Stratovarius ja johdannaiset

[mape]

Symfonia-arviota tulilla.

[Glaurung]

Arvion innoittamana kuuntelin, ja voi kdistus kun rokkaa Fields of Avalon oli niin kova, että piti kuunnella neljä kertaa putkeen.

[Spunkmeyer]

Meikä ei wareta ihan siitä odotuksen innosta että ylihuomenna posti tuo kauan odotetun levyn

[Nalle Österman]

Symfonia-arviota tulilla.

Hyvä arvostelu. Olen itsekin levyä useasti kuunnelleena samaa mieltä siitä, että TIMO IS BACK!

[everon]

Revolution Renaissancen levyt ovat todella loistavia, erityisesti viimeisin, joten mistään paluusta ei voida millään tavalla edes puhua. Viimeisin Trinity on jopa tätä uutta parempi IMO (tai ehkä sen tyyli sopii allekirjoittaneelle paremmin). Ja ei tosiaan tässä Symfoniassakaan mitään vikaa ole.

Koska Timo olisi mitään huonoa tehnytkään? No ehkä se yksi Straton nimellä kulkeva Straton levy.

[Judez]

Kyllä on mainio levy tämä In Paradisium, nyt sen voi jo sanoa. On muuten Santiagon alkupuolella vivahteita Rainbow:n Kill The Kingin riffistä (Straton coveriversiossa 0:25 -> 0:36 jne). Ja mietin ensin että mitäForevermoren kertsin melodia muistuttaa, niin sehän on Anthem of the Worldin loppuosa (07:03 -> ).

Mutta enough bullshit. Nopeita ja hyviä poweribiisejä löytyy, balladeja ja jotain siltä väliltäkin. Eli kyllä paketti tässä on kasassa, mitään pistearviota en pysty laittamaan vielä, mutta yleistunnelman pohjalta tykkään tästä levystä ja onhan se hienoa kun kuunnellessa ei mitään biisiä tarvitse skipata. Timppa & boys teki sen taas.

[Davy Jones]

Kuulostaako Matos kenenkään muun mielestä (ainakin) Santiagossa ja Forevermoressa aivan Tobias Sammetilta?

edit. Huh, onpas tosiaan Matosin ääni muuttunut käheämmäksi sitten Metal Operoiden. Vanhaa Angraa nyt ei juurikaan tule edes kuunneltua.

[Skebaholikko]

Tänään tuoreessa Radio Korroosiossa haastisvuorossa ihte Timo Tolkki kertoilemassa kuulumisia Symfonian alkutaipaleesta tulivuorenpurkauksiin ja vaikka mistä siltä väliltä. Näin klo 18-20 Oi fm:llä!

Audion lähteet:
Pohjois-Karjalassa taajuudella 101,5 megahertsiä (kaapelitalouksissa 95,2)
ja netissä kautta maapallon:
Verkkoselaimeen: http://www.oifm.fi/kuuntele
Stream soittimeen: http://media.streaming.fi:8000/oifm.m3u

[clairvoyant]

Matoshan tässä heikoimmalta lenkiltä kuulostaa. Hassua sinänsä, Angrassa äijän suoritukset eivät ole koskaan häirinneet. No ehkä tähänkin tottuu, hieman sieluttoman tuntuista suorittamista monin paikoin vain.

[Glaurung]

Matoshan tässä heikoimmalta lenkiltä kuulostaa. Hassua sinänsä, Angrassa äijän suoritukset eivät ole koskaan häirinneet. No ehkä tähänkin tottuu, hieman sieluttoman tuntuista suorittamista monin paikoin vain.

Äh, se on vaan se Tolkki kun varastaa shown ja saa muut näyttämään huonommilta

[Streamer]

Kyllähän tää aika kovalta levyltä vaikuttaa. Sinänsä mukava, että vaikka ns. tuttua Tolkkia moninpaikoin onkin niin ei tästä tule sellasta fiilistä, että muuten kuin strato mutta eri laulaja, vaan on tässä jotain muutakin erilaista, ja Matoksen laulu sopii biiseihin pirun hyvin.

[Spunkmeyer]

En oikein tiedä mitä ajatella. Hajanaisia kommentteja:

Levy on kyllä hyvä ja biisit hyviä, loistavia melodioita ja kertsejä joka biisissä. Mutta jotenkin tämä tökkii, tuntuu jotenkin tylsältä. Sanoisin että vähän samanlaiselta kuin Infinite, joka on kyllä hyvä levy mutta siinä on jotenkin muovinen fiilis. Ei ollut ihan samalaista tunnetta kuin kahdella edellisellä RR:llä, että jumalauta, näähän on parasta koskaan. Pakollinen pitkä biisikin on nyt jotenkin semmonen nojaa-tapaus, vaikka tässäkin on helvetin hienoja juttuja mukana. Ja levy kuitenkin paranee joka kuuntelulla.
Yks minkä kanssa mulla on paljon totuttelemista on Andren lauluääni. Onko se aina kuulostanut suurin piirtein tältä?
Rhapsody in Blackin päämelodiasta tulee kummasti mieleen I Was Made for Loving You

[Zarok]

Yks minkä kanssa mulla on paljon totuttelemista on Andren lauluääni. Onko se aina kuulostanut suurin piirtein tältä?

En tiedä, mutta tämä kyllä itsellekin on se suurin kynnyskysymys, kuten myös avopuolisolle, joka on Stratovarius-fanityttö. Biisit sinänsä kyllä toimii, muutamat sopisi ihan suoraan heittämällä esim. 90-luvun stratolevyille, mikä omissa kirjoissa ainakin on vaan plussaa. Noitten laulujen kanssa on vaan vähän totuttelua. Ja jessus että parissa biisissä on lyriikoissa menty korniudessa ihan uusiin sfääreihin, tai sitten en ole vaan kuunnellut poweria tarpeeksi viime aikoina.

[Davy Jones]

Yks minkä kanssa mulla on paljon totuttelemista on Andren lauluääni. Onko se aina kuulostanut suurin piirtein tältä?

Kuten jo aiemmin topicissa mainitsin, niin ei ainakaan jos In Paradisiumia vertaa vuosituhannen alun Matosin Avantasia-vetoihin. Tosin, eipä tuo sen aikainenkaan sen enempää Kotipeltoa muistuttanut. Hyvä laulajahan André on, nykyään ja on aina ollut, mutta samaa mieltä siitä että lähes jokaisessa In Paradisiumin biisissä odottaa intron jälkeen sitä tuttua Kottaraisen kiekaisua. Ei levy ja biisit huonoja ole, mutta kärsivät ehkä hieman juurikin tuosta "ysärin stratomaisuudesta ilman Kotipeltoa".

[Spunkmeyer]

^ Itse asiassa ei mulla ole ikävä Kotipeltoa. RR:n levyilläkin oli ties kuinka kovia laulajia. Andre vaan kuulostaa nyt jotenkin epämääräiseltä. Mun pitänee ottaa tuota 90-luvun Angraa kuunteluun että tiedän paremmin mihin verrata.
Voipi olla että Monsanton älyttömän kova suoritus Trinityllä nosti rimaa entistä korkeammalle.

[mape]

Ota vaan, mutta älä tätä ota.

[tommidt]

Hieno levyhän tuo Symfonia on. Ainoa biisi, joka tökkii mulle tuossa on "Alayna". Se vaan ei lähde, ei millään. Nopeat rallit (Fields of Avalon, Santiago ja Forevermore) ovat juuri sitä hyvää settiä, mitä Tolkilta haluan kuulla. Kelpaa!

Straton uusinkin kuulostaa vieläkin erittäin hyvältä useiden pyöräytysten jälkeen. Ei mitään valittamista. Onneksi olivat jättäneet sille collector's editionille ne Porran biisit, koska ne vaan eivät toimi meikäläiselle. Pitihän ne 3 eri versiota tuosta Elysiumista hommata kuitenkin... Strato Kupiaisen kanssa kelpaa aivan täysin, ei epäilystäkään siitä.

edit: Piti tuohon Mapen viimeisimpään linkkiin liittyen kommentoida vielä... Silloin, kun aikoinaan kuulin Matosin laulamana Wuthering Heightsin, niin silloin kyllä leuka tippui lattiaan. Angra on kyllä jäänyt sittemmin vähemmälle kuuntelulle, mutta aina sillointällöin tulee noita legendaarisia paria ekaa levyä hehkuteltua.

[Jussi]

Mullakin on vielä Symfonia lopullisesti sisäistämättä, mutta jo jokusen kuuntelun jälkeen oli selvää ettei Tolkilta lähtenyt nyt sellaisia helmiä kuin Last Night On Earth, Will My Soul Ever Rest In Peace, Just Carry On, Now I Understand tai Trinityn powerhittiputki. Josko tämä alkupettymyksestä vielä paranisi?

Sanoisin että vähän samanlaiselta kuin Infinite, joka on kyllä hyvä levy mutta siinä on jotenkin muovinen fiilis.

Juuri näin, en olisi osannut samaa hokata, mutta peesaan kyllä.

Ei ollut ihan samalaista tunnetta kuin kahdella edellisellä RR:llä, että jumalauta, näähän on parasta koskaan.

Tämä pienellä varauksella, sillä RR:n Age Of Aquarius on pysynyt jonkinlaisena pettymyksenä ja heikoimpanaan kolmesta tuotoksesta. Mutta olihan tämä joutsenlaulu sitten sitäkin yllättävämpi, mie en ole vieläkään kyllästynyt vaikka kuunneltu on niin pirusti. Kaikki (vain hyvien) Marching With The Foolsin, Trinityn & Frozen Winter Heartin keskellä on sellaisa timangia että huhhuh.

Yks minkä kanssa mulla on paljon totuttelemista on Andren lauluääni. Onko se aina kuulostanut suurin piirtein tältä?

Tavallaan kyllä, toisaalta ei. Matos tuntuu ihan kuin FME:ssä olevan aiempaa ponnettomampi myös levyllä, ikäänkuin kertyneet lisäkilot tekisivät työstään raskaampaa ja tehoa menee puuskuttamiseen. Tokihan kurkutkin vanhenevat, mistä esimerkkinä vaikkapa erään Brucen vaikeudet viime albumeillakin asti, mutta silti tämä on kovastikin erilaista kuin oman referenssisuositukseni - Fireworksin (Angra, 1998) kuninkaalliset naukumiset.

[Streamer]

^ Itse asiassa ei mulla ole ikävä Kotipeltoa. RR:n levyilläkin oli ties kuinka kovia laulajia. Andre vaan kuulostaa nyt jotenkin epämääräiseltä. Mun pitänee ottaa tuota 90-luvun Angraa kuunteluun että tiedän paremmin mihin verrata.
Voipi olla että Monsanton älyttömän kova suoritus Trinityllä nosti rimaa entistä korkeammalle.

Mulle taas tuo Monsanton laulu ei iskenyt, vei kiinnostuksen koko RR:stä. Eka RR levy useamman laulajan voimin oli pirun hyvä, biisitkin kyllä oli kovempia kuin nuilla kahdella jälkimmäisellä.

Symfonia toi uutta uskoa Tolkinkin tekemiseen ja Matoksen (nykyinenkin) laulu uppoaa mulle.

[Cursarion]

Mniin. Itselle kyllä toimii melkein täysillä tuo Symfonian levy. Muutama kuuntelu siinä meni, mutta sitten alkoi löytyä kaikkea sitä mikä tekee Stratovariuksen 90-luvun levyistä niin hyviä.

Onhan siellä paljon aiemmin kuultuja melodioita ja muita juttuja eikä tuossa ole musiikillisesti tai sanoituksellisesti oikein minkäänlaista omaperäisyyttä, mutta tuo levy vaan on yksinkertaisesti järjettömän hyvin tehty. Nuo mainitsemani jutut eivät oikein häiritse, vaikka yleensä ne häiritsevät.

RR:n levyt eivät lähde ihan vastaavasti, eikä toisaalta uusin Stratovariuskaan. Sillä toimii parhaiten "The Game Never Ends", siinä missä In Paradisumilla on viisi-kuusi parempaa biisiä. "Alayna" ja nimibiisi lähtevät ehkä huonoiten.

En tismalleen osaa arvioida mikä tuon eron huonon, hyvän ja loistavan levyn välillä tekee, mutta mitäpä sitä kaikkea auki analysoimaan kun toimii.

[Toxic Enema]

Minun mielestäni taas nyky-Strato kyllä Symphonian pesee. Parannustahan tämä on kahteen viimeiseen RR:ään verrattuna mutta jotenkin vain kärki puuttuu. Kait siitä syystä, että mitään uutta levy ei Tolkin musiikista tarjoille. Edellisen kirjoittajan kanssa rohkenen olla eri mieltä. Ei In Pradisumilla ole yhtään edes Darkest Hoursin tasoista biisiä, vaikka sekin on tuttu ja turvallinen valinta ekaksi sinkuksi. Yhdyn myös Matoksen dissaajiin. Ei kolahda nuo korkeat kohdat sitten millään.

[Jussi]

No, tässähän on sitten win-win-(win) tilanne, kun kaikilel tehdään jossain päin sellaista, mikä kelpaa. Paitsi mulle & S-meyerille lisää Revolution Renaissancea

Tuosta ^ kuivakan, mutta heikohkon Darkest Hoursin esillenostamisesta heitän haastajaksi tuon In Paradisumin parhaan, Rhapsody In Blackin. On vain vähänkuin piilotettu hassusti, loppupuolelle levyä. Muuten tämänpäiväisen kuuntelun jälkeen havaitsin tuon jälkeen top-3:een sillä kuuluvan myös hiturit Alayna & Don't Let Me Go.
Jotenkin nuo stratoautopilotit eivät ole lähteneet yhtään ennakkoon odottamallani tavalla.

ns: Battle Beast - Rebirth Of The Beast (Show Me How To Die) -prkl, miten tämä demo voi olla näin paljon energisempi, kertokaa joku. Ok, outrosoolo on karsealla soundiefektilllä, mutta laulut niin paljon kivemmin kirkaistut, että!

[Sir Juzzi]

Koko Symfonian levyä en ole kuullut, mutta kuulemani biisit olivat kyllä niin ummehtuneen tavanomaista Tolkkia helponheikoin melodioin, että ei houkutellut edes kuuntelemaan lisää, vaikka paperilla bändi vaikuttikin erittäin lupaavalta. Minustakin Stratovariuksen Elysiumilla on huomattavasti enemmän annettavaa. Hassua vaan että tässä keskustelussa siltä levyltä onnistuttiin nostamaan esiin juuri se biisi, joka ei ehkä pärjää kuulemilleni Symfonian biiseille.

[masaty]

Haluaisin tykätä Symfonian levystä, mutta en tykkää. Biisit ovat Tolkin peruslaatua, mutta yleisilme on jotenkin väsynyt. Levyn pitäisi kai olla jokin positiivisuuden airut, mutta varsin väkinäiseksi tuo tsemppaus jää. Tulee tunne, että nämä samat rallit on jo kuultu mutta paremmin tehtynä.

Suurin ongelma on Matos, jonka peli vaikuttaisi olevan pelattu. Mies on suosikkivokalistejani, ja vielä soololevyilläkin jälki oli ihan kelvollista, mutta nyt ääni on nähtävästi mennyt. Ei Kotipeltokaan enää parhaiden päiviensä vedossa ole, mutta nämä kähinät Timo pesee 100-0. Harmi.

Jos laulupuoli olisi paremmin hanskassa, esimerkiksi Fields of Avalon voisi lähteä. Nyt ei lähde.

Mutta hyvä jos muut tykkäävät. Soisin Tolkille jälleen menestystä bändirintamalla.

[Jussi]

Jotenkin nuo stratoautopilotit eivät ole lähteneet yhtään ennakkoon odottamallani tavalla.

Tilanne elää & päivitystä: Santiago tosin eroaa noista tarkoittamistani jo mukavan ristiriitaisen (Hansenin Save Us?) raskaalla riffittelyllä, mutta se on saanut liittyä nyt top neloseen IP:lta.
Come By The Hills sitävastoin on juuri noita peruselementtejään omaavia, mutta se on selkeästi parhain näistä. Kun slovarit edelleen (Matosin ansiosta, niissä ylletään keppoisesti säveleen yms.) toimivat niin 5 parasta on aikalailla kiveen hakattu.

Mutta muutoin, ei tällaisen levyn pitäisi vaatia 'hyväksi asti' -kuuntelemista, vaan iskeä heti kuin sähköisku otsaan

Mitenhän livekeikat; vähintäänkin mie povaan ongelmia herrojen artistien taiteellisen näkemyksen (jos vanhaa, niin vain ennensoittamattomia ja spesiaalia -missä ei pitkän linjan fanille olekaan valittamista*) ja kysynnän kanssa, kun promoottorit vaatinevat ympäri maailmaa enemmän yleisönviihdyttäjiä, kuin mitä In Paradisumilla on tarjota. Eli kovastikin kun cläshäävät ja hinnoittelunsa vielä nimien mukaantuomana otetaan mukaan laskuihin, niin edessä on sama tilanne kuin RR:lla, jossa yksi syy oli keikkojen saamisen vaikeus & vähyys, Tolkin mukaan.
Hitto että tuo lopputulema on kyllä sääli, varsinkaan kun Monsanton ja co. kanssa Timo ei mielestäni laittanut mitään ennakkorajoituksia lainamateriaalin laajuudelle, jumaliste kun meni hukkaan. Aina tuo Tuskassa olisi oikein hienosti jonkun päälavan outoilun tai Blaken korvannut.

* vaikkakaan Lasting Child ei Angran kataloogista kauheasti FME:ssä innostanut. Metal Icarus, Z.I.T.O. & Carry On, perkl! ...jätetään ne pitkät (helmi)biisit vielä erikseen, kun soittoaikahan on aina rajallinen.