Hyvältä & lupaavalta näyttää, toivottavasti Marraskuun Laulujen jälkeen palataan kompaktin monisyisempään sarkaan nyt tämän uuden myötä.Voitokasta päivää!
Viikko sitten valmistui Viikatteen kahdeksas studioalbumi. Levy kulkee tästä eteenpäin otsikolla
KUU KAAKON YLLÄ samannimisen kappaleen mukaan. Muita vaihtoehtoja ei tosin ollutkaan.
Masteroinnin jälkeisestä masennuksesta selvittyä, on todettava, että saimme aikaiseksi hämmentävän laaja-alaisen levyn. Kaikki ennakkouhkailut kävivät toteen mutta samalla kasvoivat potensseihin, joista meilläkään ei ollut ensimmäistä nenällistä hajua. Joka yleensä kertoo toiminnan tuoreudesta ja se jos mikä on ylpeyden aihe kolmentoista vuoden kivireen jälkeen.
Kymmenen kohdan kokonaisuuteen päädyttiin harmaiden hiuksien kautta, sillä rannalle ruikuttamaan oli jätettävä kaksikin ässäkappaletta. Mutta kolme varttia on liian pitkä kesto V-albumille ja nuo kaksi unelmavävyä tullaan julkaisemaan varmasti myöhemmin. Syy rannalle jäämiseen oli myös se, että alla olevasta albumikokonaisuudesta ei vain löytynyt sopivaa väliä näille kappaleille. Draaman kaari on juuri nyt naulansa kannassa.
Kuulokekuuntelussa kahden Koon arviointi (Kylmät väreet/Kyynel)jää toteutumatta ainoastaan neljäsosassa levyn kappaleista, mikä kertoo kohtuullisen vahvasta tunnelatauksesta.
Levyn sisältö on seuraava:
VIIKATE: Kuu Kaakon Yllä
1. Kouvostoliiton Laulu, I säk. 0.37
2. Elämä Kuin 4.20
3. Kravattipakko 4.14
4. Eräs Kaunis Päivä 4.21
5. Avoimen Maan Äärellä 3.50
6. Aaveissa Vainko Olet Mun 4.51
7. Viina, Terva & Hauta 4.00
8. Korpi 8.00
9. Kuu Kaakon Yllä 6.13
10. Kouvostoliiton laulu, IX säk. 0.42
Enempää en uskalla tai osaa Teille sisällöstä kertoa. Saatte tehdä omat päätelmänne musiikista, kun levy aikanaan ilmestyy. Julkaisupäiväksi on varmistunut 2.9.
Kesän keikoilla tullaan tosin jo antamaan maistiaisia parin kappaleen muodossa. Haparoiden ja huonosti soitettuna tosin, mutta saammepahan harjoitusta syksyn levykiertuetta varten. Joka muuten alkaa puolitoista viikkoa julkaisun jälkeen eli 11.9. kestäen iloisesti tuonne joulukuulle. Tarkemmat ajat ja paikat myöhemmin.
Levyn kansien valokuvat ottaa heppu nimeltä AJ Savolainen, joka on aiemmin työskennellyt mm. Jaloviinan kanssa. Uskottava ammattimies siis. Kansitaidetta tuodaan näytille sen valmistuttua.
Samoin ensimmäiset singlevalinnat kerrotaan, kun niistä saadaan varmuus kappaleineen julkaisupäivineen kaikkineen.
Mutta nyt on aika siirtyä kesälaitumille! Parinkymmenen keikan verran V-metelöintiä tiedossa elokuulle saakka. Kuopio Rockcockin ennakkoklubi Henkan pubissa on lisätty vielä listoille.
Keikoilla nähdään ja siellähän ei sandaalit puristele!
-Kalle-
Aika jännää, että kaksi biisiä on jätetty sessioista vielä toistaiseksi julkaisematta, kun uudella EP:llä mukanaollut Aaveissa Vainko Olet Mun on mukana. Mutta noin kovan (minin paras, toivottavasti kuullaan kesällä livenä mieluummin kuin eittämättä heikompi Tanssi) ollessa kyseessä en miekään valita; luotan kertojaan että muutoinkin lienee ollut kokonaisuuden kaarelle tärkeä lenkki KKY:llä. Melkoinen eepos nyt mukana näemmä, katsotaan miten onnistuu. Autuaat UU:lta taitaakin olla tähän mennessä pisin (albumi)raita?