Helloween

Raskaamman musiikin keskustelut
Post Reply
Balm
Posts: 1200
Joined: Thu Aug 22, 2002 7:33 pm
Location: Helsinki/Kajaani
Contact:

Post by Balm »

Toxic Enema wrote:Toisaalta olit kyllä aika sarkastiseen sävyyn sitä mieltä, että Helloween höynäyttää meitä, jotka löytävät Kill It:stä ja Pushista saman kaltaisuutta.
Postaukseni oli lähinnä vastausta Spunkmeyerille, jonka viesti huvitti minua suuresti. En muista edes näinkö sinun viestiäsi ennen postaamista, siksi ihmettelin miksi innostuit tuolla tavoin.

"Höynäyttäminen" oli vain puolivitsailua. Toisaalta siinä piilee totuuden siemen. Kuvitteles huviksesi Kill It vaikkapa Painkiller-kompilla. Todennäköisesti silloin et sanoisi sen kuulostavan Pushilta lainkaan. Biisin rakenne itsessään ei ole juuri sen enempää Pushin kaltainen kuin vaikkapa jo mainitsemassasi Liarissa.
Toxic Enema wrote:Jos Tuomas Holopainen löytää Nightwishin Nemon ja For The Heart I Once Hadin välillä samanlaisia yhteyksiä, niin eiköhän Helloweenin ukotkin tuon myöntäisi.
Tuohan oli uutta minulle. Nuo eivät kyllä kuulosta mielestäni lainkaan samalta. Minun mielestäni muuten Nemo ja Amaranth ovat keskenään paljon lähempänä toisiaan. Toisaalta joku vertasi myös As Long As I Fall:ia If I Could Fly:hin - niilläkään ei mielestäni ole mitään tekemistä keskenään.
WildFire
Imperiumi Crew
Posts: 980
Joined: Thu Nov 03, 2005 7:40 am
Location: Ylöjärvi

Post by WildFire »

_Miracle_ wrote:Miksiköhän muuten Saints jäi setistä pois? Se ois ollu hieno livenä. Yks levyn parhaita raitoja.
Meikä aiemmin wrote:Saman kohtalonhan nuo ovat Weikin loistobiisit kokeneet joka kiertueella. All Over the Nations, The Tune, Born on Jugement Day ja nyt The Saints. Mitään näistä ei olla soitettu livenä, ja ovat koko tuotantoa tarkastellen meikällä ihan kärkipäässä. Liekkö sitten itse kokevat, ettei tuollainen poweri-ilottelu sopisi livetilanteeseen, kun juuri meikäläiselle olisivat varmasti livenäkin aivan parhautta.
Spacecake
Posts: 530
Joined: Wed Dec 25, 2002 10:16 am
Location: Tku

Post by Spacecake »

^ noista yllämainituista biiseistä oon vähän eri mieltä, eli ne edustaa meikälle taas sitä heikompaa Weiki-tuotantoa. Paitsi Saints, se on hyvä.

Salvation puolestaan on loistobiisi ja sitähän vedettiinkin Dark Riden kiertueella. Ei nyt varsinaista iloittelua, mutta eri maata kuin esim. Back against the wall jne. Ja onhan Dr. Stein aika duurivoittoinen kappale sekin. Eli kyllä niitä iloittelujakin siellä setissä aina on.
Jussi
Posts: 10669
Joined: Wed Aug 28, 2002 5:10 pm
Location: Oulu (Rollo)

Post by Jussi »

^ Helekkarin vahvaa myötäilyä Salvationin hyvyydestä, TDR:n parhain biisi (jopa nimikkoa & The Departediakin ennen) ja ylipäätään todella korkealla ylipitkillä 'best of HELLOWEEN' -listoillani!

Mainitkaahan joku jaksavainen offical-foorumin kählävipostausten seurailija, josko setti muuttunee vielä oleellisesti suht pitkän rundinsa aikana.
WildFire
Imperiumi Crew
Posts: 980
Joined: Thu Nov 03, 2005 7:40 am
Location: Ylöjärvi

Post by WildFire »

Spacecake wrote:Salvation puolestaan on loistobiisi ja sitähän vedettiinkin Dark Riden kiertueella.
Jussi wrote:Helekkarin vahvaa myötäilyä Salvationin hyvyydestä, TDR:n parhain biisi (jopa nimikkoa & The Departediakin ennen) ja ylipäätään todella korkealla ylipitkillä 'best of HELLOWEEN' -listoillani!
Kyllähän Salvation kuuluu ehdottomasti myös samalle listalle, Helloweenin parhaimmistoa sekin.

Ja tuosta The Saintsista pitää vielä mainita, että eipä voisi paljon parempaa Helloween-biisiä olla olemassa. Helloweenin top-5 kamaa, sanoisin.
Jussi wrote:Mainitkaahan joku jaksavainen offical-foorumin kählävipostausten seurailija, josko setti muuttunee vielä oleellisesti suht pitkän rundinsa aikana.
Onhan tuota tullut seurattua varsinkin ennen keikkaa, ja ihan mielenkiinnosta vielä keikan jälkeenkin. Voinhan tuosta tänne raportoida, jos jotain ihmeitä ilmenee. Eipä tuossa ole pahemmin muutoksia tapahtunut ainakaan vielä kuluneen kiertueen aikana, mitä nyt We Burnin ja Paint a New Worldin pudottivat jo ennen Suomea pelistä pois. Niin, ja sen If I Could Flyn soittavat nykyään kokonaan medleyhyn sotkemisen sijasta.
Skebaholikko

Post by Skebaholikko »

Huomenissa uudessa Radio Korroosiossa jatkamme saksalaista riemukulkuetta kun Helloweenin Michael Weikath istahti mikrofonimme taakse puhummaan ganz viel uudesta Gambling With The Devil-albumista aina Berliinin muuriin asti. Näin Radio Korroosiossa huomenna 15.1. klo 18.00-20.00 (sekä uusinnat 20.1. klo 16-18 sekä 22.1. klo 14-16)

Kuultavissa:

Pohjois-Karjalassa 101,5 megahertsiä (kaapelitalouksissa 95,2) ja netissä kautta maailman:
Avaa selaimen WMPlayeriin: www.oifm.fi/kuuntele
Avaa streami jollain muulla soittimella: http://media.streaming.fi:8000/oifm.m3u
Balm
Posts: 1200
Joined: Thu Aug 22, 2002 7:33 pm
Location: Helsinki/Kajaani
Contact:

Post by Balm »

No niin,

Helloweenin sivuilta uutisoidaan, notta Barcelonan-keikka olisi filmattu tulevaa, vielä tuntematonta, julkaisua varten. Kuten monet tietävät, myös GR ja Axxis taltioivat samassa paikassa. GR käyttää osuutensa omalla DVD:llään, joten en usko, että kauppoihin olisi tulossa kollektiivista 3 bändin julkaisua nimellä "Hellish Rock". Toivotaan, että Helloween kuvaa muitakin keikkoja, jotta saataisiin mahdollisimman paljon variaatiota biisilistaan. Saatana jos sieltä ei löydy Sole Survivor ja We Burn. Lisäksihän bändi on ottanut nyt myös uudelta levyltä Paint A New World -speedpalan ohjelmistoonsa.

Muita uutisia:
- Gambling With The Devil julkaistaan Euroopassa vinyylinä helmikuun 8. päivä. Silloin allekirjoittanut juoksee levykauppaan :arrow:

+

"JVC Victor - the japanese Label of Helloween - will release a special 2CD-Version of Gambling with the Devil on January 23rd.

Next to the 1st CD which contains the japanese-only bonus "We Unite" the 2nd CD will contain the european-bonustrack "See The Night", the prevously unreleased demo-version of "As Long As I Fall" and the video EPK."
WildFire
Imperiumi Crew
Posts: 980
Joined: Thu Nov 03, 2005 7:40 am
Location: Ylöjärvi

Post by WildFire »

Turbolover wrote:Helloween esiintyy Vaasan Rockperry festareilla 19.7
Vaasa alkoi juuri vaikuttaa astetta kiinnostavammalta kaupungilta :D . Tuli tosin bändi nähtyäkin jo joulukuussa, mutta jos edes jotain muutakin kiinnostavaa samoille festeille sattuisi, niin miksipä ei.
WildFire
Imperiumi Crew
Posts: 980
Joined: Thu Nov 03, 2005 7:40 am
Location: Ylöjärvi

Post by WildFire »

Jussi wrote:Mainitkaahan joku jaksavainen offical-foorumin kählävipostausten seurailija, josko setti muuttunee vielä oleellisesti suht pitkän rundinsa aikana.
Annetaapas topikille tekohengitystä vastaamalla tähän ikivanhaan viestiin. Elikkäs settiin on nyt sitten vihdoinkin otettu loistava Final Fortune, vain 2½ kuukautta liian myöhään Suomen keikkoja ajatellen. Vaan onhan sieltä nyt ainakin yksi festarikeikka tulossa tänne päinkin.
Jussi
Posts: 10669
Joined: Wed Aug 28, 2002 5:10 pm
Location: Oulu (Rollo)

Post by Jussi »

Jaajaa, mielenkiintoinen ja hyvä juttu (ainakin joillekin). GammaRay:han antoi settinsä elää paljon 'weenia enemmän jo tuolloin alkurundista, kun muut saivat esimerkiksi juuri ennen ja jälkeen Suomen vetojen kuulla Empressin :? noh, näemmä joutube-pätkien perusteella toimii mahtavasti livenä. Onkohan kukaan tuota Final Fortunea taltioinut?
Mandrake
Posts: 94
Joined: Fri Jan 24, 2003 12:34 pm
Location: Tampere

Post by Mandrake »

Mukava nähdä taas Helloween kun esiintyvät Rockperryssä ja vertailla vähän kiertueen alkupään keikkaan. Miten on muuttunut settilista tmsyms. 8) Jos vaikka GWTD:lta vetäisivät eri biisit ku sillon.
WildFire
Imperiumi Crew
Posts: 980
Joined: Thu Nov 03, 2005 7:40 am
Location: Ylöjärvi

Post by WildFire »

Mandrake wrote:Mukava nähdä taas Helloween kun esiintyvät Rockperryssä ja vertailla vähän kiertueen alkupään keikkaan. Miten on muuttunut settilista tmsyms. 8) Jos vaikka GWTD:lta vetäisivät eri biisit ku sillon.
Taitaa olla turha toive, pari kertaa taisivat jossain välissä kokeilla Final Fortunea, mutta sekin palasi pian takaisin Sole Survivoriksi. Voihan toki muuttuneeksi settilistaksi laskea senkin, että festarisetti ollee lyhyempi kuin klubikeikat :P .
THEM
Posts: 294
Joined: Fri Aug 23, 2002 2:26 pm
Location: Oulu

Post by THEM »

Terve!
Ajattelin kysyä teiltä, että kannattaneeko tätä uutta Helloweenia ostaa seuravin miettein...
Tässä juuri eilen kuuntelin loistavaa MOTR:ia ja nyt soi The dark Ride. En tykännyt tippaakaan Better than Rawsta enkä Rabbit Don't come easysta saatika keeper III:sta.
tästä "uudesta" (olen hivenen jäljessä) levystä olen lukenut hyviä asioita.

uudella tarkoitan siis Gambling With The Deviliä :)
Ice
Posts: 2859
Joined: Wed Aug 28, 2002 7:11 am
Location: Helsinki
Contact:

Post by Ice »

^No en itekää välittänyt noista mainitsemistasi, paitsi Dark Ride on bändin paras ja Rabbitilla pari hyvää. Mutta uusin on parasta tuon Dark Riden jälkeen, aika lailla Master of the ringsin kaltaista IMO on tuo. Mutta kun alesta saa tuota komeaa digiopakkia 10 e niin ostamaan vaan.
THEM
Posts: 294
Joined: Fri Aug 23, 2002 2:26 pm
Location: Oulu

Post by THEM »

^mistä saa 10e:n hintaan?
Balm
Posts: 1200
Joined: Thu Aug 22, 2002 7:33 pm
Location: Helsinki/Kajaani
Contact:

Post by Balm »

THEM wrote:Terve!
Ajattelin kysyä teiltä, että kannattaneeko tätä uutta Helloweenia ostaa seuravin miettein...
Tässä juuri eilen kuuntelin loistavaa MOTR:ia ja nyt soi The dark Ride. En tykännyt tippaakaan Better than Rawsta enkä Rabbit Don't come easysta saatika keeper III:sta.
Joo, kuten Ice mainitsi, ei Gambling oikein muistuta noita kolmea mainitsemaasi, korkeintaan BTR:ta parista kohtaa. Soundin arviossa levyä vertailtiin hieman The Dark Rideen, mutten ihan sillekään kannalle lähtisi. Pelkistettynä levy sisältää klassisen tyylistä Helloweenia modernein elementein maustettuna. Tuotantopuoli eroaa kaikista 2000-luvulla tulleista Helloween-lätyistä selkeästi "räkäisemmällä" otteellaan.
Ice
Posts: 2859
Joined: Wed Aug 28, 2002 7:11 am
Location: Helsinki
Contact:

Post by Ice »

THEM wrote:^mistä saa 10e:n hintaan?
Omani ostin cdonista, mutta siellä näytti palautuneen normihintaiseksi. Perusversiota saa esim. playtradesta 10 e, play.com sivustolta. Muistelisin että Anttilassakin oli joskus alessa tuo.
JSM
Posts: 694
Joined: Mon Aug 11, 2003 10:58 am
Location: Mundane abode

Post by JSM »

THEM wrote:Terve!
Ajattelin kysyä teiltä, että kannattaneeko tätä uutta Helloweenia ostaa seuravin miettein...
Tässä juuri eilen kuuntelin loistavaa MOTR:ia ja nyt soi The dark Ride. En tykännyt tippaakaan Better than Rawsta enkä Rabbit Don't come easysta saatika keeper III:sta.
tästä "uudesta" (olen hivenen jäljessä) levystä olen lukenut hyviä asioita.

uudella tarkoitan siis Gambling With The Deviliä :)
Koska 3 useampi miete on yleensä parempi kuin muutama postaan omanikin.
Sanoisin, että kyllä se kannattaa. Biisimateriaali on yllättävän vahvaa eikä levy erityisemmin muistuta mainitsemiasi inhokkilevyjä. 2000-luvun levyistä muistuttaa jonkin verran TDR:ää, mutta ei se mikään suora kopio ole siitäkään. Se on tyylillisesti tuttua Helloweenia ja biisimateriaali on vahvinta vuosiin.
THEM
Posts: 294
Joined: Fri Aug 23, 2002 2:26 pm
Location: Oulu

Post by THEM »

tämmöiseen törmäsin levykauppa x:n sivuilla:
http://www.levykauppax.fi/artist/hellow ... 1985_1992/

onko kukaan ostanut kyseistä tuotosta? itse voisin kyllä pennoseni tuohon sijoittaa kun nuo helloweenin singlet ovat jos jostakin löytyy yllättävänkin arvokkaita...ja nuilla singleillä on biisejä joita en ole aiemmin kuullutkaan kuten esim. : Blue Suede Shoes, Shit and Lobster, Hambourgeois Walkways & You Run with the Pack.

näyttäisi olleen julkaistu jo vuonna 2006, mutta mennyt minulta täysin ohi :o
Balm
Posts: 1200
Joined: Thu Aug 22, 2002 7:33 pm
Location: Helsinki/Kajaani
Contact:

Post by Balm »

THEM wrote:tämmöiseen törmäsin levykauppa x:n sivuilla:
...
onko kukaan ostanut kyseistä tuotosta?
En ostanut, mutta nähnyt olen. Sinkut ovat pahvitaskuissa jokainen, eli ei siis alkuperäisen kaltaisissa slimkoteloissa. Itselleni tuo ei edusta mitään keräilyarvoa. Jos olet sitä mieltä että kannattaa maksaa muutamasta lisäbiisistä tuo summa, niin osta pois.
SabaSaba
Posts: 316
Joined: Thu Sep 13, 2007 5:43 pm

Post by SabaSaba »

THEM wrote:tämmöiseen törmäsin levykauppa x:n sivuilla:
http://www.levykauppax.fi/artist/hellow ... 1985_1992/

onko kukaan ostanut kyseistä tuotosta? itse voisin kyllä pennoseni tuohon sijoittaa kun nuo helloweenin singlet ovat jos jostakin löytyy yllättävänkin arvokkaita...ja nuilla singleillä on biisejä joita en ole aiemmin kuullutkaan kuten esim. : Blue Suede Shoes, Shit and Lobster, Hambourgeois Walkways & You Run with the Pack.
Nuo biisit löytyvät myös näiltä nykyisiltä expanded edition-painoksilta.
Spunkmeyer
Posts: 1436
Joined: Mon Nov 17, 2003 7:59 pm
Location: Helsinki

Post by Spunkmeyer »

Mutta löytyykö kutoslevyn "Exclusive Helloween Interview" mistään muualta?
Jussi
Posts: 10669
Joined: Wed Aug 28, 2002 5:10 pm
Location: Oulu (Rollo)

Post by Jussi »

Balm wrote:
THEM wrote:tämmöiseen törmäsin levykauppa x:n sivuilla:
...
onko kukaan ostanut kyseistä tuotosta?
En ostanut, mutta nähnyt olen. Sinkut ovat pahvitaskuissa jokainen, eli ei siis alkuperäisen kaltaisissa slimkoteloissa. Itselleni tuo ei edusta mitään keräilyarvoa. Jos olet sitä mieltä että kannattaa maksaa muutamasta lisäbiisistä tuo summa, niin osta pois.
Mullakin jäänyt harkinnan asteelle.. Noita CDS-singlejä kuitenkin vaivihkaa kertynyt vuosien varrella kai pian 2/3 (euroversiot riittävät) hyllyyn, niin ei kai tuota kannattaisikaan.
Kymppi on se kipuraja, minkä yläpuolelle en ala maksamaan ja mieluummin toki vähemmän :P kuten ensimmäiset, Power & Time Of The Oath -sinkut parilla eurolla Rovaniemen Viihdestopin käytettyjen hyllystä joskus ennen vuosituhannen vaihdetta.

Edit: Jos vähän jäsentelisi noita, mitä pitää sisällään, niin lisäarvoa viestillekin.

Levyt 1 & 2 tuossa ovat suht turhia pahvitaskuja, kun kaikillahan on kuitenkin Walls Of Jericho CD-painoksessaan nuo 5 biisiä ensimmäisenä (Helloween EP, 1984), samaten kuin Judas-single. Jossa ei tunnetusti ole nimibiisin lisäksi mitään muuta, kuin kehnosti leikatut feikkilivet "Gelsenkirchenistä" (tai, no onhan sieltä muutama sekunti yleisömölöä aina noiden parin biisin alussa ja lopussa..).

#3:ella (Future World-sinkku) taas menee vielä a Little Timen 'alternatiivinen' versio samaan kastiin, kertsi joka bridgen jälkeen, ok. Hieman erilailla editoitu. Luvattoman kehnolla äänenlaadulla kuuluva Starlightin versio Kisken laulamana taas on Treasure Chest -Best Of:illa (2002) ansaitusti uudelleenmiksattu. Vaikkei se silti alkuperäiselle pärjää, soitannollisesti tai muutoin, heh.

KOTSK II:en singleiltä Dr Stein & I Want Out taas alkaa löytymään niitä maineen arvoisia: Kisken rässibiisi Savage(!), vauhdikas Don't Run For Cover & Weikathin sinkuksi tarkoitettu bilehymni Livin' Ain't No Crime ovat loistavia! Samaten myös Victim Of Faten Kiske-versio DRS:n 3" CD-painokselta singlestä, hakaten ainakin em. Starlightin uudelleenversioinnin.

PBGA-siivuille laitetuista Blue Suede Shoes nyt todistaa ainakin Michin Elvis-fanitusta todeksi, mutta vähän turhahan se on. Shit And Lobster taas Grosskopfin 1. julkaistuna 'ween-sävellyksenä taas on 'aina' (l. suhisevien Real Audioiden modeemiliittymäkuuntelusta saakka) ollut suosikkejani; melodinen kuin mikä + tarttuva. Japsibonushan se, joten Kids Of The Centuryn sikäläisellä versiolla oli sitten tuo haastattelu.
Number Onen sinkulalta Les Hambourgeois Walkways -instrumentaali on Weikilta todella upea, rauhallista ja jotenkin Gary Mooren The Lonerin mieleentuovaa kitarointia. You Run With The Pack on taas se nopea tuplabasarihelmi, jolla kun olisi saanut I'm Doin' Fine Crazy Manin korvattua varsinaisella albumilla, olisi se ollut arvosanallisesti kertaluokkaa ylempänä!
Last edited by Jussi on Tue Aug 12, 2008 3:13 pm, edited 1 time in total.
Balm
Posts: 1200
Joined: Thu Aug 22, 2002 7:33 pm
Location: Helsinki/Kajaani
Contact:

Post by Balm »

Spunkmeyer wrote:Mutta löytyykö kutoslevyn "Exclusive Helloween Interview" mistään muualta?
Mitenkä muualta? Kids of the Centuryn sinkulta se löytyy.
Spunkmeyer
Posts: 1436
Joined: Mon Nov 17, 2003 7:59 pm
Location: Helsinki

Post by Spunkmeyer »

Balm wrote:
Spunkmeyer wrote:Mutta löytyykö kutoslevyn "Exclusive Helloween Interview" mistään muualta?
Mitenkä muualta? Kids of the Centuryn sinkulta se löytyy.
Mietin vaan kun se oli ainoa ääniraita tuolla kokoelmalla jota ei löydy Expanded Editionilta. Mutta enpä oikeastaan jää kaipaamaan yhtä haastista.

Sen sijaan tein pienen tutkimuksen Helloweenin b-puolista/harvinaisuuksista joita ei ole julkaistu expanded editioneilla tai on liian uusia. The Madness of the Crowds, Sheer Heart Attack, Something, Run, Revolution, Deliver us from Temptation, jokin liveversio In the Middle of a Heartbeatista... mitähän muita niitä nyt oli? Piru vie menin jo poistamaan listan. Helloweenin pitäisi julkaista kokoelmalevy 2000-luvun b-puolista.
Post Reply