Helloween

[mape]

Tässä vähän sordiinoa niille Mavrin-hehkutteluille.

Kyllä se nyt edelleenkin on niin päin, että venäläinen metalli ei ole oletusarvoisesti heti parhautta siksi, että se on venäläistä.

[Death Metal Maniac]

No itsehän näin Sergein bändin livenä 2007, ja kokemuksen perusteella on parhautta. Mutta totta kai venäläinen metalli ei ole automaattisesti hyvä. Tuleehan sieltäkin vaikka mitä paskaa.

[Balm]

Uusi albumi nyt kokonaan ennakkokuunneltavissa Helloweenin myspace-sivulla.

Ite ei tietenkään voi kuunnella koska odotan että saan ennakkovaraamani vinyylin käsiini.

[Jussi]

Huh, jopas ne nyt laittavat muiden vanavedessä tätäkin vaihtoehtoa tarjolle.

No, sama se kun en t o d e l l a k a a n kuuntele uutta Helloween-albumia ensi kertaa mistään muualta kuin cd:ltä

edit V: tuollahan sitä Smile Of The Sunia soitettiin akustisesti edellissivun radiolinkissä

[kaunisto]

Kuullostaa näin ekojen pyörittelyjen jälkeen kyllä erittäin mehevältä. Ehkä 2000-luvun parhaalta Helloween levyltä. The Smile of The Sun suorastaan huutaa jonkinlaista kevyempää versiointia. Toivottavasti jonkinlainen akustinenversio biisistä saadaan.

[JSM]

Kieltämättä hyvin tasokkaalta, nopealta ja raskaaltakin kuulostaa yhden Myspace kuuntelun perusteella. Seuraavan kerran sitten levyltä.

[MortuuSS]

Hyvän kuulonen lätty kyllä on,mitä tuolta myspacesta tuli kuunneltua. Kultsan keikkaa odotellessa!

[WildFire]

Jopas oli kehno esitys Helloween-levyksi. World of Fantasy on hyvä, samoin My Sacrifice. The Sage, the Fool, the Sinner ainoa, joka nosti kunnolla hymyn korviin. MySpace-laatu nyt tietty syö osittain fiilistä, joten toivottavasti se siitä kuuntelujen myötä piristyy. Eipä tosin ihan heti juurikaan edes kiinnosta kuunnella toiseen kertaan, kun moisen pettymyksen tarjosi.

[Jussi]

Todella hyvää palautetta, melkein liiankin kanssa, keränneen uutukaisen ylistyshenkistä arviota revelationz.netissä. Ilmestynee kai nyt keskiviikkona!

[clairvoyant]

Ennakkokuuntelun perusteella edellistä levyä parempi, ainakin levyn alkupuoli on aikamoista ässäbiisiä toisensa perään poislukien ehkä Where the Sinners Go. Muuten oikeastaan kaikki biisit Long Live the Kingiin asti kovaa shittiä! Hienoa. Loppulevyä en ehättänyt kuuntelemaankaan oikein.

Tulisi nyt se itse levy niin voisi paremmin analysoida.

[Jussi]

Tuo WTSG onkin enemmän intromainen juttu minusta, vaikka on 1 sekunnin pidempi kuin seuraava Are You Metal

Digipakin (viimeisen!) sain tänään Äxästä täällä kotosalla, kun Swamp eilen Treella valitteli eioota, tehtaan toimitusvaikeuksien takia. Tukusta saa kuulemma ensi viikoksi spesiaalia. Yhden kerran vasta ehtinyt kuuntelemaan mutta lisää kertoja vain keräämään tästä; kirjoittamaan ehtii myöhemminkin >>>

ns: World Of Fantasy -taas se maailman paras biisi täksi hetkeksi, kyllä Markus on handlannut nämä melodiat viime vuosina.

Pitää vielä mainita, että kokoelman (& 1999 hankitun Live In The UK:n) jatkoksi tuolta 2nd Hand Swampista löytyi sentään 7€ hintaan timmikuntoinen (joskin cutout, mutta sehän tuo vain persoonallista otetta mukaan!) I Want Out Live, alkuperäisenä '89 painoksena. Eikä siis minään vuosituhannenvaihteen Rhino/Spitfire-julkaisuna. On sitä hörhö, samat biisit mutta 1 vähemmän kuin tuolla jo valmiiksi varsin EP-mittaisella livellä.

[Balm]

ns: World Of Fantasy -taas se maailman paras biisi täksi hetkeksi, kyllä Markus on handlannut nämä melodiat viime vuosina.

Itekään en vielä kerkijä tässä pidempää arviota kirjotella, mutta pakko kommentoida että äijä on taas väärässä. No, hyvä, onhan tuo WOF ehkä parasta Markusta ikinä, mutta silti puolet levyn biiseistä vie tuotakin kipaletta 100-0.

Oma suosikkini on muuten You Stupid Mankind - sen kuuntelua vain ei voi lopettaa.

[Jussi]

Mie oon ihan varma että sie diggaat The Smile Of The Sunia täysillä, eikä syyttä, tulee Andin PC69-jutut mieleen siitä. Myös If a Mountain Could Talkia veikkaisin sellaiseksi?

Nuo Gerstnerin biisit olivat hieman turhan moderneja ensikuulemalta, mie (yllättäen) kuuntelen mieluummin Weikathin perinteitä kunnioittavaa menoa.

[Balm]

Mie oon ihan varma että sie diggaat The Smile Of The Sunia täysillä, eikä syyttä, tulee Andin PC69-jutut mieleen siitä. Myös If a Mountain Could Talkia veikkaisin sellaiseksi?

Väärin meni taas. If A Mountain Could Talk on sieltä levyn heikommasta päästä vaikka ok biisi onkin. Smile of the Sun ei kuulosta lainkaan Pink Cream 69:lta, enempi voisi olla Andin soolomateriaalia. Se on kyllä hyvä biisi tosiaan, muttei sekään aivan levyn parhaimmistoa.

[Davy Jones]

Heitetään hoocee-kaksikon välienselvittelyn lomaan joitain omia ajatuksia uudesta levystä:

Sinkusta ei ainakaan kannattanut johtopäätöksiä vetää, sillä AYM on yksi levyn heikoimmista biiseistä IMO. Omaan korvaan parhaiten soivat Jussinkin mainitsema World Of Fantasy, Who is mr. madman? ja kirkkaimpana helmenä Weikin loistava The Sage, The Fool, The Sinner, joka tuo ainakin allekirjoittaneelle mieleen jopa Keeppereiden aikaisen matskun.

Noin muuten levy on selvää parannusta kahdesta edellisestä ja taistelee omalla Deris-eran listalla neljänneksi kovimmasta levystä yhdessä Raw'n ja TOTO:n kanssa. Rings ja Rabbit ovat tällä listalla täysin omassa kastissaan ja TDR sitten selvä kolmonen.

[clairvoyant]

Noin muuten levy on selvää parannusta kahdesta edellisestä ja taistelee omalla Deris-eran listalla neljänneksi kovimmasta levystä yhdessä Raw'n ja TOTO:n kanssa. Rings ja Rabbit ovat tällä listalla täysin omassa kastissaan ja TDR sitten selvä kolmonen.

Mitä ihmettä te siinä Rabbitissa kuulette Meikästä se on ihan susi levy vaikka kuinka yrittää pyörittää soittimessa.

No jänis tai susi, ei se niin justiinsa.

Levy vaan ei tullut vieläkään Äxästä, liekö postilakon syytä vai minkä. Vähän kyllä harmittaa kun tuossahan se olis viikonloppu mukavasti sujahtanut Helloweenin parissa :/.

[Jussi]

Rabbit Don't Come Easyllähan on joitakin todella hyviä kappaleita, vähän kuin toinen Master Of The Rings, kuten alkuaan analysoin. Iloinen meno ja näinpäinpois. Toki jokin Back Against The Wall & Do You Feel Good ovat silkkaa kura-b-puolikamaa tai Nothing To Say taas vähän venytetty Weiki-läppä, vaikka hauskoine lainailuineen ja vaihtelevien tunnelmien kanssa toki joskus toimiikin. Mutta onhan jokaisella levyllään vähintään 1-2 noita joutavia biisejä mukana, jopa ainakin tämän hc-fanboynkin mielestä.

Suurinta tarjoamaansa pettymystä (vars. studioalbumeista puhuttaessa), eli Better Than Rawia taas mie en käsitä joidenkin kärkipään suosikkina. Siinä oli jotenkin biisinkirjoituksesta ne kirkkaimmat hetket & melodiat tiessään, liekö tosiaan olisi Andin, Rollen ja Markuksen samanaikaisten soolojen hitit (tai edes niiden osat) nostaneet tuon BTR:n huipulle? Ajatelkaas, 1000 Years Away, Walk On Fire (joka oli ollut tulossakin 'weenille) & Dreamers mukana! Onhan silläkin 75% helmikamaa mulle, kun on ysiluokan kevään ilmestymisestään soinut aika ajoin ahkeraan, mutta silti jää todella heikoksi tästä bändistä puhuttaessa. Varsinkin Deris-eran heikoimmaksi.

Ostin muuten eilen 1. kertaa netanttilasta jotain, kun huomasin japanibonus Faster We Fallia myytävän digitaalisena bonuksena, yksi biisi kiitos. Pääsee tämän digin ripattuani levyn jatkoksi. Sitten uupuukin enää kaksi, ensimmäisellä sivulla mainitsemaani biisiä. Kuka mailaisi ne perille?

[Acemaster]

Minusta Rabbitilla alkoi tämä Helloweenin "geneerinen heviys", joka sitten jatkui etenkin Gamblingilla, ja näytteistä päätellen (tulisipa levykin jo!) tulee jatkumaan 7 Sinnersilläkin. Legacy siinä välissä oli vähän monipuolisempi taas - olisi kenties lempialbumini Helloweenilta jos kaiken maailman mrsgod- ja doyouknowwhatyou'refightingfor-turhakkeet olisivat poissa ja koko paketti mahtuisikin näin yhdelle levylle.

En pidä tätä heviytymistä pelkästään huonona asiana. Bändi ON yksipuolistunut ja ON menettänyt kykynsä uusiutua vaikkapa sitten täysin kahden albumin välillä, kuten koko välillä Keeper II:stä TDR:ään tapahtui. Rabbit on tosin alempaa keskikastia vielä - tosin en kai sen huonompaa kehtaa Helloweenilta kai todetakaan. Ei ole mielestäni sellaista kuin "Helloweenin huonoin albumi", vain alempi keskitaso.

Joka tapauksessa BTR on myös sitä alempaa keskitasoa. Näen sen taas varsinaisena Master of the Rings II:na tietynlaisen tukkahevimäisyytensä vuoksi. Nämä kaksi albumia ovat hardrockimpia ja vähemmän heviä kuin tämä suorastaan metallia pursuava Rabbit kieroine ihmissuhdekoukerokonsepteineen esimerkiksi. Ja kyllä, BTR:llä ei ole ollenkaan Helloweenin historian vahvinta biisilistaa, vaan täsmälleen samaa voi sanoa Rabbitista. Rabbitilla varsinaisia helmiä koko muuhunkin tuotantoon verrattuna ovat mielestäni vain Just a Little Sign ja Hell Was Made in Heaven, tosin ei liareissa ja listentotheflieseissa mitään suurempaa vikaa ole. BTR:llä taas helmiosastoa ovat erityisesti Falling Higher sekä Midnight Sun, jotka ovatkin niitä levyn metallisimpia suorituksia. Rings teki tämän hair metal -puolen hienosti ja ensi kertaa, loistava comeback bändiltä. BTR:n pääosa onkin sitten vähän heikompaa. Musiikkina siis armoitettua kärkipäätä joka tapauksessa, kuten kaikki "geneeristyneen heviyden" piikkiin lukemani uudemmatkin albumit yhtä lailla!

[Davy Jones]

Omaan korvaani Rabbitissa viehättää se kunnon europower-meininki. Legacyllakin ainoa oikeasti hyvä biisi on Born On Judgement Day. Hellon keskitempojunttaukset kun eivät muutamaa poikkeusta lukuunottamatta itselle uppoa yhtään. Olen varmaan maapallon ainoa ihminen kenen mielestä Lavdate Dominum on ylivoimaisesti BTR:n paras biisi

[kupteri]

Sattumalta tuossa kesällä arvioin koko Helloweenin tuotannon ihan omaksi ilokseni Kopsinpa koonnin sieltä:

Master Of The Rings (1994)

Kokonaisuutena levy sisältää paljon tarttuvia yleisömagneettibiisejä (Sole Survivor, Where The Rain Grows, Perfect Gentleman) ja tältä tulikin peräti 4 singleä ulos, kaikki erilaisilla koukuilla varustettuina. Tyyli on toki muuttunut Keepereiltä vähän pehmeämpään suuntaan, vaikka tuplabasareita tarjoillaankin ja kitaramelodioita riittää. Soundimaailma on aika rock ja ilmava vaikka raskaampaa musiikkia tässä tehdäänkin. Kokonaisuus toimii ja tämä on Helloweenin uuden tulemisen kivijalka. ****

The Time Of The Oath (1996)

Kokonaisuus on raskaampi ja nopeampi kuin edeltäjällä, mutta toisaalta biisien laatu heittelee enempi ja soundit on muhjuisemmat (samasta tuottajasta huolimatta). Parhaat biisit voinee tiivistää neljään ensimmäiseen. ***

Better Than Raw (1998)

Kokonaisuus tarjoaa raskaampaa fiilistä kuin koskaan aiemmin, mutta muutama keveämpi ja rokkaava biisi erottuukin hyvässä valossa. Levyllä on tasan 3 erinomaista biisiä (Hey Lord, I Can, A Handful Of Pain) ja muutama ihan ok, mutta sitten löytyy sitä toistakin ääripäätä ihan liiankin kanssa, mikä karsii tähtiä. Levyä ei vaan voi kokonaisuudessaan kuunnella, vaan biisejä on skipattava rankalla kädellä. **

The Dark Ride (2000)

Ihan mahtavia timanttibiisejä ei ole kuin yksi, mutta useampikin hyvä löytyy kaveriksi. Yleisellä tasolla kevyempiin biisirunkoihin on raskaus sisälletty matalavireisillä paljon äänikuvasta taajuuksia rosvoavilla kitaroilla, lisäksi koskettimia on käytetty paljon. ***

Rabbit Don't Come Easy (2003)

Kokonaisuutena levyllä on paljon perinteistä poweria, mutta vaihteluakin tarjotaan hieman keveämmillä, erikoisemmilla ja jopa muutamalla pikkuisen raskaammallakin biisillä. Vahva paluu synkempien tunnelmien ja miehistönvaihdosten jälkeen. Parhaat: Just A Little Sign, Open Your Life, Hell Was Made In Heaven. ****

Keeper Of The Seven Keys: The Legacy (2005)

Pisteet onnistuneesta paluueepoksesta ja muutamasta rautaisesta biisistä. Soundimaailma on selkeä ja tasapainoinen. Tiivistämällä kokonaisuutta tästä olisi saanut helposti neljän tähden levyn. ***

Gambling With The Devil (2007)

Kokonaisuutena riffittelyä on paljon, nopeuksissa ei säästellä, mutta toki vaihteluakin tarjotaan ettei jatkuvasti kaahata. Jotain vähän uudempia tuulia on saatu sekoitettua mukaan. Ihan timanttisia hittejä levyllä ei varsinaisesti ole, mutta toisaalta hyviä biisejä on mukava nippu. Tietty väliin mahtuu yksi karmeus ja soundit on aika kuluttavat (paljon yläpäätä) ettei levyä jaksa kovin montaa kierrosta kuunnella. ***

Jos joku jaksaa niin täysi versio löytyy täältä:

http://kupteri.blogspot.com/2010/06/kat ... ntoon.html

---

Uusi levy on toiminut, mutta analyysiä ei voi vielä antaa. Kakkosbiisistä lähtee kyllä hyvä putki ja hitaampikin biisi tuntuu kivalle. Joku siellä välissä on semmoinen mikä tykkää skip-nappulasta, mutta muuten kokonaisuus on raskas ja metallinen, mutta poweria riittää. Mutta tosiaan hyökkäävän raskas se ei ole, vaikka kitarat joskus möyriikin matalalta ja melodiapuoli on kunnossa. Eikä huumoripuoltakaan ole ihan unohdettu, mikäs huilusoolo siellä välissä onkaan. Ihan kivastihan se sinne sopii ja saa hymyn naamalle

[Tailgunner]

Tutun tylsää Deris aikakauden huttua tämäkin uusi levy. Andi Deris on kyllä aivan käsittämättömän tylsä laulaja.Ei mitään sielukkuutta tai munakkuuta äänessä. Better than raw on ainut levy joka toimii kokonaisuutena Derisin laulamista levyistä. Muilla on se 2-4 hyvää biisiä. Tämäkin on niitä levyjä jotka jäävät hyllyyn pölyttymään muutaman kuuntelun jälkeen. Harkitisin vakavasti Kultsalle lähtöä kun en ole viitsinyt vaivautua vielä kertaakaan Derisiä livenä kuuntelemaan mutta päätin jättää väliin tälläkin kertaa. Kisken aikana tuli nähtyä 1987,1988 ja 1993.

[Jussi]

Joka tapauksessa BTR on myös sitä alempaa keskitasoa. Näen sen taas varsinaisena Master of the Rings II:na tietynlaisen tukkahevimäisyytensä vuoksi. Nämä kaksi albumia ovat hardrockimpia ja vähemmän heviä kuin tämä suorastaan metallia pursuava Rabbit kieroine ihmissuhdekoukerokonsepteineen esimerkiksi. Ja kyllä, BTR:llä ei ole ollenkaan Helloweenin historian vahvinta biisilistaa, vaan täsmälleen samaa voi sanoa Rabbitista. Rabbitilla varsinaisia helmiä koko muuhunkin tuotantoon verrattuna ovat mielestäni vain Just a Little Sign ja Hell Was Made in Heaven, tosin ei liareissa ja listentotheflieseissa mitään suurempaa vikaa ole. BTR:llä taas helmiosastoa ovat erityisesti Falling Higher sekä Midnight Sun, jotka ovatkin niitä levyn metallisimpia suorituksia. Rings teki tämän hair metal -puolen hienosti ja ensi kertaa, loistava comeback bändiltä. BTR:n pääosa onkin sitten vähän heikompaa.

Itse pitäydyn kerrankin enemmistön äänessä, miten BTR on päinvastoin suurinpiirtein bändin raskain levy. Vaikka juuri nuo kevyemmät, perinteiset (a Handful Of Pain, Midnight Sun), poprock (I Can) niitä parhaimpiaan ovatkin. Rabbitilla taas on mainittujen kahden lisäksi Open Your Life aivan huikean hyvä biisi, Gerstner läväytti heti albumin aluksi luulot pois, kun nuori kyljystukka otettiin näinkin kuninkaalliseen bändiin.

Biiseistään ja uudesta 7 Sinnersistä puheenollen, mie en kyllä kuule yhtään mitään Perfect Gentlemanista tuossa Who Is Mr Madmanissä; kuten olen lukenut. Never Be a Star:han se on pikemminkin II-versio samasta aihiosta tuolla 2003 levyllä.

The Time Of The Oath (1996)

Kokonaisuus on raskaampi ja nopeampi kuin edeltäjällä, mutta toisaalta biisien laatu heittelee enempi ja soundit on muhjuisemmat (samasta tuottajasta huolimatta). Parhaat biisit voinee tiivistää neljään ensimmäiseen.

Elä viitti Before The War? a Million To One? Kings Will Be Kings?
Itselläni jäi jo 1. kuuntelusta lähtien Wake Up The Mountain levyn huonoimmaksi, mutta nimibiisi otti pian sen paikan, tietysti. Jopa Anything My Mama Don't Like vetosi teini-Jussiin hardrock-bridgellään enemmän vaikka aika bonuskappale-sarjaahan se kieltämättä on. Mission Motherland on muuten aliarvostettu, monipuolinen ja hyvä (l. tarttuva) eepos!

edit: joutube-löydös: Klasu ja mikä-tuon-porkkana-Samin-sukunimi-olikaan spiikkaamassa Helloweenin uutta videota ylellä ennen bändin keikkaa Kulttuuritalolla 13.9.1993
Grapowilla lätsä päässä, tuuraava rumpali näyttää unibrow-kähläviltä kuten olikin & Kiskellä on keltaiset pyöräilyshortsit ja megafoni. Tällaistako klassista 'luotamme uuteen materiaaliin' -menoa oli keikallakin? Toki tuo Music on hyvä biisi, vaikken usko tuolloin (Oslonkaan) yleisöä haltuunsa napanneen.

[clairvoyant]

mie en kyllä kuule yhtään mitään Perfect Gentlemanista tuossa Who Is Mr Madmanissä; kuten olen lukenut. Never Be a Star:han se on pikemminkin II-versio samasta aihiosta tuolla 2003 levyllä.

No onhan tuohon Herra Hulluun tungettu ainakin se sama synamelodia kuitenkin, ja alun spiikissäkin tulee aika suora viittaus tuohon mainitsemaasi vanhaan suosikkiin?

Käynnistyttyään itse biisihän on kyllä varsin eri maata toki (jos sitä tarkoitit).

[Jussi]

Juu spiikissä kyllä, musiikillista puolta minä meinasin. Enkä mie kyllä tätä klassista melodiaakaan siinä alun tapailussa kuule, Balmi tulee varmaan kertomaan miten se esiintyy siinä 1&½ sävelaskeleen verran

Pitäisi varmaan olla 1:1 yhteen että mie nuottikuurona huomaisin; parempi MOTR-viittaus on niiden soittokrediittien Sinning Singering, -Guitaring, -Bassering etc.

Tämä Raise The Noisen albumiversion huilusoolon esittäjä taidettiin mainita biisissä nimeltä? On se Weikath aina yhtä hassunhauska setä.

[Balm]

Juu spiikissä kyllä, musiikillista puolta minä meinasin. Enkä mie kyllä tätä klassista melodiaakaan siinä alun tapailussa kuule, Balmi tulee varmaan kertomaan miten se esiintyy siinä 1&½ sävelaskeleen verran

"1,5 sävelaskeleen verran"? Tuo tarkoittaisi sävellajimuutosta eikä mitään aikamäärettä. Äijä sekoilee nyt ihan kympillä tai sitten en tajua mitä ajat takaa. Ja miten voit väittää, ettet kuule Perfect Gentlemanin vihellysriffiä Who Is Mr. Madmanin alussa ja keskellä? Aika kuuro saa tosiaan olla.

Pitäisi varmaan olla 1:1 yhteen että mie nuottikuurona huomaisin

Mutta kun se on yks-yhteen! Biisi on jatko-osa Perfect Gentlemanille ja tuolla melodialla nimenomaan alleviivataan sitä.

Tämä Raise The Noisen albumiversion huilusoolon esittäjä taidettiin mainita biisissä nimeltä? On se Weikath aina yhtä hassunhauska setä.

Mtäh? Eberhard Hahn (kirjotinko oikein) on merkattu huilusoolon soittajaksi ja biisissä taas kerrotaan Aldo-nimisestä pillipiiparista.