan, mutta niin sitä aina pakkautuu sinne viimeisen pohjoisen yöjunan 30+ asteiseen makuukoppiin. Ravintelivaunussakin piti tissutella jonnekin puoli kahteen vielä hampuusien kanssa, joten aika ihmisraunio sitä taas kerran laahusti laukkuineen 0730 kotia kohti asemalta. On se joka kertaa vain hauskaa, kiitokset kaveriporukalle & nähdyille tutuille anteeksi
Tattista vaan jengille, olipahan kuuma. Ja vieläkin krapula. 
Cannibal Corpse oli kyllä niin taattua timangia että perse oli revetä. George fucking Corpsegrinder Fisher, hyvät naiset ja herrat!!!
