Blind Guardian
-
- Posts: 550
- Joined: Mon Jan 07, 2008 7:07 pm
Re: Blind Guardian - uusi albumi Beyond The Red Mirror 30.1.
Vaativa levy. Isoja, eeppisiä, suht vaikeita ja vaikeasti avautuvan oloisia biisejä. Vaikea nostaa muita kappaleita parempia tai huonompia kappaleita esiin tässä vaiheessa, joskin toistaiseksi varmaankin The Ninth Wave, At the Edge of Time, The Holy Grail ja Sacred Mind (etenkin laulusuoritus!) ovat se hitusen verran kovempi puolisko tänne. Kolmas kuuntelukerta vasta menossa, ja tuntuu paranevan joka kuuntelulla reilustikin ja uusia juttuja löytyvän ja biisit jäävät vähän paremmin päähän. Ihan takuuvarmasti nimenomaan grower tämä levy; biisit eivät ole enää niin helppoja että mitenkään ekalla kerralla mieleen vielä jäisivät.
Eka kuuntelukerta oli jopa pettymys, mutta nyt on lähtenyt jo lyyti kirjoittamaan. Välillä häiritsee ylituotanto, jotkut sovitukset ja vaikkapa nerokkaiden laulumelodioiden pieni puute / erottumattomuus raitamäärän alta. Kuitenki, paranee, paranee... ysissä huitelee arvosana tällä hetkellä minullakin, ja suhdanne on ylöspäin. Hirvittävän tasainen materiaaliltaan. Näinköhän tästä ajan kanssa tulee vielä flawless 10/10? ^_^

- Posts: 402
- Joined: Wed Mar 10, 2010 2:50 pm
Re: Blind Guardian - uusi albumi Beyond The Red Mirror 30.1.
Traveler's guide to space and time boksia yrittänyt metsästää, mutta ei hirveästi ole saatavilla. Olisi melko kova, kun puuttuu nuo kaikki vanhemmat levyt.
-
- Posts: 10669
- Joined: Wed Aug 28, 2002 5:10 pm
- Location: Oulu (Rollo)
Re: Blind Guardian - uusi albumi Beyond The Red Mirror 30.1.
Discogsin kautta 1 myynnissä Espanjasta, kolmellasadalla, huh!Jonius wrote:Traveler's guide to space and time boksia yrittänyt metsästää, mutta ei hirveästi ole saatavilla. Olisi melko kova, kun puuttuu nuo kaikki vanhemmat levyt.
Sitäkin, tai ehkä pienessä nousussa tuohon aikaan mutta sitä nopeuttakin toki parissa instrumentaalikohdassa tyypitellään. Mutta tärkeimmät, verset ja kertsi nimenomaan laahaavat. Aivan väärä valinta avausbiisiksi tuo ollut aina minusta.Balm wrote:Imaginations hidas? Äijähän se on varsinainen master of reality, vai lautailetko kännissä?
-
- Posts: 550
- Joined: Mon Jan 07, 2008 7:07 pm
Re: Blind Guardian - uusi albumi Beyond The Red Mirror 30.1.
Aivan loistavapas. The Ninth Wave myös.Jussi wrote:Discogsin kautta 1 myynnissä Espanjasta, kolmellasadalla, huh!Jonius wrote:Traveler's guide to space and time boksia yrittänyt metsästää, mutta ei hirveästi ole saatavilla. Olisi melko kova, kun puuttuu nuo kaikki vanhemmat levyt.Sitäkin, tai ehkä pienessä nousussa tuohon aikaan mutta sitä nopeuttakin toki parissa instrumentaalikohdassa tyypitellään. Mutta tärkeimmät, verset ja kertsi nimenomaan laahaavat. Aivan väärä valinta avausbiisiksi tuo ollut aina minusta.Balm wrote:Imaginations hidas? Äijähän se on varsinainen master of reality, vai lautailetko kännissä?
-
- Posts: 5639
- Joined: Thu Dec 03, 2009 2:40 am
- Location: Seinäjoki
Re: Blind Guardian - uusi albumi Beyond The Red Mirror 30.1.
Kaupassa katselin tilaukseni saapumista odotellen...Digibookinkin tarrassa lukee Limited Edition incl. bonus track mutta biisejä 11 eli onko siinäkin bonusraita mitä hä?
-
- Posts: 10669
- Joined: Wed Aug 28, 2002 5:10 pm
- Location: Oulu (Rollo)
Re: Blind Guardian - uusi albumi Beyond The Red Mirror 30.1.
^ kuten edellisillä sivuilla:
Jussi wrote:Miten ei biisilistaa ole ollut näin julkaisun kynnykselläkään tässä missään?Edellisen levyn nimibiisi tämän paikalla #4 vähän hämää Sitten, toinen bonari Doom taitaa jäädä fyysiseltä omistamatta, jos ja kun Earbook tarkoittaa taas NB:n malliin jumalatonta kansiota hyllyyn. Digipak kiitos ja waretan sitten tuon, Sabatonin Earbook-bonusten tapaan. Akuankka-albumit on eri hyllyssä1. The Ninth Wave 9:27
2. Twilight Of The Gods 4:49
3. Prophecies 5:24
4. At The Edge Of Time 6:53
5. Ashes Of Eternity 5:38
6. Distant Memories (bonus track on limited/vinyl versions) 5:51
7. The Holy Grail 6:02
8. The Throne 7:53
9. Sacred Mind 6:21
10. Miracle Machine 3:02
11. Grand Parade 9:27
12. Doom (bonus track on earbook version)
-
- Posts: 5639
- Joined: Thu Dec 03, 2009 2:40 am
- Location: Seinäjoki
Re: Blind Guardian - uusi albumi Beyond The Red Mirror 30.1.
Jaaku mä luulin että bonus olis vain siinä Korvakirjassa. Tuossahan tuo luki discogsissakin. Komia oli digibökki, sitä odotellessa. Witsu että teki mieli sitä hienoa sinikantista vinyyliä!Jussi wrote:^ kuten edellisillä sivuilla:Jussi wrote:Miten ei biisilistaa ole ollut näin julkaisun kynnykselläkään tässä missään?Edellisen levyn nimibiisi tämän paikalla #4 vähän hämää Sitten, toinen bonari Doom taitaa jäädä fyysiseltä omistamatta, jos ja kun Earbook tarkoittaa taas NB:n malliin jumalatonta kansiota hyllyyn. Digipak kiitos ja waretan sitten tuon, Sabatonin Earbook-bonusten tapaan. Akuankka-albumit on eri hyllyssä1. The Ninth Wave 9:27
2. Twilight Of The Gods 4:49
3. Prophecies 5:24
4. At The Edge Of Time 6:53
5. Ashes Of Eternity 5:38
6. Distant Memories (bonus track on limited/vinyl versions) 5:51
7. The Holy Grail 6:02
8. The Throne 7:53
9. Sacred Mind 6:21
10. Miracle Machine 3:02
11. Grand Parade 9:27
12. Doom (bonus track on earbook version)
-
- Posts: 402
- Joined: Wed Mar 10, 2010 2:50 pm
Re: Vs: Blind Guardian - uusi albumi Beyond The Red Mirror 3
Vähän liian hapokas hinta kyllä. Ebaystä löytyisi alle 200 euron, mutta tullimaksut varmaan tulee päälle. Ehkä pitää tyytyä ostamaan yksittäin.Jussi wrote:Discogsin kautta 1 myynnissä Espanjasta, kolmellasadalla, huh!Jonius wrote:Traveler's guide to space and time boksia yrittänyt metsästää, mutta ei hirveästi ole saatavilla. Olisi melko kova, kun puuttuu nuo kaikki vanhemmat levyt.
Uusi levykin alkanut maistumaan, kun useamman kerran pyörittänyt. Hitaammin aukeavaa sorttia kuin aikaisemmat.
-
- Posts: 997
- Joined: Thu Mar 20, 2003 1:16 pm
- Location: Kuusamo
- Contact:
Re: Blind Guardian - uusi albumi Beyond The Red Mirror 30.1.
Hmh, oli se minusta tosiaan bändin kolmanneksi paras lätty Nightfallin ja Imaginationsin jälkeen. Välillä tuntuu jopa toiseksi parhaalta. Eli järkyttävän kova. Kait täällä laudalla tuosta muutamat muutkin on tykänneet .Balm wrote:^On siis oikeasti olemassa ihmisiä, joiden mielestä se edellinen hirvitys oli hyvä levy. Aivan kauhea soppa täynnä epämelodioita, joista ei jää mitään mieleen.
-
- Imperiumi Assistant
- Posts: 1686
- Joined: Thu Aug 22, 2002 7:12 pm
- Location: VANTAA!
- Contact:
Re: Blind Guardian - uusi albumi Beyond The Red Mirror 30.1.
Joo, edellinenhän on aivan mahtava! Etenkin kun Twisti jätti vähän laiskan maun suuhun. Uutukaista yksi kuuntelu takana ja ei kyllä saanut vielä mitään jäsenneltävää irti, harvinaista BG mittapuulla. En tosin väitä tätä huonoksi piirteeksi millään levyllä ja eikun uusintaa.clairvoyant wrote:Hmh, oli se minusta tosiaan bändin kolmanneksi paras lätty Nightfallin ja Imaginationsin jälkeen. Välillä tuntuu jopa toiseksi parhaalta. Eli järkyttävän kova. Kait täällä laudalla tuosta muutamat muutkin on tykänneet .Balm wrote:^On siis oikeasti olemassa ihmisiä, joiden mielestä se edellinen hirvitys oli hyvä levy. Aivan kauhea soppa täynnä epämelodioita, joista ei jää mitään mieleen.
-
- Posts: 844
- Joined: Mon Jul 09, 2007 3:51 pm
Re: Blind Guardian - uusi albumi Beyond The Red Mirror 30.1.
Harva bändi muuten jakaa näin paljon mielipiteitä tuotantonsa paremmuudesta faniensa keskuudessa. Mikä on minusta ihan hyväkin asia toki. No, Imaginationsista ja NiMEstä pitävät kai kaikki sentään.
-
- Posts: 638
- Joined: Thu Aug 22, 2002 8:20 pm
- Location: Tyranki
- Contact:
Re: Blind Guardian - uusi albumi Beyond The Red Mirror 30.1.
Kelasin tossa just aiemmin, että nämä kaks + A Twist... on just ne jotka itelle on vähiten kolahtaneetDavy Jones wrote:No, Imaginationsista ja NiMEstä pitävät kai kaikki sentään.
-
- Posts: 354
- Joined: Thu Aug 22, 2002 9:20 pm
Re: Blind Guardian - uusi albumi Beyond The Red Mirror 30.1.
Tässä alkoi tökkimään ja seuraava olikin sitten melkoista kuraa.Davy Jones wrote:NiMEstä pitävät kai kaikki sentään.
Onko ne boksin levyt oikeasti uudelleen miksattuja vai ainoastaan masteroitu uusiksi?
-
- Posts: 10669
- Joined: Wed Aug 28, 2002 5:10 pm
- Location: Oulu (Rollo)
Re: Blind Guardian - uusi albumi Beyond The Red Mirror 30.1.
Ice taisi myös sanoa tuossa aiemmin, miten ei kestä Nightfallilla kaikkia välisoittoja. Onneksi tuossa boksissa on levyllä #14 siihenkin ratkaisu, 11-biisisenä uudelleenmiksauksena!
Taitaa olla ketjussa taaempana kertalleen asia, mutta tuosta discogs-linkistä suoraan poimittuna:Mikael wrote:Onko ne boksin levyt oikeasti uudelleen miksattuja vai ainoastaan masteroitu uusiksi?
Disc 1 - Battalions Of Fear (Digitally Remastered 2012)
Disc 2 - Follow The Blind (Digitally Remastered 2012)
Disc 3 - Tales From The Twilight World (Digitally Remastered 2012 & New Mix 2012)
Disc 4 - Somewhere Far Beyond (Digitally Remastered 2012 & New Mix 2012)
Disc 5 - Tokyo Tales (Original 1993 Mix, Digitally Remastered 2012)
Disc 6 - Imaginations From The Other Side (Digitally Remastered 2012 & New Mix 2012)
Disc 7 - The Forgotten Tales (Original Mixes Digitally Remastered 2012)
Disc 8 - Nightfall In Middle-Earth (Digitally Remastered 2012 & New Mix 2012)
Disc 9 - A Night At The Opera (Digitally Remastered 2012 & New Mix 2012)
Disc 10 - Live (Digitally Remastered 2012) - CD 1
Disc 11 - Live (Digitally Remastered 2012) - CD 2
Disc 12 - Imaginations Through The Looking Glass – Live In Coburg, 2003 (Digitally Remastered 2012) - CD 1
Disc 13 - Imaginations Through The Looking Glass – Live In Coburg, 2003 (Digitally Remastered 2012) - CD 2
Disc 14 - Nightfall In Middle-Earth – Special Edition (Digitally Remastered 2012 & New Mix 2012)
Disc 15 – An Extraordinary Tale (Live Rarities & Demos – Digitally Remastered 2012)
Limited Box Edition containing:
- 15 Remixed/Remastered albums in Digisleeve (available in this Box only)
- 20 page glossy booklet (27cm x 27cm)
- limited and numbered Blind Guardian art print on special paper (27cm x 27cm)
- guitar pick with band logo
Limited to 8000 copies.
-
- Posts: 5639
- Joined: Thu Dec 03, 2009 2:40 am
- Location: Seinäjoki
-
- Posts: 1096
- Joined: Thu Jan 22, 2004 12:36 pm
Re: Blind Guardian - uusi albumi Beyond The Red Mirror 30.1.
Voi pojat minkä teitte. "If somebody drinks Merlot, I'm leaving..." Näin Sideways-leffaa mukaillen.
Re: Blind Guardian - uusi albumi Beyond The Red Mirror 30.1.
Kylläpä on todella kova tää uusin. Jopa tuo bonusbiisi Distant Memories. Levystä tulee juurikin ne kaksi parasta eli IFTOS ja NIME mieleen. Kokonaisuutena todella rautainen. Vielä on tosin aikaista sanoa onko tämä levy 5 tai 20 vuoden kuluttua yhtä kova vai jopa kovempi kuin kumpikaan nuista.
-
- Posts: 770
- Joined: Tue Jun 23, 2009 12:27 pm
Re: Blind Guardian - uusi albumi Beyond The Red Mirror 30.1.
Ei vielä ekalla kuuntelulla kyllä iskenyt tämä levy, jotenkin tuntuu edes ne kahden edellisen levyn tasoiset koukut puuttuvan.. pitänee silti jatkaa kuunteluja.
-
- Posts: 145
- Joined: Wed Jan 19, 2011 3:22 pm
Re: Blind Guardian - uusi albumi Beyond The Red Mirror 30.1.
Vähän samat fiilikset jäi. At The Edge Of Time oli ilmestyessään meikäläiselle todella kova juttu ja on kestänyt myös aikaa hyvin. Pitänee pyöritellä lisää ja katsella josko levy avautuisi paremmin, onhan täälläkin monee kertaan todettu levyn olevan ns. grower.Judez wrote:Ei vielä ekalla kuuntelulla kyllä iskenyt tämä levy, jotenkin tuntuu edes ne kahden edellisen levyn tasoiset koukut puuttuvan.. pitänee silti jatkaa kuunteluja.
-
- Posts: 811
- Joined: Wed Apr 07, 2010 12:49 pm
- Location: Tamperkele
Re: Blind Guardian - uusi albumi Beyond The Red Mirror 30.1.
Itsellä kolmas pyöritys toi sen ahaa-elämyksen, joten ehdottomasti vaan lisää kuuntelua kehiin. Kesäkuussa sitten Nosturiin tarkistamaan mitä livenä ja miten siinä ympäristössä uusi materiaali toimii.Judez wrote:Ei vielä ekalla kuuntelulla kyllä iskenyt tämä levy, jotenkin tuntuu edes ne kahden edellisen levyn tasoiset koukut puuttuvan.. pitänee silti jatkaa kuunteluja.
-
- Posts: 5639
- Joined: Thu Dec 03, 2009 2:40 am
- Location: Seinäjoki
Re: Blind Guardian - uusi albumi Beyond The Red Mirror 30.1.
Itse kasvatan hieman kuuntelunälkää vasta Tokyo Tales -albumin kohdalla matkalla kohti uutta levyä, vielä odotellaan saapuvaksi...
-
- Posts: 770
- Joined: Tue Jun 23, 2009 12:27 pm
Re: Blind Guardian - uusi albumi Beyond The Red Mirror 30.1.
Se täytyy kyllä todeta että ei paljoa enää uusilla BG-levyillä rummut jytise, toista se oli esimerkiksi Imaginationsilla. Ehkä tuohon voisi sitten auttaa tuottajan vaihdos, sillä kaipa nykytekniikalla pitäisi saada parempaakin soundia irti.
Sen sijaan Hansilla kulkee laulu edelleen yllättävänkin hyvin. Voisi kuvitella että jo reippaasti yli 20 vuotta kestänyt ura ja melko raskas laulutyyli olisi vaatinut veronsa, mutta mitä vielä!
Sen sijaan Hansilla kulkee laulu edelleen yllättävänkin hyvin. Voisi kuvitella että jo reippaasti yli 20 vuotta kestänyt ura ja melko raskas laulutyyli olisi vaatinut veronsa, mutta mitä vielä!
Re: Blind Guardian - uusi albumi Beyond The Red Mirror 30.1.
Parantuu vaan vokaalit levy levyltäJudez wrote:Se täytyy kyllä todeta että ei paljoa enää uusilla BG-levyillä rummut jytise, toista se oli esimerkiksi Imaginationsilla. Ehkä tuohon voisi sitten auttaa tuottajan vaihdos, sillä kaipa nykytekniikalla pitäisi saada parempaakin soundia irti.
Sen sijaan Hansilla kulkee laulu edelleen yllättävänkin hyvin. Voisi kuvitella että jo reippaasti yli 20 vuotta kestänyt ura ja melko raskas laulutyyli olisi vaatinut veronsa, mutta mitä vielä!
-
- Posts: 997
- Joined: Thu Mar 20, 2003 1:16 pm
- Location: Kuusamo
- Contact:
Re: Blind Guardian - uusi albumi Beyond The Red Mirror 30.1.
Äh, kiihottais tuon Jussin listan perusteella ym. boksi. Varsinkin noiden remixien takia.
-
- Posts: 997
- Joined: Thu Mar 20, 2003 1:16 pm
- Location: Kuusamo
- Contact:
Re: Blind Guardian - uusi albumi Beyond The Red Mirror 30.1.
En tiedä onko sattumaa, mutta mielestäni sekä Hansin että Helloweenissa Andi Derisin vokaalit ovat parantuneet noin tuplasti paremmiksi Bauerfeindin astuttua remmiin. Että voi se jotain osatakin.Oopperalaulaja wrote:Parantuu vaan vokaalit levy levyltäJudez wrote:Se täytyy kyllä todeta että ei paljoa enää uusilla BG-levyillä rummut jytise, toista se oli esimerkiksi Imaginationsilla. Ehkä tuohon voisi sitten auttaa tuottajan vaihdos, sillä kaipa nykytekniikalla pitäisi saada parempaakin soundia irti.
Sen sijaan Hansilla kulkee laulu edelleen yllättävänkin hyvin. Voisi kuvitella että jo reippaasti yli 20 vuotta kestänyt ura ja melko raskas laulutyyli olisi vaatinut veronsa, mutta mitä vielä!