Balm wrote:"1,5 sävelaskeleen verran"? Tuo tarkoittaisi sävellajimuutosta eikä mitään aikamäärettä. Äijä sekoilee nyt ihan kympillä tai sitten en tajua mitä ajat takaa.

Ja miten voit väittää, ettet kuule Perfect Gentlemanin vihellysriffiä Who Is Mr. Madmanin alussa ja keskellä? Aika kuuro saa tosiaan olla.
Joo tiedän, heitin ihan hihasta tuon säveljutun esimerkiksi. En mie edelleenkään noista mitään tiedä. Enkä vain kuullut tuota melodiaa; ennenkuin _nyt_ oikein, oikein keskittyen: sehän soi ikäänkuin hitaammin ja häilyvämmin siellä Biffin puheen taustalla. Pitää muotoilla sanomaani niin, että sen olisi tullut olla
prikulleen sama sample, että olisin hokannut, ja melodia yhtä vahvasti esillä. Toki tuo biisi on selkeästi jatkoa, en sitä tarkoittanut.
Balm wrote:Mtäh? Eberhard Hahn (kirjotinko oikein) on merkattu huilusoolon soittajaksi ja biisissä taas kerrotaan Aldo-nimisestä pillipiiparista.
Nonni & kah, niin olikin. Muistelin vain eilen tuota helloween.orgista ladattavaa hienoa pdf-lyriikkavihkoa albumia kuunnellessa "selatessani" että tuo mainittu Aldo olisi ollut tämä soittaja, vaan eipä ollutkaan. Kun itse fyysinen vihko on saanut olla digipakin välissä kertatsekkauksen jälkeen. Oli tuokin idea jättää ne pois ja muka "extended booklet" silti...
Markukselta on viime levyn tapaan heitetty läjä (Gamblingilla 3/4:stä bonuksesta, itse levyn kahden parhaan lisäksi) hyviä biisejä bonareiksi, kun tämä digitaalisena kaupattava Faster We Fall oli Grosskopfilta myös.
http://www.metalasylum.net/interviews/2010/i1030.php
Tuolla Weiki juoruaa setin biisejä loppukuusta alkavalta rundilta; Hansenin aikainen Andin kanssa soittamaton KOTSK-biisi oli sitten I'm Alive (olisin Twilight Of The Godsia toivonut, Save Us olisi ollut 3. vaihtoehto tähän 'arvuutteluun'), Ride The Sky tulee vissiin ensi kertaa sitten Master Of The Rings-kiertueen, sekä 5 biisiä uudelta levyltä. Jos nyt niitä niputtaisi, niin toivottavasti & luultavasti olisivat:
World Of Fantasy -itsestäänselvästi, suorastaan kerjää yleisön singalongia
The Sage The Fool The Sinner -klassisinta Weikahtia (verseistä tulee muuten jotenkin mieleen Deliver Us From Temptationin rauhallisemman loppukohdat)
Are You Metal? -liiankin itsestäänselvästi.. yleensähän tapanaan on ollut sinkkubiisi soittaa, Just a Little Signin liian aikaista heivaamista aikanaan huolimatta
The Smile Of The Sun -setin rauhoittavaksi hetkeksi, voisin kuvitella toimivan todella hyvin livenäkin!
You Stupid Mankind -jotenkin tämän kuvittelisi sopivan settiin rakenteeltaan huomattavasti helpommin kuin vaikkapa Who Is Mr Madmanin (toisena Gerstnerin biisinä) tai esim. If a Mountain Could Talkin.
Mielenkiintoista nähdä sitten. Better Than Rawiltakin on kuulemma jotain setissä, olisiko nyt sen Midnight Sunin aika??
The Time Of The Oathilta kun tulee myös jokin "soittamaton" biisi, niin sen voisi vaihtoehdoista laskien kuvitella olevan myös Michaelin oma Kings Will Be Kings viimein

saihan nämä jo hieman lisähuomiota kun olivat Treasure Chest -kokoelmalla mukana, mutta silti törkeän ylenkatsottuja ralleja.