Spotify

Valikoidut off-topic-aiheet
Post Reply
Streamer

Spotify

Post by Streamer »

Monelle varmaan jo tuttu palvelu mutta täällä ei näyttänyt olevan asiasta mitään keskustelua. Itse tulee luukutettua Spotifyn kautta hyvin paljon sellaista musiikkia, mikä on itselle uutta tai mikä ei niin paljon nappaa, että olisin sen levyn hankkinut. Esimerkiksi Imperiumin arvosteluja lukiessa on loistava heittää artistin nimi spotifyyn ja tsekata millaista se on, kaikkia ei toki löydy mutta hyvin moni löytyy. Tällä hetkellä käytän ilmaisversiota mutta palvelu on niin loistava, että jossain vaiheessa mainosten mahdollisesti lisääntyessä maksullinen palvelukin tulee vakavaan harkintaan. Ilmaisversiota käyttäessä pitää siis kestää joitakin todella ärsyttäviä mainoksia :( Metallimusiikkia löytyy Spotifystä mielestäni todella hyvin, joitakin pienempiä levy-yhtiöitä ei valitettavasti ole vielä mukana. Kannattaa tutustua. Softassa olisi jotain kehittämisen varaa mutta se ei ole juurikaan ikinä pätkinyt ja äänenlaatu on riittävän hyvä. Mitäs muut metallimusiikin ystävät on mieltä?
NiiloNihilisti

Re: Spotify

Post by NiiloNihilisti »

Tuen 666%, makselen premium-käyttiksestä niin ei tarvitse mainoksia kuunnella. Yllättävän monipuolinen valikoima tähän mennessä, ja toivon että se laajenee entisestään.

Toimintoja joita ei ole paljon mainostettu:

Genrehaku: hakukenttään genre:"genren nimi", pökkelösti valikoitu lista genreistä täällä.

Levy-yhtiöhaku: hakukenttään label:"levymerkin nimi", label-lista täällä.
Streamer

Re: Spotify

Post by Streamer »

NiiloNihilisti wrote: Genrehaku: hakukenttään genre:"genren nimi", pökkelösti valikoitu lista genreistä täällä.
Kiitosta vinkistä, tuota en tiennyt! Näyttääpä olevan haku tarkka oikeinkirjoituksesta ja välilyöntejä ei saa olla tossa : ja genren välillä. Hakutuloksien selailussa olis kehittämisen varaa kyllä.
Kallu

Re: Spotify

Post by Kallu »

Kyllä noi on legendaarisia hetkiä kun on naisystävä käynnissä ja jonku send me an angelin jälkeen tulee "Hi I'm Jonathan from Spotify" kesken kusivehkeiden yhteen läiskyttelemisen.

Jonathan, you fucking seksintappaja!
Streamer

Re: Spotify

Post by Streamer »

Kallu wrote:Kyllä noi on legendaarisia hetkiä kun on naisystävä käynnissä ja jonku send me an angelin jälkeen tulee "Hi I'm Jonathan from Spotify" kesken kusivehkeiden yhteen läiskyttelemisen.

Jonathan, you fucking seksintappaja!
Entäs Daniel Lindström, se ei vissiin tapa mitään? :funny:
Ice
Posts: 2859
Joined: Wed Aug 28, 2002 7:11 am
Location: Helsinki
Contact:

Re: Spotify

Post by Ice »

Sen verran kävin sivuille tutustumassa että free vaatii jonnekin kutsulistalle odottamaan kirjautimista. No toki se day pass on kokeilua varten, sitä taas ei jaksanu kahdesta syystä. Pitää ladata joku crypta epäluotettava IMO ohjelmisto ja oma verkkoyhteys ei taida riittää moisen pyörittämiseen. No saa jäädä multa sitten toistaiseksi vaikka mielenkiintoinen idea. Onneksi nyt on vielä nuo CDt :D
Streamer

Re: Spotify

Post by Streamer »

Ice wrote:Sen verran kävin sivuille tutustumassa että free vaatii jonnekin kutsulistalle odottamaan kirjautimista. No toki se day pass on kokeilua varten, sitä taas ei jaksanu kahdesta syystä. Pitää ladata joku crypta epäluotettava IMO ohjelmisto ja oma verkkoyhteys ei taida riittää moisen pyörittämiseen. No saa jäädä multa sitten toistaiseksi vaikka mielenkiintoinen idea. Onneksi nyt on vielä nuo CDt :D
Nuita ilmaisen palvelun käyttöön tarvittavia kutsuja löytyi ainakin joskus keväällä helposti, "Spotify invite" vaikka googleen ja etsimään, luulisi löytyvän. Softassa sinänsä ei ole mitään ihmeellistä ja ei pitäisi olla mikään raskas, mielestäni tuossa softassa ei ole mitään epäluotettavaa. Spotifyhän on kaupallinen palvelu joissa on suuria levy-yhtiöitä mukana kuten Universal, EMI, Sony, Warner jne, niillä ei ole varaa tehdä mitään kakkasoftaa.
tommidt

Re: Spotify

Post by tommidt »

Juuh, kyllä Spotify on kyllä ollut tässä taloudessa kovassa käytössä! Pirun hieno keksintö, vaikka ei nuo välimainokset tosiaan paljoakaan kiinnosta... :D On todellakin säästänyt pirusti töitä, ettei tarvitse rippailla reilun 1500 cd:n kokoelmaa kovalevylle (ellei nyt juuri jotain tiettyä levyä halua iPodiin rippailla).

Juurikin nyt ollut voimasoitossa esim. Journeyn kataloogi ja tuon kautta on NIIN helppo tutustua bändeihin joita ei normaalisti diggailisi. Kovasti ollut mietinnässä tuo kuukausimaksun maksaminen, mutta vielä en ole siihen ryhtynyt.

Ja tosiaan nuo em. levy-yhtiö- ja genrehaut ovat kyllä hyviä.
Ice
Posts: 2859
Joined: Wed Aug 28, 2002 7:11 am
Location: Helsinki
Contact:

Re: Spotify

Post by Ice »

Streamer wrote:
Ice wrote:Sen verran kävin sivuille tutustumassa että free vaatii jonnekin kutsulistalle odottamaan kirjautimista. No toki se day pass on kokeilua varten, sitä taas ei jaksanu kahdesta syystä. Pitää ladata joku crypta epäluotettava IMO ohjelmisto ja oma verkkoyhteys ei taida riittää moisen pyörittämiseen. No saa jäädä multa sitten toistaiseksi vaikka mielenkiintoinen idea. Onneksi nyt on vielä nuo CDt :D
Nuita ilmaisen palvelun käyttöön tarvittavia kutsuja löytyi ainakin joskus keväällä helposti, "Spotify invite" vaikka googleen ja etsimään, luulisi löytyvän. Softassa sinänsä ei ole mitään ihmeellistä ja ei pitäisi olla mikään raskas, mielestäni tuossa softassa ei ole mitään epäluotettavaa. Spotifyhän on kaupallinen palvelu joissa on suuria levy-yhtiöitä mukana kuten Universal, EMI, Sony, Warner jne, niillä ei ole varaa tehdä mitään kakkasoftaa.
No aina ylimääräiset ohjelmat vain hidastaa omaa konetta, ja kun systeemille ei ole varsinaista tarvetta niin se jää lataamatta. Sinänsä jännä oli huomata että toimii vain pohjoismaissa ja briteissä ja josain muualla vasta, eli kai aika uusi juttu?
PsychoTapu

Re: Spotify

Post by PsychoTapu »

No ruotsalaiset... On ne silti aina suomalaisia edellä. :)

Spotify on kyllä ollu free inviten kautta käytössä ja harkinnassa on jossain vaiheessa premium-käyttäjäksi siirtyminen. Nyt tässä samalla voisi kysyä kun en jaksa enää klikata uutta sivua auki ja etsiä tietoa; mitäs se premium maksaa kuukaudessa?
yartsa

Re: Spotify

Post by yartsa »

Streamer wrote:Softassa sinänsä ei ole mitään ihmeellistä ja ei pitäisi olla mikään raskas, mielestäni tuossa softassa ei ole mitään epäluotettavaa. Spotifyhän on kaupallinen palvelu joissa on suuria levy-yhtiöitä mukana kuten Universal, EMI, Sony, Warner jne, niillä ei ole varaa tehdä mitään kakkasoftaa.
Sen verran täytyy kommentoida tätä, että oikeasti softan luotettavuus ei ole mikään mielipidekysymys ja kaupallisten toimijoiden luotettavuudesta kannattaa pitää mielessä Sony BMG (jos tämä on unohtunut, niin kannattaa palauttaa mieleen!). Spotifystä en tiedä mitään.
kukkakaali

Re: Spotify

Post by kukkakaali »

Spotifyn P2P viritys takaa, että vähäinenkin kaista mitä löytyy käytetään kyllä tehokkaasti. Eri asia sitten, jos haluaa kovinkin kapealla letkulla jotain muutakin tehdä.

Premium otetaan harkintaan sitten, kun Android-versio ilmestyy. Mukavahan noita mainstream-henkisiä juttuja tuolta on tsekkailla ja ihan uusia elämyksiäkin on tuolta löydetty. Välillä törmää jopa aika omituisiinkin juttuihin (Sutcliffe Jugendia, Prurienttia, Spiritus Mortista yms mitä ei nyt ihan heti olisi odottanut). Ei siitä kuitenkaan CD:n korvaajaksi itselleni ole, vaikka ihan kiva rimpula onkin. Pyörii hyvin Winellä Linuxissakin.
Punisher^

Re: Spotify

Post by Punisher^ »

Täällä taloudessa myös Spotifya luukuteltu pari kuukautta. Hieno vempele tosiaan ja valikoiman laajentumista odotellessa. Kyllä tuolta melkein mitä vaan löytyy, mutta monilta artisteilta on aikamoisiakin vajeita mitä löytyy. Kovin mainostavat että jatkuvasti tulee lisää ja ei siinä varmaan kaiken maailman heavyt/metallit tule sen nopeammin kuin mikään muukaan.

Tällä hetkellä on ilmaisversio käytössä, mutta noita mainoksia on kyllä sen verran taajaan alkanut pukkaamaan että premiumin vaatima 10€/kk ei niin kovin pahalta tunnu, varsinkin kun päivittäisessä käytössä tuo itsellä on.

Edit: joku linkki on olemassa mistä saa jatkuvasti noita kutsukoodeja, mutta enpäs nyt löydä sitä. Etsivä löytää :)
kukkakaali

Re: Spotify

Post by kukkakaali »

Google-taidottomille tiedoksi, että tuolta hain omani.
SuoYlimys
Posts: 455
Joined: Wed Apr 27, 2005 10:23 am
Location: Helsinki

Re: Spotify

Post by SuoYlimys »

Ihan kätevä ohjelmahan tuo on. Monia uusia hyviä bändejä olen löytänyt Spotifystä. Osittain valikoima on erittäinkin hyvä, mutta osittain taas erittäin heikko. Mainokset eivät ainakaan vielä ärsytä niin paljoa, että maksaisin 10 euroa kuukaudessa päästäkseni eroon niistä. Kaiken kaikkiaan erittäin positiivinen yllätys tuo on ollut. Varmasti vähentää waretusta merkittävästi, mutta tuskin tuokaan musiikin waretusta läheskään kokonaan tulee kitkemään.

Tuolta löytyy muutama lisävaihtoehto rekisteröitymisestä haaveileville. Yhdessä ei tarvitse kutsua ollenkaan, jos noista muista on kutsut päässyt loppumaan.
kalmava

Re: Spotify

Post by kalmava »

Kuinka moni teistä muuten kokee tuon 10 euroa jossain määrin suurena summana?
kukkakaali

Re: Spotify

Post by kukkakaali »

Murto-osahan se on siitä mitä musiikkiin menee muutenkin, joten jahka tuon saa jotenkin toimimaan mobiilistikin, ei se tunnu mitenkään isolta summalta.
SuoYlimys
Posts: 455
Joined: Wed Apr 27, 2005 10:23 am
Location: Helsinki

Re: Spotify

Post by SuoYlimys »

kalmava wrote:Kuinka moni teistä muuten kokee tuon 10 euroa jossain määrin suurena summana?
Itse ainakin opiskelijana koen sen ihan liian suurena hintana tuollaisesta, kun ilmaiseksikin ohjelma kuitenkin toimii. Eihän tuo sinänsä ole suuri summa, mutta mieluummin käytän tuonkin rahan ruokaan ja muuhun enemmän tarpeelliseen.
luonnonoikku

Re: Spotify

Post by luonnonoikku »

Osaakohan kukaan sanoa, että kuinka järkevää Spotifyä on asentaa läppäriin? Paljonko härpätin vie muistista tilaa?
kaunisto
Posts: 142
Joined: Fri Sep 06, 2002 3:33 pm
Location: Gone

Re: Spotify

Post by kaunisto »

luonnonoikku wrote:Osaakohan kukaan sanoa, että kuinka järkevää Spotifyä on asentaa läppäriin? Paljonko härpätin vie muistista tilaa?
2,62mt vie näjemmä tilaa notta ei muuta ku soittumaan.
Punisher^

Re: Spotify

Post by Punisher^ »

kalmava wrote:Kuinka moni teistä muuten kokee tuon 10 euroa jossain määrin suurena summana?
juo kaks baariolutta vähemmän kuussa ni siinähän tuo raha jo melkein, voi sen kolmannenkin jättää. Ja voi noin yleensäkin sen rahan hullumpaankin käyttää. Mutta saa nähä nyt kuinka kauan viittii sinnitellä mainosten kanssa. Jos tuota oikein laskeskelisi enemmän, niin eihän tuo päivää kohde nyt niin kovin suuri summa. Reilu 0,3e eli pari markkaa päivässähän se tekkee sitten.
Deathklaat
Posts: 1137
Joined: Sat Mar 31, 2007 8:54 pm

Re: Spotify

Post by Deathklaat »

Ei ole paha summa, muttei ole myöskään mitään tarvetta tuon kaltaiselle palvelulle joten mieluummin pelaan vaikka pottiin tuonkin rahan.
LRZ
Posts: 490
Joined: Sat Jan 10, 2004 7:15 pm
Location: Espoo

Re: Spotify

Post by LRZ »

Tuli muutettua kuukaudeksi ulkomaille ilman mahdollisuuksia ottaa ainuttakaan levyä mukaan. Ensimmäiset pari päivää jaksoin kuunnella musiikkia youtuben kautta, mutta pari tuntia sitten tuli hankittua spotify. Kutsua en onnistunut löytämään, joten ainakin toistaiseksi maksan sen käytöstä. Palvelusta löytyvä musiikkivalikoima onnistui yllättämään positiivisesti.

Tuo 10 euroa kuukaudessa ei itselle tunnu pahalta hinnalta, vaikka tällä syksyllä pitäisikin jatkaa opintoja. 10 euroa on pieni maksuerä verrattuna vajaan 100 000:n euron asuntolainaan.
Entropia
Posts: 484
Joined: Tue Feb 06, 2007 6:17 pm
Location: Pääkaupunki
Contact:

Re: Spotify

Post by Entropia »

SuoYlimys wrote:Osittain valikoima on erittäinkin hyvä, mutta osittain taas erittäin heikko.
Tämän takia en ite oikeen tykkää. Tuntuu, ettei oikein meinaa löytyä sitä mitä yleensä kuuntelee. Itellään on muutenki toi 120bg iPod käytössä, tulee sieltä muutenkin kuunneltua kaikki musiikit.
Inf

Re: Spotify

Post by Inf »

Tilasin tässä just kasan levyjä, kun alkoi ärsyttää liikaa ne Spotifyn mainokset. Sitten aloin miettiä, että niin, oishan sitä halvemmallakan niistä mainoksista päässyt eroon, kun ois vaan maksanut sen premiumin. Joo. Mainosfrekvenssi on kyllä selkeästi harvempi yöllä ja sunnuntaisin, äskenkin kuuntelin pari kokonaista levyä putkeen ilman mainoksia ja myöskään öisin niitä ei juuri kuulu.

OT:
Kallu wrote:Kyllä noi on legendaarisia hetkiä kun on naisystävä käynnissä ja jonku send me an angelin jälkeen tulee "Hi I'm Jonathan from Spotify" kesken kusivehkeiden yhteen läiskyttelemisen.

Jonathan, you fucking seksintappaja!
Ööh, kyllä kai nyt kuitenkin Scorpions on Jonathania pahempi seksintappaja. (Ja Jonathan nyt muutenkin on niistä mainoksista vähiten ärsyttävä.)
Post Reply