Kuinka vähäisillä tiedoilla ja/tai hoksottimilla pitää edes vähimmässäkään määrin bändiä seuranneen olla liikkeellä, ettei ESIMERKIKSI tästä allaolevasta huomaa tulossa olevan kenties Kisken kappaleen tuolta 1988-ajalta, koska hahmolla -kaikkine tukka- ja arskaviitteineen- ennen päänajelua on vielä samat punaiset trikoopökät jalassa kuin tuolla rundilla, minkä esim. Live In The UK:n kansista näemme kaikki. Aika urpo jos ei hoksaa:
[youtube]X4vXWzsU65E[/youtube]
Aleksin rapsassa mainitsema "tavaraa likavesialtaaseen" on myös aika pohjasuoritus, jos sinne (BETTER THAN RAW-kannen pataan) heitetään Weikin lavallakin kädessä ollut röökikurpitsa-flying V ennen sitä = voisiko tulossa olla tämän kappale vm 1998 jumalauta...
Ja oliko se nyt metalliluolan raportissa samaa, ihmettelevää piirrettä mutta lähestulkoon jokaiseen kappaleeseen tai soolon esittäjään (Löble & Gerstner) viitattiin joko tekijän tai aihepiirin tiimoilta noissa piirretyissä. Grosskopf poislukien, mikä oli harmi ettei tämän tekemiä biisejä kuultu, mutta ymmärsin että Whyn bassointron vuoksi kävi Markuksen kutrit taas niiden Seth&Doc -hahmojen heiluessa jommankumman päässä.
Noista kaikista samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa; How Many Tearsin lisäksi omat keikka-top 3 hetkeni koostuvat Sole Survivorista ja Powerista; jälkimmäisen paikalla olisi voinut olla vihdoin kokonaisena kuultu I Can muutoin, mutta miten se olikin vedetty tuollaisella lönkyttelytemmolla? Totta kai myös Hansen-medley + Heavy Metal (Is The Law) olivat aivan mahtavia, kuten Kaitsun ääni myös mm. yo. Rise And Fallin kertsissä, tuo matalampikin sfääri toimi kuten GammaRayn kulta-aikoina.Deathklaat wrote:No oli Kiskellä eilisiltana aika paljon enemmän vaikeuksia kuin "pienen haparoinnin" verran. Herra oli selkeästi sairaana, ääni oli tukkoinen ja paikoin käheäkin koko illan ajan. Välillä lähti varsin mallikkaasti mutta muuten oltiin kyllä kaukana siitä mihin Kiske pääsi esim. viime vuoden Tuskassa. Tästäkin huolimatta, olen tyytyväinen ettei eilen turvauduttu taustanauhoihin vaan Kiske puolikuntoisuudesta huolimatta antoi kaikkensa ja veti niin hyvin kuin vaan tuossa olotilassa pystyi. Työmoraali korkealla, arvostan!Koskenkorvasieni wrote:Pelkäsin aluksi, että lähteekö Kiskeltä, mutta kyllähän siltä lähti ja komeasti lähtikin, vaikka aivan keikan alussa pientä haparointia olikin.
Eniten allekirjoittanut sai kuitenkin tutinaa punttiin niistä harvoista Hansen-vetoisista herkkupaloista joita eilen tarjoiltiin. How Many Tears kolmella vokalistilla oli todella toimiva pläjäys.
Toki, kun ovat niin huonoja biisejä; jopa miekin lähdin Apalle niiden aikaan. Olisipa ollut vaikka sitten edellämainitut Who is Mr. Madman, Salvation tai viimeisimmän tapaan Weikiltä Burning Sun ja Creatures In Heaven noiden paikalla, niin en olisi kyllä poistunut!Esanssi wrote:Waiting for the Thunder ja Are You Metal? otettiin aika laimeasti vastaan (tai sitten se olin vain minä).
Mutta kokonaisuudessaan toki äärimmäisen viihdyttävä, jo lukuisten, kovin rakkaiden biisivalintojen puolesta parhain keikka pitkiin aikoihin. Pitää arvostaa että Michi myös veti loppuun asti, eikä saikuttanut taustanauhoilla tai muuten, enemmän tuollainen nöyrä kurkun osoittelu Future Worldin alussa mikki ojossa yleisöön päin kannustaa laulamaan entistä lujemmin maailman parasta hevibiisiä mukana, kuin viime vuoden Wackenin 2016 laiskanpulskeat ja ylimielisen lönkyttelyt Unisonicin ja Hansenin XXX-soolon kanssa. Tai kuten ennen KOTSK:ia sanoi "this is what I am really afraid of" -on hyvä kertoa suoraan noista mahdollisista epäilyksistään, eikä jättää väkeä ihmettelemään, että mikäs ihme sillä tänään on. Saapahan sympatiaa jos menee vituilleen?
Ei minustakaan, melkein olisi siinä 1/3 osassa yleisöä lavalta katsoen, Weikin puolelta, pärjännyt ilmankin kun oli niin maltillisella tasolla. Mutta kai 2 ensimmäistä nimimerkkiä olivat lähempänä & ilman tulppia sitten? Samoille sijoille panin useammallekin kohtaa syvyyssuunnassa mm. oluelta tullessa, mutta edelleen Hansenin ja tämän sivustalle merkille, miten en ole koskaan viimeisen 12 vuoden aikana kuullut Weikahtin sooloja yhtä hyvällä volyymillä! Aina ne on hukkuneet jonnekin, joskus fanilegendojen mukaan tarkoituksella jos tämä on ollut 'räpellän omiani' -fiiliksellä, mutta nyt oli suorastaan harras olo kuunnella esim. Keeper Of The Seven Keysin soolojaan mitä soitti yksin siinä rampin päässä (viitaten kksienen yllämainittuun "nurkassaan seisomiseen", olitko enää läsnä?)Esanssi wrote:Tulppien (sellasten hyvien) takaa soundit oli ihan hyvät. Kauhulla joskus kattelen jengiä, jotka ei niitä käytä.RäikeäSammakko wrote:Meikäläisenkin korviin särisi kyllä aika pahasti, rupesi jo melkein kuulostamaan puurolta.Metal Heart wrote:Eikö kenenkään muun mielestä soitto tullut ihan pikkuisen liian kovaa. Mun korvaan ainakin särisi paikoin pahasti yli.
Sen kertsin tullessa ensimmäisen kerran vannoisin nähneeni Michaelilla melkein hymyä naamallaan, tai jotakin sen leukaperissä nyki, kun toki suomalaiset osaavat noin hienoa veisausta kunnon volyymilla kajauttaa, vrt. Halloweenin paskaa 'ääää' -luokan niinkutsuttu kertosäe.
Macke näyttäisi laihtuneen viime vuosista aika lailla, jospa se selittäisi lisääntynytt intoa; vaikka ainahan tuo on veuhtonut kuin se kuuluisa heinämies. Hieno tyyppi!Koskenkorvasieni wrote:Markus Grosskopfia ei heti uskoisi viisikymppiseksi, sen verran energisesti mies ryntäili ympäri lavaa poikamaisella innolla.
Mitä Gerstnerin ulkomuotoon tulee, niin tämähän on sanonut että on mielestään tylsää näyttää samalta vuodesta toiseen. Varsinkin kun toissalevyn ja viiden vuoden takaiseen vertaa, kun Sascha on kuin kuka tahansa vähän pönäkkä, pitkätukkainen ja -partainen hevi_mies
Summarum & Andista: en todellakaan usko että kaikki ne ennen keikkaa 'kusenpolttamiksi gloryhunttereiksi' leimaamani tai OLEN EHKÄ NÄHNYT KIS KEN JA HELLOWEENIN 1987-88 SEKÄ KÄYNYT ULKO_MAILLA SILLON -tyylin itseänikin vanhemmat patut olisivat nähneet valon, mutta ehkä jotkut huomasivat viimeistään nyt sen tyylin ja tason, millä Deris on aina vetänyt Helloweenissa.
En näe mitään heikkoutta jatkaa, varsinkaan tuolla kenties hieman laajenneella vanhempienkin fanien pohjalla ilman Kiskeä ja Hansenia seuraavaan normaaliin levyyn & kiertueeseen, niin hyviä hetkiä saatiin 1994-2000 kappaleista taas irti, jopa kotimaisesta yleisöstä ja veikkaan ettei möykkäämisemme mennyt huomaamatta
edit: miten siellä on kirotusvihreitä