mad-mike wrote:Sinner - Comin Out Fighting lätty lautasella ja albumin avausraita Hypnotized pärähti ilmoille. Muistuu taas mieleen miksi tämä levy on mielestäni paras bändin levy. harmittaa kun enää ei ole koskareita noissa Sinnerin uusilla kiekoilla.
Onhan tuo mainio levy, mutta mitenkäs sinulle iskee pehmeämpiin säveliin ja muotteihin tehty Dangerous Charm? Itse pidän Dangerous Charmista todella paljon, vaikka onkin niin pehmoa menoa että.
Niin Steve Leen poismenostakin on jo vähän yli 5 vuotta aikaa. Mutta musiikki elää vieläkin. Eipä ole paljon tullut kuunneltua Gotthardin nykykokoonpanoa, mutta onneksi aina voi muistella menneitä.
mad-mike wrote:Sinner - Comin Out Fighting lätty lautasella ja albumin avausraita Hypnotized pärähti ilmoille. Muistuu taas mieleen miksi tämä levy on mielestäni paras bändin levy. harmittaa kun enää ei ole koskareita noissa Sinnerin uusilla kiekoilla.
Onhan tuo mainio levy, mutta mitenkäs sinulle iskee pehmeämpiin säveliin ja muotteihin tehty Dangerous Charm? Itse pidän Dangerous Charmista todella paljon, vaikka onkin niin pehmoa menoa että.
[youtube]LL26DPpMoMs[/youtube]
Kyllähä tuokin levy kolisee tänne. Oli bändiin aikoinani tutustuessani se levy joka soi läpi ensimmäisenä ja jäänyt siksi mieleen ja tuo paljon muistoja Soi muuten juuri levylautasella biisi Fight The Fight tältä albumilta.
Saga ja bändin samanniminen debyytti soi taustalla, viimeistä biisiä viedään. Tämä Tired World muuten on suluissa (chapter six) ja onhan tuo osoittanut jonkinlaista näkemystä lyödä jatkotarinan kuudes osa ensimmäiselle lätylle, visio on ollut ilmeisen vahvana alusta asti näillä heeboilla.
Innostuin pitkästä aikaa vanhanaikaiseen CD-kuunteluun kaljoittelun lomassa. Nyt soitossa: Slayerin -Hell awaits.
Slayer on mulle se bändi, joka jaksaa aina innostaa vaikka vuodet vierii. Viime aikaiset yhtyeen vastoinkäymiset vähän latistivat, mutta uuden levyn myötä kytöpalo roihahti taas liekkeihin.
Tämä -Hell awaits asettuu Slayerin uralla vähän sellaiseksi käppäseksi väliinputoajaksi, mutta siitä huolimatta sisältää pirun kovia ralleja.
Nuorempana tätä levyä tuli luukutettua enempi ja lyyrinen anti nekrofilia-fantasioilla ryyditettynä kiehtoi mieltä. Eikä sanoitusten tenho siitä juurikaan ole heikennyt.
Nykyään näistä nuoruuden intoilu-levyistä saa paljon enemmän irti, kun osaa paremmin kuulostella sävellysratkaisuja ja eri soittimien ilotulitusta. Pelkkä basson pompottelu tuo jo paljon lisäväriä.
Kylesan uutukainen Exhausting Fire. Täytyy sanoa valitettavasti sanoa, että nyt ei lähde sitten millään. Edellinen levykin oli mielestäni jo heikko, mutta nyt mennään vielä huononpaan suuntaan. Mihin on hävinnyt se mahtava bändi joka teki Static Tensionin joka oli kenties vuoden 2009 kovin levytys? Mikä tätä bändiä vaivaa? Taitaa ollaa menetetty tapaus. Harmi.
Symphony X - King of Terrors
Voi vitjatti että tämä riffi ja koko biisi jytää.
Olen bändiin tykästynyt vasta iconoclastin aikoihin ja tämä the odyssey on vissiin joku vedenjakaja uudemman sekä rankemman ja vanhemman tuotannon välillä? Noh, nyt täytyy kaikki loputkin levyt hommata hyllyyn. Ja jos joku ei jo tiennyt; Russel Allen MÄÄRÄÄ!
Harmi etten jo sillon 90-luvulla ymmärtänyt hyvän päälle kun kaveri Twilight In Olympus levykettä mulle soitteli
Kuin varkain tämä biisi on noussut yhdeksi suosikeistani WASPin uutukaiselta. Hyvä intro ja Blackien tulkinnassa on sitä vuosien tuomaa sopivaa rosoa mukana.
Prometheus, Symphonia Ignis Divinusta ei kyllä tarvitse ostaa edes sillä 7,- mitä Ascending To Infinityn digibook maksoi divarissa. Luokattoman huono sekamelska, mitä tämä vitosbiisikin korostaa: Alex Conti koilottaa italialaista oppera-aariaa rumpukoneen päälle? Sentään Luca oli panostanut lämppäribändien valikoimaan kiertueelleen; Ancient Bards olisi vieläpä kova!
Red Moon Architectin The Other Side viimeisimmältä kiekolta. Funeral/death doomia Shape of Despairin tai Swallow the Sunin tapaan.
Nuclear Holocaust wrote:Innostuin pitkästä aikaa vanhanaikaiseen CD-kuunteluun kaljoittelun lomassa. Nyt soitossa: Slayerin -Hell awaits.
Hieno kiekko. Osittain nostalgia-arvonsa takia, kun sattui olemaan se Ensimmäinen Slayer-albumi, jonka ostin. Tuurin kyläkaupasta vieläpä, vuonna 96 tai 97 hintaan 69 markkaa!
Jostain syystä aiemmin tullut sivuutettua tämä bändi, vaikka teoriassa pitäisi sopia omaan musiikkimakuun suhteellisen hyvin. Mutta nyt kun olin kuullut kehuja tästä uusimmasta, niin ajattelinpahan kokeilla jälleen. Ja voi veljet että on muuten kova levy! Saattaa hyvinkin mennä tämän vuoden top kolmeen meikäläisen listoilla.
Axel Rudi Pell - Wild Cat. Avausraita levyltään Wild Obsession. Pitkästä aikaa vairhaisempaa Pellin tuotantoa joka eroaa todella paljon kyllä näistä myöhemmistä lätyistä. Enemmän tällaista Steelerin tyylistä kamaa.
Jostain syystä aiemmin tullut sivuutettua tämä bändi, vaikka teoriassa pitäisi sopia omaan musiikkimakuun suhteellisen hyvin. Mutta nyt kun olin kuullut kehuja tästä uusimmasta, niin ajattelinpahan kokeilla jälleen. Ja voi veljet että on muuten kova levy! Saattaa hyvinkin mennä tämän vuoden top kolmeen meikäläisen listoilla.
Kyllä! Itsekin kuulin tästä vasta ihan hetki sitten ja Sorni Nai meni samantien vinyylinä tilaukseen. Täytyy palata asiaan siinä vaiheessa, kun LP on kotiutettu.
Jess' viimenään löytyi liveveto tästä "Viron Korsuorkesterin" ikivihreästä klassikkorallista. Hyvä, että Virossa voi esittää tämän kappaleen julkisesti ilman, että paikallinen "varislauma" hyökkää kimppuun.
uusin levynsä tuntui eilen ensikuuntelulla pettymykseltä, jo edelliseen Seasons Will Falliin (joka on ihan kelpo, 3. tai 4. parhain jopa heiltä) verrattuna, joten tänään parastaan. 9 vuotta jo tästäkin!
Battle Beast - Far Far Away levyltä Unholy Savior. Tulee tähänkin levyyn palattua useasti vaikka alku olikin pettymys kun sen soittimeeni ekaa kertaa laitoin. Noista balladeistakin iskee nykyyän tuo Sea Of Dreams vaikka aluksi vierastin kumpaakin balladeista. Nooran laulu kyllä loistaa siinä laulussa.
En bändistä niin ihmeemmin välitä, joitakin yksittäisiä kipaleita lukuunottamatta, mutta tätä livepläjäys on kyllä helvetin hyvä. Nopsakkaa, hieman teknistä death metallia päin lättyä. Toimii
Timo Tolkki & Michael Kiske - Key To The Universe (strings version)
facessa kun luennoin suosikki-TT-levystäni (Trinity), niin tämä tuli linkeissä vastaan. Olenkohan kuullutkaan kuin ehkä kerran tai kaksi, vaikka eipä näissä Timon -tai Magnus Karlssonin- harrastamissa 'rauhallinen miksaus vaihtoehtoisena versiona' -japsibonuksissa kauheasti menetä. Mutta hieno kappale tämä on näinkin; miksihän ei ole koskaan hevikaraokeissa tullut vastaan
Pienimuotoinen WH-projekti menossa ja on tämä vaan kova bändi alusta loppuun. Pari ensimmäistä levyä ovat hiukan eteerisiä, mutta kolmannesta levystä eteenpäin operointi on niin äärimmäisen väkevää, ettei toista samanlaista ole. Harmi, että Erik Ravnin selkäkivut ovat ilmeisesti elinikäisiä, joten uutta musiikkia ei ole enää luvassa ainakaan isommissa määrin (sävellystyötä kyllä tehdään, mutta täysin selän ehdoilla eikä välttämää Wuthering Heightsille).
Tämä mahdollisesti viimeiseksi jäänyt pitkäsoitto Salt on minusta bändin paras. Se sisältää kaiken mahdollisen jota musiikinkuuntelija voi toivoa. Iskevän intron, sen perään kolme täyden kympin biisiä, sitten muutama 10- biisi, joiden perään viskille omistettu lyhyt ballaadi ja lopuksi yli 16 minuutin eepos, jossa ei ole yhtään turhaa sekuntia. Kyseessä on ehkä paras koskaan tehty melodisen metallin levy.
^
King Diamond aasinsillan kautta päästiin falsettilauluun ja siitä pompattiin David Byroniin.
[youtube]fUjJMPN_tCo[/youtube]
Keljuttaa kun tää sevari ei ole edelleenkään hallinnassa yrityksistä huolimatta. Muusikot ja klassikkolevytykset eivät napsu knoppitiedon liukuhihnalta kuten esim. ysäridödö. Hankala hypätä aikakauden kyytiin jota ei ole elänyt tiedostavassa olomuodossa. Eikä missään vaiheessa ole ollut 70-hard rock/heavy villitystä. Kukaan ei ole ollut suu vaahdossa tyrkyttämässä ko. aikakauden tuotoksia.
Laihana lohtuna oon mä sentään edes Cozy Powell fanipoika
No jopas, Def Leppard on tehnyt parhaimman biisin sitten ehkä vuoden 1999 ja Paper Sunin? En usko että koko muu uusi levy on tällä samalla tasolla, mutta nautitaan nyt niistä pienistäkin aurinkoisista hetkistä mitä Leppard pystyy vielä tarjoilemaan.
^ kevyt Queenin Another One Bites The Dust-viittaus tuon #3 Man Enoughissa
ns: Armored Saint - Win Hands Down
aika samanlainen tämä uusimpansa on, kuin La Razakin; helmien ohella mahtuu joitakin tylsempiä mukaan ja 9 biisin valikoimassa se ei kaamean korkeaan arvosanaan anna rahkeita mutta jo pelkästään tällä perusteltu julkaisu silti:
With boots on ground
Win hands down
A giant sound
Win hands down
Just maintain
Then drop the reins
And place my crown
Win hands down
Tuli hommattua Paradise Lost - The Plague Within ja tuohan se nyt pörisee taustalla. PL kuuluu itselle niihin bändeihin joista on vain lukenut ja muutoin mennyt ihan vasemmalta ohi, Holmesin taannoinen Bloodbath kärinöinti ja hieman yllättävästä lähteestä eli Cristina Scabbian FB-sivulta daamin itsensä suosittelemana päädyin levyn hankkimaan. Kyllä tälläinen toimii, parempi myöhään jne.
Soi muuten juuri levylautasella biisi Fight The Fight tältä albumilta.
viimenään löytyi liveveto tästä "Viron Korsuorkesterin" ikivihreästä klassikkorallista. Hyvä, että Virossa voi esittää tämän kappaleen julkisesti ilman, että paikallinen "varislauma" hyökkää kimppuun.
Halloweenin kunniaksi 