Hard Rock/glam/tukka/kives

[Jeaqar]

& taas, kerrankin hyvin tehty LISTA, koska perusteltu edes jollain tapaa. Ainahan sieltä jotakin puuttuu, ja olisi voitu rajoittaa 1 albumi per bändi noiden (puutosten) vuoksi, kun kerran kiistaton ykkönen (Appetite ) jäävättiin heti alkupuheessa. Aika monta noista olen ostanut vasta ihan tällä vuosikymmenellä divarista:

50 Greatest Hair Metal Albums of All Time

Pitäisiköhän tuo Bang Tango vielä hakea.. :-k

Eihän tukkaheviä voi mitenkään perustella. Se vain on. On aina ollut ja tulee aina olemaan. Itselläni löytyi hyllystä nuo kaikki mutta onhan tossa listassa ehkä noin kymmenkunta vähän niin-ja-näin tuotosta. Black 'n' Blue on yksi kovimpia genren bändejä. Myös sellaisia bändejä kuin Hericane Alice, Every Mother's Nightmare, Bullet Boys, Danger Danger, Jackyl, Banshee ja Skin & Bones (se nykkiläinen, ei suomalainen) voin vilpittömästi suositella. Saksalaisen Fair Warningin eka lätty on yksi historian kovimpia mutta muuten saksalaisista siirappigenren bändeistä kannattaa pysyä kaukana, etenkin jos on sukurasitetta diabetekselle. Scorpions taas ei ole siirappia.

Mulla löytyi omasta hyllystä vain 21 levyä noista ja pidän kuitenkin tukkeheviä itselle tärkeimpänä musatyylinä. Lisäksi 7 muuta mulla on noista joskus ollut. En ymmärrä, mitä joku Extreme, Saigon Kick tai Love / Hate tekevät tukkahevilistalla. Eikä Warratin yhtään levyä ansaitse pääsyä sinne. En myöskään ymmärrä, miksi mm. Danger Danger (2 ekaa levyä), Treat, Bonfire (2 ekaa levyä), Bad English, Dare (2 ekaa levyä), Europe, FM, Keel, TNT, Pretty Maids, SHY, Valentine, China, 220 Volt, Talk of the Town tai Harem Scarem (eka levy) eivät ole listalla.

Ymmärrän miksei vaikkapa FM tai Bad English ole listalla, kun ovat jo määritelmästä hair metal melko kaukana. Lista näyttäisi olevan melkoisen jenkkipainotteinen 47 bändillä. Vaikea sanoa, miksei Euroopasta ole enempää tuonne nostettu, vaikka mainitsemiltasi bändeiltä löytyykin parempia levyjä kuin monta listalla olevaa.

Mutta onhan toi lista hyvin perusteltu ja kattava. Mukava, ettei pelkkiä itsestäänselvyyksiä ole mukana. Se tekee tuosta paljon mielenkiintoisemman ja vähemmän Radio Rock -tyyppisen listauksen.

[Jussi]

Mutta onhan toi lista hyvin perusteltu ja kattava. Mukava, ettei pelkkiä itsestäänselvyyksiä ole mukana. Se tekee tuosta paljon mielenkiintoisemman ja vähemmän Radio Rock -tyyppisen listauksen.

Näimpä justiin. Ja Tero, Bullet Boyshan oli tuolla listalla?

Mutta totta, että Shark Islandin lisäksi listalla pitäisi olla jompikumpi 2 ekasta Baton Rougesta (tykkään itse asiassa Lights Out On The Playgroundista enemmän), Danger Dangerin, Hardlinen ja Firehouse ekat, sekä jotkin Treat & Bonfire.

Ehkä Dare ja Pretty Maids olivat vain liian heviä?

[Judez]

& taas, kerrankin hyvin tehty LISTA, koska perusteltu edes jollain tapaa. Ainahan sieltä jotakin puuttuu, ja olisi voitu rajoittaa 1 albumi per bändi noiden (puutosten) vuoksi, kun kerran kiistaton ykkönen (Appetite ) jäävättiin heti alkupuheessa. Aika monta noista olen ostanut vasta ihan tällä vuosikymmenellä divarista:

50 Greatest Hair Metal Albums of All Time

Pitäisiköhän tuo Bang Tango vielä hakea.. :-k

Eihän tukkaheviä voi mitenkään perustella. Se vain on. On aina ollut ja tulee aina olemaan. Itselläni löytyi hyllystä nuo kaikki mutta onhan tossa listassa ehkä noin kymmenkunta vähän niin-ja-näin tuotosta. Black 'n' Blue on yksi kovimpia genren bändejä. Myös sellaisia bändejä kuin Hericane Alice, Every Mother's Nightmare, Bullet Boys, Danger Danger, Jackyl, Banshee ja Skin & Bones (se nykkiläinen, ei suomalainen) voin vilpittömästi suositella. Saksalaisen Fair Warningin eka lätty on yksi historian kovimpia mutta muuten saksalaisista siirappigenren bändeistä kannattaa pysyä kaukana, etenkin jos on sukurasitetta diabetekselle. Scorpions taas ei ole siirappia.

Bang Tangoon pitäisi itsekin tutustua vielä paremmin, Someone Like You on kyllä tiukka ralli. Pari bändiä ei ole niin tuttuja Teron listauksessa, pitääpä laittaa nuo myös tutustumislistalle!

Fair Warningin debyytille täältäkin peukut, jumaleissön minkälaisia melodioita ja nostatuksia tuon levyn parhaissa biiseissä onkaan!! Sitä seuranneilla levyillä on lähinnä yksittäisiä kovia vetoja, kuten vaikkapa Angels Of Heaven, Save Me tai kakkoslevyn helmi Burning Heart. Mutta siis tästähän hard rockissa on kyse, eikö vain?

[youtube]qodp8QgatEs[/youtube]

Kyllähän tonne listalle monia levyjä voisi lisäillä, mutta heitetään nyt vaikka maininta Diving For Pearlsista tähän:

[youtube]qyE1yeqrOKI[/youtube]

mainitaan bonarina vielä vuodelta 1992 eli 21 Guns, tiukkaa kamaa tämäkin: https://youtu.be/xgTOQW8WkBg?t=4m6s

Se tässä kasarin ja vielä ysärin alunkin hard rock/tukkahevibuumissa on jälkeenpäin hienoa, että pienoisia helmiä löytyy vieläkin kun näitä bändejä kaivamalla kaivaa läpi.

[Sabbathman]

Fair Warningin debyytille täältäkin peukut, jumaleissön minkälaisia melodioita ja nostatuksia tuon levyn parhaissa biiseissä onkaan!! Sitä seuranneilla levyillä on lähinnä yksittäisiä kovia vetoja, kuten vaikkapa Angels Of Heaven, Save Me tai kakkoslevyn helmi Burning Heart. Mutta siis tästähän hard rockissa on kyse, eikö vain?

[youtube]qodp8QgatEs[/youtube]

Kyllähän tonne listalle monia levyjä voisi lisäillä, mutta heitetään nyt vaikka maininta Diving For Pearlsista tähän:

[youtube]qyE1yeqrOKI[/youtube]

mainitaan bonarina vielä vuodelta 1992 eli 21 Guns, tiukkaa kamaa tämäkin: https://youtu.be/xgTOQW8WkBg?t=4m6s

Kovettuja biisejä koko liuta, kiitos Judez! Juuri sellaisia biisejä, joiden perässä voisi alkaa hankkimaan kokonaisia levyjä...

Burning Heartissa kitaristihan vetää samanlaisella Sky-kitaralla kuin Uli Jon Roth!

Se tässä kasarin ja vielä ysärin alunkin hard rock/tukkahevibuumissa on jälkeenpäin hienoa, että pienoisia helmiä löytyy vieläkin kun näitä bändejä kaivamalla kaivaa läpi.

^ Napakymppiin. Hyvä hard rock näyttäytyy loputtomana nuoruuden lähteenä!

Viimeisen lähes 2,5 vuoden aikana on kyllä löydetty aivan käsittämätön määrä uusia hard rock/aor-tuttavuuksia, pieniä nimiä mutta sitäkin lujempaa iskeviä bändejä joiden biisejä yhdistää mukaansa tempaavat riffitykset, tunnelmaa luovat melodiat, upeat kitarasoolot, korkeatasoinen laulu ja erittäin laadukas soundituotanto. Näistä todella monen bändin olisi kuulunut nousta huomattavasti paljon suurempaan maailmanmaineeseen näinkin tasokkaalla ulosannilla.

Syksyn työpäiviä on pehmentänyt Rock Melodic Radio, jonka päättymättömältä kasetilta tulee nonstoppina helmiä yksi toisensa perään - en voi mitenkään edes muistaa kaikkia niitä uusia todella hyviä bändejä joiden biisejä tuolla soi. Lisäksi tämän kanavan pyörittäjän Youtube-kanavalla on järjetön määrä samoja ja vastaavia biisejä...

[Ismo]

Burning Heartissa kitaristihan vetää samanlaisella Sky-kitaralla kuin Uli Jon Roth!

Kyseessä lienee kytky. Fair Warningin basisti soitti aiemmin Ulin pikkubroidin bändissä

[Traktor X]

On FW:in Helge Engelke kyllä kova kepittään. Tais olla noilla ekoilla vielä jopa Ulin kitara käytössä ennen kuin oman sai hommattua. Jos ei nyt täysin väärin muista.

[Tero M]

& taas, kerrankin hyvin tehty LISTA, koska perusteltu edes jollain tapaa. Ainahan sieltä jotakin puuttuu, ja olisi voitu rajoittaa 1 albumi per bändi noiden (puutosten) vuoksi, kun kerran kiistaton ykkönen (Appetite ) jäävättiin heti alkupuheessa. Aika monta noista olen ostanut vasta ihan tällä vuosikymmenellä divarista:

50 Greatest Hair Metal Albums of All Time

Pitäisiköhän tuo Bang Tango vielä hakea.. :-k

Eihän tukkaheviä voi mitenkään perustella. Se vain on. On aina ollut ja tulee aina olemaan. Itselläni löytyi hyllystä nuo kaikki mutta onhan tossa listassa ehkä noin kymmenkunta vähän niin-ja-näin tuotosta. Black 'n' Blue on yksi kovimpia genren bändejä. Myös sellaisia bändejä kuin Hericane Alice, Every Mother's Nightmare, Bullet Boys, Danger Danger, Jackyl, Banshee ja Skin & Bones (se nykkiläinen, ei suomalainen) voin vilpittömästi suositella. Saksalaisen Fair Warningin eka lätty on yksi historian kovimpia mutta muuten saksalaisista siirappigenren bändeistä kannattaa pysyä kaukana, etenkin jos on sukurasitetta diabetekselle. Scorpions taas ei ole siirappia.

Mulla löytyi omasta hyllystä vain 21 levyä noista ja pidän kuitenkin tukkeheviä itselle tärkeimpänä musatyylinä. Lisäksi 7 muuta mulla on noista joskus ollut. En ymmärrä, mitä joku Extreme, Saigon Kick tai Love / Hate tekevät tukkahevilistalla. Eikä Warratin yhtään levyä ansaitse pääsyä sinne. En myöskään ymmärrä, miksi mm. Danger Danger (2 ekaa levyä), Treat, Bonfire (2 ekaa levyä), Bad English, Dare (2 ekaa levyä), Europe, FM, Keel, TNT, Pretty Maids, SHY, Valentine, China, 220 Volt, Talk of the Town tai Harem Scarem (eka levy) eivät ole listalla.

Juurikin Extreme, Saigon Kick ja Love/Hate olivat sellaisia bändejä jotka tullessaan toivat genreen mukanaan tuolloin edes hieman tuoreen ja uuden kuulloisia juttuja funkahtavilla ja/tai kokeellisemmilla sävyillään (etenkin kaksi viimeistä olisivat helposti voineet - pienen metamorfoosin jälkeen toki - vaikkapa valahtaa suvereenisti mukaan grungeaaltoon). Näin kauan jälkeenpäin katsottuna ne eivät tietenkään millään lailla erikoisilta kuullosta mutta noihin aikoihin tukkahevigenre oli niin ummehtunutta ja väsähtänyttä että ilman noita bändejä hair metallin romahdus olisi todennäköisesti aikaistunut. Siksi mielestäni puolustavat paikkaansa listalla ihan aiheellisesti.

Samaan sarjaan laittaisin vielä Shotgun Messiahin ("Second Coming" keväältä 1992 on loistava levy ja varmaan viimeinen hard rock -levy ennen kuin grunge tuli ja vetäisi maton kaikkien alta) joka oli alunperin Ruotsista lähtöisin (toimivat siellä nimellä Kingpin) ja jonka basisti (ja sittemmin laulaja) Tim Sköld soitteli ainakin joitain vuosia sitten vielä Marilyn Mansonin bändissä. Meikkien ja lookin ei pidä antaa hämätä - bändi oli sangen raskas genressään. Saigon Kick huononsi mielestäni alusta alkaen albumi albumilta kuten Bang Tango ja Bullet Boyskin. Love/Haten kaksi ekaa ovat todella kovia.

Myöskin Warrantin 2 ekaa levyä ("Uncle Tom's Cabin"!!!) vähintäänkin puolustavat paikkaansa. Danger Danger taas on suoltanut relevanttia tavaraa liki koko uransa ajan (oliko muuten kukaan muu katsomassa bändiä Tavastialla muistaakseni UFOn lämppärinä joskus 90-luvun lopulla?).

Ja Tero, Bullet Boyshan oli tuolla listalla?

Mutta totta, että Shark Islandin lisäksi listalla pitäisi olla jompikumpi 2 ekasta Baton Rougesta (tykkään itse asiassa Lights Out On The Playgroundista enemmän), Danger Dangerin, Hardlinen ja Firehouse ekat, sekä jotkin Treat & Bonfire.

Ehkä Dare ja Pretty Maids olivat vain liian heviä?

Jep, "...Playground" omastakin mielestäni BR:n paras. Knoppitietona kerron että Kelly Keeling oli Joey DiMaion bassoteknikkona Helsingin Jäähallissa joskus vuosituhannen vaihteessa. Dare keltti/irkkuvaikutteineen ei ole tainnut tehdä konsanaan mitään huonoa ja Pretty Maidsin kaksi ekaa täyspitkää ovat kuolemattomia! Hitto vie, nämäkin näin Tavastialla 1992. Oliko joku mukana?

Bang Tangoon pitäisi itsekin tutustua vielä paremmin, Someone Like You on kyllä tiukka ralli. Pari bändiä ei ole niin tuttuja Teron listauksessa, pitääpä laittaa nuo myös tutustumislistalle!

mainitaan bonarina vielä vuodelta 1992 eli 21 Guns

BT:n kakkoslevyä "Dancing On Coals" en voi suositella. Scott Gorhamin 21 Gunsin "Salute" sen sijaan on hankkimisen arvoinen levy. Suosittelen myös tutustumaan yhtyeeseen nimeltä Southgang. Syvässä etelässä hallitaan tämäkin homma.

No joo, aihehan on itselleni sangen rakas ja jaksaisin sepustaa näistä vaikka kuinka kauan. Paljon jää vieläkin sanomatta, mutta sanottakoon nyt vielä vaikka että Britny Foxin paras albumi on Boys In Heat ja Dangerous Toysin Pissed. Olen todennäköisesti myös tiettyjen bändien jutuista puhuessani sangen puolueellinen, mutta näillä mennään. Tuo Rolling Stonen listahan on niin USA -painotteinen etten yhtään ihmettele eurobändien heikkoa edustusta. D.A.D. on mukana siksi että "...Pilgrims" oli Sleeping My Day Awayn (joka pyöri radiokanavilla repeatilla 80-luvun lopussa) ansiosta megamenestys USAssa. Hanoi Rocksin mukanaolon todennäköisyyttä voisi arvailla mikäli G'n'R:n porukka ei olisi hehkuttanut bändiä niin kovasti.

Ja jep, Fair Warningilla on useampiakin kytkyjä Uliin ja Zenoon. Ai niin, ja laulaja Tommy Heartin aiempi bändi V2 on myös ihan tutustumisen arvoinen kohde. Näillä vinkeillä voisin kuvitella Lauantai-illan sujuvan mukavasti ellei parempaakaan tekemistä ole. Sihisevä auki, Google ja YouTube laulamaan ja sitten laskeskelemaan että paljonko on varaa kantaa levykauppaan ensi viikolla...

[Jussi]

Onkos tämmönen kotoinen Loudguns-orkka tuttu?

http://www.youtube.com/watch?v=XU8xxgsLmAM

Eipä ollut, mutta facessa klikkasin kun muistin mainitun Treen South Park-festien tämän vuoden rapsassa. Ja hieno biisi oli tämä uusi; Lassi Vääränen on tosin samalla jättänyt bändin kai sen Arioniin liittymisensä vuoksi ainakin osin. Mutta sen takiahan mie tätä kuuntelinkin, että kiippareissa on Dreamtalen Akseli, enkä äänensä. Uusi kähisijä vain tilalle; miten olisi Night Crimen Leo Barzola?

[youtube]mVGWb5uPmvo[/youtube]

[Jussi]

Frontiersilta tulee neljäskin Sunstorm w. Joe Lynn Turner:

JLT is working on another Sunstorm CD. This is the 4th Sunstorm album. Alessandro Delvecchio is Producer and co-wrote all songs with other outside writers. Joe should finish the recording near the end of November. The release should be in the Spring of 2016, but there is not a definite release date yet.

[Judez]

Frontiersilta tulee neljäskin Sunstorm w. Joe Lynn Turner:

JLT is working on another Sunstorm CD. This is the 4th Sunstorm album. Alessandro Delvecchio is Producer and co-wrote all songs with other outside writers. Joe should finish the recording near the end of November. The release should be in the Spring of 2016, but there is not a definite release date yet.

Hyviä uutisia! Joe Lynnin tulkintaa kuuntelee kyllä aina mielellään ja levyn julkaisuajankohtakin lienee varsin passeli.

[Jack Steel]

Def Lepparin uusin nimeltään Def Leppard tuli hankittua tietenkin ilmestymispäivänä. Classic rock -lehdessä olisi ollut yli 100 sivun Leppard -teemanumero, joka sisältää uuden levyn, mutta ennakkotilasin levyn jo 2kk sitten, joten en viitsinyt hankkia sitä classic rockin erikoispainosta. Ehkä tilaan vastailmestyneen Phil Collenin kirjan, jossa hän kertoo elämästään Leppardissa.

Koko eilinen ilta tuli kuunneltua uutta levyä. Odotukset olivat liian kovat, koska ne kaksi biisiä, mitä ne olivat julkaisseet aiemmin, antoivat odottaa parempaa. Toki kyseessä paras Leppardin studiolevy 2000-luvulla, mutta siihen ei paljon vaadita, kun muut ovat X, Yeah ja Songs from the sparkle lounge. Tämä uusi hakkaa ne mennen tullen, mutta silti ollaan kaukana Hysterian, Pyromanian tai edes Adrenalizen tasosta. Ehkä samaa luokkaa kuin vuonna 1999 ilmestynyt Euphoria. Muutama tosi hyvä biisi, mutta valitettavan paljon mitäänsanomatonta rokkia. Se pitää vaan myöntää, että Steve Clarkin kuoleman jälkeen Leppardin tavaramerkki, uskomattoman kauniit kitaraharmoniat ovat olleet pääosin poissa. Steve ne pääasiassa kehitti. Lisäksi Mutt Langea kaivattaisiin tuottajaksi. Ilman Langea Leppard on kuin purjevene ilman kompassia.

Ohessa Melodic Rockin arvostelu. Itse antaisin sille ehkä 75-80/100.

http://www.melodicrock.com/articles/rev ... 7k.twitter

[Traktor X]

Löytyipähän taas loistobändi Ruotsista. Glory ollut "Kuuntele nämä" -listalla jo varmaan pari vuotta ennen kuin eksyi soittimeen. Samaa kategoriaa Alienin yms. kanssa. Myöhemmillä levyillä mm. Ynkästä tuttu Edman vokaaleissa, mutta ei hajua niiden tasosta. Kerennyt vasta tuota ensimmäistä kuuntelemaan. Lisää näitä...

[youtube]xDP8s8LCTFw[/youtube]

[Jussi]

Frontiersin kokoama AOR/Hard rock-poppoo Find Me julkaisee 4.12. toisen levynsä

Toka biisinäyte Let Love Rule; muuten kai ihan jees mutta laiska kertsi

[Sabbathman]

Nyt on sitten saatu jo aikaiseksi kunnon videokin Sister Sinin biisistä Chaos Royale:

[youtube]CDjOlhqWuy0[/youtube]

SISTER SIN Calls It Quits

November 7, 2015

Swedish female-fronted heavy rockers SISTER SIN have called it quits.

The band says in a statement: "We know this may come as a surprise to many of you; honestly, it kinda took us by surprise too. What was supposed to be a short eight-week break suddenly and unfortunately turned into the demise of the band.

"We have been touring and recording in a relentless schedule since 2008 and I guess we burned the candle in both ends and hit a wall. When we finally had the opportunity to step back and get some perspective, the motivation for some members in the band just wasn't there anymore…

"[We] would like to take this opportunity and thank our beloved road crew, Victory Records, Danger Music, Artery Foundation, TKO and all other great people and companies we worked with these past seven years as a professional touring act. Most of all, we would like to thank YOU; our dedicated, devoted, loving and caring fans around the globe! We've truly been blessed to be able to travel the world and meet so very many of you Sinners. Together we managed to sell tens of thousands of albums and achieve what most young bands only can dream of in this day and age. You truly are the sole reason we pushed on for as long as we did and we will cherish the memories forever and never forget your unconditional love!

"It is our hope that the flame will burn once again and hopefully resurrect this Swedish bastard sometime in the future. Time will tell… For now, au revoir."

Read more at http://www.blabbermouth.net/news/sister ... odqpbtC.99

[heraklos]

Ikävä juttu, mutta toivoisin, että Liv jatkaisi laulajana jossakin muussa bändissä jossain vaiheessa.

[Sabbathman]

Ikävä juttu, mutta toivoisin, että Liv jatkaisi laulajana jossakin muussa bändissä jossain vaiheessa.

Tai vaikka soolona Liv In Sin...

[Jussi]

Mikäs siinä, kunhan vain Mårtsenssonilla riittää hyviä biisejä; mielellään kuulee aina Atkinsia missä vain lisää. Kuuntelin tuossa pitkästä aikaa Eclipsen uusinta, kun jäi keväällä vähän vähälle, kun ei vaikuttanut erityisen kovalta. Lisää hyviä juttuja löytyi nyt, muttei se edelleenkään edellistä Bleed & Screamia heiltä voita.

Frontiers Music Srl will release the self-titled debut album from NORDIC UNION on January 29, 2016.

NORDIC UNION is the name behind the new musical collaboration, built by Frontiers president Serafino Perugino, between singer Ronnie Atkins of the legendary Danish hard rock institution PRETTY MAIDS and the up-and-coming Swedish songwriter and producer Erik Martensson of ECLIPSE and W.E.T. fame.

The partnership between the two fellow Scandinavians worked well and together they have created some musical magic, which will truly impress the fans of these highly regarded musicians. Atkins says: "The music on the album has a focus on good melodies and there's some good guitar work as well. I had a good gut feeling ever since I heard the first songs from Erik Martensson, and I was right he's a very gifted and talented songwriter!"

These songs are guaranteed not to leave your head for a long time. Just have a listen to the gorgeous anthemic opener "The War Has Begun" and some killer melodic gems like "When Death Is Calling", "21 Guns" and "Hypocrisy" with great hooks and epic guitar riffs. "Wide Awake" can be described as a combination between pop and melodic rock with a modern production. There's really something for everyone here!

"While PRETTY MAIDS is still my first priority" explains Ronnie, "the production process and the work on this record went very smoothly. I think what came out is a killer melodic hard rock album with a lot of good songs on it. I could really feel the songs as mine and identify with those. So I hope the fans will be able to share my view and it's been some kind of a little fresh breath in between albums for me, really."

"Nordic Union" track listing:

01. The War Has Begun
02. Hypocrisy
03. Wide Awake
04. Every Heartbeart
05. When Death Is Calling
06. 21 Guns
07. Falling
08. The Other Side
09. Point Of No Return
10. True Love Awaits You
11. Go

NORDIC UNION recording lineup:

* Ronnie Atkins: Lead, background vocals
* Erik Martensson: Lead guitar, bass, keyboards and background vocals
* Magnus Ulfstedt: Drums

Guest guitar solos:

* Thomas Larsson, guitar solo on "Every Heartbest" and "Wide Awake"
* Fredrik Folkare, guitar solo on "Point Of No Return" and "Hypocrisy"
* Magnus Henriksson, guitar solo on "The War Has Begun"

Read more at http://www.blabbermouth.net/news/pretty ... XbrOsHW.99

Piti ihan tarkistaa, että eikö tällä Armageddonizella ollut juuri yksi parhaista (I Don't Wanna Say I'm Sorryn ja parin muun kanssa) tuo kehuttu Wide Awake, mutta sehän olikin Wide Open

[Munamankeli]

Joel Hoekstra's 13 - Dying To Live
Whitesnake-kitaristin bändiviritys tai ehkä sittenkin projekti, jotta omat sävellykset näkevät päivänvalon. Hyviä biisejä ja hieno tyyli, mutta myös paljon turhaa täytettä. Seiska plus. Kasariin päin kallellaan. Tästä on hyvä parantaa.
http://www.imperiumi.net/index.php?act=albums&id=16522

[Ice]

^Oli kyllä yksi Imperiumin historian sekaisimmista arvosteluista, josta piti oikein tavata urakalla, mistä tässä levyssä on kyse, kun ensimmäiset kappaleet ei käsittele itse levyä ollenkaan. Hieman selkeempää ajatusvirtaa jatkossa ulos mankelista, kiitos !

[Munamankeli]

^Oli kyllä yksi Imperiumin historian sekaisimmista arvosteluista, josta piti oikein tavata urakalla, mistä tässä levyssä on kyse, kun ensimmäiset kappaleet ei käsittele itse levyä ollenkaan. Hieman selkeempää ajatusvirtaa jatkossa ulos mankelista, kiitos !

Tismalleen! Piti hieman avata itselle ja ehkä muutamalle muulle, kuka ja mikä kaveri on kyseessä. Hoekstran nykyinen pesti kun on monelle suurempi ja tutumpi asia kuin tämä Frontiersille tehty levyproggis. Tuskin olisin ainakaan itse tarttunut levyyn, elleivät kitarisitin riuskat otteet olisi tehneet keikalla vaikutusta. Vaan seuraavaksi jotain ihan muuta.

[Jack Steel]

Def Leppardin kitaristin Phil Collenin vastailmestynyt kirja "Adrenalized. Life, Def Leppard and beyond" on aika kiinnostava. Tai se on hyvinkin kiinnostava Steve Clarkin kuolemaan asti, mutta loppu on vähän sekava, jossa pompitaan asiasta toiseen. Kuten arvelin aiemmin, Steve Clark oli päätekijä Hysterian mahtavien kitaraharmonioiden kehittämisessä. Kyseisellä levyllähän tuplakitarat poikkevata melkein kaikista muista bändeistä siinä, että kaksi kitaristia EIVÄT useinkaan jyystä samaa riffiä ja sitten soolon kohdalla toinen vetää sooloa ja toinen komppia, vaan kumpikin kitaristi soittaa omaa melodiaansa, jotka ovat erilaisia keskenään, mutta silti sopivat tosi hyvin yhteen ja täydentävät toisiaan. Tämän kuulee erityisesti, kun kuuntelee Viva-hysteria livelevyä kuulokkeilla, jossa kuulee toisesta kuulokkeesta, mitä Collen soittaa ja toisesta, mitä Campbell (joka siis soittaa Steve-vainaan osuudet). Pyromania ja tätä edeltävät levyt ovat vielä perinteistä jauhamista, jossa kaksi kitaristia vetävät samaa riffiä. Ja Clarkin kuoleman jälkeisissä taas ei ole samanlaisia ainutlaatuisia kitaraharmonioita, koska kukaan muu kuin Steve ei osaa kehittää sellaisia. Clarkin tilalle tullut Vivian Campbell on taitava kitaristi ja mahtava laulaja, joka täydentää Leppardin kuoroja hienosti (Leppard muuten suhtautuu kuoroihin hyvin vakavasti. Heille kuorot ovat ylimääräinen soitin ja kaikki bändin jäsenet ovat loistavia laulajia, paitsi päälaulaja Joe Elliott. He laulavat kuoronsa keikoilla itse, vaikka monet eivät usko, kuten ei muistaakseni Imperiumikaan viime kesän Tampereen keikka-arvostelussaan), mutta Campbell ei ole Clarkin veroinen biisintekijä meikäläisen mielestä.

Collenin mukaan kerran Pyromanian kiertueella Clark sanoi hänelle: "Hei Phil, olen vähän miettinyt. Monelta bändiltä puuttuu jotain. Mitä jos kehitettäisiin täysin oma juttu, jossa kitarat eivät olisi sama, vaan toinen kitara olisi ikään kuin koskettimet." Ja niin alkoivat miehet hioa kirataraharmonioita, jotka jalostuivat myöhemmin Hysteriaa äänitettäessä Mutt Langen avulla huippuunsa. Siihen auttoi, koska Philin ja Steven soittotyylit olivat niin erilaisia, mutta toinen toisiaan täydentäviä.

Kuten tiedämme, Steve Clark kuoli viinaan vuoden 1991 tammikuussa. Ne sekoilivat Phil Collenin kanssa ihan kympillä Pyromanian kiertuueella ja tietenkin Hysterian äänitysten aikana, koska sitä äänitettin 4 vuotta. Ennen Hysteria-kiertueen alkua Phil tajusi, että sen on pakko lopettaa viinanjuonti, muuten se on pian vainaa. Phil pystyi lopettamaan, mutta Steve ei. Reilun vuoden kestävällä Hysteria -kiertueella vuodesta 87 vuoteen 88 Steve pystyi pitämään homman vielä jotenkin kasassa, koska Leppardilla oli ehdoton sääntö, että lavalle ei mennä kännissä, mutta kun kiertue loppui lokakuussa 1988, sen jälkeen Steve oli täydellisessä syöksykierteessä. Steve pystyi vielä säveltämään joitain biisejä Adrenalizelle, mutta äänityksiin se ei pystynyt enää osallistumaan. Kerran kun ne oli Hollanissa äänittämässä, Steve soitti Philille ja halusi näyttää jotain. Kello oli 8 aamulla ja Steven kädet tärisivät ihan sairaasti ja se sanoi, että tärinä ei lakkaa ennen kuin se menee joka aamu pubiin. Silloin Phil tiesi, että Steve on Dead and Gone, vaikka yritti auttaa parasta ystäväänsä, minkä pystyi. Kun Steve sai vuonna 1990 ties monennenko alkoholimyrkytyksen, ja ne menivät katsomaan sitä sairaalaan, sen alkoholitaso veressä oli 0.59 (John Bonhamilla se oli ollut kuollessaan 0.41). Lääkäri sanoi, että Steve on niin syvällä alkoholismissaan, että tälle "tasolle" päässeistä 70 % kuolee lähitulevaisuudessa joko onnettomuuteen tai viinamyrkytykseen. Siitä kulunut enää kuin muutama kuukausi, niin Steve oli vainaa. Hirvää lahjakkuuden haaskausta, koska Steve osasi todella tehdä biisejä ja luoda kiratamelodioita. Mielenkiintoista miettiä, mikä olisi ollut Def Leppardin kehitys, jos Steve ei olisi kuollut. Mun mielestä Steven merkitys Leppardille oli suurempi kuin esim. Burtonin Metallicalle.

[Teutates]

Tuota..kyllähän kitaraharmonioita harrastivat jo 70-luvulla mm. Wishbone Ash, Thin Lizzy tai southern bändit kuten Allman Brothers Band. Eli ei tuossa mitään uutta ole.

[Jack Steel]

Tuota..kyllähän kitaraharmonioita harrastivat jo 70-luvulla mm. Wishbone Ash, Thin Lizzy tai southern bändit kuten Allman Brothers Band. Eli ei tuossa mitään uutta ole.

No joo, näin varmaan oli, mutta Leppardilla oli niissä joku oma juttunsa, joka siihen aikaan poikkesi aikalaisistaan.

[Munamankeli]

Clarkin tilalle tullut Vivian Campbell on taitava kitaristi ja mahtava laulaja, joka täydentää Leppardin kuoroja hienosti (Leppard muuten suhtautuu kuoroihin hyvin vakavasti. Heille kuorot ovat ylimääräinen soitin ja kaikki bändin jäsenet ovat loistavia laulajia, paitsi päälaulaja Joe Elliott. He laulavat kuoronsa keikoilla itse, vaikka monet eivät usko, kuten ei muistaakseni Imperiumikaan viime kesän Tampereen keikka-arvostelussaan), mutta Campbell ei ole Clarkin veroinen biisintekijä meikäläisen mielestä.

Kuorot ovat tosiaan aina olleet Def Leppardin tavaramerkki. Muistan legendaarisen Dortmund 1983 telkkarilähetyksen, jossa koko bändi rumpalia myöten veti upeita kertsejä. Clark oli aina se tyylikkäämpi kitaristi. Collen on enemmän heviä tiluttava talttatukka. Kitaravalinnat kertoivat tästä omaa kieltään: Gibson vs. kulmikas hevikeppi.

Hienot kertsit, pieteetillä mietityt kitaraharmoniat ja Allenin sähkörummut loivat vahvan ja vieläkin elävän mielikuvan, että Def Leppard olisi soittanut Hysterian biisejä Tukholmassa 1986. Ei näköjään soittanut.

Kitaraharmonoista tulee ensimmäisenä mieleen Derek and the Dominos tai The Eagles. Sekä tietenkin Thin Lizzy. Jotenkin tuntuu, että ennen kahta kitaraa käytettiin tukemaan ja nostamaan kappaleen melodiaa eikä tuomaan siihen pelkästään vauhdin ja vaaran tuntua.

[Jack Steel]

Tuota..kyllähän kitaraharmonioita harrastivat jo 70-luvulla mm. Wishbone Ash, Thin Lizzy tai southern bändit kuten Allman Brothers Band. Eli ei tuossa mitään uutta ole.

No joo, näin varmaan oli, mutta Leppardilla oli niissä joku oma juttunsa, joka siihen aikaan poikkesi aikalaisistaan.

Tämä viesti kenties korjaa niitä virheitä, joita oli aiemassa innoissani kirjoittamassani viestissä koskien Def Leppardin kitaraharmonioita. Luettuani tarkemmin, tässä pari avainkohtaa näihin Hysterian uudenlaisiin kitaramelodioihin liittyen Phil Collenin (2015) kirjasta "Life, Def Leppard and beyond" .

S. 67: "Steve would came up with these wonderful guitar lines that I hadn't heard before. They weren't standard but totally unique. If you add Mutt Lange, plus my guitars, into the mix, we had a whole new style based on a team effort, which most other rock bands didn't seem to do."

ja sivu 82:

"One day Steve said to me, 'Phil, I've always felt this thing. Jimmy Page kind of does it and Brian May kind of does it, but instead of doing harmony guitars like Thin Lizzy or the Allman Brothers, what if we did more orchestral approach together, meshing our guitars together in a whole new way? Almost like keyboards might interact'. And that would eventually become the Def Leppard sound an album later."