Kiitokset palautteesta, arvon Hammer9. Toivottavasti et pistä pahitteeksi, että kyseisen jutun kirjoittajana vastaan näin julkisesti ja yksityiskohtia halkoen palautteeseesi.
Kirjoitat, että sinut sai pahoinvoimaan mainitun Unkari-artikkelin yleistävyys. Olemme samassa veneessä; minuakin usein harmittaa väkevästi, että lehtijuttuihin jää karrikoituja, perustelemattomia tai ohuesti argumentoituja näkemyksiä. Pitää kuitenkin ottaa huomioon, että printtijulkaisuihin tilattavat tekstit kirjoitetaan valtaosin jotakin merkkimäärää vastaan, niin tässäkin tapauksessa. Kun on kyse niinkin laaja-alaisesta tekstiaihiosta kuin
yhden maan musiikillisen alakulttuurin historia ja nykyisyys, ymmärtänet varmaan, että tiettyjä yleistyksiä on pakko tehdä, raflasivat ne tai eivät. Kuten tekstissäkin todetaan, Unkari-raportin kohdalla jutun lähteinä toimivat Attila Csihar, eräs maan metalligenressä pitkäaikaisimmin toimineista henkilöistä, András Nagy, maan kansainvälisesti tunnustetuimpiin nykymetalliyhtyeisiin kuuluvan Sear Blissin nokkahahmo, sekä Janne-Pekka Muikku, maassa pitkään asunut ja levyteollisuudesta paljon Firebox-kytkyjensäkin kautta tietävä levydiileri. Jälkimmäinen auttoi minua kullanarvoisella tavalla suorittamalla omia kyselyitä useiden maan metallitoimijoiden keskuudessa. Kirjoitin tekstiin toki myös omia havaintojani, jotka ovat peräisin keskusteluista unkarilaisten metallistien ja unkarilaisesta metallista muutoin tietävien kanssa tahikka alan lähdekirjallisuudesta internetitse tai lehdistöitse. Mitään tuulesta temmattuja ajatuksia en siis juttuun hyväksynyt, ja haluankin painottaa, että moni artikkelissa mainituista referoiduistakin tiedoista on peräisin suoraan lähteiden kertomasta. Ja jos joku tässä vaiheessa alkaa valittaa puutteellisesta lähdekritiikistä ja lähteiden ristikkäisestä tarkastamisesta, tervetuloa auttamaan metallilehden tekemisessä, taustatoimitusapu on näissä puitteissa aina tarpeen.
Hammer9 wrote:Huvittavaa oli myös sekin, että jutussa Hammer Recordsista puhuttiin monopolina, vaikka eihän se nyt todellisuudessa ole monopoli sen enempää kuin vaikkapa Spinefarm Suomessa.
Tekstin huomio Hammerista monopolina perustuu tarkalleen siihen, että useampi informantti on valitellut yhtiön valta-asemaa unkarilaisessa metalliskenessä. Jos lafka omistaa kolme levy-yhtiötä, on maan ainoa ammattimainen metallijakelija, julkaisee merkittävää metallilehteä, pitää isoa levykauppaa pääkaupungissa ja valitsee Sziget-festarin metallibändejä, ymmärrän että tilanne saattaa jotakuta riepoa ja irrottaa suusta monopolikyräilyjä.
Hammer9 wrote:Mitä kyseiseen Hammer Recordsiin tulee, niin levy-yhtiön levykaupassakin tuli saatua parempaa palvelua kuin suomalaisessa levykaupassa ikinä.
Tällä on unkarilaisen metallin kanssa yhtä paljon tekemistä kuin sillä, että unkarilaiset tuntuvat noin keskimäärinkin suomalaisia ulospäin suuntautuneemmilta ja myötämielisemmiltä.
Hammer9 wrote:Itse pidän keskimäärin enemmän unkarilaisesta metallista kuin suomalaisesta, mutta on valitettavaa, että näin tympeästi kirjoitettujen juttujen kautta valtaosa Infernon lukijoista ohittaa Unkarin raskaamman musiikin olankohautuksella.
Minäkin pidän useista unkarilaisista metallibändeistä (Tormentor, Sear Bliss, Ossian, Pogolkép, Fantom, Angel Reaper, Detonation, Extreme Deformity jne.) todella paljon, eikä juttuun ollut todellakaan rakennettu minkäänlaista Suomi-Unkari -vastakkainasettelua. Mikäli tavasit tarinan tarkkaan, huomasit sen. Mikäli et tavannut, lue uudestaan. En usko, että jutun sävy vaikuttaa paljonkaan siihen, kuinka moni Infernon lukijoista ottaa asiakseen perehtyä unkarilaiseen metalliin tarkemmin. Jutun tunnelmassa pyrin neutraaliuteen - en halunnut hehkuttaa liikaa maan musiikkiskenen "kömpelöä eksoottisuutta" mutten myöskään ylikorostaa sen ammattimaisuutta. Lopputuloksen onnistuneisuudesta voi selvästi olla ainakin muutamaa mieltä.
Hammer9 wrote:Todella useat unkarilaiset diggaavat erityisesti suomalaisista ja fanittavat suomalaista metallia. -- Suomalaiset vastaavat lokaamalla unkarilaisen metallin, vaikka Unkarista tulee toinen toistaan loistavampia yhtyeitä --
Tämän tiedän itsekin, ja hyvä niin! Silti sinun ja kaikkien muidenkin lukijoiden on syytä oivaltaa, että tämä juttu ei ollut minkäänlainen vastaus siihen, millaisia tuntemuksia unkarilaisilla on suomalaisesta metallista - sen paremmin kuin se ei ollut vastaus siihenkään, että Unkarissa on esimerkiksi poikkeuksellisen paljon alkoholikuolleisuutta. Näitä juttuja ei vain lähdetä kirjoittamaan vaihtokaupan tapaisista lähtökohdista, muutenhan sitä saisi olla koko ajan vastaamassa ties mihin suuntaan suu hattarasta hehkuen.
Hammer9 wrote:Jotenkin myös tuosta jutusta paistoi läpi se, että perinteisen hevin bändit käsiteltiin lyhyesti ja ytimekkäästi, vaikka juuri niistä olisi voinut kertoa enemmänkin.
Minulle taas kirjoittajana jäi sellainen tuntuma, että maan trad. heavy -skeneä ja ylipäätään 1970-80-luvun bändejä korostettiin liiaksikin. Saattaisiko tämä fiilinkisi kertoa jotain siitä, millaisia maan hevivirtauksia yksilönä arvostat?
Hammer9 wrote:Sentään Pokolgépistä (Joka muuten tarkoittaa Uutispommia, eikä Helvetinkonetta. Helvetinkone on suora virheellinen käännös.
Olen tietoinen tästä, mutta halusin kääntää sen juurikin suoraan nimen ytimekkyyttä ja HEVIYTTÄ korostaakseni. Jos suoraan kääntäminen on anteeksi antamaton rikos, so be it. Ja kyllä, minäkin tunnen unkaria opiskelevia ihmisiä.
Hammer9 wrote:Mitä on käppähevi, kun yksi suosikkibändeistäni, eli Ossian, sellaista kuulemma soittaa?
Käppähevi on rakenteeltaan, soitannoltaan ja kuvastoltaan hieman horjuvaa, usein 1980-luvulla ilmestynyttä musiikkia, joka tavallisesti sisältää jotakin humoristista tai muuten nykyisestä yltiövakavasta metallitouhusta uupuvaa tatsia. Käppähevi on käsite, jota ainakin minä käytän YKSINOMAAN LÄMMÖLLÄ. Harmi, ettei tätäkin voinut kirjoittaa ulos itse jutussa. No, ehkä Nykysuomen sanakirja kohta ottaa tämänkin käsitteen listoilleen.
Hammer9 wrote:Mitä tuohon harrastelijuuteen tulee, niin pitkälti se, ettei Unkari-bändit ole breikanneet ulkomailla johtuu laulukielestä ja huonosta markkinoinnista.
Näin olen itsekin asian nähnyt ja ymmärtänyt. Markkinointihan mainittiin syynä jutussakin, kielestä en valitettavasti saanut puristettua lopulliseen juttuun enemmän pohdintaa, vaikka luonnosrungossa sekin kulki mukana. Taas voi syyttää konkreettisen lukuesineen asettamia rajoitteita. Kevyestihän unkarilaisesta metallista vääntäisi vaikka kokonaisen teemanumeron, jos ei pitäisi ajatella muitakin realiteetteja.
Hammer9 wrote:Erilaisella asiapainotuksella, paremmilla tiedoilla ja niiden maan metallin hienojen puolien kehumisella jutusta olisi voinut saada oivan lähtölaukauksen useiden heavy-ihmisten Unkari-kiinnostukselle.
Olen pahoillani, jos juttuun jääneet kritiikinpoikaset närkästyttivät. Uskon ja toivon silti, että juttu noin kolmisivuisena pläjäyksenäkin ainakin herättää tietoisuuden siitä, että tuostakin "sukulaiskansasta" (eh eh) on metallissa moneen. Jokaisen oma päätös on, tutustuuko aiheeseen paremmin. Sanotaan nyt kuitenkin omana mielipiteenä, että LUUKUTTAKAAHAN NYT SITÄ UNKARILAISTA HEVIÄ, PERKELE!
Yst. terv. Mikko Kuronen