heraklos wrote:Ohos, tällä kertaa osuivat aika hyvin nuo Bloodboundin ed. levyn suosikkibiisit yhteen. Mit vit?
Melodiat, melodiat
ns: Rainbow - Tarot Woman (rough mix)
Kirjastosta 3 x versiotaan sisältävä deluxe-Rising lainassa. Kysymys: kun ykköslevyllä on sekä New York Mix että Los Angeles Mix vars. albumista (ennen näitä raakamiksauksia 2 cd:llä), niin kumpi niistä on alkuperäinen?
Sonata Arctica : Zeroes. The Days Of Grays. Järkyttävä pettymys heti tultuaan. Lupailtiin suoraviivaisuuden paluuta. Sinkut tukivatkin tätä väitettä. Levy oli kuitenkin jotain muuta. Pitkässä juoksussa tämä ei kuitenkaan haitannu, päinvastoin. Noussut liki jopa kuunnelluimmaksi Sonataksi, jossa ei huonoja biisejä oikeastaan kuin levyn avaava Deathaura, joka ei kyllä putoo edelleenkään. Ei sekään kuitenkaan samanlaista toivotonta pasketta kuin ekoilla kuunteluilla.
jo sitä vuodet kasvattavat, jo vuosia sitten kyllä, kun huomasi että eihän These Days olekaan "paska grungelevy ilman hittejä!!" -pirun hyviä biisejä riittää, kuten tämä tai nimikko, mutta toivottoman ylipitkähän se kyllä on. Ajattomin soundi itse asiassa, mitä millään BJ:lla ja kestävin kokonaisuutensa.
jo sitä vuodet kasvattavat, jo vuosia sitten kyllä, kun huomasi että eihän These Days olekaan "paska grungelevy ilman hittejä!!" -pirun hyviä biisejä riittää, kuten tämä tai nimikko, mutta toivottoman ylipitkähän se kyllä on. Ajattomin soundi itse asiassa, mitä millään BJ:lla ja kestävin kokonaisuutensa.
Ainoa BJ-levy mitä minulla ei ole ja olen pyrkinyt välttämään sitä, koska levy on
joka puolella haukuttu niin paskaksi. Täytynee silti antaa sille mahdollisuus.
W.A.S.P.: The Best Of The Best
On kyllä käsittämättömän luokaton kokoelma bändiltä, jonka tuotannosta saisi vaikka minkälaisen helmen.
Jumalauta miten kova biisi (se kertsi!!). Tällaiselle Blind Guardian fanipojalle tämä todellakin toimii. Niin tosin toimii koko "Dreamland Manor", joka on yksi viime vuosikymmenen parhaista levyistä. Harmi että taso laski hieman "Of Doom And Death:lla".
Jostain syystä puuttunut aina tämä. No se epäkohta on nyt korjattu. Hieman erikoista kuunnella tämmöistä haparoiden soitettua Mercyful Fatea mutta bändin ekoja äänityksiä tässä kuitenkin. Burning the Cross on kenties timanttisinta Iron Maiden palvontaa mitä löytyy. Vitun kova.
Huippubiisi huippulevyltä. Tälle biisille saisi kyllä olla musavideo olemassa. Siinä pitäisi olla Stallone kaheksankytluvulla pumppaamassa rautaa, hölkkälenkkeilemässä ja hyppimässä hyppynarua valmistautuen suureen otteluun. Täähän voisi toki olla koko Eat The Heat -levyn mittainen musavideo. Sitä en ole ikinä ymmärtänyt, että miksi niin moni tätä levyä vihaa, tämähän on aivan vitusti parempi kuin Russian Roulette.
Huippubiisi huippulevyltä. Tälle biisille saisi kyllä olla musavideo olemassa. Siinä pitäisi olla Stallone kaheksankytluvulla pumppaamassa rautaa, hölkkälenkkeilemässä ja hyppimässä hyppynarua valmistautuen suureen otteluun. Täähän voisi toki olla koko Eat The Heat -levyn mittainen musavideo. Sitä en ole ikinä ymmärtänyt, että miksi niin moni tätä levyä vihaa, tämähän on aivan vitusti parempi kuin Russian Roulette.
Ei se mielestäni Russiania parempi ole, mutta valitettavan aliarvostettu levy (hieman samalla tavalla kuin Mötiköiden s/t 1994). Hyviä biisejä omalla sarallaan, vaikka ei sitä tyyliä edustakaan mistä bändi tunnetuksi tuli. Ainoa mikä häiritsee levyssä on sinällään hienon Mistreated-biisin suora samankaltaisuus erään toisen vanhemman bändin samannimiseen kappaleeseen.
np: HIM - Strange World (Live at Finnvox studios 2012)
Melko vaikeelta soundaa tuo Valon laulaminen tässä pätkässä ja aika riutuneen näköinenkin tuntuu olevan (basistillakin iskee puli-lookkia päälle). Silti joku tässä viehättää, ehkä se on tuo Gasin tanakka rumputyöskentely yhdistettynä kitaroihin.
Huippubiisi huippulevyltä. Tälle biisille saisi kyllä olla musavideo olemassa. Siinä pitäisi olla Stallone kaheksankytluvulla pumppaamassa rautaa, hölkkälenkkeilemässä ja hyppimässä hyppynarua valmistautuen suureen otteluun. Täähän voisi toki olla koko Eat The Heat -levyn mittainen musavideo. Sitä en ole ikinä ymmärtänyt, että miksi niin moni tätä levyä vihaa, tämähän on aivan vitusti parempi kuin Russian Roulette.
Ei se mielestäni Russiania parempi ole, mutta valitettavan aliarvostettu levy (hieman samalla tavalla kuin Mötiköiden s/t 1994). Hyviä biisejä omalla sarallaan, vaikka ei sitä tyyliä edustakaan mistä bändi tunnetuksi tuli. Ainoa mikä häiritsee levyssä on sinällään hienon Mistreated-biisin suora samankaltaisuus erään toisen vanhemman bändin samannimiseen kappaleeseen.
Ei minustakaan, miten voisikaan kun Russian Roulette on Acceptin parhain levy, mutta todella hyvä kyllä. Useammin mie tuota ETH:ia kuuntelen kuin Udon kolmea comebacklevyä tai Acceptin kolmea ekaa. Tai viittä; Restless And Wild on jotenkin kulunut.
ns: Aerosmith - No Surprize
mahtibiisi groovellaan synkän aikakautensa alusta; ainahan niitä helmiä on parit löytynyt albumilta kuin albumilta. Ollut paljon soimassa taustalla, kun Tylerin biografia poukkoili kerronnassaan tuossa loppuun. Positiivinen yllätys oli se kuitenkin, niiden kohtien pohjalta kun pääsi (asiasta) vauhtiin ja avautuessaan enemmän musiikillisista aiheista.
Töiden lomassa Swallow the Sunin debyytin nimikappale, Morning Never Came. http://www.youtube.com/watch?v=j0z9TE8Q ... r_embedded
Kyllähän tuo pitkästä aikaa ihan komealta kuulostaa, vaikka en tämänkaltaista tunnelmointi-goth-doomdeathia ole hirveästi viime vuosina diggaillut.