Naiivi.shinara666 wrote:^ Naivi.
Stratovarius ja johdannaiset
1. En ole ikinä säveltänyt levyllistä panhuilumusiikkia ja väittänyt sitä Rock-Oopperaksi.Herra Lysmy wrote:Ihan kun te ette olisi ikinä mokaillut, vai nostattaako toi nyt teidän itsetuntoa jotenkin, että voi osoittaa jotain sormella, et tolla menee vielä "huonommin"
2. En ole ikinä puhunut julkisesti korvaavani tunnettua laulajaa neverheard neidolla.
3. En ole ikinä joutunut puukotettavaksi siten, etten voi todistaa joutuneeni puukotetuksi.
4. En ole ikinä jättänyt lojumaan uutta promoani kuntosalin eteiseen kitaran kanssa.
5. En kadehdi henkilöä, joka vetää rahansa pois toisten kustannuksella.Vai oisiko ehkä osittain myös kateutta, että äijä pääsi bändeineen juuri oikeaan aikaan ihmisten tietoisuuteen ja sai vielä vedettyä rahatkin pois.
6. RR biisit demotettiin Stratojen kanssa. Mielestäsikö ei ole epäreilua bändin selän takana viedä biisejä uudelle bändille, varsinkin kun ne oli Stratolle alunperin annetttu?
7. Pääsikö "äijä" muka tietoisuuteen? Täälläkin moni sanonut, ettei tietäisi koko RR:stä ellei tätä keskustelua olisi.
Miksi meidän pitäisi keskustella henkilökohtaisesti? Tolkki mokasi julkisesti, asiasta puhutaan julkisesti. Tolkki saa toki koska vain tulla kotiini keskustelemaan jos kokee asian tarpeelliseksi. Helpompaa tosin julkaista se kirja, ja myös kertoa kaikki.Tiedä häntä, mut tollanen kyräily nyt ei hyödytä oikeasti yhtään ketään. Ja kuinkakohan moni teistä on keskustellut Tolkin kanssa henkilökohtaisesti?
-
- Posts: 67
- Joined: Fri May 09, 2008 8:25 am
- Location: Nahkatehdas
Ihminen joka ei välitä toisten mielipiteistä ei roiku foorumeilla keksimässä lisää satuja peittääkseen edelliset munauksensa. Eikä pidä unohtaa myöskään herra Jokista.Herra Lysmy wrote:Antakaa miehen tehdä, mitä tekee. Kyllä se itse toivottavasti tiedostaa, mitä muut siitä ajattelee, eikä taida sille kovin paljon arvoa antaa.
No huh huh, mitä ihmeen mustamaalaamista täällä on tapahtunut? Asiat on kirjoitettu, niin kuin ne koettu ja sillä hyvä. Kaikki? tässä ketjussa kirjoitetut asiat on tapahtunut ja sillä hyvä. Käsitän mustamaalaamisen, pas..n puhumiseksi!Herra Lysmy wrote: Ihmettelen vaan, että mitä hyötyä jonkun mustamaalaamisesta on teille? .
Jos Tolkki on henkisesti tuuliajolla ja välillä tulee tehtyä kummallisia tempauksia, niin sitten niitä tulee tehtyä. Ei maailma siihen lopu, kellään? Mutta jos kyseessä on julkisuuden henkilö ja joku näistä tempauksista raportoi julkisesti, niin mitä ihmeen mustamaalaamista se on?
-
- Posts: 689
- Joined: Fri Aug 23, 2002 4:25 am
- Location: Espoo
- Contact:
Mitä mustanmaalaamista se on jos ihmiset käsittelevät asioita mitä toinen on tehnyt ja sanonut, ja sanovat vielä mielipiteensäkkin asiasta? Käsittääkseni mustanmaalaamiseksi se menee vasta sitten kun aletaan keksiä omasta päästä asioita. Toki pientä vittuilua on koko ajan ilmassa, mutta sitä aikalailla tuppaa saamaan sitä mitä tilaakin.Herra Lysmy wrote:Ette te voi olla noin ahdasmielisiä, tai voitte jos haluutte, mut mitä järkeä tossa nyt on? En mä fanita tai idolisoi Stratovariusta tai Timo Tolkkia, eikä mua musiikillisesti niiden tekemiset hirveesti kiinnosta. Mua kiinnostaa henk. koht. hyvinkin erilainen musiikillinen ilmaisutapa. Miksi mun pitäisi olla fani, että voisin sanoa jonkun näkökannan asiaan? Kaikenko tarvitsee liittyä omakohtaiseen kokemukseen? Ihmettelen vaan, että mitä hyötyä jonkun mustamaalaamisesta on teille? Ja kyllähän teidän nyt pitäis tietää, että lehdissä annetaan asioille myyvin näkökanta. Taitaa olla enemmänkin jonkinlaista egobuustausta ja skenepisteilyä tää teidän koko dissailu, kun nyt tässä itsekin itsekin vähän kyynisempien linssien läpi tätä hommaa hetken tutkailen. Enkä mä halua hyökätä teitä vastaan, enkä astua kenenkään varpaille, vaan keskustella, et mikä ton dissauksen hyöty teille on. Sen mä oon kuitenkin käsittänyt, että rauhan ihmisiä toi Tolkki pohjimmiltaan on, vaikka aika hukassa tuntuu olevankin sen perusteella, minkä kuvan media siitä haluaa antaa.
Eikä sun ole millään tavalla pakko lukea tätä ketjua. Sen kuin ignoretat vain ja keksityt siihen musiikkiin. Ei pitäisi millään tavalla olla pois sinun rusinapullastasi jos jotkut tahtovat keskustella niin hyvistä kuin huonoistakin asioista täällä.
Totta, mutta on syytä muistaa, että nyt on ollut lähinnä kyse siitä millaisen kuvan Tolkki on itse antanut itsestään julkisilla statementeillaan omilla sivuillaan tai kommenteillaan keskustelufoorumeilla. Lehdissä näitä viimeisiä sotkuja on käsitelty aika vähän.Herra Lysmy wrote:Ja kyllähän teidän nyt pitäis tietää, että lehdissä annetaan asioille myyvin näkökanta.
Herra Lysmy wrote:Täytyy kyl tunnustaa, etten ole noita Tolkin touhuiluja edes hirveen tarkkaan viime aikoina seuraillut, joten ehkä mua vaan vähän korpeaa toi asenne, millä ihmiset äijästä jauhaa.
No jos et ole seurannut, niin ethän myöskään voi tietää miksi jauhamme herrasta juttua. Lue vaikka koko keskustelu läpi, tulet huomaamaan, että Tolkki itse on ylläpitänyt aihetta. Turhaa paskanjauhamista tulet löytämään yllättävän vähän keskustelun kokoon suhteutettuna. Kaikki spekulaatiokin pohjautuu faktoihin.
No, kuten olemme huomanneet, tolkki ei ole joka suhteessa ollut rehellinen. Esimerkiksi Saana ei ole rockooppera, tolkki järjesti taloudellisia ongelmia straton jätkille, tähän vielä päälle masterin "ryöstö" sun muut mediakikat.Mä nyt vaan kelaan, et se on varmaan pohjimmiltaan kaikesta huolimatta ihan hyvä tyyppi, eikä mulla ole sitä vastaan mitään henkilökohtaisella tasolla. Ei se ainakaan mulle ole ikinä aukonut päätään tai mitään vastaavaa.
Ai ei ole aukonut päätään? Tolkki lähinnä näytti persettä koko kansalle, tahallaan tai tahattomasti.
Pää kiinni! Sä tuhoat mun uskottavuuden!Streamer wrote:Lucifix wrote:Turhaa paskanjauhamista tulet löytämään yllättävän vähän keskustelun kokoon suhteutettuna. Kaikki spekulaatiokin pohjautuu faktoihin.![]()
EDIT
Itse asiassa keskustelussa on hyvinkin vähän väkisinväännettyä, tässä tapauksessa keskustelun kohde on ollut niin aktiivinen, ettei porukan ole tarvinnut itse ruveta vääntämään showta. Toki täältäkin löytyy kikkailuja, mutta niin löytyy kaikista keskusteluist. Tätä on kuitenkin 75 sivua, ja sinne mahtuu kaikenlaista.
tolkinpalautus.giffaerye wrote:Niin ja hei vois alkaa olla aika kypsä sille, että joku pistäis sen tolkinpalautus-giffin tänne pyörimään.
käpäytys.Pakana wrote:tolkinpalautus.giffaerye wrote:Niin ja hei vois alkaa olla aika kypsä sille, että joku pistäis sen tolkinpalautus-giffin tänne pyörimään.
-
- Posts: 997
- Joined: Thu Mar 20, 2003 1:16 pm
- Location: Kuusamo
- Contact:
Olikohan tämä se hetki viime Wackenissa kun TT yhtäkkiä tajusi jotta
"Noi jätkäthän tekee tätä vaan fyrkan takia! Fudaa koko porukalle!"
EDIT: 666. posti! Ja yhtä tiukkaa asiaa kun tähänkinastiset...
"Noi jätkäthän tekee tätä vaan fyrkan takia! Fudaa koko porukalle!"
EDIT: 666. posti! Ja yhtä tiukkaa asiaa kun tähänkinastiset...
Näistä juonenkäänteistä saisi muuten erinomaisen sarjakuvan, käyttäen aitoja strato/tolkki valokuvia. Kiitos loistavasta ideasta, pitää kokeilla jos saisi viikonloppuna jotakin aikaan!clairvoyant wrote:Olikohan tämä se hetki viime Wackenissa kun TT yhtäkkiä tajusi jotta
"Noi jätkäthän tekee tätä vaan fyrkan takia! Fudaa koko porukalle!"
EDIT: 666. posti! Ja yhtä tiukkaa asiaa kun tähänkinastiset...
-
- Posts: 997
- Joined: Thu Mar 20, 2003 1:16 pm
- Location: Kuusamo
- Contact:
Ei mitään, pistä rojalteja tulemaan kun bestseller-status on saavutettuLucifix wrote:Näistä juonenkäänteistä saisi muuten erinomaisen sarjakuvan, käyttäen aitoja strato/tolkki valokuvia. Kiitos loistavasta ideasta, pitää kokeilla jos saisi viikonloppuna jotakin aikaan!clairvoyant wrote:Olikohan tämä se hetki viime Wackenissa kun TT yhtäkkiä tajusi jotta
"Noi jätkäthän tekee tätä vaan fyrkan takia! Fudaa koko porukalle!"
EDIT: 666. posti! Ja yhtä tiukkaa asiaa kun tähänkinastiset...

-
- Posts: 1134
- Joined: Fri Aug 23, 2002 4:56 am
- Location: Pohjois-Espoo
-
- Posts: 1134
- Joined: Fri Aug 23, 2002 4:56 am
- Location: Pohjois-Espoo
Mä luulen, että ajatus on tärkein. Saattaa riittää, että saat Tolkilta tilinumeron ja laitat sinne 10 euroa. Sydän sulaa oikeaa asiaa tukemalla. Muutut kertaiskusta valaistuneeksi ja hötöntötöksi. Sen verran pitää muistaa, että vaikka muututkin valaistuneeksi on silti OK huoritella vuosien varrelta tuttuja bändäreitä.Ninaa wrote:Mun sydämeni jää ikiroutaan, jos en saa ostaa Saanaa.![]()
![]()
![]()

Voe rähmä, eh eh eh. Turhaudutko helposti? Harmittaako? Anti? Osakeanti? Muista pestä hampaat!cthulhu-fhtagn wrote:Herran anti tälle laudalle on ollut viime kuukausina sitä luokkaa, että uskon ja toivoin että tiedoittaja JJokininen koskettelee päätäsi tylpällä esineellä.shinara666 wrote:Mä luulen, että ajatus on tärkein.