Täältä Santa Lucian "Arktista hysteriaa", mikäli ei vielä ole hallussa!
Levyarvioita:
Inferno 1/2012
Santa Lucia: Arktista hysteriaa
Nostalgiat voi heti heivata helvettiin: Arktista hysteriaa on YHÄ ainutlaatuinen ja yllättävä sekoitus aggressiivisempaa postpunkkia ja erittäin rajua mutta monikerroksista ja erinomaisesti sävellettyä progressiivista speed/thrash metalia.
Erilaiset elementit sulautuvat saumattomasti yhteen luoden jotain ennenkuulumatonta. Jokaisessa biisissä on ideaa, ja turhan jauhamisen ja löysäilyn sijaan pureudutaan välittömästi asian ytimeen. Näin raaka ja kylmä, täysillä turpaan iskevä ja tekninen raskas rock on poikkeuksellista nuorten tyttöjen tekemänä, ja vielä harvinaisempaa se oli 80-luvun lopulla.
Santa Lucian omaperäisyys ja kokeellisuus tekevät yhtyeestä oman tiensä raivanneen pioneerin sukupuoleen katsomatta. Vaikka otsikot muuta antaisivat olettaa, sanoituksissa liikutaan metallimusiikille yleisen tyhjäpäisyyden ja samojen aiheiden kierrättämisen ulkopuolella, eksistentiaalisella tasolla.
Totuttuun tapaan Poko ei jaksa panostaa kansiin; etenkin tällaisen merkittävän, liian vähälle huomiolle jääneen yhtyeen kohdalla olisi mukaan voinut liittää vähintäänkin pientä historiikkia. Suuri kiitos kuitenkin siitä, että bonusten kautta saamme kuultavaksi bändin koko tuotannon. Viimeisellä ep:llä ote on hiukan höltynyt, mutta varhaisten sinkkujen synkkä pop ja punk yltää samaan nerouteen kuin varsinainen albumi.
-Sami Hynninen-
***
Soundi 12/2011
Santa Lucia: Arktista hysteriaa – Koko tuotanto 1988-1992
Suomalaisen metallin parissa on meneillään mielenkiintoinen vimma julkaista uudelleen paikallisen hevin historian ensiaskelia. Arkistoista kaivetaan yhä demomateriaalia, koska vuosikymmenten kehityshistoria on tehnyt ne merkittäviksi. Kemissä roimasti 1980-luvun puolella perustetun Santa Lucian jo levytetyn tuotannon niputtava kokoelma on sieltä perustellummasta päästä.
Ajan hammas on lohkaissut palan bändin omaperäisen räimeen tehosta. Silti tällä julkaisulla on muukin kuin kuriositeettiarvo. 1980- ja 1990-luvun taiteessa lähes kaikki suomirockissa oli uutta ja ihmeellistä. Suomi oli kansainvälisestä sykkeestä täysin sivussa etenkin mitä metalliin tuli.
Santa Lucia kuulostaa yhä täysin uniikilta. Tuolloin nipin napin täysi-ikäiset tytöt soittivat kiivasta pikametallia vain omista lähtökohdistaan käsin. Eristyksissä oli helppo olla erilainen. Aina muistetaan kehua Stonen liimalettien taitoja nuoreuuteen nähden, mutta Arkista hysteriaa esittelee sekin poskettoman teknisen ja taitavan bändin.
Yhtyeen itse tuottamalla albumilla on jätetty niinkin veikeästi nimettyjä kappaleita kuin Perse palaa tai pumpzigapumpzi, mutta tyylirikot ovat pieniä. Yhdeksän bonuskappaletta paljastaa Santa Lucian kehityskulun uusromantiikasta suomirockin kautta speedmetaliin.
-Antti Luukkanen-
***