King Diamond / Mercyful Fate

[Kari Koskinen]

Kiitoksia Hammerille myös täältä. Teikäläisiä tarvitaan.

[Hammer9]

Kiitoksia Hammerille myös täältä. Teikäläisiä tarvitaan.

Kiitos kannustuksesta! Voin myöntää, että olen siinä määrin hurahtanut molempien Kingin bändien musiikkiin, että teen tätä kuulumisten kertomista enemmän kuin mielelläni. KD-/MF-bändeistä puhuminen ja kertominen on kuin rakas harrastus, johon olen auttamattomasti koukussa.

[XXX6]

"Give me your soul Please" levyä on tullut kuunneltua varmaan viimeisen kolmen kuukauden aikana vinyyli muodossa ihan törkeenä. Systeri osti eka CD:n niin oli pakko tilata vintskana.

On vähän saannut sellaisen kuvat, ettei KD dikkarit tästä viimeisestä niin hirveästi innostu !?
Mielestäni parhautta.

[Maxim]

"Give me your soul Please" levyä on tullut kuunneltua varmaan viimeisen kolmen kuukauden aikana vinyyli muodossa ihan törkeenä. Systeri osti eka CD:n niin oli pakko tilata vintskana.

On vähän saannut sellaisen kuvat, ettei KD dikkarit tästä viimeisestä niin hirveästi innostu !?
Mielestäni parhautta.

Kyllä se mun mielestäni on erinomaisen hyvä levy, ja soinut muutaman muun KD-kiekon ohessa todella taajaan viimeisen viikon aikana. Erityisesti Mirror, Mirror ja The Girl in the Bloody Dress ovat uponneet ihan täysin.

Omalla kohdalla The Spider's Lullabye ja varsinkin Abigail II olivat olleet melkoisia mustia aukkoja Kinkun tuotannosta, mutta kuluneen viikon aikana nekin on tullut otettua netin suosiollisella avustuksella kuunteluun. Varsinkin jälkimmäinen on yllättänyt positiivisesti koska en muista kuulleeni siitä juuri mitään hyvää. Nuo levyt ovat jostain syystä ainoat KD:n studiolevyt, jotka ovat jääneet vuosien varrella ostamatta, mutta asia pitää korjata asap.

House of God ja varsinkin The Puppet Master eivät olleet jostain syystä aiemmin auenneet juuri lainkaan, mutta pikku tehosoiton myötä molemmat ovat kolahtaneet melko hyvin, varsinkin HoG. Fatal Portrait on ollut about ilmestymisestään lähtien se suurin suosikki, eikä ainakaan toistaiseksi sen asemaa meikän listalla mikään uhkaa, vaikka diskografiaan monta hienoa levyä mahtuukin.

KD/MF ovat vielä tyystin näkemättä livenä, joten olisihan tuo hienoa saada King Billy molempine orkestereineen vielä tänne Suomeen, jotta vanhan vihulaisen saisi tositoimissa todistettua.
___________
~ Prepared ~

[AndyLaRocque]

Kasari Mercyful Fate ja King Diamond sitä parasta antia on. Ainakaan itselleni ei "uudet" ole saanut sellaisia väristyksiä kuin esim Conspiracy aikoinaan. Jokaisella omat mieltymyksensä.


KIITOS HAMMER9

[Maxim]

Kasari Mercyful Fate ja King Diamond sitä parasta antia on. Ainakaan itselleni ei "uudet" ole saanut sellaisia väristyksiä kuin esim Conspiracy aikoinaan. Jokaisella omat mieltymyksensä.

Lapsena ja nuorenahan ne värisyttävimmät kokemukset saadaan. Enivei, meikälle Conspiracy oli aikoinaan ankara pettymys, mutta nykyään se tuntuu jo selvästi paremmalta levyltä. Sitä vastoin esimerkiksi Them ei enää uppoa läheskään samaan tapaan kuin skidinä ja vaikkapa HoG ja GMYSP menevät heittämällä sen edelle.

Mitä Mercyful Fateen tulee, sen kohdalla tuon kasarikommentin voin allekirjoittaa, Melissa ja DBtO toimii selkeästi parhaiten yhä edelleen.
___________
~ Prepared ~

[Croul]

Voodoo ja The Graveyard ovat ihan loistavaa kamaa, ja se paras KD:n albumi on mielestäni The Eye. Toisaalta Abigail ja Conspiracy eivät tule kaukana perässä, pointtina kuitenkin että ei tällä orkesterilla kovin musiikki heikentynyt yhdessä vuosikymmenessä.

[Hammer9]

Olkaa hyvät - mukava huomata, että noille tilannepäivitys-postauksilleni löytyy lukijoita.

House of God ja varsinkin The Puppet Master eivät olleet jostain syystä aiemmin auenneet juuri lainkaan, mutta pikku tehosoiton myötä molemmat ovat kolahtaneet melko hyvin, varsinkin HoG.

Itse taasen pidän The Puppet Masteria King Diamondin parhaana levykokonaisuutena. Jo pelkästään levyn tunnelma ja tarina ovat parasta Kingiä, mutta myös musiikillisesti levy säväyttää parhaiten yhdessä Abigailin kanssa. The Puppet Masterin laulumelodiat ovat koko tuotannon parhaimmistoa, mutta ylipäätään kaikki biisit ovat elämää suurempia tunnelmapaloja. Vaikea kuvailla tuon levyn loistavuutta sanoin, sillä sanat eivät tee TPM:n erinomaisuudelle täyttä oikeutta.

[Cornucopia]

KD:n levyt kyllä jakavat vahvasti mielipiteitä. Ei tuo The Puppet Master huono ole, erittäin hyviä paloja seassa, mutta itseä ei ole koskaan säväyttäny niin täydellisesti kuin moni muu tuotantonsa helmi. Fatal Portrait ja Abigail ehkä vuosien varrella vakiinnuttaneet asemansa kirkkaimpina timantteina. Johtuneeko ehkä siitä, että mukana kaikuu vielä MF-palasia (ja Mercyful Fate kun on vaan niin kovaa, ettei sitä voi ylittää). sitten myöhemmästä tuotannosta The Graveyard, Voodoo & House Of God (HoG -> paras Kingin tarina ikinä) ovat olleet aina lähellä sydäntä. Abigail II on myös paljon mainettaan pätevämpi jatko alkuperäiselle klassikolle.

[Maxim]

Parin viime viikon aikana on tullut noita KD:n levyjä tullut aika rankalla kädellä kuunneltua ja kyllä tuo The Spider's Lullabye alkaa haastaa meikän listoilla Fatal Portraitia aika vakavasti. TSL:han on näemmä ihan täynnä ässäbiisejä. Lisäksi King Billy itse kuulostaa siinä paikoin maanisemmalta kuin koskaan (mm. nimibiisi) ja melodiat ovat käsittämättömän upeita. Lisäksi levy on minusta selvästi koko katalogin raskain. Tekee mieli antaa itselle aplodit ja jättää pää väliin, sen verran ärsyttää että olen tämän kiekon ostoksistani aiemmin skipannut. No, tulipahan nyt kunnon aarre löydettyä.

Tässäkin mielessä sopisi oikein mainiosti jos KD meinaa tuon levyn tuotantoa keikoille lisää ottaa, ja varsinkin jos kokoonpanoineen vielä tännekin pitkästä aikaa tulisi. Omalla kohdalla kun on KD sekä MF vielä tyystin näkemättä.

___________
~ Prepared ~

[grimnail]

Tässäkin mielessä sopisi oikein mainiosti jos KD meinaa tuon levyn tuotantoa keikoille lisää ottaa, ja varsinkin jos kokoonpanoineen vielä tännekin pitkästä aikaa tulisi. Omalla kohdalla kun on KD sekä MF vielä tyystin näkemättä.

Vieläkin vähän harmittaa tuo Tavastialla 14.3.2001 ollut keikka. Juuri aloittanut työt, niin ei ollut ylimääräistä rahaa, eikä muka kehdannut lainata keneltäkään. 2006 tuli vahinko otettua takaisin, mutta taisipa viisi vuotta aiempi keikka olla kaikin puolin kovempi.

[Necrosathanas]

Sitä Suomen keikkaa odotellessa täytyy mainita, että ehdottomasti paras KD levy mulle on The Eye.
Läpi tuotannon en osaa heikkoa nimetä, mutta top 3 menisi varmaankin näin:

1. The Eye
2. Abigail
3. Conspiracy

Niin ja Mercyful Fatelta 2 ekaa on ehkä kovimpia hevilevyjä ikinä.

[Hammer9]

Löysin erinomaisen Mercyful Fate tribute -yhtyeen. Bändi on italialainen Dangerous Meeting. Youtubesta löytyy noin 15 hyvälaatuista livevideota bändin tänä vuonna soitetuilta keikoilta, joten kannattaa käydä fiilistelemässä. Vokalisti ei ole täysin King Diamondin näköinen, mutta laulaa ja esiintyy hyvin samalla tavoin kuin itse KD. Yllättävän hienoihin falsettolauluihin bändin laulaja pystyy. Noita videoita katsellessa tulee mieleen, että olisihan se aivan käsittämättömän upeaa, jos Suomestakin löytyisi osaava KD/MF tribuuttiyhtye. Kysymys onkin vain siitä, että kuka olisi se kotimainen vokalisti, joka kykenisi niihin korkeisiin King Diamond -vokaaleihin.

Tässä joitain parhaita Dangerous Meeting -tributen livesuorituksia:
Intro (Lucifer) + Evil
Lady in Black
A Dangerous Meeting
Black Funeral
Into the Coven

Lisää löytää halutessaan täältä.

Happy Halloween!

[Ironhead]

Musta ton tribuutin vokaalit oli oikeestaan aika surkeat, paljo parempaakin on nähty;
http://www.youtube.com/watch?v=N3_Yb7vLjdU
Tässä kyllä visuaalisuuteenkin satsaus on jo ihan eri luokkaa, tuota Dangerous Meetingin "keulakuvaa" lähinnä ärsytti katsella.

[Hammer9]

Musta ton tribuutin vokaalit oli oikeestaan aika surkeat, paljo parempaakin on nähty;
http://www.youtube.com/watch?v=N3_Yb7vLjdU
Tässä kyllä visuaalisuuteenkin satsaus on jo ihan eri luokkaa, tuota Dangerous Meetingin "keulakuvaa" lähinnä ärsytti katsella.

Makuasioita. Onhan tuo THEM-tribuutti ihan hyvä - visuaalisesti ehkä parempikin (tosin en nyt tiedä haluanko nähdä lyhythiuksisen kaverin laulavan Kingin vokaaleita) -, mutta itse en pidä niitä vokaaleita yhtä hyvinä kuin tuon Dangerous Meetingin vastaavia. Dangerous Meetingin vokalisti esiintyi mielestäni hyvin King Diamond -henkisesti, enkä muutenkaan löytänyt valittamista kaverin lookista.

Paras Mercyful Fate -tribuutti on yhä Therionin livenä esittämä Black Funeral, jossa Mats Levén laulaa Kingin vokaalit melkein paremmin kuin maestro itse. Huom! melkein. Kannattaa katsoa ja yllättyä siitä miten identtisesti Levén pystyy hetkittäin Kingin kanssa laulamaan.

[Tintti]

DVD:eitä en taida jaksaa edes kommentoida enää, josko ne sieltä vielä tän vuosikymmenen aikana ihan oikeastikin tulisivat... Etenkin Mercyful Faten settiä kyllä kovasti kaipaisin.

Valehtelin. Missä mun Mercyful Fate DVD yhä viipyy?

tosin en nyt tiedä haluanko nähdä lyhythiuksisen kaverin laulavan Kingin vokaaleita

Toisaalta olen jo aiemminkin huomannut, että mun ja Hammerin näkemykset KD/MF tributoinneista nyt musiikillisestikin poikkeavat rajusti.

[asa]

Mun täytyy sanoa että kyllähän tää Themin äijä vetää hellvetin paljon paremmin. Sen italiaanon falsetti oli köykäistä pihinää, tällä hemmolla lähtee kukkokiekuu munaskuista asti. On kyllä tuota kaikukoppaakin enempi, että josko se sitten...

[Hammer9]

tosin en nyt tiedä haluanko nähdä lyhythiuksisen kaverin laulavan Kingin vokaaleita

Toisaalta olen jo aiemminkin huomannut, että mun ja Hammerin näkemykset KD/MF tributoinneista nyt musiikillisestikin poikkeavat rajusti.

Tuo hiusjuttu nyt oli ihan puhdas läppä. Kunhan nyt heitin vähän provoa

Mun täytyy sanoa että kyllähän tää Themin äijä vetää hellvetin paljon paremmin. Sen italiaanon falsetti oli köykäistä pihinää, tällä hemmolla lähtee kukkokiekuu munaskuista asti. On kyllä tuota kaikukoppaakin enempi, että josko se sitten...

Teknisesti EHKÄ vetää paremmin - syvemmältä ja voimakkaammin, mutta tuon THEM-äijän vokaaleissa nyt vaan on jokin sellainen sävy, joka ei itselleni kolahda. Simple as that. Italian kaveri laulaa hyvin King Diamond -tyylisesti, vaikkei aina pääsekään niihin ihan korkeampiin ääniin. Silti ne "pihinät" kuulostavat helkkarin kiehtovilta minun korviini. Mikään ääni tuon Italian kaverin lauluissa ei ärsytä korvaa, vaan herran vokalisoinnit kiehtovat jollain käsittämättömällä tavalla. Ehkä olen tämän mielipiteeni kanssa yksin, mutta entäpä sitten. Hail Mercyful Fate anyway!

[Dead Man]

Meikän mielestä se taasen on varsin yleinen harhakäsitys että nuo Kingin vokaalit olisi jotenkin helppo laulaa kun vaan vähän vetelee falsetilla. Väärin. Sen äänen on nimenomaan lähdettävä aika helvetin kovaa ja munaskuista. Kun nyt vaikka kuuntelee KD:n alkupään levyjä niin kyllä se äänen voima on ihan järkyttävä ja kaikkea muuta kuin helppoa vetää. Siitä syystä varmaan Kingin ääni onkin keventynyt iän myötä ja hommat eivät aina viimeisimmissä liveissä mene vanhaan malliin. MF:n aikaan Kingi lauloi mun mielestä vähän eri tavalla, joten sinänsä noita live-covereita ei ole helppo ihan suoraan verrata.

Ja joo, kyllä tuo THEMin vokalisti veti aika rutosti kovemmin. Useimmiten meinaan hirvittää jo valmiiksi kuunnella jotain KD-coveria. Emperorin Gypsy on varmaan yhä paras kuulemani coveri tältä akselilta.

[Maxim]

Meikän mielestä se taasen on varsin yleinen harhakäsitys että nuo Kingin vokaalit olisi jotenkin helppo laulaa kun vaan vähän vetelee falsetilla. Väärin. Sen äänen on nimenomaan lähdettävä aika helvetin kovaa ja munaskuista. Kun nyt vaikka kuuntelee KD:n alkupään levyjä niin kyllä se äänen voima on ihan järkyttävä ja kaikkea muuta kuin helppoa vetää. Siitä syystä varmaan Kingin ääni onkin keventynyt iän myötä ja hommat eivät aina viimeisimmissä liveissä mene vanhaan malliin. MF:n aikaan Kingi lauloi mun mielestä vähän eri tavalla, joten sinänsä noita live-covereita ei ole helppo ihan suoraan verrata.

Tälle armottomat kompotukset.
___________
~ Prepared ~

[Khamul]

Nyt kun coverbändeistä puhutaan niin pakko ihmetellä että miksi näitä ylipäätään kuunnellaan? Keikat nyt vielä tavallaan ymmärtää vaan en oikeasti keksi yhtään syytä miksi kuuntelisin esimerkiksi King Diamond -coverbändiä itse King Diamondin sijaan keikkatilanteen ulkopuolella. Joku Emperorin coveri menee ihan uteliaisuuden kautta kun Emperor kuitenkin on tuttu bändi sekin.

[Hammer9]

Erittäin hyviä pointteja Dead Manilta, vaikka olen edelleen sitä mieltä, että Dangerous Meetingin vokalisti laulaa paremmin kuin THEM-bändin vastaava. Siitä kuitenkin olen samaa mieltä, että niiden King Diamond -falsettojen vetäminen on kaikkea muuta kuin helppoa. Matalampia vokaaleita, murinoita, raspilauluja ja geneerisiä heavy-/power-korkeita pystyy vetämään huomattavasti helpommin kuin niitä falsettoja. Itse en varmaan koskaan tule kykenemään kunnon falsettoihin, joten ehkä siksikin arvostan eniten juuri Mr. Diamondin vokalisointeja, jotka ovat ihan out of this world.

Mietin tässä, että voisiko se, että tuossa Italian tribute bändin videossa ei ole vokaalit niin pinnassa (livemiksaus, huonompi mikki) vaikuttaa osittain siihen, että teilaatte kaverin vokaalit pihinöiksi THEM-ukon lauluraitoihin verrattuna? THEM-videossa vokaalit olivat tosi pinnassa. Itse kuuntelin Italian Dangerous Meetingin vedot kunnon korvakuulokkeilla ja melko kovalla volyymilla, jolloin kaikki vokalisointien nyanssiat pääsivät erinomaisesti oikeuksiinsa. En tiedä, että olisiko ilman kuulokkeita kuulostanut erilaiselta.

Vaikka Dangerous Meetingin tribute (+ useat muut pätevät tribuutti-laulut, myös tuo "vähättelemäni" THEM-tribute) kuulosti mielestäni hienolta, niin onhan se karu tosi asia, että ei ole aitojen King Diamond -vokaaleiden voittanutta. Tässä viime päivien kuluessa olen kuunnellut muistinvirkistykseksi lähes koko Mercyful Faten discografian. Vielä on Time ja MF EP kuuntelematta, mutta fiilistelen nekin tässä viikonlopun kuluessa. Pakko tokaista, että onhan Mercyful Fate aivan törkeän hyvää kamaa. Parhainta riffivoittoista heviä, mitä on olemassa. Kaikki levyt iskevät kovaa, jopa ne vähätellyimmät '90-luvun julkaisut ovat minun korvieni mielestä todellisia mestariteoksia. Erityisesti pakko hehkuttaa lähes kaikkien mollaamaa Dead Again -levyä, joka on nykyään yksi suosikeistani. Aikoinaan levy ei auennut täyteen loistoonsa, mutta nyt useiden kymmenien kuunteluiden jälkeen se kuulostaa tuoreelta ja yhdeltä parhaista MF-albumeista. Fear, Crossroads, The Night, Banshee, The Lady Who Cries, Dead Again, Sucking Your Blood... loistavia biisejä. Melankolisia, synkkiä, tunnelmallisia; osittain erilaisia kuin tyypillinen Mercyful Fate, mutta ei missään nimessä huonolla tavalla. Kovimmat Mercyful Fate -levyt ovat kuitenkin Melissa ja Don't Break the Oath sekä se ensimmäinen EP. Kaikki muut tulevat tiukasti perässä, mutta kuitenkin pienen välimatkan päässä.

[vaporazer]

Mulla on MF diskografiasta parhaiten kestänyt puhkikuuntelua ylivoimaisesti In the Shadows. Mielestäni paras levykokonaisuus, kakkosena tulee ehkä Into the Unknown. Sen kohdalla tuleekin vastaan henk. koht. "parasta ennen" - päiväys Kingin tekemisissä, sen jälkeen on tullut kummaltakin bändiltä vaan sellaista ok tason matskua ja satunnaisia kovempia biisejä. Soolobändin soundimaailma on myös kehittynyt väärään suuntaan, suttuiset ja kaikuiset kasarisoundit tekis terää.
Toiveissa olisi kuitenkin vielä yksi Mercyful Fate levy, mieluiten kummallakin alkuperäisellä kitaristilla, Wead on hyvä, mutta Denner + Shermann on se oikea MF soundi.

[Hammer9]

Mulla on MF diskografiasta parhaiten kestänyt puhkikuuntelua ylivoimaisesti In the Shadows. Mielestäni paras levykokonaisuus, kakkosena tulee ehkä Into the Unknown. Sen kohdalla tuleekin vastaan henk. koht. "parasta ennen" - päiväys Kingin tekemisissä, sen jälkeen on tullut kummaltakin bändiltä vaan sellaista ok tason matskua ja satunnaisia kovempia biisejä.

Itse taasen pidän noita kahta bändin heikoimpina tekeleinä. Erinomaisia levyjä toki molemmat, mutta aika kesyjä kokonaisuuksia Mercyful Faten muihin levyihin verrattuna. Onhan In the Shadowsilla niitä bändin tuotannon liki kirkkaimpia helmiä kuten Is That You, Melissa?, Legend of A Headless Rider ja Egypt, mutta vastapainoksi löytyy liian venytetty The Old Oak, kuuntelussa helposti kuluva The Bell Witch ja vain osittain mainio Thirteen Invitations. Into the Unknown on MF:n levyistä sen sijaan itselleni aika selvästi heikoin. Listen to the Bell, Deadtime ja Fifteen Men (And a Bottle of Rum) ovat mielestäni turhan heikkoa kamaa Mercyful Fate -standardeilla. Edelleen, ei huonoja biisejä, mutta kokonaisuuksina vähän jotenkin liian perushyviä. Ei timanttista matskua, mitä MF yleensä tarjoaa. Löytyy Into the Unknowniltakin niitä huippuvetoja, joista omat suosikkini ovat hittityylisen simppelit The Ghost of Change, Under the Spell ja Holy Water. Myös kaikki muut mainitsematta jääneet biisit kolahtavat tosi kovaa, mutta se aiemmin esiin nostamani heikompi kolmikko on muuten hienon levyn ikävä kauneusvirhe.

Soolobändin soundimaailma on myös kehittynyt väärään suuntaan, suttuiset ja kaikuiset kasarisoundit tekis terää.

Uusimmalla Give Me Your Soul...Please -levyllä soundit ovat vähän liiankin puhtaat/hyvät. Jotenkin kaipaisin lisää rosoisuutta ja rankkuutta soundeihin, mutten suttuisuutta kuitenkaan. Eli, mitään nostalgiahenkisiä kasarisoundeja en kaipaa, mutta vaikka jotain sellaista äänimaailmaa, joka oli joillain yhtyeen '90-luvun levyillä. Kuitenkaan en yleensä liikaa kiinnitä huomiota soundeihin. Millään KD- tai MF-levyllä ei ole kuuntelukelvottomat soundit. Itse pidän The Puppet Masteria KD-bändin parhaana levynä, ja uusin GMYSP on myös ihan lemppareideni joukossa hieman tylsästä äänimaailmasta huolimatta. Biisit ratkaisevat, eikä niinkään soundit.

Toiveissa olisi kuitenkin vielä yksi Mercyful Fate levy, mieluiten kummallakin alkuperäisellä kitaristilla, Wead on hyvä, mutta Denner + Shermann on se oikea MF soundi.

Tätä voin komppailla. Toivotaan, että Mercyful Fate vielä tekee sen yhden levyn, jota Hank Shermann on ehtinyt useaankin otteeseen mainostaa nimellä masterpiece.

[el bandito]

Joo, parhaat Mercyful Faten levyt on ehdottomasti Melissa ja Don't Break The Oath. Into The Unknown on vähiten hyvä, mutta sekin on kaukana huonosta ja muutama aivan ässäbiisi siltäkin löytyy: Holy Water, The Uninvited Guest, The Ghost Of Change. MF:n katalogi on kokonaisuudessaan paljon tasaisempi, mutta Fatal Portrait - The Eye on omilla listoillani kaikkien aikojen värisuora, mitä peräkkäisten levyjen laatuun tulee.

Niin ja Pete Blakk on kaikista kovin "kakkos"-kitaristi ikinä missään.