Nuohan tulevat jo ensi kuussa suomeen kahdelle keikalle. Että en usko että tullaan tuskassa näkemään.Sankkeri wrote: Slayer - Iki-ihana![]()
Lamb Of God - Moshpit![]()
Bänditoivomukset 2007
Kieltämättä muistan itsekin nuo '01 varustelut ko. naisella...Jussi wrote:Jaa että Epica kuuluisi päälavalle & SA ei? Morjens. Ei siihen tiedätkös pelkät tissit riitä, paitsi v. 2001 sillä epäonnistuneen väliohjelmaidean ruoskijalortolla.LD50 wrote:ei tarvitsisi kärsiä sonataarcticoita ja 69aisseja, ja bändit kuten Arch Enemy & Epica saisivat nousta päälavalle...
Mutta, asiaan.
Tuo kommenttisi oli yhtä tarpeeton kuin SA:n diskografia. Jos todella kuvittelit noottini esim. juuri Epican kuulumisesta päälavalle perustuneen pelkästään laulajan fyysiseen olemukseen, olit kyllä hakoteillä. Simone on kuvankaunis, sitä en kiellä - oma ajatukseni kuitenkin perustui bändin tasoon ja musiikin laatuun.
Makuasioita? Kaiketi jossain määrin, mutta ei laadusta silti pitäisi loppumattomiin tinkiä.
En ole ikinä muutenkaan ymmärtänyt että miksi tarvitaan SA tekemään huonommin se, minkä esikuvansa Stratovarius jo valmiiksi tekee aivan sietämättömän surkeasti.
Kaiketi näissä asioissa kuitenkin enempi painavat lipputulot ja tapahtuman jatkuvuus, mutta ainahan sitä kai voi haaveilla...
-
- Imperiumi Assistant
- Posts: 493
- Joined: Sat Aug 24, 2002 4:48 pm
- Location: Kallio, Helsinki
- Contact:
Jos ruvetaan "bändin tasosta" ja "musiikin laadusta" puhumaan, eikös joku Sisters Of Mercy esim. olisi sopinut johonkin about vitoslavalle?LD50 wrote:oma ajatukseni kuitenkin perustui bändin tasoon ja musiikin laatuun.Jussi wrote:Jaa että Epica kuuluisi päälavalle & SA ei?
Ja tässä Epica vs. Sonata Arctica -tapauksessa myyntiluvut selittävät paljon. Jälkimmäisellä yhtyeellä on plakkarissaan neljä kultalevyä - voisi kuvitella, että yhtyeestä kiinnostuneita katsojia on "hieman" enemmän kuin Epicalla, oli Epican "taso" tai "laatu" mitä tahansa. Voisi kuvitella minkä tahansa Sonatan julkaisun (sinkut, EP:t ja DVD mukaanlukien) myyneen Suomessa enemmän kuin yksikään Epican julkaisuista. IMHO jo pelkästään tämän myötä päälavaslotti on ollut taatusti ansaittu. Eihän siinä olisi mitään järkeä änkeä suosittua bändiä pienelle lavalle, puolet halukkaista eivät näkisi keikkaa lainkaan. Jos Epica olisi myynyt Suomessa vaikkapa 50 000 levyä, olisi sekin taatusti päälavalla ;)
Nooh, jos oikein suopeaksi heittäytyy...Scandal wrote:Jos ruvetaan "bändin tasosta" ja "musiikin laadusta" puhumaan, eikös joku Sisters Of Mercy esim. olisi sopinut johonkin about vitoslavalle?

Jep, onhan tuo aivan totta. SA on varmasti myynyt enemmän ja kaiketi on tutumpi useammalle - kyllähän se tuli pistettyä merkille kun katseli ja mietti väkimäärää em. bändien esiintyessä.Scandal wrote:Ja tässä Epica vs. Sonata Arctica -tapauksessa myyntiluvut selittävät paljon. Jälkimmäisellä yhtyeellä on plakkarissaan neljä kultalevyä - voisi kuvitella, että yhtyeestä kiinnostuneita katsojia on "hieman" enemmän kuin Epicalla, oli Epican "taso" tai "laatu" mitä tahansa.
Eli kyllä katkeruudesta huolimatta nuo perustelut järjestelyille on ymmärretty - asian hyväksymisen kanssa on toisin...

-
- Posts: 1436
- Joined: Mon Nov 17, 2003 7:59 pm
- Location: Helsinki
-
- Posts: 23
- Joined: Tue Nov 15, 2005 1:18 pm
- Location: Oulu
- Contact:
Joo, siellä oli aika väljää. Toisessa teltassa Kalmah veti isomman yleisön, vaikka ei sekään mikään meganimi ole.Spunkmeyer wrote:Eikös Epican keikasta kommentoitu että siellä teltassa oli suht harvakseltaan porukkaa? Olkoon kuinka hyvä tahansa, ei se silloin päälavalle sovi.
Vuonna sukka kun kuulin Lost Horizonin kiinnityksestä Tuskaan, ensimmäinen mielikuva oli valtava hurmos päälavan edessä, ja sitten oli vähän outoa löytää itsensä teltasta, jossa pääsi melkein eturiviin tuosta vaan eikä porukka laulanutkaan kaikkia biisejä mukana alusta loppuun. (wtf!

-
- Posts: 10669
- Joined: Wed Aug 28, 2002 5:10 pm
- Location: Oulu (Rollo)
Kyllä siellä ainakin 2 Rovaniemeläistä oli eturivissä pihisemässä äänensä olemattomaksi kuvaamallasi intensiivisyydelläSkelethos wrote:..Lost Horizonin kiinnityksestä Tuskaan, ensimmäinen mielikuva oli valtava hurmos päälavan edessä, ja sitten oli vähän outoa löytää itsensä teltasta, jossa pääsi melkein eturiviin tuosta vaan eikä porukka laulanutkaan kaikkia biisejä mukana alusta loppuun. (wtf!) No, oli siellä porukkaa, mutta sitä vaan meinaan, että se oma fanituskerroin saattaa joskus lisätä niitä kuvitelmia..

Eikun, taisin mie sua silloin Rage-paitasi perusteella tervehtiäkin bändiä odotellessa.. mainio keikka! Crimson Glory -cover ei vain ollut vielä tuolloin tuttua kauraa itselle; sitä ei muuten ole kk:ta myöhemmin äänitetyllä Gates Of Metal -festareiden bootlegilla setissä.
-
- Imperiumi Assistant
- Posts: 493
- Joined: Sat Aug 24, 2002 4:48 pm
- Location: Kallio, Helsinki
- Contact:
Sekä allekirjoittanut. Ihan hirveät tärinät päällä ennen keikkaa. Karsealla kiireellä piti vielä juosta lavan eteen, kun ajatteli ettei muuten pääse edes näköetäisyydelle - noin loistavaa bändiähän on varmasti menossa katsomaan se 10 000 ihmistä... :P Jooei, ei se bändin hyvyys todellakaan ole verrannollinen suosioon tai yleisömäärään.Jussi wrote:Kyllä siellä ainakin 2 Rovaniemeläistä oli eturivissä --
Yritin kasata viestiin sellaisiä bändejä, jotka mielestäni olisivat edes jollakin tapaa mahdollisia olosuhteet huomoiden.Guora! wrote:melko deathrashiaDeathrasher wrote:KING DIAMOND (Uusi levy luultavammin ensi vuoden puolelle, keikkaa myös Suomeen?)
MANOWAR (Jokseenkin samankaltainen tilanne)
JUDAS PRIEST(älä ota henkilökohtaisesti
)
Mutta jos nyt oikein hartaita aletaan toivomaan, niin SADUS olisi varmaan edes jokseenkin mahdollinen vaihtoehto.
-
- Posts: 23
- Joined: Tue Nov 15, 2005 1:18 pm
- Location: Oulu
- Contact:
no se(kin) kyllä kelpaisiDeathrasher wrote:Yritin kasata viestiin sellaisiä bändejä, jotka mielestäni olisivat edes jollakin tapaa mahdollisia olosuhteet huomoiden.Guora! wrote:melko deathrashiaDeathrasher wrote:KING DIAMOND (Uusi levy luultavammin ensi vuoden puolelle, keikkaa myös Suomeen?)
MANOWAR (Jokseenkin samankaltainen tilanne)
JUDAS PRIEST(älä ota henkilökohtaisesti
)
Mutta jos nyt oikein hartaita aletaan toivomaan, niin SADUS olisi varmaan edes jokseenkin mahdollinen vaihtoehto.

Kun kerran joku vuosi oli se Paska esiintymässä joka käsitykseni mukaan esiintyi aina bändien välissä, en tiedä ku en sinä vuonna ollut paikalla mutta jos näin oli niin, oishan se hieno jos ensi vuonna saman tontin ottaisi Harri Kiviniemi ja Veli Saarikalle
tuntuvat olevan kovin hauskoja ja itsevarmoja veikkoja. Ja kun kerran se Metalli messuki oli viime vuonna ni vois jatkaa siitä.

kukkakaali wrote:While Heaven Wept
Running Wild
Mortuary Drape
Running Wild
Jesu
Electric Wizard
King Diamond
Running Wild
Warning
Killing Joke
Cathedral
Runemagick
Running Wild
Morningstar
Kaamos
The Gates of Slumber
Gorgoroth
Mortuary Drape
Running Wild
Eyehategod
Running Wild


Nöh, listataanpa vielä ne omatkin, jos jotain vaikka lohkeaiskin:
Blind Guardian
Electric Wizard
Blind Guardian
Candlemass
Blind Guardian
Fields Of The Nephilim
Blind Guardian
Iron Maiden
Testament
Blind Guardian
Ensiferum
Blind Guardian
Rhapsody (ei mikään saakutin of Fire)
Luca Turilli (joku niistä soolovirityksistä)
Blind Guardian
The Puritan (jos kerta Reverend Bizarre ei enää esiinny ensi vuoden aikana)
YUP
Trouble
Blind Guardian
Noin muutamia mainitakseni.
Blind Guardian
Electric Wizard
Blind Guardian
Candlemass
Blind Guardian
Fields Of The Nephilim
Blind Guardian
Iron Maiden
Testament
Blind Guardian
Ensiferum
Blind Guardian
Rhapsody (ei mikään saakutin of Fire)
Luca Turilli (joku niistä soolovirityksistä)
Blind Guardian
The Puritan (jos kerta Reverend Bizarre ei enää esiinny ensi vuoden aikana)
YUP
Trouble
Blind Guardian
Noin muutamia mainitakseni.
-
- Site Admin
- Posts: 1047
- Joined: Thu Aug 22, 2002 8:37 pm
http://www.cmx.fi/keikat/gig_list.phpcornerarea wrote:CMX:hän on lopettanut keikkailun jo vuonna 2000, joten tuskin se Tuskaan tulisi
Vaan lopetti Immortalkin.
Ei kyllä CMX lopetti jo kauan sitten. Nyt samalla nimellä esiintyy nippu kylläisiä äijiä. Eilen (vai sunnuntaina?) tuli tv:stä joku CMX:n keikka ja aika läpsyttelyä oli. Menisivät kunnolla jäähdyttelemään progella klubeille tai sitten kitarat kassiin ja kassi vintille. En kylläkään katsonut kuin pari ekaa biisiä, joten saattoihan sieltä vielä raivoakin tulla. Tohdin kuitenkin epäillä.
Toinen toive: Holy Vehm (Secret Chiefs 3 -sivujuonne)
-
- Posts: 1032
- Joined: Mon May 26, 2003 5:58 pm
- Location: Limbus Helsinki, spiritual Parkano
No ei nyt vitussa kuitenkaan. Tuollaista musaa varten on Suomi festejä pullollaan, Provinssit etc.toleranssi wrote:YUP vuosimallia 1992 voisi vielä mennäkin. Samoin kuin vuoden 1992 CMX. Hippos from Hell. Ei siltikään mitään ihan ilmeisimpiä valintoja. Nykysellään kumpikin tyttöjen tussuttelumusaa.Tuskis wrote:Ei nyt helkkarissa mitään YUP:ta Tuskaan. What the hell.
No eipä ei. Ja vaikka YUP ja CMX alkuaikoina jossain määrin hc:ta olikin, on parempia pumppuja kosolti tarjolla. Mutta jos nuo olisi pakko ottaa, niin mieluummin reilu kymmenen vuotta nuorempina. Onneksi ei ole pakko ottaa.Dead Man wrote: No ei nyt vitussa kuitenkaan. Tuollaista musaa varten on Suomi festejä pullollaan, Provinssit etc.
-
- Posts: 11
- Joined: Fri Dec 03, 2004 11:20 am
- Location: Tampere