Stratovarius ja johdannaiset

Raskaamman musiikin keskustelut
Post Reply
jytte
Posts: 79
Joined: Fri Apr 04, 2008 10:41 am

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by jytte »

Dante wrote:
Timo Tolkki wrote:
Dante wrote:Tuota draamaa tuli aikoinaan seurattua suurella mielenkiinnolla, ja jos en aivan väärin muista, tapahtumat etenivät jotenkin näin: Syksyllä 2003 Elements 2:n julkaisun alla iltapäivälehdet uutisoivat ekan kerran että bändillä on ongelmia, ja todennäköisesti 2-3 jamppaa saa fudut. Keväällä 2004 Stratovarius ilmoitettiin hajonneeksi. Kuitenkin kesäksi sovitut keikat piti vielä vetää sopimusteknisistä syistä (Rundin nimikin taisi olla What the Fuck Is Going On -tour '04, ainakin tällaisen keikkapaidan muistan). Saman vuoden syksylle taisi sattua myös Tolkin hermoromahdus ja sairastuminen. En muista missä vaiheessa ilmoitettiin bändin koonneen rivinsä uudelleen klassisella kokoonpanolla, mutta keväällä 2005 alkoi nimikkolevyn äänitykset Jörgin toimesta. Jens taisi olla pomo de facto, kun Tolkki oli vielä toipilas. Syyskuussa 2005 levy sitten ilmestyikin ja rundia pukkas.

Korjatkaa toki jos olen väärässä.
Olet väärässä. Kyseessä oli läpeensä käsikirjoitettu juttu, jossa sekä bändi, että Sanctuaryn Berliinin pomo Antje Lange olivat mukana. Jens lähetti lavastetut kuvat Sanctuaryyn, josta ne lähetettiin medialle. Ketään ei koskaan erotettu mistään. Jos jotain kiinnostaa, tuolta voi lukea miten se meni: http://tolkki.org/faq
Asia sitä myöten selvä.
Niinkauan kuin muut silloiset jäsenet/asiaan osalliset kuin TT eivät kommentoi asiaa niin kaikkea muuta kuin selvä. Aika tarkkaan vanhana fanipoikana silloiset tapahtumat ja jälkipyykit seurasin. Edelleen on TT:n totuus ja mediassa ollut totuus, jos joku haluaa ihmetellä lisää niin kannattaa aloittaa tämän ketjun sivusta 1.
mape
Site Admin
Posts: 2760
Joined: Thu Aug 22, 2002 6:39 pm
Location: Espoo
Contact:

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by mape »

Ne jotka tietää, tietää käsikirjoitetun totuuden jo sivun 1 ajoista.
Timo Tolkki
Posts: 74
Joined: Tue Nov 09, 2010 9:53 am

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by Timo Tolkki »

jytte wrote:

Eivät tietenkään kommentoi. Kuvitteletko esim Kotipellon haastatteluissa myöntävän olleensa mukana? Helpompi pistää koko roska meikäläisen kannettavaksi.
Asia on helposti todistettavissa sähköposteilla ja muilla dokumenteilla. Jossain vaiheessa ajattelin kirjoittaa ekirjan vuosista 2003-2007, mutta enpä taida jaksaa vaikka vituttaakin ettei kukaan muu ota asiasta mitään vastuuta.

En kuvittele yhtään mitään. Kuvittele itse kuinka paljon **tutti katsoa kuin itselle niin rakas bändi meni vuosiksi pelleilyksi. En ole tässä syyttämässä Sinua Timo tai ketään muutakaan, mukavaa kun hyvää musiikkia tulee edelleen Sinulta ja Stratolta oli se historia sitten mikä tahansa.

Aivan. Sen takia olen pyytänytkin asiaa Stratovarius faneilta julkisesti anteeksi. Mielestäni vastuu pitää kantaa kun leikkiin on lähtenyt. Ehkä Nalle Österman tai joku muu rouheampi journalisti voisi tutkia asian. Ei ole kyse syytöksistä vaan vastuun ottamisesta ja reiluudesta.
Acemaster
Posts: 550
Joined: Mon Jan 07, 2008 7:07 pm

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by Acemaster »

Olli K wrote:KISKEN VIBRA
Kiske tosiaan laulaa levyllä kuin mummolan nurkassa seisova ruskea sähköurku.
Kiske on tuohon muoviseen väpätykseen syytön. Ihan yhtä syytön kuin Robin ja Justin Bieber ovat omiin laulusoundeihinsa. Syyllinen on hovimestari, eli Kisken laulun Autotunella (tai vastaavalla softalla) käsitellyt miksaaja. Esim. The Land Of New Hopessa kuultava waltdisneymäinen vibra ja sävelten ujeltava hypähtely on vain tietokone, joka yrittää parhaansa mukaan saada vanhan koulukunnan hevisedän laulamaan "oikein", eli se korjailee Kisken vibraa, hengitysääniä ja siellä täällä olevia nuotin vierisyyksiä. Softat mahdollistavat myös "tulkinnan" lisäämisen sähköisellä vibralla, mitä tuossa lieneekin hyödynnetty.
Jussi wrote:Tästä taitanet saaha sellaisen vastineen, ettei Kisken vokalisointeihin ole tarvinnut koskaan millään ohjelmalla kajota. Ripley's believe it or not.
Katso mikä tahansa viimeaikainen kotikameralla kuvattu, taatusti editoimaton liveklippi Youtubesta, missä Kiske laulaa mitä tahansa. Kyllä se vibran taajuus on näilläkin videoilla samaa luokkaa kuin albumeilla, eli siis "ihan överiksi vedetty ja ärsyttävä". :D

Livenä en ole itse päässyt kuulemaan, mutta samaan tapaan se aina vetää, usko pois. Ainahan sillä on hirvittävän vahva ja selkeästi erottuva vibrato ollut, mutta jossain kohtaa tässä viimeisen 10 vuoden aikana alkoi laulaa yhä enemmän sitä korostaen. Ei johdu editoinnista vaan on jotain aivan älytöntä daideilijan maneeria. Liekö sitten jotain kompensointia, jotta pystyisi edelleen hiton korkeisiin nuotteihin osumaan? EDIT: Tai siis ei osumaan, vaan niitä jonkin aikaa ylläpitämään.
Last edited by Acemaster on Sat Jul 20, 2013 3:03 am, edited 1 time in total.
mad-mike
Posts: 442
Joined: Sat Apr 14, 2012 2:17 pm

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by mad-mike »

Tässä linkki haastikseen Tolkista: http://www.youtube.com/watch?v=ewkmFlbmUEM (en tiedä onko aiemmin jo linkitetty mut nyt ainakin on).

Arvostukseni Timoa kohtaan vain nousi. Miten joku voi puhua edes nykyään niinkin pahaa miehestä joka on muuttunut noin paljon mitä haastis antoi ymmärtää. Egon pieneneminen esim. nostatti mun asennetta Tolkkia kohtaan heti todella paljon. Ja tuo Lucas-asenne on mielestäni nerokas idea.

Myöskin Tolkin asenne tuohon metalli-oopperan "päälaulajaan" on hieno, mutta ei se Ryd sieltä erotu mielestäni päälaulajana vaan enemmänkin Rob Rock joka ei taas omaan mieleeni ole ollenkaan huono juttu.

Toivon todellakin myös että Tolkin ja Kotipellon välit korjaantuisivat jotta olisi edes pieni toivo nähdä tuo "klassinen" kokoonpano joskus viel yhdessä.

Toisaalta toivoisin Tolkilta enemmän panostusta tuohon Ikonen-Tuomola-Tolkki-kokoonpanon yhdessä näkemiseen enempi.
Acemaster
Posts: 550
Joined: Mon Jan 07, 2008 7:07 pm

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by Acemaster »

mad-mike wrote:Tässä linkki haastikseen Tolkista: http://www.youtube.com/watch?v=ewkmFlbmUEM (en tiedä onko aiemmin jo linkitetty mut nyt ainakin on).
Tarttui tuosta mielenkiintoinen huomio, että Tolkki puhui Allen/Landen säveltämisestä. Näinkö on, että ensimmäinen Allen/Lande-lätty olisi, jossa olisi muun kuin Magnus Karlssonin biisejä? Näinköhän biisimatsku viimein paranisi silläkin osastolla! :)

Hyvä haastis, hyvä nähdä, että noin hyvälle muusikolle riittää töitä ja herralla itselläänkin tuntuu mielenkiintoa olevan!
blankfile
Posts: 117
Joined: Mon Dec 15, 2008 11:44 am
Location: Toholampi

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by blankfile »

mad-mike wrote:Tässä linkki haastikseen Tolkista: http://www.youtube.com/watch?v=ewkmFlbmUEM (en tiedä onko aiemmin jo linkitetty mut nyt ainakin on).

Arvostukseni Timoa kohtaan vain nousi. Miten joku voi puhua edes nykyään niinkin pahaa miehestä joka on muuttunut noin paljon mitä haastis antoi ymmärtää. Egon pieneneminen esim. nostatti mun asennetta Tolkkia kohtaan heti todella paljon. Ja tuo Lucas-asenne on mielestäni nerokas idea.

Myöskin Tolkin asenne tuohon metalli-oopperan "päälaulajaan" on hieno, mutta ei se Ryd sieltä erotu mielestäni päälaulajana vaan enemmänkin Rob Rock joka ei taas omaan mieleeni ole ollenkaan huono juttu.

Toivon todellakin myös että Tolkin ja Kotipellon välit korjaantuisivat jotta olisi edes pieni toivo nähdä tuo "klassinen" kokoonpano joskus viel yhdessä.

Toisaalta toivoisin Tolkilta enemmän panostusta tuohon Ikonen-Tuomola-Tolkki-kokoonpanon yhdessä näkemiseen enempi.
Minä ainakin olen muuttanut käsitystäni Timosta. Pitkän aikaa kuvittelin että äijä on vieläkin vähän pihalla mutta erään artistin kommentit Timosta Land of new hopen nauhoitusten jälkeen sai viimeistään uskomaan että Timon ongelmat ovat takana päin "Timo is very nice and kind guy with great humor" Eli ei muutakuin jatka samaa rataa ja jatka hyvän musiikin tekemistä.
Cursarion
Posts: 941
Joined: Sun Jan 27, 2008 1:09 pm
Location: Joensuu (/Kajaani)

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by Cursarion »

Olli K wrote:Kunnes lopulta ymmärsin virheeni: Olin hakenut jotain klikkiä tai digitaalista napsahdusta: mutta siellä musiikin seassa tosiaankin on selkeä "vingahtava rusahdus" joka toistuu melkoisen tasaisesti ja on kuultavissa nimen omaan kitarasointujen väleissä!
Ei nuo kyllä ihan tahtiin mene, ks. esim. oma tutkimuspanokseni asiaan. Tulevat tasaisin väliajoin, mutteivat nähdäkseni minkään biisiin liittyvän väliajan mukaan. Vai?

Disclaimer: ei tuo levyä huononna, jne.
Judez
Posts: 770
Joined: Tue Jun 23, 2009 12:27 pm

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by Judez »

TT kysyi FB-sivuillaan, että mikä on fanien suosikki Strato-kokoonpano. Pistän tämän hänen oman kommenttinsa kyseiseen keskusteluun tännekin:
I want to thank everyone who answered to my simple question which lineup you prefer. As usually the answers were quite clear with most people answering the classic lineup, some people call me the devil and that I killed the band, some people say I am egocentric, some people say why this has to be talked about.
The last one is actually very interesting because you dont have this resistance of talking about something with other bands. You can easily ask without any anger or hate if you would choose Helloween or Gamma Ray and you would not get answers like the hateful ones I get.
There are many things in Stratovarius that people know nothing about. It is interesting to see the resistance about talking about "the old days". In my world if somebody has a resistance to talking about something or something cannot be said, then it of course has to be said and it must be talked about.
My public image suffered a great deal in the big stunt in 2004 to which I gave a face but to which the whole band and then head of Sanctuary Records Berlin, now Strato manager Antje Lange participated. To this very day, nobody has commented these events from that camp except that I was the sole one acting alone, like a monumental plan with staged stabbing pictures sent to the media from the Sanctuary office, having a female singer and all that happened, could be possible to do by one man alone and still keep the band together. It is of course not possible.
To me this does matter because I have taken the responsibility about the issue and apologized publicly the Stratovarius fans. But I am the only one. For a more detailed description of what actually happened you can go to my website and read it from there. I would appreciate that: http://www.tolkki.org/faq
Some people say that it doesnt matter anymore, but I disagree. Those events are still affecting today, as one can easily see from the diversity of the answers.
It is still very interesting to see the resistance that the old Stratovarius line up "should not be discussed about", even prevented. I wonder why it is so. There is nothing that cannot be discussed about. And from my point of view, these events monumentally affected to my public image. The reasons for my departure in 2008 you can also read from the faq. They were all rational reasons.
Speaking about reasons, next year it has been 30 years when Tuomo Lassila formed Stratovarius in 1984. I joined in 2 months later (although for some people this makes it a reason not to call me "original member"). Much against the general opinion, Tuomo Lassila and Antti Ikonen were never fired. They left because they did not see the music I was composing for Episode album not something that they could like. So we parted as friends and to this day we remain as friends. That line up can be discussed without any hatred. But the Classic lineup cannot. And yet 95% of the people who answered, picked the classic line up for their preference.
My own opinion is that the band that is making music today under the moniker Stratovarius has nothing to do with Stratovarius. Not musically, lyrically or in any other way. When 60% of the key members have been changed and the musical direction has changed to dub step influences etc, we are not talking about Stratovarius anymore. It is not about evolution, it is a completely new band with 2 members from the Classic lineup and 3 guys who are 25 years younger than those 2 members.
Therefore this lineup does not represent the legacy of Stratovarius in any way. And that name comes with a long legacy. And this legacy simply cannot be ignored.
There are some people who think that I dont have the right for an opinion in social media and that I somehow want to destroy the current line up. It is actually reverse. I am the one who made it possible that they can play under the moniker "Stratovarius" and they, naturally, try to be as silent as possible about both the publicity stunt and about the "old days". But this is not possible. It is not possible to be silent about the "old days". How could you be? This is what made the band to sell over 2 million records between 2006-2003. That and the 10 years before that are the Legacy of Stratovarius that cannot and will not be ignored. If not anyone else, then I will make sure that this will not happen. I can see the commercial point of the current line up of not even mentioning in interviews albums like Episode, Visions, Destiny and Infinite and yet, still after all these years, about 65% of their setlist consists from the songs from these albums. My songs. I can understand that it makes sense to have a strategy where the "old days" are forgotten. But it doesnt work that way.

Now some people say that "I should move forward". But I have done that. After leaving Strato 5 years ago, I have been very productive and done a lot of records with different musical styles. That I sometimes provoke some things in the interviews, is just my style. I think it makes them more interesting than: "yes I think this is our best album". The very same people that complain about those interviews are the first to open the computer in the morning and see if there are some new provocations. This is how it goes.

So yes, I have moved on and I am very happy and comfortable in my life. I am making music all the time in my own studio and produce and compose to there people and bands. I just finished the composing for the next Allen/Lande project, which I compose, mix and produce.
I am able to make really cool stuff with Avalon, which has turned out to be a really big success. So all these make my life content and peaceful.

But there is one thing above everything else. And that is my right as a human being to say/write my opinion without being attacked with hatred. I will forever hold on to this right and protect it, cherish it.
If you don't understand that what I write is merely my opinion, then you are making me a higher being than I actually am. Because I am still the same guy than 1984 when I joined Stratovarius. I am just less naive. Money rules the game but it is not important for me. It comes if it comes. I get the enjoyment when I take that guitar, like when I was 14, and still get the same feeling of energy and happiness. That is why I am still doing this. Because I was born to do this. If you disagree, I can only ask you to listen to something from my over 400 song catalogue and then come back. But you don't have to.

So you can take this post and the ones below with a grain of salt. They don't really mean much. They are just my opinions, nothing more. By all means, do what you want, when you want with whom you want. You are free. But understand that for me, freedom is the most important thing. The day I lose this, it will be the day I die.
And I dont see this coming in the near future because I am gonna live a long and happy life and make much more music in the future and maybe also tour.

If you made it this far, you either hate me or love me. To each one I want to say, thank you for all you have done for me and my musical career. Thanks for buying my records and supporting me, especially in the moments when I thought it is the end. I owe everything to you. And this is something I dont take lightly. Thank You.

Jollas 24th of July 2013, Timo
https://www.facebook.com/timotolkkioffi ... 0195918630
Deleted User 729

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by Deleted User 729 »

Miten toi Tolkki jaksaa vuodesta toiseen hämmentää ja vatvoa tällasia?!?!
Jotain hampaankolossa kenties? Keskittyis vaan tekemään niitä bulkki-"oopperoita".
Koskenkorvasieni
Posts: 1134
Joined: Fri Aug 23, 2002 4:56 am
Location: Pohjois-Espoo

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by Koskenkorvasieni »

metallica wasp wrote:Miten toi Tolkki jaksaa vuodesta toiseen hämmentää ja vatvoa tällasia?!?!
Jotain hampaankolossa kenties? Keskittyis vaan tekemään niitä bulkki-"oopperoita".
Ehkä se kaipaa jotain closurea koko hommaan, tai edes haluaisi muun kokoonpanon myöntävän sen julkisuustemppuhässäkän. Ihan ymmärrettävää. Itse vastasin tuohon kysymykseen että klassinen kokoonpano toimi, mutta Tolkki ja Strato toimivat myös erillään. Musiikki puhukoon puolestaan.
Wellu
Posts: 159
Joined: Mon Aug 26, 2002 5:54 am
Location: Oulu

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by Wellu »

Judez wrote:TT kysyi FB-sivuillaan, että mikä on fanien suosikki Strato-kokoonpano. Pistän tämän hänen oman kommenttinsa kyseiseen keskusteluun tännekin:
I just finished the composing for the next Allen/Lande project, which I compose, mix and produce. I am able to make really cool stuff with Avalon, which has turned out to be a really big success. So all these make my life content and peaceful.
https://www.facebook.com/timotolkkioffi ... 0195918630
Tuo Allen/Lande projekti kuullostaa varsin mielenkiintoiselta. Onko tuosta mitään aikataulua vielä olemassa eli milloin levy kaupoissa? Soitatko Timo mitään tuossa itse vai ketkä hoittaa soittopuolen tuossa levyssä? (Osoitin kysymyksen nyt suoraan Timolle, kun kuitenkin luet tätä ketjua :)

Niin ja kyllä uusi Avalonkin kiinnostaa aina. Tänne vaan. Mutta siinä varmaan ottaa vielä hetkisen, kun vastahan se ensimmäinen on saatu pihalle.
Timo Tolkki
Posts: 74
Joined: Tue Nov 09, 2010 9:53 am

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by Timo Tolkki »

Koskenkorvasieni wrote:
metallica wasp wrote:Miten toi Tolkki jaksaa vuodesta toiseen hämmentää ja vatvoa tällasia?!?!
Jotain hampaankolossa kenties? Keskittyis vaan tekemään niitä bulkki-"oopperoita".
Ehkä se kaipaa jotain closurea koko hommaan, tai edes haluaisi muun kokoonpanon myöntävän sen julkisuustemppuhässäkän. Ihan ymmärrettävää. Itse vastasin tuohon kysymykseen että klassinen kokoonpano toimi, mutta Tolkki ja Strato toimivat myös erillään. Musiikki puhukoon puolestaan.
Closurea kaivataan, sen verran on paskaa tullut niskaan ja vaikuttanut julkisuuskuvaan, että olisi vähintäänkin reilua, että asia myönnetään ja faneilta pyydetään anteeksi ainaisen meikäläisen syyttelyn sijaan haastatteluissa. Vittuilla voi, mutta täältä kyllä pesee tarvittaessa myös.
Allen-Lande on sävelletty. Soitan kaikki kitarat, miksaan ja tuotan. Ilmestyy Tammikuussa.
Avalon II on jo pitkällä. Päävokalisti on valittu. Ja se on teille todellinen yllätys.
joulu pilalla

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by joulu pilalla »

Olispa Peter Steele :o
Sir Juzzi
Posts: 1096
Joined: Thu Jan 22, 2004 12:36 pm

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by Sir Juzzi »

Stratovariuksesta tuli kova koska Episode, Visions, Destiny ja Infinite olivat kovia, menestykseen yltäneitä levyjä, ja bändi oli aivan helvetin hyvä livenä näiden levyjen aikoihin. Näin olen antanut itseni päätellä ja ymmärtää siitä mitä olen kuullut, nähnyt ja lukenut. Minullehan Stratovarius oli tuohon aikaan se kovin juttu kaikista, joka oikeastaan loi aika lailla perustuksia sille mitä kuuntelen tai ylipäänsä missä olen nykyään.

2000-luvulla Tolkki puhui tarkoituksellisista välityölevyistä jotta huonosta diilistä päästäisiin eroon, tarkoituksellisista suunnanmuutoksista ja nyt tarkoituksellisista julkisuusstunteista. Ihan sama mitä oikeasti silloin tapahtui, mutta minulle tilanne oli yhtä kuin että bändin veto alkoi loppua, biiseistä katosi yksittäisiä osumia lukuunottamatta tarttuvuus ja tuoreus ja livenäkin homma näytti väkinäistyneen. Enää en kaipaa minkäänlaista vatvomista tapahtumien tiimoilta, synnintunnustuksia tai lupauksia paremmasta tulevaisuudesta. Olisin kaivannut hyvää Stratovarius-levyä kymmenisen vuotta sitten, mutta se juna meni jo. "Fanithan" tulevat näitä asioita mylläämään niin pitkään kuin heitä huvittaa, sanoit niille mitä tahansa. Vaikuttaisi olevan miinuspuoli menestyneeseen mutta matkalla mutkia kokeneeseen bändiin osallistumisessa. Ei ole helppoa olla esim Metallican basisti, vaikka olisit ollut sitä jo kymmenen vuotta.
mad-mike
Posts: 442
Joined: Sat Apr 14, 2012 2:17 pm

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by mad-mike »

Timo Tolkki wrote:Closurea kaivataan, sen verran on paskaa tullut niskaan ja vaikuttanut julkisuuskuvaan, että olisi vähintäänkin reilua, että asia myönnetään ja faneilta pyydetään anteeksi ainaisen meikäläisen syyttelyn sijaan haastatteluissa. Vittuilla voi, mutta täältä kyllä pesee tarvittaessa myös.
Allen-Lande on sävelletty. Soitan kaikki kitarat, miksaan ja tuotan. Ilmestyy Tammikuussa.
Avalon II on jo pitkällä. Päävokalisti on valittu. Ja se on teille todellinen yllätys.
Wau, odotan innolla jo tuota Avalon II-levyä. Tuo eka lätty kyllä oli parasta Tolkkia aikoihin vaikkakin Symfonia myös iski lujaa ilmestyttyään.

Allen/Lande alkoi myös kiinnostaa kun kerran Timo soitteleepi kaikki skebat :P

Tuohon suosikkikokoonpanoon vastaan itse tänne: Lassila-Tolkki-Ikonen on ja tulee aina olemaan mun suosikkini. Toivon edelleen kovasti että Timo vielä tekisi tuon Project:Strato lätyn niinkuin viime syksynä kovasti "uhkaili".

Miten on Timo, onko tätä Strato-projektia tulossa lähiaikoina?
Spunkmeyer
Posts: 1436
Joined: Mon Nov 17, 2003 7:59 pm
Location: Helsinki

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by Spunkmeyer »

Strato-projektista en tiedä, mutta muita suunnitelmia kyllä näyttää olevan:
TT @ FB wrote:Thanks for the suggestions regarding the cast.
We have a specific plan in mind with Frontiers, which is the opposite to "The Land of New Hope", that was done in secrecy.
We will open AVALON website in around October and we will guide you through the process of making the whole album from composing to the mastering stages and everything in between. Along the way, we will reveal the cast as well one by one. We want to invite you to this journey and we are asking your help in number of things on this album.
The website will be very cool and very interactive with lots of video blogs and interviews.
Since AVALON I was a very big success charting in 7 countries and the cast for the next one looks more than promising and due to many many requests I have received from many promoters, it is highly likely that we are going to take this on the road. I cannot promise anything but I am considering it very seriously this time. It's been awhile since I have seen you guys and maybe this is the right time.
Thanks for your great support regarding this project. It would not exist without you!!

Sincerely, Timo
Judez
Posts: 770
Joined: Tue Jun 23, 2009 12:27 pm

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by Judez »

Toivottavasti saadaan keikkojakin tälle projektille, olisihan tuo mukava kokea livenäkin. Symfoniakin jäi lopulta niin lyhytaikaiseksi projektiksi, että on hyvä nähdä Avalonin saavan tuulta siipiensä alle ihan kunnolla.
Jussi
Posts: 10669
Joined: Wed Aug 28, 2002 5:10 pm
Location: Oulu (Rollo)

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by Jussi »

TT wrote:it is highly likely that we are going to take this on the road
Jes! Toivottavasti käy toteen. Missäs se mun aiheenmukainen ihmettelyviesti olikaan, Tuskan ketjuissa?
kupteri
Posts: 76
Joined: Sun Aug 11, 2013 1:53 pm

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by kupteri »

Jussi wrote:
Wellu wrote:Joo.. Ei levyssä mitään vikaa ole. Osa kuulee, osa ei. Ihan samalla tavalla on heinäsirkkojenkin kanssa. Lähteellä tai kuunteluun käytetyllä laitteistolla ei ole mitään merkitystä asian kanssa.
Jussi wrote:Mutta GammaRayn To The Metallissa kuulen metallista sihinää, aina kun Kai Hansen saa s:n sanottua, ehkä miekin olen hullu?
Entä miten on Battle Beastin Out On The Streetsin laita? Kokeileppa kohdista 0:38, 0:42, 1:07, 1:16 tai 1:21 kuuluuko mitään? Kuuluuko mitään erikoista? Sorry off topic...
En muuten, mutta 1:07 kuului jokin "hyppäys" ihan inan verran, ihan kuin lauluraitojen cd:ssä olisi ollut pieni naarmu = ei tietenkään tarpeellista nykypäivänä == Antonin kone yskähtänyt miksatessa :P

Eipä tuo mahtavaa, ehkäpä uuden levyn parasta biisiä häiritse omalla kohdallani.
Itte en monestakaan lähteestä kuultuna havainnu (tai osannu kuunnella oikein etsien juuri oikeanlaista häiriöääntä) Tolkin levyssä, mutta nuo Battle Beastin piippaukset kuuluu ihan selkeästi. Kuulossa voi toki olla vikaa siihen suuntaan ettei kaikkea kuule, mutta BB:n tapaus on ihan selvä.
Judez
Posts: 770
Joined: Tue Jun 23, 2009 12:27 pm

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by Judez »

Avalon-projektille on nyt kotisivut avattu: http://avalonopera.com/

Ja sieltähän löytyy toi uusi 10min videokin missä Tolkki jutustelee mm. säveltämisestä: http://www.youtube.com/watch?v=2EN4kaew9aI
Spunkmeyer
Posts: 1436
Joined: Mon Nov 17, 2003 7:59 pm
Location: Helsinki

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by Spunkmeyer »

Simone Simons!

Pledge-levyissä mennään siinä vaiheessa, että ne on kuulemma postitettu. Nyt pitää vissiin odotella.
Hese
Posts: 282
Joined: Thu Jan 13, 2005 5:19 pm
Location: Helsinki
Contact:

Re: Stratovarius ja johdannaiset

Post by Hese »

Spunkmeyer wrote:
Pledge-levyissä mennään siinä vaiheessa, että ne on kuulemma postitettu. Nyt pitää vissiin odotella.
Mistäs Pledge levyistä tässä kymysys?
Post Reply