METALLICA
-
- Posts: 142
- Joined: Wed Oct 09, 2013 5:20 pm
- Location: Vaasa
- Contact:
Re: METALLICA
Noh siis, on ollut ihme, että tuollaista ei ole jo tullut. Ottaen huomioon, että Metallicakin tykkää lykätä ulos kaikenlaista mahdollista. Vähän samanlainen ihmettelyn aihe kuin se, että miten A Year and a Half in the Life of Metallicaa ei ole julkaistu DVD:llä Euroopassa.
Siihen on toki vähän vaikea ottaa kantaa, että onko lopputulos minkälainen verrattuna alkuperäiseen, ennen kuin sellaista pääsisi kuuntelemaan. Mutta lähtökohtaisesti kyllä kiinnostaa kovasti. Ja sen voin todeta, että eipä ole kyllä toistaiseksi kertaakaan kaduttanut remasteroitujen levyjen ostaminen. Mutta se ei tarkoita sitä, että tykkäisin Death Magneticin överiksi vedetyistä, rätisevistä loudness war -soundeista.
Ja kyllä, Mustaine toki myös masteroinnin lisäksi remiksasi uudelleenjulkaistessaan diskografiansa. Ja ero aiempiin levyihin on minun korvissani kyllä roimasti parempi.

- Posts: 130
- Joined: Thu Aug 03, 2006 11:40 am
- Location: Joensuu
Re: METALLICA
Komppaan; Peace Sells meinas mennä ekan kerran ohi ohkasten soundien takia. Mutta remixattu versio potkiikin ihan eri tavalla.ChosenTwo wrote:Noh siis, on ollut ihme, että tuollaista ei ole jo tullut. Ottaen huomioon, että Metallicakin tykkää lykätä ulos kaikenlaista mahdollista. Vähän samanlainen ihmettelyn aihe kuin se, että miten A Year and a Half in the Life of Metallicaa ei ole julkaistu DVD:llä Euroopassa.
Siihen on toki vähän vaikea ottaa kantaa, että onko lopputulos minkälainen verrattuna alkuperäiseen, ennen kuin sellaista pääsisi kuuntelemaan. Mutta lähtökohtaisesti kyllä kiinnostaa kovasti. Ja sen voin todeta, että eipä ole kyllä toistaiseksi kertaakaan kaduttanut remasteroitujen levyjen ostaminen. Mutta se ei tarkoita sitä, että tykkäisin Death Magneticin överiksi vedetyistä, rätisevistä loudness war -soundeista.
Ja kyllä, Mustaine toki myös masteroinnin lisäksi remiksasi uudelleenjulkaistessaan diskografiansa. Ja ero aiempiin levyihin on minun korvissani kyllä roimasti parempi.
Ja sen verran ois tarpeen Metallicalta Live Shit-dvd julkaista uudelleen, ainakin Seattle-osuus. Ei tartte olla hipleä monikanavaääni, mutta vaikka pakkaamaton stereoääni riittäs. Kyllä se pahasti pakattu mp3-raita tökkää siihen verrattuna korvaan. Live Shit vaikkapa Francais...-liven soundeilla olis taivas.

-
- Posts: 1134
- Joined: Fri Aug 23, 2002 4:56 am
- Location: Pohjois-Espoo
Re: METALLICA
http://www.soundi.fi/uutiset/metallican ... -tappoi-ne
Mää ostaisin siltä istumalta Thompsonin vision mukaan miksatun Justicen.Soundi/Timo Isoaho wrote:Kuten miljoona kertaa on ihmetellen todettu, Metallican …And Justice For All -albumilla ei kuulu bassoa ollenkaan. Syynä on (lukemattomissa muissa Metallica-asioissa ansioitunut) rumpali Lars Ulrich.
…And Justice For All -sessioissa mukana ollut studioteknikko Steve Thompson nimittäin kertoo Ultimate-Guitarille melko jäätäviä yksityiskohtia maineikkaan pitkäsoiton miksauksista.
- Minä ja Lars etsimme täysin erilaista äänimaailmaa. Hänellä oli melessään "täydellinen rumpusoundi" ja pyysin hänen teknikkoaan (Michael Barbiero) kutsumaan minut studiolle, kun haluttu soundi on kasassa, Thompson sanoo.
- No, menin sitten paikalle ja rummut kuulostivat hirveiltä. Pyysinkin kaikkia poistumaan miksaushuoneesta ja tein nopeasti uuden raakaversion, jossa muun muassa kitarat ja basso kuuluivat enemmän, ja rummut soundasivat paremmilta. Jasonin (Newsted) basso ja Jamesin (Hetfield) yhteissoitto kuulosti aivan mahtavalta. James nostikin heti peukalonsa ylös ja totesi, että tämä on helvetin hyvää jälkeä.
Lars ei ollut samaa mieltä. Ei yhtään.
- Hän kysyi minulta, että mitä tapahtui rumpusoundeille. Minä vastasin, että olitko sinä tosissasi ehdotuksesi kanssa. Kyllä hän oli, Thompson kertoo.
- Seuraavaksi Lars otti esiin basson. "Miksaa basso niin alas, ettei sitä käytännössä kuulu", hän sanoi. Luulin miehen laskevan leikkiä, mutta hän olikin täysin tosissaan. Laskimme bassoja enemmän ja enemmän ja Lars jatkoi, että pistä sitä vielä viisi desibeliä alemmeksi. En ollut uskoa koko juttua todeksi.
Thompsonin tavoittelema visio kuulostaa melko hyvältä.
- Halusin tehdä Master Of Puppetsilta soundaavan levyn ja samalla nostaa Metallican uudelle tasolle.
Itse asiassa, Lars taisi olla niihin aikoihin, 80-luvun lopulla, melkoisen sekaisin.
- Istuin Larsin vieressä, kun Metallica nostettiin Rock And Roll Hall Of Fameen muutamia vuosia sitten. Yhtäkkiä hän kysäisi: "Hei, muuten, mitä tapahtui Justicen bassoille?" Halusin vetää häntä pataan sillä samalla hetkellä... Minä olen saanut syyt niskoilleni basson puuttumisen vuoksi (kaikkien näiden vuosien ajan), ei suinkaan Lars!
Hmm, on miten on, mutta kuulisimmekohan joskus Thompsonin version ...And Justice For Allista?
-
- Posts: 1095
- Joined: Fri Dec 05, 2008 11:53 am
Re: METALLICA
Ei tuossa ole mitään uutta ja "jäätävää". Flemming on myös kommentoinut samanlaista, ja hän taitaa olla niitä harvoja jotka ovat oikeasti levyn bassot kuullut myös. Tämä lienee paras Justice-aiheinen haastis (Flemming vastaa).
Eiköhän bändi itse tee uudelleen miksauksen jos jotain sellaista tehdään. Mutta uskoisin että näin 27 vuotta myöhemmin sillä ei taida olla hirveästi merkitystä.
Eiköhän bändi itse tee uudelleen miksauksen jos jotain sellaista tehdään. Mutta uskoisin että näin 27 vuotta myöhemmin sillä ei taida olla hirveästi merkitystä.
-
- Posts: 10669
- Joined: Wed Aug 28, 2002 5:10 pm
- Location: Oulu (Rollo)
Re: METALLICA
On se Lassekin ollut kokkeleissaan miksauspöydän ääressä meuhkaamassa, kun ei enää ole itse muistanut tuota myöhemmin, R n' R Hall Of Famen aikaan 

-
- Posts: 5639
- Joined: Thu Dec 03, 2009 2:40 am
- Location: Seinäjoki
Re: METALLICA
Mää ostaisin siltä istumalta Thompsonin vision mukaan miksatun Justicen.[/quote]Koskenkorvasieni wrote:http://www.soundi.fi/uutiset/metallican ... -tappoi-ne
Sama täällä. Onhan sen soundeihin tietyllä tavalla tottunutkin vuosien vieriessä ja ne ikään kuin "kuuluu asiaan", mutta silti on siinä olemattoman basson lisäksi myös kamalat nipsuttelurummut, jotka häiritsevät omaa kuuntelua vieläkin enemmän. Justicen soundi ei palvele levyä muuten kuin karhunpalveluksena ja levy ei ole sen taianomaisempi tuon soundin vuoksi, korkeintaan negatiivisesti omintakeinen. Levyn musiikillinen taso on kuitenkin sanotaanko huikea, aikansa ja varsinkin julkaisuvuotensa parhaimmistoa joten kyllä tuo ansaitsisi miksauksen joka tekee sisällölle Oikeutta.
Kolmella ensimmäisellä levyllä on puolestaan juuri levyjen fiilikseen ja meininkiin osuvat soundiratkaisut joista en muuttaisi mitään, samoin Mustalla Levyllä joka hakee soundiensa puolesta vertaistaan. Sen jälkeen onkin aivan mitä soundeja Metallican levyillä on, koska itse musiikki kusee korvaan. Mitkään soundit eivät pelasta paskoja biisejä.
Tässä vähän ennustetta Metallican tulevaisuudesta:
2015: 900 riffin ryteikköä rapsitaan biisiaihioiksi pitkin kesää ja loppuvuotta, unohtamatta keikkaputkea siinä samalla.
2016: Master Of Puppets 30-vuotiskiertue käynnistyy keväällä ja kestää alkuvuoteen 2017.
2017: Alkuvuodesta palataan taas riffiryteikön pariin, kesä menee keikoilla, syksyllä päästään jo nauhoittamaan joitakin biisejä.
2018: ...And Justice For All 30-vuotiskiertue käynnistyy ja kestää alkuvuoteen 2019. Ehkä Lars heltyy nostalgiaan ja suostuu albumin remix-operaatioon.
2019: Alkuvuodesta päästään jo finaaliin albumin nauhoitusten kanssa, sitten hieman studiopakoa maailman ympäri. Loppuvuodesta levy saadaan kaikin puolin valmiiksi.
2020: Uusi levy julkaistaan alkuvuodesta ja lähdetään taas tien päälle pariksi kolmeksi vuodeksi.
2021: Uuden levyn kiertue muuttuu Metallican 40-vuotisjuhlaksi, biisejä soitetaan jokaiselta levyltä pitkin vuotta settilistaäänestyksineen. Dave Mustaine vierailijana jokaisella keikalla.
2023: Kill 'Em All 40-vuotisjulkaisu kasettina ja siitä sitten taas eteenpäin.
Ainoa mikä näissä skenaarioissa huolettaa on Larsin soitto.
-
- Posts: 553
- Joined: Wed Mar 26, 2003 7:03 pm
- Location: Rauma/Turku
Re: METALLICA
Sabbathman wrote:

- Posts: 420
- Joined: Wed Mar 05, 2003 9:10 pm
Re: METALLICA
Sabbathman wrote:mutta minulle riittäköön vain hyvän musiikin kuuntelu, hienojen kansikuvien tuijottelu ja näistä pienet kirjoittelut.
Sabbathman wrote: Tässä vähän ennustetta Metallican tulevaisuudesta:
2015: 900 riffin ryteikköä rapsitaan biisiaihioiksi pitkin kesää ja loppuvuotta, unohtamatta keikkaputkea siinä samalla.
2016: Master Of Puppets 30-vuotiskiertue käynnistyy keväällä ja kestää alkuvuoteen 2017.
2017: Alkuvuodesta palataan taas riffiryteikön pariin, kesä menee keikoilla, syksyllä päästään jo nauhoittamaan joitakin biisejä.
2018: ...And Justice For All 30-vuotiskiertue käynnistyy ja kestää alkuvuoteen 2019. Ehkä Lars heltyy nostalgiaan ja suostuu albumin remix-operaatioon.
2019: Alkuvuodesta päästään jo finaaliin albumin nauhoitusten kanssa, sitten hieman studiopakoa maailman ympäri. Loppuvuodesta levy saadaan kaikin puolin valmiiksi.
2020: Uusi levy julkaistaan alkuvuodesta ja lähdetään taas tien päälle pariksi kolmeksi vuodeksi.
2021: Uuden levyn kiertue muuttuu Metallican 40-vuotisjuhlaksi, biisejä soitetaan jokaiselta levyltä pitkin vuotta settilistaäänestyksineen. Dave Mustaine vierailijana jokaisella keikalla.
2023: Kill 'Em All 40-vuotisjulkaisu kasettina ja siitä sitten taas eteenpäin.
Ainoa mikä näissä skenaarioissa huolettaa on Larsin soitto.
-
- Posts: 5639
- Joined: Thu Dec 03, 2009 2:40 am
- Location: Seinäjoki
Re: METALLICA
Nooh Khamul, olisit nyt kirjoittanutkin jotain.Khamul wrote:lainauksiaan

OK, sanotaan sen verran että tuo "ennuste" nyt oli vain tuollainen heitto, koska tuntuu menevän vuosia vuosien perään ennen kuin Metallica saa uuden levynsä aikaiseksi. Puhetta ja riffejä kuitenkin riittää erilaisten kiertueiden lisäksi. Tottakai ne kiertueet ovat hyvä asia, vaihtelevia settejäkin kun kerta soittelevat. Ei sillä, maailmani ei järky vaikka uuden levyn julkaisuun menisi vielä vuosia tai vaikka ei tulisi enää koskaan sitä uutta levyä. Muutenkaan musiikillisesti ajateltuna odotuskerroin ole kovin korkea kun muistaa mitä on näperrelty viimeisen parin kymmenen vuoden ajan. Eli turhia odotuksia ei ainakaan ole Metallican kohdalla. Death Magnetic oli jo jonkinlainen, mutta aivan liian pitkiä biisejä materiaalin kantavuuteen nähden ja koko homma pilattu paskoilla soundeilla. Mutta jospa Metallica vielä kerran yllättäisi!
-
- Posts: 1165
- Joined: Tue Apr 22, 2003 9:10 am
- Location: Turku, Helsinki
Re: METALLICA
Levyn julkaisun aikoihin Metallica (so. Lars?) kertoi tavoitteena olleen livemäisen soundin. Rummut haluttiin läiskähtelmään samalla tavalla, kuin ne kuuluvat PA-systeemin kautta. Haastattelu oli Soundissa joskus 1988.Koskenkorvasieni wrote:http://www.soundi.fi/uutiset/metallican ... -tappoi-ne
Mää ostaisin siltä istumalta Thompsonin vision mukaan miksatun Justicen.Soundi/Timo Isoaho wrote:Kuten miljoona kertaa on ihmetellen todettu, Metallican …And Justice For All -albumilla ei kuulu bassoa ollenkaan. Syynä on (lukemattomissa muissa Metallica-asioissa ansioitunut) rumpali Lars Ulrich.
…And Justice For All -sessioissa mukana ollut studioteknikko Steve Thompson nimittäin kertoo Ultimate-Guitarille melko jäätäviä yksityiskohtia maineikkaan pitkäsoiton miksauksista.
- Minä ja Lars etsimme täysin erilaista äänimaailmaa. Hänellä oli melessään "täydellinen rumpusoundi" ja pyysin hänen teknikkoaan (Michael Barbiero) kutsumaan minut studiolle, kun haluttu soundi on kasassa, Thompson sanoo.
Did the experience of recording The $5.98 EP affect Justice's sound?
"I think we were pretty pleased with the way it was so upfront and raw," reckons Hetfield.
"We learned something from that mix," says Ulrich.
"We learned that the bass is too loud," says Hetfield.
"And when is the bass too loud?" chants Ulrich.
Together: "When you can hear it!"
http://thequietus.com/articles/00076-me ... back-pages
-
- Posts: 5639
- Joined: Thu Dec 03, 2009 2:40 am
- Location: Seinäjoki
Re: METALLICA
Nyt ollaan 25 % kohdassa kirjoittamisen kanssa, saapa nähdä koska ollaan 75 % kohdassa miksausten kanssa...
http://www.blabbermouth.net/news/metall ... ext-album/
http://www.blabbermouth.net/news/metall ... ext-album/
-
- Posts: 20
- Joined: Fri Apr 20, 2007 9:40 am
- Location: Helsinki
Re: METALLICA
Niinkuin tuolla toisessa ketjussa kasetin tuomitsin, ni kyllä hyvin pistetty allekirjoitan tämän täysin. -80 luvulla jo kiroilin eikö mitään muuta keksitä mitä autossa voisi soittaa, kasetti on turhuuksien turhuus. Ja aiheeseen, vaikka Metallica on mitä on nykyään, niin kyllä silloin aikoinaan jätti meikäläiseen jälkensä ja tämä demon uusinta julkaisu tulee hankittua kaikissa formaateissa joissa ilmestyy paitsi kasettina.Lappis wrote:Näin kasarilla heavynsa, nonheavynsa ja kassunsa löytäneenä, niin voisin kysyä, että mikä siinä oli niin hienoa, kun ne kasetit venyi ja venyi, mistään et saanut mitään selvää ja kaiken sen lisäksi se kassu oli miljoona kertaa kopsattu, joten antiklimaksina odoteltiin sit nauhan katkeamista. Äänenlaatu oli joka suhteessa niin kauhea, että mistään ei saanut mitään selvää/bändejä ei erottanut toisistaan. Koska yleensä toisella puolella oli joku ihan eri bändi kuin toisella. Originellit kassut asia erikseen, vähän aikaa, mutta kellä niitä oli vara ostella?
Että meneekö nyt turhanpäiväiseen romantisointiin Sabbathman, koska ei se kasetti oikeasti mitenkään hyvä formaatti ole. Kyllä mä olisin mieluummin ensiaskeleeni musan maailmassa ottanut ihan CD/LP-levyjen muodossa. Ei kauheasti mitenkään hyviä muistoja ole C-kassusta. Rest in peace vaan mieluummin.
Ja oman C-kassudekkini roudasin kanahäkkiin eikä se sieltä kyllä takaisin ole ihmisten ilmoille tulossa.
Itse 'tallicademo ei kiinnosta, missään formaatissa. Eiköhän jollakin noista kasarilevyistä löydetty se musiikillinen huipentuma, että tuskin sitä tarvitsee demoilta kaivella. Mieluummin sitä uutta levyä kehiin, vaikka odotusarvot sillekkin ovat aika pienet.
-
- Posts: 10669
- Joined: Wed Aug 28, 2002 5:10 pm
- Location: Oulu (Rollo)
Re: METALLICA
Tämmöistä ihan mielenkiintoista listausta lueskelin aamupalan äärellä:
http://ultimateclassicrock.com/metallic ... bum-songs/
Ite olisin laittamassa ainakin molemmat The Unforgivenit & Low Man's Lyricin mukaan, olkoonkin lällyjä.
http://ultimateclassicrock.com/metallic ... bum-songs/
Ite olisin laittamassa ainakin molemmat The Unforgivenit & Low Man's Lyricin mukaan, olkoonkin lällyjä.
Re: METALLICA
No nyt on Kirk Hammett löytänyt itsensä jälleen melkoisesta paikasta; nimittäin lavalta itse Meshuggahin kanssa!
Olis ollu komiaa olla tsekkaamassa!
https://www.youtube.com/watch?v=jMd63JraCHU
Soolo lähtee kohdasta 4:42.

https://www.youtube.com/watch?v=jMd63JraCHU
Soolo lähtee kohdasta 4:42.
-
- Imperiumi Crew
- Posts: 1863
- Joined: Sun Aug 25, 2002 10:05 am
Re: METALLICA
Vielä komiampaa olis ollu jos Lars Ulrich olis ollu fiittaamassa rummuissa. Ei olis edes Meshuggah-jätkät pysyny sen pulirytmeissä mukana.Leper Messiah wrote:No nyt on Kirk Hammett löytänyt itsensä jälleen melkoisesta paikasta; nimittäin lavalta itse Meshuggahin kanssa!Olis ollu komiaa olla tsekkaamassa!
-
- Posts: 387
- Joined: Tue Aug 19, 2008 10:32 am
- Location: Seinäjoki
Re: METALLICA
http://www.setlist.fm/setlist/metallica ... 9a30a.html
Soittivat tokaa kertaa kokonaan The Unforgiven II ja The Frayed Ends Of Sanityn (ainakin oletan että vetivät kokonaan).
Muutenkin ihan hyvä settilista. Metal Militia, Disposable Heroes ja Damage Inc.
Soittivat tokaa kertaa kokonaan The Unforgiven II ja The Frayed Ends Of Sanityn (ainakin oletan että vetivät kokonaan).
Muutenkin ihan hyvä settilista. Metal Militia, Disposable Heroes ja Damage Inc.
-
- Posts: 10669
- Joined: Wed Aug 28, 2002 5:10 pm
- Location: Oulu (Rollo)
Re: METALLICA
Eikö The Unforgiven II ole sitten juuri koskaan ollut seteissään mukana? Enpä ole koskaan ajatellutkaan, että voisivat niin hylkiä, sentään trilogian parasta biisiä!
-
- Posts: 5639
- Joined: Thu Dec 03, 2009 2:40 am
- Location: Seinäjoki
Re: METALLICA
Kaikkea sitä tehdäänkin...mutta onhan hirveä versio!
[youtube]Xui06jwWaAM[/youtube]
[youtube]Xui06jwWaAM[/youtube]
-
- Posts: 1096
- Joined: Thu Jan 22, 2004 12:36 pm
Re: METALLICA
En ollut tuota huomannutkaan. Oma lista taitaisi tulla jo melkein Loadin biiseillä täyteen. Jutun kirjoittajan kanssa en ole ihan samoilla linjoilla.Jussi wrote:Tämmöistä ihan mielenkiintoista listausta lueskelin aamupalan äärellä:
http://ultimateclassicrock.com/metallic ... bum-songs/
Ite olisin laittamassa ainakin molemmat The Unforgivenit & Low Man's Lyricin mukaan, olkoonkin lällyjä.
Sabbathman: Kaikkea paskaa ei tarvise kuunnella.

-
- Posts: 5639
- Joined: Thu Dec 03, 2009 2:40 am
- Location: Seinäjoki
Re: METALLICA
Hah, en mä jaksanukaan kuunnella kuin hieman alkua - sekin oli liikaa, mitäs klikkasin linkkiä mikä tuli vastaan.Sir Juzzi wrote:Sabbathman: Kaikkea paskaa ei tarvise kuunnella.
-
- Posts: 10669
- Joined: Wed Aug 28, 2002 5:10 pm
- Location: Oulu (Rollo)
Re: METALLICA
RIP Magazine @ fb wrote:On this day in 2008, Metallica released its ninth studio album, DEATH MAGNETIC. For those fans that wanted Metallica to return to making the kind of music that put them on the map in the 80's, this was it. Outside of some controversy over the "loudness" of the production, Death Magnetic didn't suffer from any of the flaws that affected 2003's St. Anger, and to many, it represented a triumphant return to form. Guitar solos were back, and Metallica even followed (to some extent) the format in which it ordered the songs on its 80's albums, such as placing the slow song as the fourth track, the instrumental second to last, and ending the album with a high speed thrasher. Commercially, however, Death Magnetic sold little more than 2 million copies in the US, a far cry from its success in either the 80's or 90's.
-
- Posts: 10669
- Joined: Wed Aug 28, 2002 5:10 pm
- Location: Oulu (Rollo)
Re: METALLICA
Vaidetaanpa Maiden-ketjusta aiheenmukaiseen.
"We were gonna do them both as a double album, but we didn't want to spend that long in the studio. Also, if we did a double album, it would have been a lot more material for people to digest, and some of it might have gotten lost in the shuffle."
Missä kohdassa lukee "jämä" & "mitä jäi"? Aina ei jaeta kaikkia hyviä karkkeja samaan pussiin, vaan kahteen
Lihavoitu osa on myös hieman eri asia, kuin 'toistaiseksi julkaisemattomia kappaleita', noinkuin asenteellisesti. Taitaa olla Holokaustolle myös albumin dynamiikan rakentaminen vieras ajatus, vai voisitko nähdä kaksi noin selkeää aloitusbiisiä samalla levyllä kuin Fuel & Ain't My Bitch? Enkä usko olevani yksin jos tuumaan että olisihan tuo ollut aika selkeää laittaa Memory Remainsit, Low Man's Lyricit ja Unforgiven II:et Loadille laadun puolesta, mutta kuinka ne sopisivat Until It Sleepsin ja Mama Saidin jne. kanssa, balladialbumi? Bändihän sitäpaitsi äänitti sille myös lisää kamaa ihan kesästä syksyyn '97, marraskuun julkaisua varten. Ja kuten Kirk sanoi:Nuclear Holocaust wrote:Iron Maidenin debyyttialbumi oli "demokokoelma" ja Killers oli kyhätty demokokoelman jämäbiiseistä. Vähän niinkuin Metallican ReLoad eli raavittiin kasaan se mitä laarin pohjalle jäi.
ReLoadista>
However, with problems recording so many songs at one time, the band decided that half of the songs were to be released and the band would continue to work on the remaining songs and release them the following year.
...ei mulla muuta, jatkakaa.
"We were gonna do them both as a double album, but we didn't want to spend that long in the studio. Also, if we did a double album, it would have been a lot more material for people to digest, and some of it might have gotten lost in the shuffle."
Missä kohdassa lukee "jämä" & "mitä jäi"? Aina ei jaeta kaikkia hyviä karkkeja samaan pussiin, vaan kahteen

-
- Posts: 142
- Joined: Wed Oct 09, 2013 5:20 pm
- Location: Vaasa
- Contact:
Re: METALLICA
https://metallica.com/blog/news/384030/ ... d-reissued
No niin, vihdoin alkaa ilmestymään niitä lupailtuja remasteroituja levyjä. Kunhan "the most advanced sound quality possible" ei tarkoita Death Magnetic -pörinää ja pauketta, niin tulen kyllä hyllyyn nämä versiot ostamaan...
Remasteroidun CD:n lisäksi noiden boxsettien annista kiinnostaisi nuo DVD:t. Ei kuitenkaan ehkä niiden vuoksi intoudu 150 dollarin lootaa ostamaan. Tuon aikakauden keikat kun ovat sitä samaa taskulaskimella tallennettua laatua mitä YouTubestakin noilta vuosilta löytyy. Mutta mitä mahtaa tarkoittaa parissa Kill 'em Allin DVD:n biisissä oleva "(Video Only/No Audio)"? Siis siellä on tallennettu biisejä keikalta, mutta mitään ääntä ei kuulu? Sehän vasta kuulostaakin mielenkiintoiselta livetallenteelta. Vai että muissa biiseissä on ääni tallennettu jotenkin paremmin ja noissa parissa kappaleessa pelkästään jollain kameran omalla mikillä?

No aivan sama, mutta virheineenkin juuri nuo livemateriaalit on se mikä tuossa setissä kiinnostaa! Jos vain mahdollista niin ehdottomasti hankin. Hail Metallica!
-
- Posts: 142
- Joined: Wed Oct 09, 2013 5:20 pm
- Location: Vaasa
- Contact:
Re: METALLICA
Mites muuten, onko Beyond Magneticin soundipolitiikka ihan sama mitä Death Magneticilla? Vaikka olen kuinka valtaisa Metallica-fani ja hyllystä löytyy ties mitä bändin julkaisua, niin olen skipannut tuon EP:n täysin. Kuuntelin sen biisit aikanaan pari kertaa läpi YouTubesta ja siihen se sitten jäikin. Eli jos nyt viimeinkin paikkaisi tuon aukon hyllyssä, niin onko se samaa rätinää ja pauketta kuin täyspitkälläkin, vai onko EP:n tuotantoa hiottu yhtään?