Kyllä se nyt edelleenkin on niin päin, että venäläinen metalli ei ole oletusarvoisesti heti parhautta siksi, että se on venäläistä.

Itekään en vielä kerkijä tässä pidempää arviota kirjotella, mutta pakko kommentoida että äijä on taas väärässä.Jussi wrote:ns: World Of Fantasy -taas se maailman paras biisi täksi hetkeksi, kyllä Markus on handlannut nämä melodiat viime vuosina.
Väärin meni taas. If A Mountain Could Talk on sieltä levyn heikommasta päästä vaikka ok biisi onkin. Smile of the Sun ei kuulosta lainkaan Pink Cream 69:lta, enempi voisi olla Andin soolomateriaalia. Se on kyllä hyvä biisi tosiaan, muttei sekään aivan levyn parhaimmistoa.Jussi wrote:Mie oon ihan varma että sie diggaat The Smile Of The Sunia täysillä, eikä syyttä, tulee Andin PC69-jutut mieleen siitä. Myös If a Mountain Could Talkia veikkaisin sellaiseksi?
Mitä ihmettä te siinä Rabbitissa kuuletteDavy Jones wrote:Noin muuten levy on selvää parannusta kahdesta edellisestä ja taistelee omalla Deris-eran listalla neljänneksi kovimmasta levystä yhdessä Raw'n ja TOTO:n kanssa. Rings ja Rabbit ovat tällä listalla täysin omassa kastissaan ja TDR sitten selvä kolmonen.
Itse pitäydyn kerrankin enemmistön äänessä, miten BTR on päinvastoin suurinpiirtein bändin raskain levy. Vaikka juuri nuo kevyemmät, perinteiset (a Handful Of Pain, Midnight Sun), poprock (I Can) niitä parhaimpiaan ovatkin. Rabbitilla taas on mainittujen kahden lisäksi Open Your Life aivan huikean hyvä biisi, Gerstner läväytti heti albumin aluksi luulot pois, kun nuori kyljystukka otettiin näinkin kuninkaalliseen bändiin.Acemaster wrote:Joka tapauksessa BTR on myös sitä alempaa keskitasoa. Näen sen taas varsinaisena Master of the Rings II:na tietynlaisen tukkahevimäisyytensä vuoksi. Nämä kaksi albumia ovat hardrockimpia ja vähemmän heviä kuin tämä suorastaan metallia pursuava Rabbit kieroine ihmissuhdekoukerokonsepteineen esimerkiksi. Ja kyllä, BTR:llä ei ole ollenkaan Helloweenin historian vahvinta biisilistaa, vaan täsmälleen samaa voi sanoa Rabbitista. Rabbitilla varsinaisia helmiä koko muuhunkin tuotantoon verrattuna ovat mielestäni vain Just a Little Sign ja Hell Was Made in Heaven, tosin ei liareissa ja listentotheflieseissa mitään suurempaa vikaa ole. BTR:llä taas helmiosastoa ovat erityisesti Falling Higher sekä Midnight Sun, jotka ovatkin niitä levyn metallisimpia suorituksia. Rings teki tämän hair metal -puolen hienosti ja ensi kertaa, loistava comeback bändiltä. BTR:n pääosa onkin sitten vähän heikompaa.
Elä viittikupteri wrote:The Time Of The Oath (1996)
Kokonaisuus on raskaampi ja nopeampi kuin edeltäjällä, mutta toisaalta biisien laatu heittelee enempi ja soundit on muhjuisemmat (samasta tuottajasta huolimatta). Parhaat biisit voinee tiivistää neljään ensimmäiseen.
No onhan tuohon Herra Hulluun tungettu ainakin se sama synamelodia kuitenkin, ja alun spiikissäkin tulee aika suora viittaus tuohon mainitsemaasi vanhaan suosikkiin?Jussi wrote:mie en kyllä kuule yhtään mitään Perfect Gentlemanista tuossa Who Is Mr Madmanissä; kuten olen lukenut. Never Be a Star:han se on pikemminkin II-versio samasta aihiosta tuolla 2003 levyllä.
"1,5 sävelaskeleen verran"? Tuo tarkoittaisi sävellajimuutosta eikä mitään aikamäärettä. Äijä sekoilee nyt ihan kympillä tai sitten en tajua mitä ajat takaa.Jussi wrote:Juu spiikissä kyllä, musiikillista puolta minä meinasin. Enkä mie kyllä tätä klassista melodiaakaan siinä alun tapailussa kuule, Balmi tulee varmaan kertomaan miten se esiintyy siinä 1&½ sävelaskeleen verran
Mutta kun se on yks-yhteen! Biisi on jatko-osa Perfect Gentlemanille ja tuolla melodialla nimenomaan alleviivataan sitä.Jussi wrote:Pitäisi varmaan olla 1:1 yhteen että mie nuottikuurona huomaisin
Mtäh? Eberhard Hahn (kirjotinko oikein) on merkattu huilusoolon soittajaksi ja biisissä taas kerrotaan Aldo-nimisestä pillipiiparista.Jussi wrote:Tämä Raise The Noisen albumiversion huilusoolon esittäjä taidettiin mainita biisissä nimeltä? On se Weikath aina yhtä hassunhauska setä.