IRON MAIDEN - Legacy Of The Beast
-
- Posts: 770
- Joined: Tue Jun 23, 2009 12:27 pm
Re: IRON MAIDEN - Maiden England 2013
Aikamoinen sattuma muuten että Burr poistui keskuudestamme juuri Harriksen syntymäpäivänä, voi varmasti Steveakin mietityttää tällainen.
Kepeät mullat täältäkin. Hyvän rumpalin tunnistaa yleensä siitä että hänellä on joukosta erottuva soittotyyli, ja Burrin soittotyylinhän tunnistaa helposti. Esimerkiksi Transylvania lienee yksi omista suosikeistani tämän puolesta. Toki McAivo on aina ollut itselleni SE Iron Maiden rumpali mutta Burrillekin irtoaa ilman muuta mielettömät propsit.
Tostapa vaikka The Number of the Beastin rumpuraita kuunteluun, kyllä toimii: http://www.youtube.com/watch?v=t-HGR5a9IF8
Tosta huomaa paremmin nuo pikkujutut mitä Burr lisäsi esim. lyönteihinsä, eivät välttämättä erotu niin hyvin itse biisiä kuunneltaessa.
Kepeät mullat täältäkin. Hyvän rumpalin tunnistaa yleensä siitä että hänellä on joukosta erottuva soittotyyli, ja Burrin soittotyylinhän tunnistaa helposti. Esimerkiksi Transylvania lienee yksi omista suosikeistani tämän puolesta. Toki McAivo on aina ollut itselleni SE Iron Maiden rumpali mutta Burrillekin irtoaa ilman muuta mielettömät propsit.
Tostapa vaikka The Number of the Beastin rumpuraita kuunteluun, kyllä toimii: http://www.youtube.com/watch?v=t-HGR5a9IF8
Tosta huomaa paremmin nuo pikkujutut mitä Burr lisäsi esim. lyönteihinsä, eivät välttämättä erotu niin hyvin itse biisiä kuunneltaessa.
-
- Posts: 825
- Joined: Sun Mar 09, 2003 10:25 am
Re: IRON MAIDEN - Maiden England 2013
Kepeät mullat täältäkin. Juuri nyt soimassa tuo drumträkki, tässä tosiaankin kuulee uusia nyansseja.
Näin Blurria muistellessa, täytyy myös pyöräyttää kolmikko läpi. Mielenkiintoista kyllä, kakkoslevy ei ole ikinä herättänyt minussa erityistä mielenkiintoa, vaikka olen aina välillä yrittänytkin syventyä sen ääreen. Ehdottomasti "ei-maidenmaisin" levy. Progahtava Harrisin jälki levyllä kyllä kuuluu, siitä mihinkään päästä.
Jos jollakulla heittää mielenkiintoista triviaa jne. killersin ajoilta, antaa paukkua! Itselleni jotenkin sellainen "pimeä keskiaika" - alue.
nim. yhtään historiikkia lukenut
Näin Blurria muistellessa, täytyy myös pyöräyttää kolmikko läpi. Mielenkiintoista kyllä, kakkoslevy ei ole ikinä herättänyt minussa erityistä mielenkiintoa, vaikka olen aina välillä yrittänytkin syventyä sen ääreen. Ehdottomasti "ei-maidenmaisin" levy. Progahtava Harrisin jälki levyllä kyllä kuuluu, siitä mihinkään päästä.
Jos jollakulla heittää mielenkiintoista triviaa jne. killersin ajoilta, antaa paukkua! Itselleni jotenkin sellainen "pimeä keskiaika" - alue.
nim. yhtään historiikkia lukenut
-
- Posts: 1201
- Joined: Thu Aug 22, 2002 7:33 pm
- Location: Helsinki/Kajaani
- Contact:
Re: IRON MAIDEN - Maiden England 2013
-Kriitikot haukkuivat levyä - ei vastannut debyytin luomiin odotuksiinStuG wrote:Jos jollakulla heittää mielenkiintoista triviaa jne. killersin ajoilta, antaa paukkua!
-Bändi kiersi USA:ssa, yms. ekaa kertaa
-DiAnnosta tuli kiertueilla ongelma. Ryyppäsi usein äänensä vittuu, esitti pyörtymiskohtauksia. DiAnno ei pitänyt siitä, että bändistä alkoi kasvaa iso.
Minä en muista muuta.

-
- Posts: 1095
- Joined: Fri Dec 05, 2008 11:53 am
Re: IRON MAIDEN - Maiden England 2013
Ei vain pelkästään dokannut vaan koksu ja piri oli kuvioissa myös. Ja musa rupesi olemaan liian heviä, mies kun on alunperin punkkari.Balm wrote:-DiAnnosta tuli kiertueilla ongelma. Ryyppäsi usein äänensä vittuu, esitti pyörtymiskohtauksia. DiAnno ei pitänyt siitä, että bändistä alkoi kasvaa iso.StuG wrote:Jos jollakulla heittää mielenkiintoista triviaa jne. killersin ajoilta, antaa paukkua!
-
- Posts: 391
- Joined: Fri Sep 13, 2002 5:17 pm
- Location: Helsinki
Re: IRON MAIDEN - Maiden England 2013
Maiden julkaisi Spotifysivuillaan 8 biisiä Maiden England '88 keikalta. Hyvältä kuulostaa!
http://open.spotify.com/user/iron_maide ... X5ONqLfh1r
http://open.spotify.com/user/iron_maide ... X5ONqLfh1r
-
- Posts: 654
- Joined: Thu Jul 13, 2006 12:43 pm
- Location: Tampere
- Contact:
Re: IRON MAIDEN - Maiden England 2013
Oletan että Kevin Shirley väännellyt näihin soundit uusiksi? Tuosta Maiden Englandistahan onDeathrace King wrote:Maiden julkaisi Spotifysivuillaan 8 biisiä Maiden England '88 keikalta. Hyvältä kuulostaa!
http://open.spotify.com/user/iron_maide ... X5ONqLfh1r
CD+VHS paketti, jolta tuo CD päätyy itse asiassa yllättävän usein kuunteluun muutaman harvinaisemman biisivalinnan (Infinite Dreams, Still Life!) vuoksi. Nyt pääsee vertailemaan.
-
- Posts: 1095
- Joined: Fri Dec 05, 2008 11:53 am
Re: IRON MAIDEN - Maiden England 2013
Eikö noita nyt muuten voi kuunnella kuin jonkun spotifyn kautta?
-
- Posts: 5639
- Joined: Thu Dec 03, 2009 2:40 am
- Location: Seinäjoki
Re: IRON MAIDEN - Maiden England 2013
Ehdottomasti tulee aina hankittua hyvistä keikoista myös CD-painos, on mukava kuunnella keikka livealbumina vaikka olisikin jo nähnyt DVD:n, audioraidoilla pääsee hienosti keikan "sisälle" ja saa tehdä omat mielikuvitelmansa...
-
- Posts: 384
- Joined: Mon Dec 16, 2002 9:33 am
Re: IRON MAIDEN - Maiden England 2013
Di'Anno ei pitänyt myöskään dramaattisesti lisääntyneistä kokouksista EMIn pukumiesosaston kanssa, kun muistaakseen oli liittynyt aikoinaan rokkibändiin, ei pk-yritykseen.Balm wrote:DiAnno ei pitänyt siitä, että bändistä alkoi kasvaa iso.StuG wrote:Jos jollakulla heittää mielenkiintoista triviaa jne. killersin ajoilta, antaa paukkua!
Minä en muista muuta.

-
- Posts: 391
- Joined: Fri Sep 13, 2002 5:17 pm
- Location: Helsinki
-
- Posts: 1095
- Joined: Fri Dec 05, 2008 11:53 am
Re: IRON MAIDEN - Maiden England 2013
No olipas vitun nokkelaa. Tarkoitus on kyllä ostaa CD mutta olisi kiinnostanut kuunnella etukäteen yksi tai pari biisiä.
-
- Posts: 787
- Joined: Sat Aug 24, 2002 5:55 am
Re: IRON MAIDEN - Maiden England 2013
Amazon.co.uk:lla on lyhyet näytteet kappaleista:
http://www.amazon.co.uk/gp/recsradio/ra ... 77-8973349
http://www.amazon.co.uk/gp/recsradio/ra ... 77-8973349
-
- Posts: 146
- Joined: Tue Apr 08, 2003 1:30 pm
- Location: Lahti
- Contact:
-
- Posts: 62
- Joined: Mon May 10, 2004 8:14 pm
- Location: Kangasala
Re: IRON MAIDEN - Maiden England 2013
Lisätään vielä että Killersille taidettiin tehdä kokonaista kaksi uutta biisiä, nimiraita ja Murders in the Rue Morgue. Vai olikohan Purgatorykin uusi biisi? Muut biisit olivat keikkasetissä pyörineet jo 70-luvulla, mutta eivät mahtuneet ekalle levylle. Selittänee sinänsä kovan levyn hiukan epätasaisen materiaalin.Balm wrote:-Kriitikot haukkuivat levyä - ei vastannut debyytin luomiin odotuksiinStuG wrote:Jos jollakulla heittää mielenkiintoista triviaa jne. killersin ajoilta, antaa paukkua!
-Bändi kiersi USA:ssa, yms. ekaa kertaa
-DiAnnosta tuli kiertueilla ongelma. Ryyppäsi usein äänensä vittuu, esitti pyörtymiskohtauksia. DiAnno ei pitänyt siitä, että bändistä alkoi kasvaa iso.
Minä en muista muuta.
The Number of the Beast tehtiinkin sitten puhtaalta pöydältä uusin biisein ja sille biisejä kirjoittivat Harrisin lisäksi jo herrat Adrian Smith ja Bruce Dickinson, vaikka jälkimmäisen nimeä ei krediiteissä näykään.
-
- Posts: 444
- Joined: Thu Nov 28, 2002 2:34 pm
- Location: Lahti
- Contact:
Re: IRON MAIDEN - Maiden England 2013
DVD ja LP tilattu, CD sit myöhemmin. Harmi, kun ovat tuon kansikuvan uusineet. Originelli kuitenkin yksi hienoimmista, ellei hienoin, kansi Maidenilta. VHS tuli aikoinaan jo melkein kulutettua loppuun, epävirallinen DVD on palvellut muutaman vuoden eli johan oli aikakin saada tämä Maidenin kovin keikka ihan virallisesti DVD:lle ja sitä kautta myös vinyylille.
Niin ja mä laitan Killersin huomattavasti mieluummin soittimeen kuin debyytin.
Last edited by Lappis on Wed Mar 20, 2013 10:43 am, edited 1 time in total.
-
- Posts: 1201
- Joined: Thu Aug 22, 2002 7:33 pm
- Location: Helsinki/Kajaani
- Contact:
Re: IRON MAIDEN - Maiden England 2013
Sitä olen ihmetellyt, miksi Twilight Zonea ei kelpuutettu Killersille. Biisihän pesee montakin albumiraitaa. Killersiä tosiaan vaivaa hieman se, että ns. parhaat palat valittiin jo debyytille, eikä uutta materiaalia paljoakaan kirjoitettu Killersiä varten. Tämä lienee yksi syy kehnoihin arvioihin.Kilgore Trout wrote:Lisätään vielä että Killersille taidettiin tehdä kokonaista kaksi uutta biisiä, nimiraita ja Murders in the Rue Morgue. Vai olikohan Purgatorykin uusi biisi? Muut biisit olivat keikkasetissä pyörineet jo 70-luvulla, mutta eivät mahtuneet ekalle levylle. Selittänee sinänsä kovan levyn hiukan epätasaisen materiaalin.
-
- Posts: 189
- Joined: Fri Sep 23, 2011 9:20 pm
- Location: Helsinki
Re: IRON MAIDEN - Maiden England 2013
Nimenomaan nimikko & Murders onkin ne omat suosikit mutta Another Life, Drifter, huippuluokan instrumentaalit... Olkoot debyytin "jämiä", Killers on mun lempilevyjä Maidenilta silti. Twilight Zonesta tosin samaa mieltä, yksi noiden aikojen parhaita biisejä!Balm wrote:Sitä olen ihmetellyt, miksi Twilight Zonea ei kelpuutettu Killersille. Biisihän pesee montakin albumiraitaa. Killersiä tosiaan vaivaa hieman se, että ns. parhaat palat valittiin jo debyytille, eikä uutta materiaalia paljoakaan kirjoitettu Killersiä varten. Tämä lienee yksi syy kehnoihin arvioihin.Kilgore Trout wrote:Lisätään vielä että Killersille taidettiin tehdä kokonaista kaksi uutta biisiä, nimiraita ja Murders in the Rue Morgue. Vai olikohan Purgatorykin uusi biisi? Muut biisit olivat keikkasetissä pyörineet jo 70-luvulla, mutta eivät mahtuneet ekalle levylle. Selittänee sinänsä kovan levyn hiukan epätasaisen materiaalin.
Voisin väittää ihan yhtälaista epätasaisuutta löytyvän ekallakin levyllä, Phantom of the Opera vs. Running Free..? Ainakin omasta mielestä parhaat palat on aika tasaisesti kummallakin levyllä, samoin kuin heikommat biisit.
-
- Posts: 62
- Joined: Mon May 10, 2004 8:14 pm
- Location: Kangasala
Re: IRON MAIDEN - Maiden England 2013
Kolmelta ekalta levyltä muutenkin pudotettu pois ihan ässäbiisejä, jotka myöhempiin painoksiin lisätty. Debyytiltä tiputettiin Sanctuary, Killersiltä Twilight Zone ja ehkä älyttömimpänä kaikista Total Eclipsen hautaaminen singlen B-puolelle. Total Eclipsen suhteen tapahtunut moka on Harrisinkin suulla myönnetty ja vedettiinhän biisiä livenä jo vuonna 1982.
-
- Posts: 1201
- Joined: Thu Aug 22, 2002 7:33 pm
- Location: Helsinki/Kajaani
- Contact:
Re: IRON MAIDEN - Maiden England 2013
Running Free on Iron Maidenin oma "Paranoid" - yksinkertainen biisi, jonka helvetin moni haluaa jostain syystä kuulla keikoilla. Silti kyllä hyvä "sisäänheittohitti" sellaiselle, joka Maideniin ei ole aiemmin tutustunut. Olisi ollut kaupallinen itsemurha jättää se levyltä pois. Killersiltä kuitenkin tällaiset hitit puuttuvat.Ironhead wrote:Voisin väittää ihan yhtälaista epätasaisuutta löytyvän ekallakin levyllä, Phantom of the Opera vs. Running Free..?
-
- Posts: 5639
- Joined: Thu Dec 03, 2009 2:40 am
- Location: Seinäjoki
Re: IRON MAIDEN - Maiden England 2013
2 ensimmäisestä Iron Maidenin albumista saisi koostettua yhden hyvän albumin, laulaja pitäisi olla tosin Dickinson että toimisi minulle...en siedä Di'Annon laulua missään muodossa. Onneksi joistain hyvistä kappaleista on livevetoja Dickinsonin laulamana. Näillä levyillä on sitten niitä huonojakin biisejä joita ei pelasta mikään, ei edes nykyajan livetilanne...
Piece Of Mind, Somewhere In Time ja Seventh Son... kaikki vahvoja kokonaisuuksia. Sitten taas The Number Of The Beast ja Powerslave ovat sinänsä mahtavia klassikkolevyjä mutta kuitenkin vain korkeintaan puoliksi hyviä, siis siinä mielessä miten monta hyvää biisiä levyillä on, ne hyvät biisit onkin sitten bändin ja koko heavymaailman kuninkuusluokkaa. Myös No Prayer For The Dying ja Fear Of The Dark ovat sellaisia levyjä että hyviä biisejä löytyy näistä yhteensä sen yhden levyn verran.
The X Factor ja Virtual XI sama juttu - hyviä biisejä yhteensä vain levyllinen. Brave New World ja A Matter Of Life And Death ovat sitten taas onnistuneita kokonaisuuksia, parhaat levyt sitten vuoden 1988. Dance Of Death ja The Final Frontier...näistäkin saisi levyllisen hyviä biisejä.
15 levystä saisi 10 hyvää kokonaisuutta.
Piece Of Mind, Somewhere In Time ja Seventh Son... kaikki vahvoja kokonaisuuksia. Sitten taas The Number Of The Beast ja Powerslave ovat sinänsä mahtavia klassikkolevyjä mutta kuitenkin vain korkeintaan puoliksi hyviä, siis siinä mielessä miten monta hyvää biisiä levyillä on, ne hyvät biisit onkin sitten bändin ja koko heavymaailman kuninkuusluokkaa. Myös No Prayer For The Dying ja Fear Of The Dark ovat sellaisia levyjä että hyviä biisejä löytyy näistä yhteensä sen yhden levyn verran.
The X Factor ja Virtual XI sama juttu - hyviä biisejä yhteensä vain levyllinen. Brave New World ja A Matter Of Life And Death ovat sitten taas onnistuneita kokonaisuuksia, parhaat levyt sitten vuoden 1988. Dance Of Death ja The Final Frontier...näistäkin saisi levyllisen hyviä biisejä.
15 levystä saisi 10 hyvää kokonaisuutta.
Re: IRON MAIDEN - Maiden England 2013
Kiinnostais kuulla mitkä noista kahden ekan levyn biiseistä on niin huonoja ettei niitä pelasta mikään 

Re: IRON MAIDEN - Maiden England 2013
Itselle ovat ainakin Sanctuary, Running Free, ja itse bändin nimibiisi täyttä kuraa. Debyytillä vielä sen verran kehnot soundit, että harvemmin tulee kuunneltua. Olisivat ilmeisesti saaneet Martin Birchin jo ekan levyn tuottajaksi jos olisivat vain uskaltaneet kysyä.
-
- Posts: 10669
- Joined: Wed Aug 28, 2002 5:10 pm
- Location: Oulu (Rollo)
Re: IRON MAIDEN - Maiden England 2013
Juuri näin, tai itse asiassa (Sabbathmanin jäädessä omaan arvoonsa) tästä viestistä tuli myös mieleenIronhead wrote:Nimenomaan nimikko & Murders onkin ne omat suosikit mutta Another Life, Drifter, huippuluokan instrumentaalit... Olkoot debyytin "jämiä", Killers on mun lempilevyjä Maidenilta silti. Twilight Zonesta tosin samaa mieltä, yksi noiden aikojen parhaita biisejä!Balm wrote:Sitä olen ihmetellyt, miksi Twilight Zonea ei kelpuutettu Killersille. Biisihän pesee montakin albumiraitaa. Killersiä tosiaan vaivaa hieman se, että ns. parhaat palat valittiin jo debyytille, eikä uutta materiaalia paljoakaan kirjoitettu Killersiä varten. Tämä lienee yksi syy kehnoihin arvioihin.Kilgore Trout wrote:Lisätään vielä että Killersille taidettiin tehdä kokonaista kaksi uutta biisiä, nimiraita ja Murders in the Rue Morgue. Vai olikohan Purgatorykin uusi biisi? Muut biisit olivat keikkasetissä pyörineet jo 70-luvulla, mutta eivät mahtuneet ekalle levylle. Selittänee sinänsä kovan levyn hiukan epätasaisen materiaalin.
Voisin väittää ihan yhtälaista epätasaisuutta löytyvän ekallakin levyllä, Phantom of the Opera vs. Running Free..? Ainakin omasta mielestä parhaat palat on aika tasaisesti kummallakin levyllä, samoin kuin heikommat biisit.
miten itse asiassa juuri tänään, Killersiä autossa (jonka tikulle sen heitin viime vkon Burr-uutisten myötä "ajankohtaisena") kuunnellessani mietin että ei hitto: miehän kuuntelen tätä milloin vain mieluummin kuin The Number Of The Beastia!Lappis wrote:Niin ja mä laitan Killersin huomattavasti mieluummin soittimeen kuin debyytin.

Mutta Killersin -kuten sanottua- killerinstrumentaalit, pari ekaa (kieltämättä melkoisen soitettua), mutta Another Life! Soitettiinko tätä livenä silloin muutama vuosi sitten vai? As I lay here lying on my bed, sweet voices come into my head... Mahtava. Innocent Exile (my life is so empty, nothing to live for) myös, vaikka voidaan pitää hyvänä asiana ettei Harris enää soita tuollaisia progebassointroja! Purgatory on taas mulle ollut aina (tai no ei ehkä silloin vitosluokalla '93) "se parempi Trooper".
Tuo "puhdas pöytä" ei ihan pidä paikkaansa, ainakaan Invadersin kohdalla, vai miten The Soundhouse Tapesin Invasion?Kilgore Trout wrote:The Number of the Beast tehtiinkin sitten puhtaalta pöydältä uusin biisein ja sille biisejä kirjoittivat Harrisin lisäksi jo herrat Adrian Smith ja Bruce Dickinson, vaikka jälkimmäisen nimeä ei krediiteissä näykään.
Mutta Killers on myös se albumi, jonka kuuntelua välttelin nuoruusurallani pisimpään, TNOTB:in kanssa. Tosin eri syistä: Numberin tiesin, tästä olivat taas isot pojat sanoneet että 'paska kakkoslevy ja se paska laulaja'

Ja tuosta 'kaikki helmet pudotettiin pois albumeilta' -parusta; sentään ymmärsivät olla laittamatta Burning Ambitionia ekalle, tai Killersillekään (oliko nimibiisikään nyt niin uusi, soittivat edellisvuonna kuitenkin livenä?) mukaan.
edit V: na-aa
edit2: ja esimerkkilinkkiä mukaan'Invasion' is another of Harris's early compositions and was first recorded on the legendary Soundhouse Tapes. It is a great song about a Viking invasion, which later evolved into 'Invaders' on the Number Of The Beast album. In contrast to the relatively lame 'Women In Uniform', 'Invasion' is an excellent song with a great guitar solo and a catchy tune that can stick in your head for days. It definitely should have been the A-side of the single. This is a faster re-recording of the original Soundhouse version, but it's difficult to tell which version is better.
Last edited by Jussi on Wed Mar 20, 2013 6:10 pm, edited 3 times in total.
-
- Posts: 638
- Joined: Thu Aug 22, 2002 8:20 pm
- Location: Tyranki
- Contact:
Re: IRON MAIDEN - Maiden England 2013
Näähän on kaks ihan eri biisiä?Jussi wrote:Tuo "puhdas pöytä" ei ihan pidä paikkaansa, ainakaan Invadersin kohdalla, vai miten
The Soundhouse Tapesin Invasion?
-
- Posts: 276
- Joined: Thu Sep 12, 2002 11:54 am
- Location: AlderDanger Danger
Re: IRON MAIDEN - Maiden England 2013
Invadersia vaan settilistaan! Ois täydellinen keikan opener. Ja heti perään Total Eclipse, kiitos.