Tämä on monipuolisuudessaan, massiivisuudessaan ja pikku vivahteissaan huikea levy. Mahtava soundikokonaisuus, joku sentään vielä osaa tämän homman. Jokainen laulaja kuuluu olevan mainiossa iskussa, asian perille menoa toki auttaa onnistuneet melodiat. Elize laulaa upeasti ja kirkkaasti, Russell Allen on oma rouhea itsensä kuten aina, Rob Rock laulaa kuin Pellin kakkoslevyllä aikoinaan. Kiskekin aivan jumalattoman hyvä, Keepereiden huippusuorituksistahan on jo 25 vuotta, hyvin on ääni säilynyt ja kehittynytkin. Jokaisessa biisissä on omanlaistansa tunnelmaa niin rakenteiden, käytettyjen soittimien kuin laulusuoritustenkin osalta, kuitenkin biisit muodostavat vahvan tarinallisen yleisfiiliksen. Tolkilta lähtee näköjään aika hiton hyvät soolotkin vielä, niin nopeat tilutukset kuin haikeat hitaammatkin maalailut.
Infinite ja Elements albumien aikoihin jo ajattelin että aika pitkälle on viety musiikillisesti ja tarinallisesti tämän tyyppinen mahtipontinen fantasiamaailman musiikki. Tolkki sai nyt vietyä asiaa vieläkin pidemmälle. Suomalainen heavy metal näköjään elää, hengittää ja jyrää...edelleen. Viini voi siis parantuakin vanhetessaan, ainakin täällä Pohjolassa.
