IRON MAIDEN - Legacy Of The Beast

[Death Metal Maniac]

Eipäs ole (ainakaan kunnes toisin todistetaan). Mun ihan selkeä mielipide on täysin päinvastainen, eli se että taso on tippunut vähitellen. Just edellinen olikin varsin jees kun siihen palasi tämän hirvittävän pettymyksen jälkeen. Siis top 3 2006-2015 tulee tässä:

1. AMOLAD
2. The Final Frontier
3. Maidenin huonoin levy

[Death Metal Maniac]

Huonouden merkit: 1. akustiset kitarat Maidenissä (jos ei lasketa Seventh Son-levyn intron tyyppistä meininkiä, joka siis on vaan joku lyhkänen intro jossain) 2. piano (Bon Jovi / Guns'n'Roses) 3. Liian piiiiitkät biisit 4. Ei jää mitään mieleen.

Jos ns. ajatuksella yrittää kuunnella The Book of Soulsia, pystyn hikiseen pääsemään johonkin minuuttimäärään 35-40 tai ehkä jonain kauniina päivänä juuri ja juuri ykkös-CD levyn läpi.

Niistä The Final Frontierin melko perusvarmoista biiseistä jäi kuitenkin paljon käteen ja mieleen. Esim. Starblindissa on helvetin siisti komppi ja Mother of Mercy on sellainen iskevä Maiden -biisi. Tällä uusimmalla on tasan 1 (YKSI) sellainen biisi ja se on helvetti soikoon Speed of Light. Keskinkertaisuuksien keskinkertaisuus sekin lopulta Maidenin tuotannossa.

Empire.. on mielestäni kaikkien aikojen huonoin Maiden kappale!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

EDIT: Empire of the Clouds... 9,13! Käytännössä ihan snadisti muunneltu melkeen ihan sama paska juttu kuin The Legacy-biisissäkin oli.

[Teutates]

Mikä siinä on niin vaikeaa sulattaa että toisella on eri mielipide levystä? Ihme jänkäämistä.

[Death Metal Maniac]

En sulata.

Paskaa.

[Death Metal Maniac]

Niin että on sekin mielipide, että olen eri mieltä sen kanssa jonka mielestä tämä on olevinaan joku v. 2000-jotain paras Maideni.

[Death Metal Maniac]

Mutta kuitenkin tähän palatakseni, niin siis hetkinen. Kuunnelkaapas Brucea tästä. On ääni paremmassa kondiksessa ja on tossa biisissä makeempi intro kuin jossain noissa tuon uusimman levyn köpöissä:

[youtube]R01Gw_1_zO4[/youtube]

Vaan onpa tuossakin jonkun verran liian paljon kestoa. Ja tästä se sellainen outous, mistä en välitä oikeestan alkoikin. Ja mikä siinä on, että The X Factor-fanaatikko ei arvosta? Kyllä se silti on sisältö se ongelma, ei biisien pituus. Hei, 3.10 tuossa lähtee RIFFI. Maiden teki vielä rihvejä 2006 (ja 2010). 4.43 sitten lähteekin aivan hirveä kertsi. Mitä vittua. Ai niin tämä oli The Book Of Souls -analyysi ei AMOLAD. Mä pidän siitä levystä. Se on silti vielä ihan Maidenia. Tosi köppöstä mutta ei sellaista että se huono tribuuttibändi vetää, kuten Lappis tuossa joku aika sitten osuvasti mainitsi.

Sitten sellainen homma, että AMOLAD alkaa kylläkin olemaan sitä jotenkin tylsää Maideniä mutta siitä kuitenkin aikoinaan diggasi, niin menee vielä siinä juuri ja juuri. Voi olla että ajan saatossa unohdan senkin olemassa olon kokonaan ja olenkin sitä mieltä että oikeestaan koko Airon Meiden on ihan paska bändi (vuoden 2003 jälkeen).

[Death Metal Maniac]

Tästä vielä paremmat vokaalit, parempi tuotanto, parempi biisirakenne, parempi levyn kansi, paremmat "proget", parempi asenne (METAL) ja parempi meininki kuin Maidenillä on ollut oikeestaan koko 2. vuosituhannella.

Ja ennen kuin joku alkaa vittuilemaan, niin kyllä The Unbeliever biisissä käytettiin niitä akustisia juuri oikein.

[youtube]z5OCTn2ICjg[/youtube]

[P.K.]

Voisitko vielä muutaman viestin kiukutella? On niin hyvä putki jo päällä.

[hex]

X Factor on tavallaan Iron Maiden keskustelujen natsikortti. Jos joku tulee kehumaan kuinka hieno levy ko. pläjäys on ja siihen vielä päälle Blazen kehuminen laulajana niin keskustelun voi lopettaa siihen paikkaan.

Uudesta levystä ei oikein saa otetta kun se on aivan liian pitkä ja soundit on jotain demotasoa.

[Pike Bishop]

Täällä on taas niin paljon valitusta, että on pakko heittää tähän sitä vastakkaistakin mielipidettä, tässä alunperin yhdelle toiselle sivustolle väsäämäni arvosteluntapainen:


Jo avaus If Eternity Should Fail ottaa luulot pois: paras aloitusbiisi sitten Seventh Son-levyn Moonchild:in. Tätä on Iron Maiden parhaimmillaan, loistavat laulu- ja kitaramelodiat sekä mystiikkaa tihkuvat lyriikat. Seuraavana on ennakkomaistiaisina kuultu Speed of Light, joka palauttaa hieman lähemmäs maanpintaa huikean aloituksen jälkeen. Hyvä biisi, mutta kuitenkin aika tyypillinen rokimpi perusveto, kuten bändin sinkkubiisit 2000-luvulla yleensäkin. Tämän jälkeen tarjoillaankin sitten levyn edetessä enimmäkseen sitä eeppisempää osastoa ja oikeastaan hyvä niin. Iron Maidenin oma mielenkiinto ja paras osaaminen tuntuu kuitenkin nykyään olevan juuri sillä saralla.

En nyt ala käymään kaikkia biisejä erikseen läpi, muuten tämä venyy niin pitkäksi ettei kukaan jaksa lukea loppuun. Omista suosikeista mainittakoon erikseen aloitusbiisin lisäksi hieno nimikappale The Book of Souls, Shadows of the Valley, sekä niistä harvoista lyhyemmistä vedoista toimivin, leppoisan hyväntuulisesti kohti kuolemaa rullaava Death or Glory, joka jostain syystä toi mieleen Piece of Mind-levyn tunnelman.

Pitkiä biisejä tosiaan on paljon, jopa nyky-Maidenin mittapuulla. Silti niissä ei ole tyhjäkäyntiä eikä turhia venytyksiä. Oikeastaan The Red and the Black on ainoa, joka vähän tiivistettynä olisi luultavasti toiminut paremmin. Tällaisena se muistuttaa hieman liikaa 90-luvun loppupuolesta, jolloin varsinkin Harrisilla oli tapana ajoittain pitkittää biisejään ilman että niissä varsinaisesti olisi ollut aineksia siihen. Mutta kuten sanottu, tällä kertaa sitä ongelmaa ei ole. Näiden teosten kuuluu olla pitkiä.

Tästä paras esimerkki on levyn päättävä Dickinsonin mestariteos Empire of the Clouds, jonka 18 minuutin kesto epäilytti etukäteen hiukan jopa kaltaistani vannoutunutta Maiden-fania. Turhaan, sillä kyseessä ei ole pelkästään tämän levyn paras biisi vaan yksi bändin koko uran hienoimmista teoksista, komea ja traaginen tositarina brittiläisen ilmalaivan viimeisestä matkasta vuonna 1930. Onhan Maiden tehnyt ennenkin paljon hienoja eepoksia varsinkin historiallisista aiheista, mutta tässä on kyllä jotain ihan erityistä tunnelmaa. Ehkäpä Dickinsonin rakkaus ilmailuaiheeseen on se mikä tuo tulkintaankin ylimääräistä taikaa. Joka tapauksessa yksi kauneimmista kappaleista mitä olen koskaan kuullut.

Ja siinä se on, 90-minuuttinen järkäle, joka ei kuitenkaan ole yhtään liian pitkä. Olen nyt reilun viikon ajan kuunnellut levyä päivittäin, eikä vieläkään oikeastaan tee mieli kuunnella mitään muuta. Iron Maidenin nykyinen tyyli tuntuu jakavan mielipiteet fanien keskuudessa, mutta minulle 2000-luvun tuotanto on aina toiminut loistavasti. The Book of Souls on ilman muuta Dickinsonin paluun jälkeisistä levyistä vähintään toiseksi paras. Brave New World-albumia se ei ole ainakaan vielä ylittänyt, mutta aika näyttää. Ja ihan vertailun vuoksi kerrottakoon, että tuon Brave New World:in sijoitan Iron Maidenin koko tuotannossa neljän parhaan levyn joukkoon.

[Death Metal Maniac]

Jotenkin koko tästä internetistä välittyy se eri tavalla mikä on vaikka mun tunnetila kirjoittaessa. Meinasin vaan huono levy ja oon ihan helvetin rikki ja tulen silti vielä yrittämään pakottamaan itseni diggaa siitä, koska se on Maiden.. mutta mutta.. yhtä kaikki. Hyvä jos joku tykkää, ei kai se väärin ole. Hmm.. Brave New World top neljässä... joopa joo.

[Sir Juzzi]

Hmm.. Brave New World top neljässä... joopa joo.

Heittämällä, siellä se on jotakuinkin heti Somewhere in Timen ja Seventh Sonin kannassa.

[acherontia]

Mielipiteistä voi aina väitellä, ja hauskaahan se enimmän aikaa onkin. Turha minusta kenenkään loukkaantua, jos joku ei tuosta uudesta levystä pidä. Monenlaisia Maiden-faneja tämä ketju lienee täynnä joka tapauksessa, joten tuskin tänne kukaan satunnaiskuuntelija dissaamaan noin vain sattuu paikalle. Ja sitten aika aloittaa mielten pahoitus...kai:

Uusi soololevy Dickinsonilta, HELL YES! Kelpaa kyllä tämän mammutin pökäleen jälkeen. Toivottavasti Dickinson päästi pahimmat aivopieruhöyryt pihalle (i.e. päätösbiisi) Maidenin kanssa, niin voisi odottaa vähintäänkin kuunneltavaa levyä. Sanokaa mitä sanotte edellisestä Brucen soololevystä, mutta tämän Maidenin tekeleen se pesee ihan 100-0. Helvata sentään, kuuntelisin vaikka Tattooed Millionairen mieluummin kahteen kertaan alusta loppuun kuin uusimman Maidenin. Huvittavasti ainoa biisi, josta jotakuinkin tuolla uudella Maidenilla tykkään (ei sekään nyt kuitenkaan mikään mestariteos) on juurikin tuo Brucen avausbiisi, ja jos vielä kerran piti soolollekin tulla, niin herättää toivoa paremmasta. Toivon mukaan Roy soittelee levyllä vanhaan malliin, ja vielä kun saisivat Adriankin roudattua matkaan "katkolle", niin olisi komiaa!

Oli hauska tuossa viikonloppuna, kun vanha kaveri oli kylässä (varsin kova Maiden fani oli aikaaan, kunnes menetti uskonsa viimeistään BNW:n aikoihin), ja istutin sitten hänet stereoiden ääreen ja soitatin pari random biisiä uudelta. Ilman, että olin mitenkään negatiivista ilmapiiriä siihen luonut tai kertonut levystä käytännössä nimen lisäksi mitään, niin kommentit kaverilta olivat ihan samoja kuin mitä minulle itselleni tuli välittömästi mieleen kuunnellessa: "Miten pitkä tää biisi oikein on", "Woo-huudatusta, ja vielä näin helvetisti. Varmaankin halvin tapa pidentää biisiä, mitä vaan voi keksiä.", "Missä ovat riffit biiseistä?", "Kuulostaa aika munattomalta soundit tässä".

X Factorista siellä joku huuteli, ja oma absoluuttisen totuuden mielipiteeni on, että vaikka kuinka Brucea ja sitä "parasta kokoonpanoa" fanitankin ja Blazea inhoankin, niin X Factor on parempi levy kuin mikään Maidenin 2000-luvun tekele (X:llä on kyllä myös ihan täyttä kuraa mukana, mutta huiput ovat korkeammalla). Enpä olisi koskaan uskonut tätä toteavani julkisesti...

[Teutates]

Turha minusta kenenkään loukkaantua, jos joku ei tuosta uudesta levystä pidä.

Ei kukaan ole siitä loukkaantunutkaan. Sen sijaan joku on loukkaantunut siitä ,että jotkut uudesta levystä pitävät.

[Pike Bishop]

Hmm.. Brave New World top neljässä... joopa joo.

Heittämällä, siellä se on jotakuinkin heti Somewhere in Timen ja Seventh Sonin kannassa.

Jep. Itselle tuo Brave New World oli se levy, joka palautti uskon bändin tulevaisuuteen vaisumman 90-luvun jälkeen.

[Sabbathman]

Kyllä Maidenistakin voi ja pitää todeta julkisesti se mitä ajattelee. Maidenkin on vain bändi joka tekee musiikkia. Jos esim. joku vitun Sanctuary ei nappaa, niin pitäähän se sanoa jos niin haluaa. A-a-aijaa se on suuri ja mahtava Maiden, enpäs voikaan sanoa että haukottelen esim. Drifterin aikana...

Hmm.. Brave New World top neljässä... joopa joo.

Heittämällä, siellä se on jotakuinkin heti Somewhere in Timen ja Seventh Sonin kannassa.

Jep. Itselle tuo Brave New World oli se levy, joka palautti uskon bändin tulevaisuuteen vaisumman 90-luvun jälkeen.

Maidenin kolme parasta albumikokonaisuutta ovat Seventh, Somewhere ja Piece. Kyllä Brave yltää - heittämällä - Maidenin koko tuotannon nelossijalle, on se niin vahva albumi ja nimenomaan paluuteoksena kiitettävän tasoinen. Sen jälkeen viitossijasta vääntävät eeppiset järkäleet AMOLAD ja Book, joissa molemmissa riittää hyvää kuunneltavaa koko matkalta...Näiden jälkeen tulee Dance joka on myös jykevä kokonaisuus ja vasta sitten legendaariset mutta monilla fillereilläkin täytetyt Fear, Beast ja Powerslave...Puulaakia edustavat Iron, Killers, Prayer, X, XI ja Frontier...

Toisaalta on niinkin päin että vaikka esim. Powerslavella on vain kolme - kyllä, kolme! - hyvää biisiä ja Book on vahvempi kokonaisuus, niin silti pakkovalinnassa (jompi kumpi mukaan nyt ja heti) pitäisi tarttua Powerslaveen juuri niiden kolmen huippubiisin vuoksi, erityisesti Rimen vuoksi...tai jos pitäisi valita esim. Braven vahvan kokonaisuuden ja Beastin neljän ydinklassikon välillä, niin pakko olisi ottaa Beast, erityisesti nimikon ja Hallowedin vuoksi...

Nämä on näitä mieltymyksiä. Niitä on kiva lueskella ja vertailla omiinsa, mutta eihän niitä omilla kommenteillaan muuksi muuteta! Oli nyt kuinka oli, omalla kohdallani tosiasia kuitenkin on se (vaikka joku muu sanoisi mitä) että Maidenilla on muutama heikompi albumi joissa on vain muutamia hyviä biisejä ja niistä saisi koostettua vahvempia paketteja. Esim. Iron ja Killers: muutamat paremmat biisit molemmilta levyiltä yhdeksi levyksi, samaten Prayerin pari hyvää biisiä Fearin puolelle (ja sieltä taas ne muutamat löllöt pois), X ja XI parhaat palat yhdeksi paketiksi ja Frontierin voisi kutistaa vaikka neljän viiden biisin EP:ksi...

[Jack Steel]

1) Piece of mind
2) Powerslave
3) Number of the beast
4) Seveth son of a seventh son
5) Somewhere in time
6) A matter of life and death
7) The book of souls
Breve new world
9) Fear of the dark
10) The final frontier
11) No prayer for the dying
12) Iron Maiden
13) Dance of death
14) Killers
15) Virtual XI
16) The X-factor

[Death Metal Maniac]

1) Virtual XI
2) The X Factor
3) Iron Maiden
4) Killers
5) Piece of Mind
6) Powerslave
666) The Number of the Beast
7) Somewhere in Time
Seventh Son of a Seventh Son
9) No Prayer for the Dying
10) Brave New World
11) Fear of the Dark
12) en mä jaksa näitä listoja enää. Jotain tommosta.

Ps. Tai siis nuo 9-10 ekaksi listattua on mulla silleen aika jaetulla sijalla aina päivästä / fiiliksestä riippuen. Että ne voi pistää ihan mihin tahansa järjestykseen. Fear of the Dark sijoittuu yhden pykälän huonommaksi kuin Brave New World ainoastaan sen takia että siinä on pari nynnybiisiä mukana.

[Death Metal Maniac]

Toisaalta on niinkin päin että vaikka esim. Powerslavella on vain kolme - kyllä, kolme! - hyvää biisiä ja Book on vahvempi kokonaisuus,.

Kuinka helvetin monta kertaa tämäkin pitää sanoa? Varmaan yhtä monta kuin mulla TOP 3:ssa Blazen aikaiset Maidenit ihan vaan sen takia, kun kuuntelen niitä Maidenin tuotannossa eniten ja ne jotenkin koskettavat minunlaista diehard-jätkää eri tavalla kuin bändin suursuosiossa olevat klassikot.

[Death Metal Maniac]

Frontierin voisi kutistaa vaikka neljän viiden biisin EP:ksi...

*

Sabbathman!! Vihdoin olen edes jostain etäisesti samaa mieltä sinun kanssasi. Vaikka olen jopa itsellenikin yllättäen löytävinäni peräti 5-6 asia biisiä levyltä. Aika pitkä EP tulis, mutta ainakin parempi täyspitkä.

[Death Metal Maniac]

Mutta hei keskustellaan. Pitkästä aikaa jotain mielenkiintoista tälläkin laudalla. Onpahan sitten joku foorumi näille purkautumisille. Tai voishan sitä vaan lähteä kokonaan vittuunkin, niin olisi siellä sitten hyvä olla.

[Death Metal Maniac]

Heittämällä, siellä se on jotakuinkin heti Somewhere in Timen ja Seventh Sonin kannassa.

[Memo]

5/5
1) Seventh Son of a Seventh Son
2) Somewhere in Time
4½/5
3) Dance of Death
4) A Matter of Life and Death
5) Brave New World
4/5
6) Piece of Mind
7) The Book of Souls (tällä hetkellä)
8) The Final Frontier
9) The Number of the Beast
10) Fear of the Dark
11) Iron Maiden
12) The X-Factor
3½/5
13) Powerslave
14) Killers
3/5
15) Virtual XI
2½/5
16) No Prayer for the Dying

-------

Tällä hetkellä Book of Souls on mukavaa kuunneltavaa, suurin osa biiseistä tarjoaa paljonkin koukkuja ja kokonaisuus soljuu melko hyvin. When the River Runs Deepistä en tosin muista mitään, eikä Man of Sorrowskaan ole hirveästi puhutellut. Ne jos tiputtaisi pois niin olisi 79min levy ja saisi ehkä turboahdettua yhdelle levylle. :P Lempibiisi tällä hetkellä on ykköslevyn päättävä nimibiisi, huh. Empire of the Clouds on kans komea, mitä nyt vähän häiritsee välillä melodioiden ja saundien samankaltaisuus Where the Wild Wind Blowsin kanssa.

[Hetzer]

Kun vihdoin saanut uutukaisen kuunneltua kerralla alusta loppuun, niin vaikea keksiä mitään syytä miksi palata tämän pariin ihan pian. Ei vaan nyt lähde, anteeksi.

[Sabbathman]

Kun vihdoin saanut uutukaisen kuunneltua kerralla alusta loppuun, niin vaikea keksiä mitään syytä miksi palata tämän pariin ihan pian. Ei vaan nyt lähde, anteeksi.

Ei mitään anteeksipyyntöjä. Vaikka kyseessä onkin suuri ja mahtava Maiden, jos ei lähde niin ei lähde. Ja sen voi sanoa foorumilla ilman että siitä saisi jonkin rankaisun tai leiman.

Toki onhan tämä valtava levy pituutensa puolesta, kyllä tämä aikaa ja kuuntelukertoja vaatii kuten teki Priestin Nostradamus. Tälläiset levyt ovat ikään kuin haasteita kuulijalle, isoja möhkäleitä joissa on paljon sulateltavaa. Ensikuuntelu tälläisissä on aina tietynlainen shokki, joka sitten lauhtuu syvemmäksi läpikäynniksi. Onnekseni kuuntelusessiot ovat maistuneet hyvältä menneet seitsemän kertaa ja lisää tekee mieli. Nyt on ehtinyt kuunnella kerran päivässä ja se tuntuu sopivalta kerta-annokselta...samaan aikaan olen kuitenkin tykittänyt vuorollaan mainiota uutta Amorphista ja viikonloppuna tulevat keikat mielessäni aloin käymään läpi Stratovariuksen tuotantoa ja Timojen soololevyjä aivan sieltä 1989 alkaen kohti tätä päivää...onhan tässä tätä musiikkia.