Näistä Tolkittomista Stratoista parhaiten on kestänyt kuuntelua Elysium. Biisimateriaalissa on omaan makuun sopivasti koukeroa, mikä kutsuu aina välillä kuuntelemaan levyn uudestaan. Ilmiselvät hitit puuttuvat, mutta ei haittaa, onpahan pureksittavaa.
Polaris tuntui melko hyvältä julkaisun aikaan, mutta se johtui lähinnä siitä että edellinen nimikkoalbumi oli ihan täysi susi. Polaris on kuitenkin lopulta hyvin geneerinen ja epävarma, yrittäen kuulostaa liikaa Tolkki-kauden materiaalilta. Deep Unknown on kyllä hyvä aloitusveisu, se jo aikanaan kuulosti oikein tuoreelta ja oli selvää irtiottoa aiemmasta.
Nemesiksen alkupuoli on todella kova, mutta jotenkin puolivälin jälkeen meno vaisuuntuu. Ei vaan oikein tunnu tässä bändissä riittävän sävellystaidot täyttämään kokonaista levyä tuollaisella suoraviivaisemmalla ja iskevämmällä materiaalilla ts. ei löydy Liimataista bändistä ja siksi sellaista tarvitaankin lainalle

.
Jos onnistuttaisiin yhdistämään Nemesiksen hittiveisut Elysiumin nimibiisin kaltaiseen lievään progeiluun, niin johan lähtis!