Davy Jones wrote:Alkuperäistä parjataan edelleen aivan liikaa, vaikka kyseessä on ehdottomasti ehjin kokonaisuus NiME:n jälkeisistä julkaisuista. Koko kataloginsa kolmanneksi paras levy NiME:n ja IMFTHOS:n jälkeen. BG-puritaaneilla on tässä asiassa korvissa vikaa.
Pakko jatkaa off-topicia kun kerran kyseessä on suosikkibändi! Tosiaan, itsekään en näe mitään vikaa A Night at the Operan soundimaailmassa. Tai sitten voi olla, että siihen on vaan jo tottunut! Ja muutenkin toi on kumman aliarvostettu levy fanien keskuudessa, vaikkei oikeasti paljoa kalpene neljän edellisen rinnalla... Taas viimeaikoina alkanut kunnon BG-mania puskemaan päälle ja selvästi eniten on tullut kuunneltua juurikin tuota a Night at the Operaa. Under the Ice ja Sadly Sings Destiny on alkanut toimimaan ihan eri tavalla mitä aikaisemmin eivätkä jää jälkeen yhtään levyn parhaista hetkistä (lukuunottamatta vikaa biisiä, joka on ylittämätön!!). Jotenkin aikaisemmin pidin noita sellaisina levyn keskitason biiseinä, elikkäs vitun kovina muttei niin kovina kuin muut Wait for the Answeria (niitä harvoja biisejä bändin tuotannosta, josta en niin välitä ja skippaan aika usein levyä kuunnellessa) lukuunottamatta.
Mie taas en voi tuota verratakaan esim. Tales From The Twilight Worldiin tai edes Somewhere Far Beyondiin, paljon läheisempiä levyjä BG:lta. Tukkoinen tuotanto josta ei jää mitään mieleen, tai no toki ne albumin aivan ykköskohdat (she's like sunrise tai under the ice you will believe ), on ollut aina päällimmäinen ajatus levystä.
ns: Dreamtale - The Dawn (intro) / Memories Of Time
ANATO:n tavoin tämäkin täytti 10 vuotta vaivihkaa viime vuonna, uutta matskua odotellessa... tuon Hummel Gets The Rocketsin coveroiminen introksi The Rockista oli kyllä loistava idea, kun Bodom soitteli vain pientä pätkää Hatebreederin rundilla.
Last edited by Jussi on Thu Feb 21, 2013 6:04 pm, edited 2 times in total.
Soittossa siis Bloodbathin jälkeen kevyt hevitettä tantta voxeilla. Penteleen hyvää kakkaa tämä. C kassuna oli aikoinaan tämä. 3 euroa hintalapussa kirppiksellä...salamannopea haltuunotto. Mahtaako kukaan tietään tätä hienoa Hard Rock kombinaatiota. Ei häviä Lee Aaronille tippaakaan, itseasiassa parempi. 1994 vuosi ei ehkä ollut otollisin aika tälle kamalle aikoinaan. Yksi hyvä esim. on Saraya joka meni suurelta yleisöltä ohi grunge vitsauksen levitessä.
Nyt soi Kiss - Unmasked. Mielestäni kokonaisuutena paras Kiss levy. Mahtaako joku olla miljardeista ihmisistä kanssani samaa mieltä? Kaikissa Kiss levyissä on hittinsä, mutta Unmasked on tappo kamaa täynnä. Nyt soi What Makes the World Go 'Round.
^ kunnolla fanikoukussa, pitää arvostaa ettei ala tuolla määrällä kyllästyttämään
Judas Priest - Tyrant
tykästyin tähän Sad Wings Of Destinyn henkiseen avausbiisiin vasta Halfordin 2001 Live Insurrectionilla, kun hitaampikin huomasi laulumelodian. Tämä studioversio kun soi aiemmin autossa, niin oli outoa huomata miten vasemmalla kanavalla (Tiptonin?) kitaran kanssa kuuluu toinen, matalampi lauluraita. Pikkaisen jäljessä seuraa, joka tekee hyvin härön tunnelman. Minusta tuo on Rob vain matalammalta vetäneenä, sillä muistaakseni Tipton on paljon karumman kuuloinen laulaja, eikä tätä kredtoida kitaran lisäksi kuin pianosta ja syntikasta SWOD:llä. Tietääkö kukaan Priest-entusiasti paremmin?
Cannibal Corpse - Encased In Concrete
Pitkästä aikaa Torture soimaan, onpa saatanan hyvä levy. Viime päivinä soinut CC melko paljon, oikeastaan Bloodthirst, Gore Obsessed ja Kill olleet jatkuvasssa kuuntelussa. Pitänee käydä koko diskografia läpi. Viikko sitten tuli käytyä Morbid Angelin tuotanto läpi, mukavia tämmöiset teemapäivät.
kun Superheroes, ansiokkaana EP:nä (yksi albumiraita, 3 hyvää originaalia & yhtä hyvä Magnum-cover!) aikanaan ilmestyi, tämä biisi oli vain huolestuttava askel Edguyn rokimpaan suuntaan, joka toki oli jo edellisellä singlellä (King Of Fools) selviö. No, nyt soidessa sitä haaveilee että jospa tällaisen kertsin omaavia ralleja olisikin Sammetilla edelleen myös Edguylle heittää. Mutta taitaa uusi Avantasia vetää taas paraikaa parhaat kalat verkosta.
Dismember - The God That Never Was albumi soitossa. Dämn good DM! Paras Death Metal bändi kiistatta (itselleni). Yhtään huonoa levyä ei löydy. Massive Killing Capacity aikoinaan ihmetytti, mutta kyllä sekin toimii hyvin. Mr. Kärki on ehdotontta kärkikaartia näissä hommissa
tykästyin tähän Sad Wings Of Destinyn henkiseen avausbiisiin vasta Halfordin 2001 Live Insurrectionilla, kun hitaampikin huomasi laulumelodian.
Tismalleen sama homma tässä osoitteessa. Tuon jälkeen tuli SWoD:aan tutustuttua paremmin + mainittu Halford-live on IMO ehkä toimivuudessaan jäätävimpiä heavykeikkataltiointeja evö. Sillä niin Resurrectionin rallit ja etenkin vanhemmat Priest-styget rullaavat ehkä orgaanisemmin kuin koskaan. Bändi soittaa helevetin hyvin (en tiedä, onko livelle tehty jälkeenpäin paikkoja tai fiksauksia, eikä kiinnosta vaikka olisi), nahka-Rob laulaa vatun hyvin + tämän jäljiltä rumpali Bobby Jarzombek sai meikän kirjoissa jotakuinkin jumalan statuksen.
pöh, The 7th Of Never ei ainakaan tällä eka biisillään miellytä tuotannollaan yhtä paljon kuin albumimuotoinen ensitutustumiseni Ruler Of The Wasteland.
Leather Leone on kyllä edelleen mahtavaa ääntä tuottava vokalisti, todella siistiä kun tätä ei naiseksi erota, eikä mimmi kuitenkaan vedä mitään monotonisen tylsää Arch Enemy-örinää.
edit: It's Too Late For Yesterday -kyllähän tämä tästä!
np: Armored Saint - Last Train Home
Queensryche -topikissa näin että tämä Symbol of Salvation sai kehuja ja siitä innostuneena päätin vihdoin alkaa tutustua kunnolla bändiin. Nyt siis täytetään tämäkin sivistyksen aukko prkl! John Bush on toki erittäin tuttu laulaja itselleni jo Anthraxin kautta ja pidän etenkin hänen aikakauden Anthrax-lätyistä (Sound of White Noise etunenässä). Jo Bushin timanttisen lauluäänen takia näihin Saintinkin levyihin on varmasti helppo uppoutua, here we go!
^ et ainakaan pohjalta aloita, tuon parempaa kun ei AS:illa ole. Mutta hiton hyvä albumi onkin kyseessä, ite en löydä mitään heikkoa Symbolilta. Eka, March Of The Saint vaikka seuraavaksi niin hyvin menee. Kaikki ovat kuuntelun arvoisia kyllä.
heraklos wrote:Onkos sinulla hallussa Chastainin For Those Who Dare? Itse pidän siitä levystä eniten Chastainin kyseessä ollessa.
Eipä ole, pitää tsekata! Tuo T7ON ei kuitenkaan edeltäjälleen pärjännyt, niin katsotaan josko tuo mainitsemasi olisi parempi sitten.
edit: HMP - Lohikäärmeen Laulu
Kuukauden päästä olevaa Kjni-keikkaa odotellessa. Tämä oli vanhastaan Eripuran heikoin lenkki, mutta onhan tämä siltikin aivan hiton hyvä biisi! Dilemma?
Last edited by Jussi on Mon Feb 25, 2013 6:34 pm, edited 1 time in total.
Metallican liveveto vuodelta 86. Voi pyhä perkele että voikin olla tiukka esitys! James kuulostaa totaaliselta raivopäältä ja Larsin soitto on tarkkaa ihan rumpujen soitoksikin, ja ihan saatanan munakasta! - jopa siinä määrin että esitys kuulostaa hiukan oudolta... Nyt voisi tietty päivitellä että mitä helvettiä tapahtui ja miksei enää nykyään... mutta ei nyt viitsi, kun on Metallicaa parhaimmillaan seurattavana.
Sir Juzzi wrote:Metallican liveveto vuodelta 86. Voi pyhä perkele että voikin olla tiukka esitys! James kuulostaa totaaliselta raivopäältä ja Larsin soitto on tarkkaa ihan rumpujen soitoksikin, ja ihan saatanan munakasta! - jopa siinä määrin että esitys kuulostaa hiukan oudolta... Nyt voisi tietty päivitellä että mitä helvettiä tapahtui ja miksei enää nykyään... mutta ei nyt viitsi, kun on Metallicaa parhaimmillaan seurattavana.
Rock Am Ring 2012 keikkaan kun vertaa niin voi pyhä Sylvi! Nykyään soitto takkuaa ja virheitä niin maan penteleesti. James määkii kuin lammas nykyään. Silti kyllä Metallica keikan päissään tsekkaa aina mielellään, vaikka nyt olisikin suht kuraa.
The Devin Townsend Project: Where we belong - Save our now - Kingdom
Muilta osin lähinnä ok-tasoisen Epicloudin ydinkolmikko on kyllä peijooni vie empiirisesti todettuna tarttuvin ja niskoja ravisuttavin varttitunti musiikkia i-k-i-n-ä. Ainutlaatuinen trippi ja jatkumo herkistelystä poppisteluun ja edelleen astetta väkevämpään lanaukseen.
Jos huhu kaiuttimilla varustettujen ruumisarkkujen markkinoilla olemisesta pitää paikkansa, niin minulle saa lähtöhetkellä mieluusti iskeä tämän trion loputtomalla toistolla soimaan ajasta ikuisuuteen.
Olenko muuten kenties ainoana kokenut sellaisen mielleyhtymän, että tuo Where we belong on tunnelmiltaan aivan suvereenia October Rustia? Lähestulkoon voi kuulla Steelen baritonin laulumelodiaa henkäilemään...
), on ollut aina päällimmäinen ajatus levystä.
