IRON MAIDEN - Legacy Of The Beast

[Germaniac]

No niin, tulihan tämä jo ladattua netistä pari päivää sitten, ja nyt kun peltiloota ilmestyi postilaatikkoon niin voi jo "virallisesti" kommentoida.

Satellite 15... on ihan siisti intro, tosin ehkä hitusen liian pitkä. Olisipa muuten ollut siisti veto tehdä koko levy samanlaisilla soundeilla, hähhäh. The Final Frontier on kuultu jo muutamaan kertaan ja siinä on jo tarpeeksi, skippauskamaa, mielikuvitukseton radiorock-biisi, levyn huonoin ja muutenkin selvästi huonoimpia 2000-luvun Maiden biisejä. Ja diggaan muuten Wildest Dreamsista, enemmän kuin esim. Rainmakerista.

Mother Of Mercy oli jo ekalta kuuntelulta levyn paras biisi, Coming Home on myös hieno biisi joka kuulostaa hieman Brucen soolotuotannolta, kuten on jo moni kommentoinutkin.

The Alchemistista tulee hieman mieleen Dance Of Deathin nopeammat biisit, sekä joku X-Factorin B-puoli. Ekalla kuuntelulla kuulosti turhalta tekeleeltä joka tuntui kaikessa lyhykäisyydessäänkin liian pitkältä, mutta onhan tämä oikeastaan ihan menevä biisi. Tosin toi sama komppi alkaa loppua kohden hieman puuduttamaan.

Isle Of Avalonissa on hieno instrumentaaliosio joka alkaa jossain neljän minuutin paikkeilla, muuten tuntuu vähän keskinkertaiselta. Hieman tulee jostain kohdista taas mieleen Brucen soolotuotanto.

Ekakuuntelulta Starblindin junnaavuus tuntui tylsältä, mutta taidan kuitenkin kääntyä sen puoleen että tämäkin edustaa levyn parhaimmistoa. Muistuttaa tunnelmaltaan hieman Face In The Sandia.

Janick Gers on viime vuosina tehnyt levyjen parhaimmistoon kuuluvia biisejä, mutta nyt The Talisman kuulostaa lähinnä joltain Dance of Death/A Matter Of Life... ylijäämäbiisiltä. Soolo-osuus on kyllä ihan hyvä.

The Man Who Would Be King olisi voinut alkaa suorilta ilman tuota näppäilyintroa, ja vaikka tässäkin on hieman kierrätystä havaittavissa paikoitellen niin toimii silti ihan mainiosti. Jälleen neljän
minuutin kohdalla alkava instrumentaali/soolo-osio on mielenkiintoinen. Taitaa tämäkin mennä levyn
parhaimmistoon.

Itsellekin tuli heti When The Wild Wind Blowsista mieleen Nik Kershawin The Riddle En kyllä käsitä mitä upeeta ja mahtavaa jengi kuulee tässä biisissä. Siinä vaiheessa kun komppi lähtee käyntiin, kuulostaa jotenkin ihan vitun kornilta. Sen jälkeen tosin hieman paranee, eikä noi melodiat nyt ole sinänsä paskoja mutta kun nämä jutut on kuultu jo niin moneen kertaan. Täysin keskinkertainen biisi, ja tyypillistä 2000-luvun Steve Harris -kierrätyskamaa. Levyn heikointa antia, melkoiset fanikuulolaitteet saa olla korvilla että tästä saa väännettyä jonkun Maidenin parhaimmistoon kuuluvan mestariteoksen. Mutta näähän on näitä kuuluisia mielipideasioita.

Onhan tämä Iron Maidenia, pettymyksestä ei sinällään voi puhua koska kahden ennakkobiisin ja 30 sekunnin pätkien perusteella en odottanutkaan mitään järisyttävää. Levyllä on selvästi todella hienoja hetkiä ja mielenkiintoisia juttuja, ja sinällään ihan hyviä biisejä mutta kokonaisuus tuntuu jotenkin keskiverrolta. Ei tule sellaista fiilistä että tekisi mieli laittaa levy soittimeen/kaivaa MP3:t kansiosta, ja silloin kun kuuntelee niin tulee melkeinpä suorilta skipattua kolmanteen biisiin, ja The Talismanin alkaessa tekee jo mieli kuunnella jotain muuta. Esim. samassa paketissa tullut Blind Guardianin At The Edge Of Time tuntuu nyt mielenkiintoisemmelta tapaukselta.

[Lappis]

Nyt täytyy nöyrästi vedellä sanomisiaan takaisin; Kiukunpuuskissa kun tuo järjen käyttö tuppaa unohtumaan. Tällä viittaan siihen, että onhan noi seurantakooditkin keksitty. Että ei tarvitse sitä keltaista lappua välttämäti odotella.
Levy siis postissa, saapunut 13 ja jotain. Pitää käydä hakemassa se ennen lähtöä Jyväskylään, pääsee huomenna tutustumaan uuteen Iiron Maideniin ajatuksen kera. Aziaa!

[Blizk]

Janick Gers on viime vuosina tehnyt levyjen parhaimmistoon kuuluvia biisejä, mutta nyt The Talisman kuulostaa lähinnä joltain Dance of Death/A Matter Of Life... ylijäämäbiisiltä. Soolo-osuus on kyllä ihan hyvä.

Olen sitä mieltä että riffien ja laulumelodioiden puolesta tässä biisissä oli ainesta ihan Maiden-klassikoksi asti, mutta sovitus tökkii. Monta ihan turhaa ja biisiä venyttävää arpeggiosiltaa kun suoraviivaisemmallakin tavalla pärjäisi. Mielestäni levyn paras kappale siitä huolimatta.

Itsellekin tuli heti When The Wild Wind Blowsista mieleen Nik Kershawin The Riddle

Heh, sama huomio

[SaunaPiru]

Nyt täytyy nöyrästi vedellä sanomisiaan takaisin; Kiukunpuuskissa kun tuo järjen käyttö tuppaa unohtumaan. Tällä viittaan siihen, että onhan noi seurantakooditkin keksitty. Että ei tarvitse sitä keltaista lappua välttämäti odotella.
Levy siis postissa, saapunut 13 ja jotain. Pitää käydä hakemassa se ennen lähtöä Jyväskylään, pääsee huomenna tutustumaan uuteen Iiron Maideniin ajatuksen kera. Aziaa!

Itselläni kun on cd-versio kyseessä niin toimittaja ei samanlaista synninpäästöä saa . Sen verran old schoolia olen että netistä en lataa, odotan, odotan ja kärsin. Olen kuullut kavereiltakin että CDONnista ei kannata julkaisupäiväksi yrittää tilata mitään. Muutamia levyjä olen mennyt julkaisupäivänä ihan kaupoistakin kyselemään mutta näissä tapauksissa homma on mennyt kaupasta toiseen juoksemiseksi.

[Zhema]

Levyn ekat biisit ainakin yhden kuuntelukerran perusteella maidenin huonoimpia levyllä (albumilla) esiintyviä biisejä. Starblind jäi ekalta kuuntelulta hyvin mieleen, hyvä biisi.

Levyn kanteen on ilmeisesti jo tottunut, koska ei näytä enään läheskään niin huonolta kun kannen jukaisun aikoihin (meinasin jopa pummia anttilasta julkan, kun niitä näytti lojuvan tiskin takana, mutta en kehdannut) .

Ostin normi cd version koska peltiloota näytti ihan paskalta ja tupla älppäreistä en pidä.

[eddie666]

Janick Gers on viime vuosina tehnyt levyjen parhaimmistoon kuuluvia biisejä, mutta nyt The Talisman kuulostaa lähinnä joltain Dance of Death/A Matter Of Life... ylijäämäbiisiltä. Soolo-osuus on kyllä ihan hyvä.

Olen sitä mieltä että riffien ja laulumelodioiden puolesta tässä biisissä oli ainesta ihan Maiden-klassikoksi asti, mutta sovitus tökkii. Monta ihan turhaa ja biisiä venyttävää arpeggiosiltaa kun suoraviivaisemmallakin tavalla pärjäisi. Mielestäni levyn paras kappale siitä huolimatta.

Itsellekin tuli heti When The Wild Wind Blowsista mieleen Nik Kershawin The Riddle

Heh, sama huomio

Tsiisus.. siis tämä http://www.youtube.com/watch?v=5ehHOwmQRxU

Tuo Riddle on toki tuttu mutta ittelle ei kyllä sellasta mielikuvaa tullut.. tosin on noissa jotakin samaa laulumelodioiden suhteen.

[Judez]

Tilailkaa hyvät ihmiset Levykauppa Äxästä ennakkoon eikä CDONista, siihen lafkaan ei voi luottaa jos meinaa paketteja odotella pikaisesti, on saanut pari kertaa noita CDONin paketteja jonkun aikaa venailla.

[Gambler]

Noh, ollaanpas täällä nyt kovin kriittisiä... Onhan tuossa tuotannossa ehkä hieman omaan makuun toivomisen varaa, Brucen laulussa ajoittaista takakireyttä ja Steven biiseissä toistoa, mutta heiii jätkääät, ihan sama kun toimii! Ja itselle tämän puolentusinan pyörittelyn jälkeen toimii parhaiten ehkä sitten jopa Seventh Sonin. Kaikista levyistä olen senkin jälkeen digannut ja omat helmeni sieltä löytänyt, mutta nyt on pitkästä aikaa semmmonen lätty, jota soittaa mielellään alusta loppuun. Diggaan ja tällä hetkellä kouluarvosanaksi vahva ysi. Biisiarvioita yksittäisistä biiseistä sitten ehkä joskus myöhemmin...

[Sabbathman]

Olen kuullut kavereiltakin että CDONnista ei kannata julkaisupäiväksi yrittää tilata mitään. Muutamia levyjä olen mennyt julkaisupäivänä ihan kaupoistakin kyselemään mutta näissä tapauksissa homma on mennyt kaupasta toiseen juoksemiseksi.

Hiljattain laitoin CDON:sta Slayerin uudelleenjulkaistavat DVD:t Still Reigning & Live Intrusion tilaukseen, eipä ne aivan julkaisupäiväksi saavu perille mutta eipä musiikit kesken lopu eikä tule hätä käteen. Halfordinkin DVD saapui jonkun päivän viiveellä julkaisuun nähden, mutta ei haitannut...varsinkaan kun en ole vieläkään ko. levyä ehtinyt katsomaan koska on ollut muita musiikkiteemoja meneillään, kuten tämä Iron Maiden nyt.

Se on muuten totta että aina levyjä ei niin vaan kaikista kaupoista löydykään julkaisupäivänä.

[misqasqa]

Keskiyöllä puoliunessa tuli kuunneltua levy radiosta, mielipiteitä on tässä vaiheessa vähän vaikea ruveta vielä laukomaan sen tarkemmin muuta kuin että hyvä levy ja että progeinta ja kevyintä Maidenia ikinä tähän asti. Vois käydä hakemassa joku päivä niin pääsee syventymään oikein kunnolla. The Talisman jäi levyn ehkä parhaana biisinä mieleen kylläkin...

[The Duke]

Tuli tänään ostettua uusi levy Anttilasta. Levyn alkupuoli ei varsinaisesti sytyttänyt, kunhan nyt oli sellaista 2000-luvun perus-Maidenia. Hieman väsähtäneen oloista, ei nyt mitään luokatonta kuitenkaan. The Alchemist oli toimiva ralli. Mutta Isle of Avalonista lähtee putki, joka vain paranee loppua kohden mentäessä. Tai no ehkä se kliimaksi saavutetaan jo Talismanin kohdalla, joka totisesti on yksi parhaimpia biisejä Maidenilta ikinä. Todella hyvin tehty eepos, jota oikeasti uskaltaa jo verrata 80-luvun parhaimpiin eepoksiin.

Hienoa, että tällä kertaa eepos-osasto on saatu näin hyvin toimimaan. Edellinen levy oli jotenkin väkinäinen ja ylipitkä, puuduttava tapaus. No, onhan tässäkin pitkiä biisejä, mutta sävellykset on vaan parempia ja niissä on tarpeeksi sisältöä oikeuttamaan se pitkä kesto. On myös hieno kuulla Maidenille erikoisia elementtejä joukossa. Intro nyt on ehkä turhan pitkä, mutta ainakin on täysin omanlaisensa. Loppupään biiseissä tulee kivoja pieniä juttuja, jotka ovat bändille epätyypillisiä ja siksi heti innostavat ainakin meikää. Vipa biisi on kyllä muuten niin perus Harris-veto, että meinaa kaatua jo tähän tosiseikkaan. Nämä jutut on totisesti kuultu monta monituista kertaa! Mutta, biisi on on onneksi levyn ainoa tällainen tapaus ja päämelodia vaan on sen verran hieno, että biisi onkin sitten hyvä lisä muiden eeposten joukkoon.

Eli loppupuolen ansiosta tämä on parasta Maidenia helvetin pitkään aikaan. Alkupuoli on vähän vaisu, mutta kuuntelujen myötä opin varmasti nauttimaan siitäkin, varsinkin tietäen että lopussa sitten homma paranee merkittävästi.

[Sabbathman]

Pari kierrosta vasta takana, mutta kirjoitellaan jotain...Kokonaisuutena sen luokan levy että ei voi enää ollenkaan puhua ns. perusheavylevystä, ollaan paljon kauempana ja korkeammassa sfäärissä. Haastetta, mielenkiintoa ja yllätyselementtiä. Monipuolisuutta ja paikoitellen todella progemaisia juttuja, ei siis vain progemaisia kappalerakenteita vaan yksittäisiäkin progekuvioita. On tämä kuitenkin mahtavasti tuotettu, todella jykevä ja tasapainoinen soundi. Missään nimessä kyseessä ei ole mikään illanvietto-heavylevy, tätä varten pitää oikein istua ja varata aikaa vain tähän, ei tämmöistä moniulotteista pakettia viitsi taustamusiikkina kuunnella. On tässä paljon kuunneltavaa jokaisessa biisissä, tuntuu että tässä on sekoiteltu vanhempaa ja uudempaa samaan aihioon ja laitettu taas peliin bändin koko osaamispaletti.

Yhdessäkään biisissä ei ole tullut "hoh hoijaa, loppuis jo" -fiilistä koska huikeistakin pituuksista huolimatta mielenkiinto pysyy yllä, vielä kuitenkin tässä vaiheessa kuuntelukokemusta juurikin tuo El Dorado on painunut eniten mieleen, ehkä siksi että se on levyn ainoa "perusheavympi biisi" näiden muiden erikoisuuksien joukossa. El Doradosta tuli ainakin itselleni heti ensi kuulemalta sellainen "jes, tämä biisi" -fiilinki - livenä varsinkin löi päähän niin vitusti - ja onhan tuossa biisissä heti räjähtävä alkukin ja sitten se rautabasso ja rujoa riffitystä, muut biisit tuntuvat olevan hienoja teoksia jotka aukeavat vasta kappaleen kulkiessa eteenpäin. Monenlaista tunnelmaa on levyyn saatu mukaan, heavyelementtejä riittää mutta on tässä elokuvamaisuutta ja progressiivisuutta yllin kyllin, paikoitellen joidenkin hyvienkin kohtien soidessa toivoisi että alkaisi jo se seuraava kuvio, mielessään ehtii jo kuvittelemaan että nyt se vitunmoinen rumpufilli ja voimakkaalla riffillä homma käyntiin. Alkuintroa kuunnellessa ei kummastuttanut niinkään intron pituus, vaan se että onko tämä tosiaan Iron Maidenia? Tuntuu että alkaako nyt joku Pink Floydin tai Procol Harumin tmv. levy...Intron jälkeen alkaa kuitenkin aika hienosti rokkaava keskitempomeininki ja onhan tarttuva biisi, miksi mieleen tulee kirosanan kaltainen termi "aikuisrokkia"? Hyvä biisi, ehkä kyseessä on kuitenkin enemmän levyn alustusteema kuin varsinainen biisi, levy herää henkiin vasta El Doradon myötä. Kautta linjan todella hienot liidit ja soolot, kyllä kolmesta kitaristista lähtee. Paras kitaristi on kuitenki se neljäs kepittäjä, Eddie.

Iron Maiden - kuten Judas Priest - on kehittynyt musiikissaan sellaiseen suuntaan ja tasoon, että enää ei kuulla uutta perusheavylevyä jossa on lyhyempiä ja iskevämpiä biisejä ja joka on kokonaispituudeltaan 40-45 minuuttia, vaan tälläisiä 70+ minuuttisia eepoksia joissa on jokin tietty konsepti/teema tai ainakin viitekehys.

Lisää myöhemmin.

[mikko]

Tuli peltiboksi ostettua heti aamusta ideparkin swampin auettua. Koko päivä on tullut levyä jauhettua ja perkele, että alkaa toimia. Levy on kokonaisuus isolla k:lla AMOLADin tapaan, mutta tämä kolahti saman päivän aikana todella lujaa verrattuna AMOLADin vuoden kestäneeseen perehdyttämiseen allekirjoittaneelle .
Coming Home menee ihan Maidenin parhaimmistoon 20 viime vuoden ajalta, eikä levy muutenkaan juurikaan häviä 80-luvun tuotannolle. Kerrankin äijät teki sellaisen levyn mitä olen Dickinsonin paluun jälkeen odottanut.

Pientä hiomista muutamassa biisissä ehkä olisi ollut, mutta kokonaisuuden puitteissa aivan vitun sama. Parasta Maidenia 2000-luvulla komeasti!

[Nuclear Holocaust]

Pääsi taas kokemaan miltä tuntuu pikkupojasta. 13 tunnin työpäivän jälkeen illalla puoli kymmenen maissa harpoin jännittyneenä postilaatikolle ja siellä se nökötti

Yhden kuuntelun pohjalta on aivan turha mennä mitään rakentavaa sanomaan. Muutama biisi tuntui siltä, että niissä ei oikein tapahtunut mitään ja ne puuduttivat. Sellaista shokkirykäisyä, joka olisi mykistänyt kerralla ei löytynyt, vaikka Avalon lähelle pääsikin.

Välillä tuntui, että biisit oli turhan samalla kaavalla tehty: -alkuhyminä-TÄTTÄRÄTTÄTTÄDÄÄ!!!-lalalallallaa-tilulilukomppotikomp--lalalallallaa-tilulilu jne...

Tarttuvia ja persoonallisia melodioita ei ainakaan vielä löytynyt. Toivoin kovasti, että olisi päästy Dance of death-levyn parhaimmiston maagisuuteen, mutta katsellaan...

Valituksista huolimatta vaikuttaa kovin lupaavalta ja oli taattua Maiden laatua. Sitten jatkamme vain monumentaalisen järkäleen tuskaisen hidasta ja työlästä sulattelua. Eli helppoa ei tule olemaan, kun ottaa huomioon sen että Powerslavestakin löytyy vieläkin juttuja joita ei ole aiemmin huomannut. Eli matemaattisesti tämä levy sulaa reilussa parissa vuosikymmenessä.

[tinkezione]

Voi perse kun minua ärsyttää The Talismanissa aivan jumalattomasti maailman huonoin säkkärilaulumelodia, pelkkää kailotusta vailla minkäänmoista järkeä. Väliosan joku riffi oli suoraan varmaan sieltä ala-asteen musiikinkirjan välistä ruutupaperille tuherrettuna, sen verran reliikkiosastolle biisin nimen mukaisesti siinäkin mentiin. Muutenhan The Talisman on ihan hyvä, mutta ei ei ei ei.....

The Man Who Would Be King alkaa pikku hiljaa hahmottua, sepä onkin oikeasti varsin toimiva kipales. Levyn parhaimmaksi biisiksi itselläni on noussut tosiaan kovin paljon Brucen soolomatskulta (Man of Sorrows siellä täällä?) kuulostava Coming Home. Isle of Avalon ja Starblind ovat kyllä jumalaisen hienoja kipaleita nekin. Jos levyllä on about 4 todellista kunkkubiisiä (El Dorado...) ja pari-kolme ihan ok-luokan suherrusta, niin aletaan oikeasti puhua parhaasta Maidenin levystä sitten Seventh Sonin ja se on kyllä kova juttu.

[Sacrilegium]

Kuuntelukerrat tuntuvat parantavan levyä entisestään. Hyvän levyn tunnistaa luonnollisesti siitä, että fiilis levyä kohtaan kasvaa. Minusta hyviä biisejä on sopivasti sekä alku- että loppupäässä. Kuten ylempänä sanottiin niin pitkät biisit ei todellakaan väsytä. Tätä kuuntelee mieluiten omassa rauhassa ja ajatuksen kanssa

[Tranquillity]

No niin, parin keskittyneen läpikuuntelun jälkeen kehtaa jo alkaa hieman analysoimaan kuulemaansa. Minä pidän tästä uudesta tulokkaasta erittäin kovasti. Jo ensimmäinen kuuntelu vakuutti siitä, että ollaan selkeästi kokonaisuutena yli AMOLADin tason, eikä välttämättä jäädä ollenkaan BNWn ja DoDin tasosta. The Final Frontier nouseekin todennäköisesti viimeksimainittujen ohi aikanaan.

Levyltä löytyy hienoa tunnelmointia, kylmiä väreitä ja odottavaa fiilistä nostattavia melodiamaisemia ja pari hieman nopeampaakin perinteistä vetoa. Bändin kaverit olivat myös hieman lainailleen omista ja toistensa taskuista, selvinä keisseinä mainittakoon osat Isle of Avalonista (No More Lies) ja The Talismanista (The Legacy).

Plussat/miinukset:

- Intro (Satellite 15) on hirveä, samoin Mother of Mercyn kertosäe. Jälkimmäisessä on jotain alkeellisen raivostuttavaa.
- Coming Home on todella vaisu. Aloitusriffi on suorastaan kökkö.
- Soolot ovat hyvin pitkälti rajusti alta bändin totutun huipputason
- Useampaa biisiä olisi voinut hieman typistää, karsia ja hioa. Esimerkiksi muuten upea Isle of Avalon kärsii ylipituudestaan.

+ Loistavat El Dorado, The Alchemist, Starblind, The Talisman & When The Wild Wind Blows. Viimeisenämainittu on absoluuttista täydellisyyttä - yksinkertaisesti upea kappale. The Alchemist puolestaan on 2000-luvun Man on the Edge.
+ Brucen äänenkäyttö (paitsi MoMin kertosäe)

Tervetuloa perheeseen, The Final Frontier.

[Nuclear Holocaust]

Ei hätää Coming home biisin kertosäettä kuunnellessa kehon läpi meni väristys Ja biisi on muutenkin täyttä rautaa, eli Maiden on taas tehnyt ainakin yhden hyvän biisin...tavoite täytetty.

Kylläpä kuulostaa komealta yksittäisenä sanana tuo THUNDERBIRD, kun sen Bruce suustaan ulvahtaa.

Tyylillisesti biisi on perus-Maidenia, joka tuo mieleen mm. These colours don't run rallin ja sehän oli edellisen levyn paras biisi. Todella tarttuva, eikä ole liian progressiivinen.

Joko hehkutin tarpeeksi?

[Symppis]

Pistetääs ekaa viestiä tällekin laudalle ja olkoon aihe se suosikkibändi. Tälläistä pientä katsausta tuli eilen kirjoiteltua aivan huvikseen, vähän mietteitä uudesta levystä n. 5 kuuntelun perusteella.

On tämä levy vain aivan uskomaton. Löytyykö harvinaisen typerän ja irroitetun kuuloisen intron jälkeen enään yhtäkään huonoa tai turhaa hetkeä? Vastaus on ei.

Nimistartteria vihasin silloin kun se julkaistiin, ainoastaan kertosäkeen jankkauksen tähden, mutta nyt sekin on auennut. Kertakaikkisen upeat laulumelodiat säkeistöissä ja tilutussoolot ovat oikein maukkaat, vaikkeivat edustakaan ihan sitä totaalista parhautta mitä Maidenin kitarasankareilta on totuttu kuulemaan. Wicker Manin jälkeen ehdottomasti paras 2000-luvun aloittajabiisi, joka onnistuu hyvin luomaan levyllä, melkein koko pitkän mittansa ajan vallitsevan, avaruustunnelman.

En pitänyt myöskään ekasta singlejulkaisusta "El Doradosta", mutta sen jälkeen kun livenä sen kuulin, mielipide muuttui radikaalisti. Ei se edelleenkään ihan kärkeä edusta, mutta loistava, astetta rokkaavampi ja lyyrisesti kerronnallisempi biisi siitä huolimatta. Etenkin Steven kolinabasso aiheuttaa aikas kovat nostalgiasävärit sieltä 80-luvun uumenista.

Allekirjoittaneelle hieman X-Factorin ajat, ei niin musiikillisesti, mutta sanoitustensa puolesta, mieleen tuova "Mother of Mercy" kuulosti heti liki täydelliseltä hevibiisiltä. Hitaasti ja painostavasti alkava kappale räjähtää kuin tykinlaukas kovaksi hevirypistykseksi. Jos jostain täytyisi vähän nipottaa niin se voisi olla kertosäe, jossa Brucen ääni joutuu jo huomattavasti liian korkealle, josta johtuen ääni kireytyy ja kuulostaa vähän väkinäiseltä. Ei tuo niin suuri miinus ole, että se yhtään laskisi biisin kovuutta.

Levyn astetta rauhallisempaa puolta edustava "Coming Home"kin vielä jaksaa helposti pitää levyn kovaa tasoa yllä. Monet ovat esimerkiksi Rautaneidon puolella tätä kehuneet Dickinsonin soolotuotannon kaltaiseksi, mutta itse kun en ole miehen sooloja hirveästi kuunnellut, niin en pysty noihin kommentteihin kovin yhtymään. Ei tämä kyllä todellakaan ole mikään tyypillisen Iron Maidenin biisi. Jos johonkin pitäisi alkaa vertaamaan, niin se voisi olla Wasting Love, jossa siinäkin on sekä rauhallisia, että hieman raskaampia osia, jotka sulautuvat toisiinsa saumattomasti aiheuttaen oikein hyvän ja miellyttävän kuuntelunautinnon.

"The Alchemist" on se levyn todellinen ilopilleri ja varmasti se perinteisintä heviä edustava biisi. Aluksi kappale kuulosti auttamattomasti väliinputoajalta ja päättömältä kohkaajalta, mutta kun biisi vain eteni ja eteni nopeatempoisena hevirallina, niin sitä suhtautui hieman myönteisemmin ja lopulta kappaleen loputtua tajusin kuinka nerokasta oli pistää tähän, ikäänkuin välisoittona, erottamaan albumin ns. "perusbiisit" noista eeppisistä loppulevyn teoksista. Hyviä melodioita ja monet fanit ovat yhdistäneet tämän X-Factorin Man on the Edgeen. Minä teen samoin, koska ei vain voi mitään, että tämä hieman etäisesti sävellykseltään muistuttaa sitä...

Ensimmäisen eeppisen jyrän kimppuun. "Isle of Avalon" todellakin on eeppinen sanan varsinaisessa merkityksessä. Alkaa kappaleen nimelle uskollisesti hieman usvaisissa ja mystisissäkin merkeissä. Ensimmäisellä kuuntelukerralla minua häiritsi suunnattomasti tuo laulumelodia, mutta kun antoi tälle pari kuuntelukertaa lisää, niin mielipide muuttui kuin taikaiskusta. Tuo melodiahan on juuri nerokas, selvästi yritetty hakea sellaista taianomaista tunnelmaa kitarannäppäilyllä ja juurikin edellämainitulla laulumelodialla. Sanat voisivat olla kuin suoraan joltain eeppistä fantasiapowermetalia esittävältä bändiltä, mutta musiikillisesti tämä on kaukana siitä. Enemmänkin tuo alku tuo mieleen 70-luvun progressiivisen rockin pioneeribändit Genesiksen, Yesin ja jopa Jethro Tullin. Kappaleen ainoaksi kompastuskiveksi voisi mainita ehkä hieman liian pitkän pituuden, joka etenkin loppupuolella biisiä hieman pistää häiritsemään ja puuduttamaan, mutta onneksi kerrassaan upeat soolo-osuudet korvaavat tuon pikkuvian.

"Starblind". Jos käskisitte minua nimeämään yhden Iron Maidenin biisin, mikä jättää minut täysin sanattomaksi, mainitsisin tämän. Alkaen lyhyellä introlla, joka tuo nostalgian viileän tuulahduksen suoraan vuodelta 1986 ja jatkuen jyräävällä riffillä, mikä jättää allekirjoittaneen täysin monttu auki. Bruce laulaa luonnollisella ja aina upealla äänellänsä nerokkaita sanoituksia sellaisella tunnelatauksella, että heikomman puntti tutisee. Minä olen tämän biisin rinnalla heikko, joten punttini tutisee kuin haavan lehti Positiivisessa mielessä tietenkin. Oikeastaan koko kappale on melodista kertosäettä myöten kuin suoraan vuoden 1986 klassikolta, Somewhere in Timelta. Ja olenko kenties kuulevinani synakitaran? Härö tunnelma sopii tähän mainiosti ja keskikohdalla tuleva yhtäkkinen riffi vaikutti ekalla kuuntelulla täysin päälleliimatulta, mutta ei se oikeasti sellainen ole. Smithin ja Harrisin oikea taidonnäyte, johon ensiksimainittu kitaravelho on loihtinut sellaiset kitararevittelyt, ettei voi muuta kuin vain olla hiljaa ja ihmetellä miten nero joku vaan voi olla.

Seuraava biisi oli aivan ensimmäinen suosikki tältä uutukaiselta. "The Talisman" ja kunniakas Janick Gers säveltäjänä. Alkaa folkahtavalla akustisella introlla, joka joidenkin mielestä on liian pitkä, muttei minusta. Folk-fanina nyt ainakaan ei voi koskaan saada tarpeeksi akustisista tunnelmoinneista. Bruce laulaa matalalta alun, mikä sopiikin täydellisesti hänelle nykypäivänä vanhuuden painaessa päälle. Kun akustisesta alusta isketään viimeinen sointu ja lähestulkoon nyrkit ilmaan heittävä ja pään heilumaan pistävä riffi pärähtäää soimaan olen enemmän kuin vain myyty mies. Kertosäe on aivan täyttä parhautta. Ja lyriikat ovat ehkä parhaimmat koko levyllä, vai mikä voi olla parempaa kuin tuskaa ja kuolemaa täynnä oleva purjehdus Euroopasta(ko?) Amerikkaan(ko?)? Joka tapauksessa iskee kuin se tunnettu tuhat volttinen.

Levyn ainoaa Murrayn säveltämää biisiä edustaa tämä, näistä eeppisistä proge-eepoksista se ehkä heikoin, "The Man Who Would Be King". Vai pitäisikö sittenkin sanoa "vähiten hyvä"? Loistokkaat melodiat alussa ja huomaa heti, että on Daven käsialaa, kun sen verran monimutkaiselta tuo vaikuttaa. Loistava laulumelodia tuossa cleanissa introssa, mutta onhan se intro nyt yleisesti ottaen aivan liian pitkä ja ilmankin olisi pärjätty. Kun varsinainen biisi alkaa, niin ei vielä ihan aiheuta hurraa-huutoja, vaikka varsin mallikasta riffittelyä heti alkuun tarjoillaankin. Eipä tuo laulumelodiaakaan huonompi ole, mutta ehkä vähän tavanomainen... Lisäksi jos nyt kunnolla aletaan rutisemaan ja valittamaan, niin biisi on aivan liian pitkä siihen nähden mitä se tarjoilee. Saman olisi hieman soveltamalla mahduttanut esimerkiksi kuuteen minuuttiin. Kertosäe on hyvä, siitä ei mitään valittamista, mutta entäs soolot? Vähän turhan kauan kestävät. Väliosa on yksi suuri tekijä siinä miksi tämä nousee vielä kategoriaan "hyvät biisit".

Ja sitten se levyn ehdoton kliimaksi, "When the Wild Wind Blows". Jo alkuun pitää todeta, että kappale on ehdottomasti bändin paras 2000-luvun kappale ohittaen jopa uskomattoman "Dance of Deathin". Kelttivaikutteista päämelodiaa ei vain voi olla kehumatta liikaa. Koskettava, tarttuva, kaunis, nerokas, adjektiivit loppuvat kesken. Brucen äänessä on sellaista tunnetta jota vain harva voi saada aikaan ja alun laulumelodia on niin kaunis, että allekirjoittaneelle, joka luulee olevansa kovakin jätkä, tipahtaa kyynel jos toinenkin. Ja silloin potti räjähtää, kun sama harras melodia muuttuu äkisti raskaaksi, mutta silti edelleen koskettavaksi. Loistavia lyriikoitakaan ei voi unohtaa. Ekalla kerralla koin traumaattisen hetken kun tuo melodia muuttui yhtäkkiä hieman tavanomaisemmaksi Maidenjuntaksi, mutta nopeasti tajusin kuinka loistavasti se soveltuu tuohon väliin, koska jos tuo alun melodia olisi jatkunut, niin siihenhän olisi pian kyllästynyt. Pitkät kitarasoolot ovat ihan sitä ihteään eli juuri sitä täydellisintä mitä olemme tottuneet kuulemaan herroilta Adrian Smith, Dave Murray ja Janick Gers vuosien varrella. Loppuun vielä alun sama haikea tunnelmainen melodia ja kovakin karju herkistyy...

Tässä oli nyt tämän hetken tunnelmat levystä ja ehkä hekhutin hieman liikaakin. On se vain upea ja sanattomaksi jättävä teos, jota uskon kuuntelevani vielä seuraavat kymmenen ja taas seuraavat kymmenen vuotta aktiivisesti kuten kaikkia muitakin tämän bändin levyjä.

[Napalmikuolema]

Nyt lähtee levy vasta ekaan kuunteluun. Iron Maiden. Uusi albumi. Ajatuksenakin hieno juttu, pitää kirjoitella jotain sitten aikaisintaan parin kuuntelun jälkeen.

Juuri näin. Vituttaa vain tuo levykauppa X:n toiminta; " Toimitamme levyn julkaisupäiväksi himaan! ". Jepjep, Eipä ole vinyyliä prkle näkynyt.

Itsekin ehdin jo ajatella että "joo joo, ei tullu levyjä" mutta sähköpostiin oli lähetetty seurantakoodi sekä tieto että paketti noudettavissa klo 16 jälkeen. Tilasin siis peltolootan sekä tuplavinyylin (joka menee vain suoraan hyllyyn kulkematta levysoittimen kautta.. en ymmärrä itsekään).

Edit: niin huomasin kyllä, että Lappiskin sai lopulta levynsä ajallaan

[Sawlover]

Hyvä levy on kyllä tämä Final Frontier, mutta biisejä olisi voinut tiivistää eli vähän sama vika kuin A Matter of Life and Deathilla. Levy vaatii uppoutumista, eikä sitä tee mieli pistää pyörimään ihan tuosta vaan. Voihan tuo olla hyväkin ominaisuus, riippuu vähän miten asiaa ajattelee.

Jätkiltä on muuten jäänyt levyn kansista (mulle tyrkkäsivät kaupassa tämmösen metalliboksin missä on ikkuna) kokonaan levyn nimi - ja mikä pahinta - bändin nimi pois! Kamala moka, jota ei tällä tasolla sietäisi enää sattua. Pienen tutkinnan jälkeen löysin takakannesta pienellä präntättynä jostain sen Iron Maiden -tekstin. Levyn nimen oikea kirjoitusasu piti käydä netistä tarkistamassa.

[Sacrilegium]

Mitäs mieltä porukka on kannesta?

Minusta se on aikalailla huono levy, siinä missä DOD-kansikin valitettavasti oli. Musiikki on toki tärkeintä ja tällä kertaa saatiin 2000-luvun levyjen joukkoon varsin pätevä teos. Kansi on kuitenkin sen verran karu mielestäni, että pitipähän avautua

[Nuclear Holocaust]

Tyylillisesti biisi on perus-Maidenia, joka tuo mieleen mm. These colours don't run rallin ja sehän oli edellisen levyn paras biisi.

Levyn astetta rauhallisempaa puolta edustava "Coming Home"kin vielä jaksaa helposti pitää levyn kovaa tasoa yllä. Monet ovat esimerkiksi Rautaneidon puolella tätä kehuneet Dickinsonin soolotuotannon kaltaiseksi, mutta itse kun en ole miehen sooloja hirveästi kuunnellut, niin en pysty noihin kommentteihin kovin yhtymään. Ei tämä kyllä todellakaan ole mikään tyypillisen Iron Maidenin biisi.

Miten tuon nyt sitten haluaa ottaa...


Ehkä itse hain perusmaidenillä enempi 80-lukua. Tiivis ja dynaaminen paketti, jossa selkeä ja tarttuva kertosäe. Kyseisessä biisissä juuri viehättää Brucen sooloille tyypillinen ilmavuus, hengittävyys, raikkaus, orgaanisuus ja yms. kun ei ole tungettu niin täyteen tavaraa.

Mitäs mieltä porukka on kannesta?

Ensin mietin, että voiko Eddie olla Alien? Toisaalta onhan se ollut mm: sfinksi ja kyborgi. Mutta eikö Alien ole ihan oma yksilönsä? Ontologian mukaan on mahdottomuus, että jokin olisi kumpaakin yhtä aikaa.

Varsinaisen kysymyksen vastaus on: TYYLIKÄS/TYKKÄÄN

[pomppuli]

arpeggiosiltaa

Mitä?

Muutaman kuuntelun perusteella sanoisin, että parannus edellisestä levystä joskaan ei toki 2000-luvun kahden ekan Maiden-levyn tasoa. Itse ilmoittaudun sikäli vähemmistöön, että ainakin tässä vaiheessa levyn alkupuoli toimii paremmin kuin 5 loppupään eeposta, joista ainoastaan päätöskappale nousee levyn parhaimmistoon. Voi toki johtua siitäkin, että noita pidempiä biisejä ei ole vielä kunnolla sisäistänyt. Intro on ylipitkä, mutta The Final Frontier -osuus on loistava. Coming Home ja The Alchemist yltävät lähes samalle tasolle, El Dorado on ok ja Mother of Mercy levyn alkupuolen ainut heikompi veto.

[Ironsteele]

Puolen kymmentä kertaa levyn kuunnelleena voi sanoa, että hieno albumi. Turha ruveta tekemään vertailuja 80-luvun klassikoihin, mutta edeltäjänsä ainakin päihittää. AMOLADia vaivasi osittain huonot sovitukset ja levyllä oli aivan selvästi ylipitkäksi venytettyjä kappaleita, joissa sinänsä oli ideaa, mutta ei niin pitkiin kestoihin. Toki AMOLAD on ihan hyvä levy, mutta The Final Frontier päihittää sen aika selkeästi.

Ylivoimaisesti paras biisi on When The Wild Wind Blows. En lähde mihinkään maailman tai bändin paras biisi juttuihin mukaan, mutta kyllä kappale on aivan mieletön, mestariteos! Intro on jotain sanoin kuvailemattoman hienoa, biisissä on haikea yleistunnelma ja melodiat ovat todella hienoja. Paremmin ei albumi voisi päättyä.

Muista biiseistä parhaiten kolahtaa Starblind, Coming Home, The Talisman, The Man Who Would Be King ja Isle Of Avalon. Eepospuoli tällä levyllä on todella laadukasta tarjontaa, löytyy kunnon tunnelmointia, toimivia melodioita, hienoja säkeistöjä ja ennen kaikkea levyn päätösviisikko ei puuduta missään vaiheessa. Isle Of Avalon on hyvä kokonaisuus ja varsinkin hienoja säkeistöjä tästä kappaleesta löytyy. Väliosa on Maidenille poikkeuksellisen progressiivinen ja erikoinen. Starblind on erilainen mihin ollaan totuttu, mutta TOIMII! varsinkin Maidenille hieman erikoiset riffit, upea kertosäe ja ennenkaikkea kappale kantaa kestonsa todella hyvin. Kenties albumin toiseksi paras Wild Windin jälkeen.

The Talisman on sekin erittäin toimiva yhdeksän minuuttia. Intro on ehkä vähän ylipitkä ja kappaleeseen huonosti sopiva, mutta on niitä huonompia ja turhempiakin Maidenilta kuultu. Muuten ehdotonta parhaimmistoa. Huomautetaan nyt laulumelodioista: miksi koko biisi pitää vetää niin korkealla laululla? Kyllä esim. Kertsin vielä ymmärtää mutta että koko biisi NOIN korkealta?

The Man Who Would Be King alkaa huikealla, levyn toiseksi parhaalla introlla. Todella hieno intro on kappaleen paras osa, muu kappale jää kyllä auttamatta sen varjoon, mutta erilaisuudellaan kappale menee reilusti plussan puolelle. Hyvä, erilainen kappale, joka on ehkä koko levyn vaikein kappale avautumaan.

Levyn alkupuoli toimii kyllä sekin, mutta ei pärjää viimeisille kappaleille ja vähän ne tuntuvat karvalakkibiiseiltä. Coming Home niistä selvästi paras, vaikka kuinka olisikin tusinabiisi. Mother Of Mercy on sekin hyvä, mutta kertosäe ei ole oikein mistään kotoisin koska se on vedetty aika överiksi. Liian kireää ja korkeaa laulua. Kappaleessa on myös aivan liikaa sanoja, mikä kuuluu etenkin kertosäkeessä. Muuten varsin onnistunut ja maistuva kappale.

The Alchemist ei oikein iske. Biisin aloitus ei kuulosta hyvältä ja säkeistötkin ovat aika kuivia, eikä riffi/melodiaosastolla ole mitään tarjottavaa tässä biisissä, vaikka väliosa on sinällään kelvollinen. Vähän turha "välipala" alkupuoliskon lopuksi ennen pitempiä biisejä.

Levyn intro on hyvä aloitus. Sillä pääsee sisään tunnelmaan, on niitä turhempia ja vielä pidempiäkin introja kuultu. Avauskaksikosta ei ole paljon sanottavaa, OK-tason biisejä molemmat, ei muuta. Kuultu moneen kertaan jo ennen albumia.

Vähän kaksijakoinen levy. Ensimmäiset viisi sellaisia perusbiisejä ja loput viisi eepoksia. Loppupuoli on selkeästi parempi. Levy vaatii selvästi paljon sulattelemista, mutta odotukset tämä täyttää.

Odotellaan vuosi tai pari ja katsotaan minkä paikan tämä ottaa Maidenin tuotannossa.