TUSKA 2023 - Lauantai

Tuska Metal Fest - keskustelu
Post Reply
Rockman
Posts: 79
Joined: Sun Sep 04, 2016 8:17 am

TUSKA 2023 - Lauantai

Post by Rockman »

Lauantai-päivä käyntiin aamupalalla hotellilla ja pienellä lisälevolla ryhmämme edellisillan venyneen pitkään yöhön. Keli oli mitä epävakain ja varustautuminen päivään oli kaikki sateen kestävät vaatteet päälle ja menoksi. Olimme hyvissä ajoin paikalla siirtymässä sisään ja aloittamaan pirskeet Turmion Kätilöiden tahtiin.

Ennen Turmion Kätilöitä kävimme ostamassa paitaa porukalla. Itselleni mukaan tarttui Jinjerin t-paita. Koko jonotusajan niskaa piiskoi armoton sade, joka viilensi fiilistä. Ei silti pahinta, mitä festareilla on nähty.

En ole kovinkaan suuri Turmareiden ystävä, mutta livenä bändi toimii aina, kuten nytkin. Liikettä oli ja itsekin tuli pitissä parit kierrokset vedettyä. Bändi tykkäsi ja yleisö tykkäsi, kaikki siis meni putkeen. Loistava sisäänheittobändi ja päivä on aloitettu.

Kätilöiden jälkeen tunnin tauko. Orbit Culture kuulosti ohimennen ihan pätevältä. Laulajalla ainakin James Hetfieldin maneerit hallussa. Tunnin ajaksi siirryimme porukan kanssa Rediin syömään, josta siirryin yksin katsomaan Clutchin livekunnon muiden jäädessä ulkopuolelle nauttimaan virvokkeita.

Clutch on pätevää boogie rockia/stoneria miksi nyt haluaa ikinä sitä kutsua. Settilista jätti ehkä hieman kylmäksi omien suosikkieni jäädessä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta pois. Neil Fallon on maailmanluokan laulaja, joka ottaa esittäessään tilan haltuun niin isosti, ettei muiden lavalla olijoiden tarvitse sen enempää tehdä, kuin tukea soitollaan laulua. Muutoin bändistä jäi hyvin kylmä ja etäinen fiilis. Paljoa ei yleisölle höpisty saati juteltu. Ei ehkä itselle toimi tuo tapa lähestyä livekeikkaa.

Jälleen tunnin tauko, jonka aikana siirryin muun porukan kanssa nauttimaan juomia ulkopuolelle. Tämän jälkeen muun ryhmän ja selkeästi myös yleisön odotetuimpia bändejä Motionless In White valtasi Suvilahden. Yhtye ei minuun kaikessa jenkkimetalliudessaan ole uponnut, mutta livenä toimi äärettömän hyvin. Iso kiitos siitä toki kuului yleisölle. Biisit toimivat hyvin, etenkin ne kaikista raskaimmat, jotka aiheuttivat liikehdintää yleisössä. Bändi oli positiivinen yllätys, vaikkei minusta fania tullut heti. Tuskan suunta saattaa olla juuri modernimpi metalli, joka tämän keikan perusteella houkuttelee porukkaa isoja määriä.

Tunnin tauon jälkeen oli jälleen päälavan ja In Flamesin aika. Bändi oli odotettu ja veti tasaisen tappavan setin, jossa kuultiin uusia biisejä ja vanhoja klassikoita. Anders vaikutti vilpittömän kiitolliselta yleisölle koko keikan ajan ja poiketen puhui oikeasti Tuska-yleisölle, eikä ladellut latteuksia, kuten monet jenkkibändit. Take This Life, Only For The Weak, Cloud Connected... tarviiko muuta sanoa. Henkisesti (ja oikeasti) päivän pääesiintyjä jo pelkästään soittoajan mukaan, joka oli päivän pisin.

In Flamesin jälkeen nopea kusitauko ja siirtyminen kolmoslavalle itselleni todella odotettua Butcher Babiesia katsomaan. Bändi veti väkevän keikan. Yleisö oli yllättävän hyvin mukana, sillä en uskonut, että bändiä tunnettaisiin Suomessa juurikaan. Pitti pyöri, laulu oli ammattitaitoista ja miksaus kerrankin pienemmällä lavalla kohdallaan. Parhaimmat setin biisit olivat odotetut Headspin ja Korova. Päivän parhaimpia keikkoja. Lisää tätä yhtyettä tulevina vuosina, kiitos!

Sade piiskasi vähän väliä päivän aikana ja sen alkoi huomaamaan loppuillasta, kun märät vaatteet päällä seisoi kylmenevässä illassa. Siirryimme kaverin kanssa seuraamaan Ville Valoa muun porukan siirtyessä ulkopuolelle jo odottamaan lähtöä.

En kyllä ymmärrä, miksi Ville Valo oli In Flamesin sijaan pääesiintyjä. Ville Valo on esiintynyt tänä kesänä joka toisilla kinkereillä ja veti niin ilmeettömän tylsästi, että oksat pois. Biisit olivat hyviä, sitä ei käy kiistäminen. Valon "karisma" eli paikallaan seisoskelu ei vain riitä täyttämään isoa lavaa ja pääesiintyjäslottia. Etenkään, kun muu bändi on samanlainen kasvoton kokonaisuus. Todella iso pettymys ja väärä veto Tuskalta päästää pääesiintyjäksi tällainen pettymys. HIMin aikanaan ymmärsi, tätä ei. Mikä lie saunasopimus tämäkin ollut. Surullista ja säälittävää, mikäli tällainen päätös tehtiin tiedettäessä poppoon esiintyvän myös muissa festareissa. Saatan olla vähemmistössä mielipiteeni kanssa, mutta uskon, ettei Villen takia lauantaita oltu loppuunmyyty. Neljän biisin jälkeen lähdimme pois lepäämään ja valmistautumaan viimeiseen päivään.
Luxi
Posts: 1301
Joined: Sat Sep 14, 2002 2:50 pm
Location: Earth
Contact:

Re: TUSKA 2023 - Lauantai

Post by Luxi »

Solothus ja Marko Hietala Tuskassa lauantaina...

* Solothus ~ https://www.youtube.com/watch?v=1aSl8o_p97w&t=66s

* Marko Hietala ~ https://www.youtube.com/watch?v=Hj096Tu3MM4&t=2765s
Post Reply