Tuolla edellähän jo puhuttiin noista kemioista. Accept Udon kanssa ei tule olemaan realismia, kenties ikinä. Aiemmin Acceptin jäsenet olivat keskenään yhteyksissä "siviilielämässä" ja ne siteet ovat tyystin katkenneet. U.D.O:n omassa bändissä kemiat ovat kohdillaan, samoin Acceptissa, ensimmäistä kertaa ikinä. Jo 80-luvun alussa oli ongelmia bändin sisällä ja musiikilliset erimielisyydet olivat suuria. Oli jopa lähellä, että Udo olisi lähtenyt Michael Wagenerin kanssa tuotantohommiin USA:han, mutta Udo valitsi tuolloin Acceptin: hyvä niin.
Onneksi nyt Acceptin paluun myötä bändi on lopettanut haihattelut suuresta maineesta, jota yritettiin tavoitella Eat The Heat -levyn avulla, ja palannut juurilleen. Sanottakoon sitä nyt vaikkapa teutoniheviksi. Luulenpa, että Udo ei halunnut lähteä Acceptin kelkkaan aiempien huonojen kokemusten takia ja ehkä oli pelko persiissä, että Wolf ilmoittaakin yhtäkkiä, että muusikon ura on nyt loppu. Se taas olisi ollut Udolle kova pala, kun olisi taas pitänyt kolmannen kerran alkaa kasata U.D.O.-bändiä.
Ja onhan se nähty, että kemioilla on bändien toiminnassa erittäin suuri merkitys. Jos kemiat eivät toimi, bändin elo muuttuu hankalaksi tai loppuu kokonaan. Kertausta: Udoa muuten kysyttiin Acceptiin, mutta ehdot olivat Udon taholta siinä, että Stefan Kaufmann olisi mukana Acceptissa kitaran varressa ja että bändin nimen oikeudet siirtyisivät Udon nimiin, jos jostakin syystä comeback ei toimisi. Jos homma loppuisi, Udo saisi jatkaa Accept-nimellä. Sellainen järjestely ei sopinut Wolfille ja Peterille.
Accept tajusi sen, mitä U.D.O. ei ole tajunnut. Minkä? Pitää hommata ulkopuolinen tuottaja studiolevyille eikä pitää bändin omaa soittajaa/säveltäjää bändin levyjen tuottajana yli 20 vuotta. On hyvä, ettei tuottaja ole liian lähellä bändiä eli koko ajan toiminnassa mukana. Nämä U.D.O.-levyjen soundimaailmat ovat nykyään aivan käsittämätöntä kuraa ja bändi ei sitä itse tajua. Sen verran sanottakoon, että U.D.O. toimii kyllä livenä hyvin ja Udo laulaa oikeastaan paremmin kuin koskaan, mutta ne studio-levyt - hyi saatana!
Olen kummissani seurannut tätä yletöntä hehkutusta Blood Of Nationsista. 
En vain kertakaikkiaan tajua. Mitä erinomaista tuossa levyssä on? Olen itse koettanut useampaan kertaan tarttua kyseiseen tuotokseen pääsemättä kertaakaan muutamaa biisiä pitemmälle. Tylsää mitäänsanomatonta junnaamista imo. Eikä tuo Tornillon hehkutettu ähinäkään ole aiheuttanut täällä kuin huokailua. Kuullostaa meikäläisen korvaan keuhkotautiselta Brian Johnsonilta...Ei vakuuta ei. En ole koskaan mikään diehard Accept fani ollut, mutta kultakauden kasarituotokset ovat aina kelvanneet ja kelpaavat edelleen, mutta tämä uus tuotanto, ei vain putoo... 
