Stratovarius ja johdannaiset

Raskaamman musiikin keskustelut
Post Reply
Spunkmeyer
Posts: 1436
Joined: Mon Nov 17, 2003 7:59 pm
Location: Helsinki

Re: TIMO TOLKKI & TIMO KOTIPELTO

Post by Spunkmeyer »

Joskius tapahtumat kulkevat jännästi. Kuuntelin kaksi ensimmäistä Angraa, enkä pitänyt niitä juuri minään. Musiikki on pirun rentoa poweriksi ja Andren laulukaan ei oikein kuulostanut miltään.
Tämän jälkeen In Paradisum kuulostaa jo paljon paremmalta, myös Andren lauluääni :D Kai se oli vaan lauluun tottumisesta kiinni. En enää edes tajua mitä aiemmin valitin, tämähän on todella pätevä levy. Tällä hetkellä sanoisin että nimikkobiisi on heikoin lenkki. Saundimaailmassa on myös jotain outoa, vähän kuin Visions (kuten itse biisit) mutta jotenkin heikompi. En tiedä, koko ajan paranee kuitenkin.

Pitänee kuulostella noita Angroja joskus lisää. Yhdellä kuuntelulla ei jäänyt mitään mieleen.

Odottaakohan bändi että Ulin käsi paranee ennen kuin julkistavat keikkoja? Nyt kun levy käy tutuksi, näitä biisejä voi jo laulaa mukana.
Sabbathman
Posts: 5639
Joined: Thu Dec 03, 2009 2:40 am
Location: Seinäjoki

Re: TIMO TOLKKI & TIMO KOTIPELTO

Post by Sabbathman »

http://music.aol.com/new-releases-full-cds#/14

Pätevänoloinen levy, parasta Tolkkia sitten Infiniten ja Elements I-II. Yllätyin kyllä positiivisesti! Vihdoinkin Tolkilta kunnon levy! Kitarasoundeissakin on jonkinlaista uutta purevuutta. Tolkki on ollut itselleni yksi parhaista ja tärkeimmistä muusikoista, tällä levyllä mies palaa jälleen erittäin vahvaan uraan. Ammattilaisten tiimi kasattu ympärille, levystä huokuu hyvä fiilis kauttaaltaan. Kunnon asiallista powermetallointia, kyllähän toimii todella hyvin. Tuttuja elementtejä nopeista kaahauksista massiivisuuteen, mutta sopivasti uusiakin jippoja mukana. On kyllä saatu aikaan hyviä biisejä. Äänituotannonkin puolella on onnistuttu erittäin vahvasti. Andre Matos ei ole kovin tuttu laulaja, aiemmin olen kuullut vain Luca Turillin kanssa Demonheartilla - persoonallinen ja tähän projektiin hyvin istuva ääni. Hiljattain olen kuunnellut paljon Helloweenia, kyllä vaan tässäkin Uli Kusch erottuu edukseen. Komeat bassot saatu levylle myöskin! Tolkki osaa sävellellä mukavasti ilmavuutta biiseihin, on tilaa ja avaruutta. Monipuolista biisimateriaalia, se on tällä levyllä kaikkein parasta. Tämä on hyvin iskevä Stratovarius-levy jota ei tehty Elements II:n jälkeen.

Ostoon menee, sen verran vakuutti jo ensikuuntelu. TOLKKI IS BACK!!! :evilmosh:
waakuna

Re: TIMO TOLKKI & TIMO KOTIPELTO

Post by waakuna »

Eikös Turillin sooloilla laula Olaf Hayer :tut:
waakuna

Re: TIMO TOLKKI & TIMO KOTIPELTO

Post by waakuna »

Hiljattain olen kuunnellut paljon Helloweenia, kyllä vaan tässäkin Uli Kusch erottuu edukseen
Kuulostaa mun mielestä ihan Jörgiltä.
WildFire
Imperiumi Crew
Posts: 980
Joined: Thu Nov 03, 2005 7:40 am
Location: Ylöjärvi

Re: TIMO TOLKKI & TIMO KOTIPELTO

Post by WildFire »

waakuna wrote:Eikös Turillin sooloilla laula Olaf Hayer :tut:
Laulaa, mutta myös Andre Matos laulaa yhdellä biisillä, johon Sabbathman viestissään todennäköisesti viittasikin.
Sacrilegium

Re: TIMO TOLKKI & TIMO KOTIPELTO

Post by Sacrilegium »

Sabbathman wrote:http://music.aol.com/new-releases-full-cds#/14
Tolkki osaa sävellellä mukavasti ilmavuutta biiseihin, on tilaa ja avaruutta. Monipuolista biisimateriaalia, se on tällä levyllä kaikkein parasta. Tämä on hyvin iskevä Stratovarius-levy jota ei tehty Elements II:n jälkeen.

Ostoon menee, sen verran vakuutti jo ensikuuntelu. TOLKKI IS BACK!!! :evilmosh:
Todellakin, vähän ihmetyttää tuo levyn saama palaute. Minusta ainakin hienoja biisejä, ok soundit ja ehtaa Tolkin (hyvää) käsialaa tuo.
Jussi
Posts: 10669
Joined: Wed Aug 28, 2002 5:10 pm
Location: Oulu (Rollo)

Re: TIMO TOLKKI & TIMO KOTIPELTO

Post by Jussi »

Spunkmeyer wrote:Joskius tapahtumat kulkevat jännästi. Kuuntelin kaksi ensimmäistä Angraa, enkä pitänyt niitä juuri minään. Musiikki on pirun rentoa poweriksi ja Andren laulukaan ei oikein kuulostanut miltään.
Pitänee kuulostella noita Angroja joskus lisää. Yhdellä kuuntelulla ei jäänyt mitään mieleen.
Tsekkaa Andrén ajan viimeinen, Fireworks. Oma suosikkini, mutta voisin kuvitella sen toimivan. Vähemmän etnoa & enemmän positiivista munattomuutta!
waakuna wrote:
Hiljattain olen kuunnellut paljon Helloweenia, kyllä vaan tässäkin Uli Kusch erottuu edukseen
Kuulostaa mun mielestä ihan Jörgiltä.
Jeps, tätä miekin olen ihmetellyt: miten Kuschin soitosta on saatu kaikki persoona pois. Pakotettu menemään biisien (Tolkin) mukaan, vai onko tässä jokin hämäryys, nimittäin Mirka Rantasen läsnäoloa ekalla RR:llahan kyseenalaisti vissiin Jörg itsekin kun 'hänen maksamiaan demo-rumpuraitoja käytettiin hyväksi' -tosin koko loppustratohan tuosta älähteli Timolle.
Mutta jos Uli kuulosti itseltään, kaikkine temppuineen jopa Masterplanin nro kakkosen ohjelmoiduilla rummuilla, mikäli mahdollista. Sitten taas Helloween-aikojen innovatiiviseen tätä IP:n yks-kaks -nakutusta jos yhdistää niin on päässä vikaa.
WildFire wrote:
waakuna wrote:Eikös Turillin sooloilla laula Olaf Hayer :tut:
Laulaa, mutta myös Andre Matos laulaa yhdellä biisillä, johon Sabbathman viestissään todennäköisesti viittasikin.
Elikkäs vähän kuin singlebonuksena; nimenomaisella Demonheart EP:llä (2002) oman versionsa tuosta hitistä. IMO aina paremman, vaikka Hayer kova ukko onkin enkä olisi halunnutkaan että Matos koko Prophet Of The Last Eclipsen (jota tuo eepee siis edelsi) olisi laulanut.
Sabbathman
Posts: 5639
Joined: Thu Dec 03, 2009 2:40 am
Location: Seinäjoki

Re: TIMO TOLKKI & TIMO KOTIPELTO

Post by Sabbathman »

WildFire wrote:
waakuna wrote:Eikös Turillin sooloilla laula Olaf Hayer :tut:
Laulaa, mutta myös Andre Matos laulaa yhdellä biisillä, johon Sabbathman viestissään todennäköisesti viittasikin.
Joo sillä Prophet...levyn Demonheart-bonusbiisillä. Ei mikään laulaja-jumala mutta ei siinäkään hassummin laula. OK laulaja ja sopii hyvin tähän Symfonia-projektiin.
Sacrilegium

Re: TIMO TOLKKI & TIMO KOTIPELTO

Post by Sacrilegium »

Sabbathman wrote:
WildFire wrote:
waakuna wrote:Eikös Turillin sooloilla laula Olaf Hayer :tut:
Laulaa, mutta myös Andre Matos laulaa yhdellä biisillä, johon Sabbathman viestissään todennäköisesti viittasikin.
Joo sillä Prophet...levyn Demonheart-bonusbiisillä. Ei mikään laulaja-jumala mutta ei siinäkään hassummin laula. OK laulaja ja sopii hyvin tähän Symfonia-projektiin.
Niinpä. Ei ainakaan omaan korvaan kuulosta ollenkaan hassumalta. Demonheart bonusbiisi on ihan ok.
northride
Posts: 49
Joined: Sun Dec 28, 2008 7:52 pm

Re: TIMO TOLKKI & TIMO KOTIPELTO

Post by northride »

Joo, Santiago on levyn parhaita biisejä, mutta riffi on kyllä aika pitkälti Save Us:sta pöllitty. Lisäksi tulee hieman mieleen Kill the King tai jopa Ace of Spades.
Nuclear Holocaust
Posts: 2770
Joined: Wed Dec 31, 2003 8:44 pm
Location: Kotka
Contact:

Re: TIMO TOLKKI & TIMO KOTIPELTO

Post by Nuclear Holocaust »

Pakkohan tätä on jotenkin kommentoida kun levy on yllättänyt ja mykistänyt allekirjoittaneen täysin.

Viime aikoina en ole Power Metallia niin paljon kuunnellut, mutta tämä levy palauttaa uskon genren elinvoimaisuuteen.

Hienoa kuulla Tolkin sävellyskynän olevan taas näin terävä.

Täällä onkin jo väläytelty sitä, että tämä on luonteva jatkumo "Stratovariuksen diskografiassa" Elementsien jälkeen. Myös itse koen asian samalla tavalla ja näen asiassa historiallisia yhteneväisyyksiä siinä, että Gamma Rayn -Land of the free on jatkoa Helloweenin Keepereille. Eli maestro jatkaa toisaalla siitä mihin emobändi jäi ennen eksymistä ladulta.

Paljonhan täältä löytyy tuttua ja kierrätystä, mutta entä sitten? Nämähän ovat juuri Tolkin tavaramerkkejä ja esittelevät hänen sävellystaitonsa parhaimpia ja nautittavimpia puolia. Noistahan tämän Tolkin tekeleeksi juuri tunnistaa.

Santiago on kyllä sanattomaksi vetävä veisu...
Balm
Posts: 1201
Joined: Thu Aug 22, 2002 7:33 pm
Location: Helsinki/Kajaani
Contact:

Re: TIMO TOLKKI & TIMO KOTIPELTO

Post by Balm »

Nuclear Holocaust wrote:... että Gamma Rayn -Land of the free on jatkoa Helloweenin Keepereille. Eli maestro jatkaa toisaalla siitä mihin emobändi jäi ennen eksymistä ladulta.
:facepalm:

Tämä on jotenkin aina niin parhautta kun joku päättää, että se oma idoli oli se "maestro", vailla tietämystä siitä, kuinka asiat ovat todellisuudessa menneet. Kyllähän sitä voi aina jatko-osio nimitellä mille tahansa levylle toiselta bändiltä, jos musiikillisesti niiq korvaa miellyttää.
Toxic Enema
Posts: 434
Joined: Wed May 18, 2005 4:58 pm

Re: TIMO TOLKKI & TIMO KOTIPELTO

Post by Toxic Enema »

Helloween-fundamentlisti voi verrata Heading For Tomorrowia ja Pink Bubbles Go Apea ja verrata sitten Keepereihin, kumpi on lähempänä samaa musiikkillista linjaa. Okei, Helloween jatkoi samaa linjaa kun taas Hansen meni bändeineen kokeilevampaan suuntaan. Näinhän se tietenkin kääntyy.
Sabbathman
Posts: 5639
Joined: Thu Dec 03, 2009 2:40 am
Location: Seinäjoki

Re: TIMO TOLKKI & TIMO KOTIPELTO

Post by Sabbathman »

Tästä oli jo joskus aiemmin puhetta...nyt asia etenee taas...

Mielenkiintoiselta vaikuttaa, Tolkin nykyisen sävellyskynän perusteella voi tulla kova levy taas.

STRATOVARIUS' 'Dreamspace'-Era Lineup To Release New Album In January - Apr. 25, 2011

http://www.roadrunnerrecords.com/blabbe ... mID=157223

Former STRATOVARIUS leader and current SYMFONIA guitarist Timo Tolkki has teamed up with fellow ex-STRATOVARIUS members Tuomo Lassila (drums), Anti Ikonen (keyboards) and Jari Kainulainen (former member of EVERGREY) to record a new studio album. The CD, which will be released in January 2012, will celebrate STRATOVARIUS' 30-year anniversary and will feature the same lineup as the one that recorded STRATOVARIUS' "Dreamspace" LP, originally released in 1994.

For legal reasons, the band's original name — PROJECT STRATO — had to be scrapped. More than 20 songs have been written for the project, including "Return To Dreamspace", "Digital Jesus", "Santiago", "Chevaliers De Sangreal", "Full Circle" and "Farewell No. 2".

"Return To Dreamspace" will see Timo Tolkki handling the vocals again and the fans of the "Twilight Time"/"Dreamspace" era will surely not be disappointed.

Regarding the musical direction of the CD, Tolkki previously said, "It has been [17] years from [STRATOVARIUS' 'Dreamspace'] album, so it will be interesting, for sure... It's not a 'remake,' but a brand new album. A closure for [what] I consider to be the end of STRATOVARIUS. It completes the cycle and returns to the beginning."
Germaniac
Posts: 638
Joined: Thu Aug 22, 2002 8:20 pm
Location: Tyranki
Contact:

Re: TIMO TOLKKI & TIMO KOTIPELTO

Post by Germaniac »

Toihan kuulostaa ainakin teoriassa mielenkiintoiselta, mun mielestä kun Dreamspace on ehdottomasti parasta STRATOVARIUSta. Halusin vähän jopa tykätä tuosta SYMFONIA levystä koska sympatisoin Tolkkia, mutta ei toi nyt ihan mun juttu kyllä ollutkaan, kuten ei ole myöhempi Stratokaan ja aika samoilla linjoillahan tossa mennään. Jotain hyviä juttuja seassa mutta kokonaisuudessaan ei iske meikälle, ihan taidolla (mutta tunteella?) kuitenkin tehtyä.
Toxic Enema
Posts: 434
Joined: Wed May 18, 2005 4:58 pm

Re: TIMO TOLKKI & TIMO KOTIPELTO

Post by Toxic Enema »

Monettakohan kertaa tätä fuulaa meille syötetään. Kannattaisikohan Tolkin pitää pientä levytystaukoa ja säästää parhaat ideat yhdelle levylle. Levy edes joka toinen vuosi. Nyt tulee alle vuoden sykleissä, joten seassa on paljon myös filleriä. Ei tainnut Symfonian keikkamyynti lähteä käyntiin, niin piti taas yrittää hankkia julkisuutta Project Stratolla. Ei taida toimia sekään.
Balm
Posts: 1201
Joined: Thu Aug 22, 2002 7:33 pm
Location: Helsinki/Kajaani
Contact:

Re: TIMO TOLKKI & TIMO KOTIPELTO

Post by Balm »

Toxic Enema wrote:Helloween-fundamentlisti voi verrata Heading For Tomorrowia ja Pink Bubbles Go Apea ja verrata sitten Keepereihin, kumpi on lähempänä samaa musiikkillista linjaa. Okei, Helloween jatkoi samaa linjaa kun taas Hansen meni bändeineen kokeilevampaan suuntaan. Näinhän se tietenkin kääntyy.
No terve sullekin taas! :)

Mitenkäs nuo HFTM ja PBGA nyt liittyikään tuohon Land Of The Freehen, joka tuli melkein samaan aikaan kuin Master Of The Rings*. Nyt ei enää tarvinne kauaa miettiä kumpi näistä kahdesta on Helloween-levy?

* Hansenhan pölli pätkän Sole Survoria uusimmalle GR-lätylle, eli onko se Gamma Rayn To The Metal sitten Master Of The Rings Part II, öh?
Nuclear Holocaust
Posts: 2770
Joined: Wed Dec 31, 2003 8:44 pm
Location: Kotka
Contact:

Re: TIMO TOLKKI & TIMO KOTIPELTO

Post by Nuclear Holocaust »

Balm wrote:
Nuclear Holocaust wrote:... että Gamma Rayn -Land of the free on jatkoa Helloweenin Keepereille. Eli maestro jatkaa toisaalla siitä mihin emobändi jäi ennen eksymistä ladulta.
:facepalm:

Tämä on jotenkin aina niin parhautta kun joku päättää, että se oma idoli oli se "maestro", vailla tietämystä siitä, kuinka asiat ovat todellisuudessa menneet. Kyllähän sitä voi aina jatko-osio nimitellä mille tahansa levylle toiselta bändiltä, jos musiikillisesti niiq korvaa miellyttää.
Myönnetään että eihän se nyt tietenkään näin suoraviivaisesti mene ja näkemyksessäni oli melko voimakas ripaus mutua.

Mutta sitäkään ei voida kiistää, että jos orkesterin sävellystyöhön osallistunut jäsen jatkaa toisaalla niin kyllä hän väkisinkin vie osan bändin musiikillista elementeistä mukanaan. Ja vaikka alkuun yrittäisikin toisenlaista lähestymistapaa asioihin, niin ne vanhat jutut nousevat kuitenkin pintaan jossain vaiheessa.

Ja luonnollisesti taas alkuperäisen orkesterin musiikista katoaa jotakin olennaista ja tunnistettavaa. Lisäksi jos muut jäsenet eivät ole päässeet aiemmin toteuttamaan omia ideoitaan ja niitä sitten lisätään, niin totta kai siinä yleisilmeessä jotakin tapahtuu.
Balm
Posts: 1201
Joined: Thu Aug 22, 2002 7:33 pm
Location: Helsinki/Kajaani
Contact:

Re: TIMO TOLKKI & TIMO KOTIPELTO

Post by Balm »

Nuclear Holocaust wrote:Mutta sitäkään ei voida kiistää, että jos orkesterin sävellystyöhön osallistunut jäsen jatkaa toisaalla niin kyllä hän väkisinkin vie osan bändin musiikillista elementeistä mukanaan. Ja vaikka alkuun yrittäisikin toisenlaista lähestymistapaa asioihin, niin ne vanhat jutut nousevat kuitenkin pintaan jossain vaiheessa.
Tottahan tuokin on, mutta en itse näe sitä Helloweenin tapauksessa ongelmallisena, syystä siitä että bändissä on eräs Weikath, joka on aikalailla määritellyt/luotsannut bändin tyyliä kautta aikain ja kaikki varmaan huomasivat sen yhden vaiheen, jolloin Weikin vaikutus bändissä (jostain kumman syystä) jäi vajavaiseksi. Toinen on sitten eräs Grosskopf, joka tekee bassottelusta suoranaista taidetta - mikä selkeästi erottaa Helloweenin melkein mistä tahansa bändistä.
Nuclear Holocaust wrote:Ja luonnollisesti taas alkuperäisen orkesterin musiikista katoaa jotakin olennaista ja tunnistettavaa. Lisäksi jos muut jäsenet eivät ole päässeet aiemmin toteuttamaan omia ideoitaan ja niitä sitten lisätään, niin totta kai siinä yleisilmeessä jotakin tapahtuu.
Stratovariuksen tapauksessa olen sitä mieltä, että tämä uusi Elysium jotenkin luontevasti jatkaa Stratovariuksen kehityskaarta, siinä missä bändi enemmän tai vähemmän junnaisi paikallaan, jos Tolkki olisi yhä remmissä. Niin paljon kuin Symfonia Stratolta kuulostaakin, musiikki on mielestäni sinänsä taantunuttta, ettei se tuo yhtään mitään lisää siihen, mitä Tolkki teki jo 10 vuotta sitten. Stratovarius taas onnistuu kuulostamaan Stratovariukselta tuoden silti tuorettakin ilmaisua mukaan. Se mikä itselleni on musiikinteossa tärkeintä, on että bändi kehittyy alati ja tuo aina jotain uutta mukaan.
Spunkmeyer
Posts: 1436
Joined: Mon Nov 17, 2003 7:59 pm
Location: Helsinki

Re: TIMO TOLKKI & TIMO KOTIPELTO

Post by Spunkmeyer »

Toxic Enema wrote:Ei tainnut Symfonian keikkamyynti lähteä käyntiin, niin piti taas yrittää hankkia julkisuutta Project Stratolla.
Tai sitten Ulin käsi on edelleen kipeä?
Toxic Enema wrote:Ei taida toimia sekään.
Höpsis! Nyt kun ehdin todeta että In Paradisum ei ole kova levy niin tajusin että se onkin kova levy. Tolkki ei pettänyt taaskaan. Mulle kelpaa tämä tahti!
Koskenkorvasieni
Posts: 1134
Joined: Fri Aug 23, 2002 4:56 am
Location: Pohjois-Espoo

Re: TIMO TOLKKI & TIMO KOTIPELTO

Post by Koskenkorvasieni »

Toxic Enema wrote:Ei tainnut Symfonian keikkamyynti lähteä käyntiin, niin piti taas yrittää hankkia julkisuutta Project Stratolla.
Timo Tolkki Symfonian foorumilla 14.4.2011 wrote:We have been doing 200 interviews and the tour is being worked on. Still so far the only confirmed show is Sonisphere France on 8.7.
Just heard that "In Paradisum" entered Finnish TOP 50 album charts with the position #9 which is very good result for us without much press here.

We will notify you as soon as we have something concrete about the tour etc.

-T
Eli kiertue on työn alla, Symfoniaa ei ole kuopattu.
Spunkmeyer wrote:Tai sitten Ulin käsi on edelleen kipeä?
Timo Tokki Symfonian foorumilla 29.3.2011 wrote:Uli is basically fine. He is waiting for a possible surgery to a very rare nerve damage in his left hand. We all are backing him up in this and will not leave him alone.
Balm wrote:Stratovariuksen tapauksessa olen sitä mieltä, että tämä uusi Elysium jotenkin luontevasti jatkaa Stratovariuksen kehityskaarta, siinä missä bändi enemmän tai vähemmän junnaisi paikallaan, jos Tolkki olisi yhä remmissä. Niin paljon kuin Symfonia Stratolta kuulostaakin, musiikki on mielestäni sinänsä taantunuttta, ettei se tuo yhtään mitään lisää siihen, mitä Tolkki teki jo 10 vuotta sitten. Stratovarius taas onnistuu kuulostamaan Stratovariukselta tuoden silti tuorettakin ilmaisua mukaan. Se mikä itselleni on musiikinteossa tärkeintä, on että bändi kehittyy alati ja tuo aina jotain uutta mukaan.
Olen tästä siinä mielessä samaa mieltä, että minusta Stratovarius on kehittynyt musiikillisesti enemmän viimeisen parin vuoden aikana, mitä Tolkin kanssa niitä edeltäneisiin viiteen vuoteen. Stratovariuksen ja Tolkin luova kausi jatkui kyllä nousujohteisena aina Elements-levyihin asti. Vuoden 2005 erikseen nimeämätön levy taas yritti uudistaa Stratovariuksen saundia, mutta se ei menestynyt odotetulla tavalla ja Tolkki itsekin on sanonut myöhemmin, ettei pidä levystä.

Lievästä taantumisesta huolimatta musta Tolkki on omalla mukavuusalueellaan juuri Stratojen kultakauden tyyppisen powermetallin kanssa ja musta on ihan mukavaa nyt, kun Strato jatkaa omalla ja Tolkki Symfonioineen omalla tahollaan niin tässä saa vähän niinkuin tupla-annoksen suomalaista poweria. :evilmosh: :beer: :D
Toxic Enema
Posts: 434
Joined: Wed May 18, 2005 4:58 pm

Re: TIMO TOLKKI & TIMO KOTIPELTO

Post by Toxic Enema »

Tuohan nyt on tietenkin hyvä uutinen, mikäli Symphonian kiertuesuunnitelmat etenee. Balmille: myönnän tietenkin pienen anakronismin mutta nuclear holocaust kuitenkin viittasi Helloweenin eksymisellä ladulta arvatenkin Pink Bubblesiin ja ennen kaikkea Chameleoniin. Land Of The Free oli Hanseninkin osalta tietynlainen paluu eeppisemmän hevin pariin. Itseänikin ärsyttää toisinaan Hansenin suorat lainaukset muiden biiseistä mutta ei seikka kuitenkaan vie pois sitä, etteikö häntä maestroksi voisi tituleerata.
Balm
Posts: 1201
Joined: Thu Aug 22, 2002 7:33 pm
Location: Helsinki/Kajaani
Contact:

Re: TIMO TOLKKI & TIMO KOTIPELTO

Post by Balm »

Toxic Enema wrote:Itseänikin ärsyttää toisinaan Hansenin suorat lainaukset muiden biiseistä mutta ei seikka kuitenkaan vie pois sitä, etteikö häntä maestroksi voisi tituleerata.
Tottakai voi tituuleerata maestroksi ja maestrohan herra onkin, ja olen ylpeä siitä että mies vierailee levyllämmekin. :D Hainkin sanomisillani lähinnä takaa sitä, että sillä mitä Hansen tekee Gamma Rayssä ei ole paljoakaan tekemistä Helloweenin kanssa. Siksi pidän outoina vertailua bändien kesken.
Koskenkorvasieni
Posts: 1134
Joined: Fri Aug 23, 2002 4:56 am
Location: Pohjois-Espoo

Re: TIMO TOLKKI & TIMO KOTIPELTO

Post by Koskenkorvasieni »

Timo Tokki facebookissa wrote:Just to make it clear to everyone since there is some speculation. My projects have nothing to do with the existence of SYMFONIA, which is the priority for me an Andre.
I am doing another Classical Variations album and one project with the old Stratoguys. These will be coordinated around SYMFONIAS activities.
+Timo
Koskenkorvasieni
Posts: 1134
Joined: Fri Aug 23, 2002 4:56 am
Location: Pohjois-Espoo

Re: TIMO TOLKKI & TIMO KOTIPELTO

Post by Koskenkorvasieni »

Mielenkiintoinen keskustelun pätkä Symfonian foorumilta, koskien Kotipellon ja Andren lauluääniä.
CrazyGoat wrote:hi, i'm singer and i want ask someting. Timo Kotipelto has trouble with high notes live, so stratovarius tone down the songs. Symfonia songs to made especially for andre matos or end up down the songs too?
I understand that the powermetal kill singers. understandably can withstand a short time and lower tones, falsetto that is not natural (I sing metal too)
Sorry, I'm spanish and i dont spead good english. thanks
Timo Tolkki wrote:Timo's case has always been psychosmomatic. Andre's central nerous vegetative system is balanced so he doesnt have irrational misplaced anger in there.
When we composed the songs for Im Paradisum, it is the first time in my career when I vocalist doesnt come to me to whine about the key. Andre's range is more than 4 octaves and for a Tenor, that is very broad.
Silky pleasant voice and ata times also rough, even up there above c3 like in Paradisum.
Sinänsä ymmärrän kyllä Tolkin kannan, jos hän tiesi Kotipellon todelliset kyvyt, mutta siinäkin on kyllä pointti, että jos vokalisti joutuu työskentelemään ääniskaalansa äärirajoilla illasta toiseen, niin ei se varmaan pitkässä juoksussa terveellistäkään ole. Ja mitä tuohon alemmasta vireestä soittamiseen tulee, sitähän ne rupesivat tekemään vasta tämän vuoden puolella Kotipellon sairastuttua siihen vatsapöpöön ja oksennettua äänensä paskaksi. Tosin tuoreiden youtube-klippien perusteella ääni vaikuttaa palautuneen aika hyvin, biisit tosin soitetaan edelleen puoli pykälää alempaa..
Post Reply