Roni wrote:Niinhän se menee, että noista kaikista biiseistä jotka on Tolkin nimissä, menee kaikki rojaltit toki Tolkille, mutta sehän ei koska taasen uusia biisejä mitä bändi mahdollisesti tekee.
Tosin onhan vanhassa Straton matskussa ainakin yksi kokonaan kotipellon tekemä biisi, Uncertainty. Ja samaisella levyllä näytti kelpaavan ukon sanoituksetkin aika hyvin. Ja onpa Jenssinkin snaoitukset näköjään sinne kelvannut, joten siltä osin aika paskanjauhantaa tuo että hän on vastuussa kaikesta musiikista ja sanoituksista. Myös Fourth Dimension levyllä oli kaksi biisiä joiden sanoitukset oli tehty yhdessä Kotipellon kanssa, ja yhdet mitkä on tehty yhdessä Lassilan kanssa. Myös Visions levyllä tuntui Kotipellon sanoitukset kelpaavan oikein hyvin.
Siitä eteenpäin ei näytä löytyvän tietoja wikipediasta kuka on säveltänyt ja sanoittanut biisit, eikä sillä ole väliäkään, mutta pointtina onkin se että tuo Tolkin puhe siitä että hän on kaiken takana yksinään, on pitkälti paskaa.
Ihan näin yksityiskohtaan tarttuen, tuossahan lukee Johnson, eikä suinkaan johansson noissa episoden teksteissä (father time ja tomorrow) miten mulla on semmoinen muistikuva että tuo johnson on joku bändin ystävä/roudari/hengaaja...jostain vanhasta haastattelusta tai infinite visions videolta kait tarttunu tuommoinen mielikuva. Korjatkaa jos olen väärässä. Tottahan se on että noilla vanhoilla on vielä kotipellolta ainakin lyriikat kelvannut tolkille,destinystä eteenpäin eivät oikeastaan edes ne.
Ja mitä tulee intermissioniin niin sehän oli täynnä kovereita b-puolia ja japsibonuksia.Ei siis varsinainen levy ja ihmekkös tuo jos siellä sitten niitä jenssin ja kotipellon piisejä löytyy, eihän semmoisia muuksi kuin japanin bonuksiksi ole voinut alunperinkään laittaa.
Sond wrote:Ihan näin yksityiskohtaan tarttuen, tuossahan lukee Johnson, eikä suinkaan johansson noissa episoden teksteissä (father time ja tomorrow) miten mulla on semmoinen muistikuva että tuo johnson on joku bändin ystävä/roudari/hengaaja...
Richard G. Johnson, tuttu mm. seuraavista bändeistä Monsterbore, Leningrad Cowboys & Gringos Locos.
Tolkin statmentissa pieni epäkohta... Siinä sanotaan että maanjäristys tappoi eilen yli 50000 ihmistä! Päivä maanjäristyksen jälkeen muistaakseni ei ollu vielä missään tietoa noin suurista uhri luvuista.
Järkyttävä tapaus koko maanjäristys ja mielestäni todella typerää kerätä sen varjolla säälipisteitä "faneilta"
Sond wrote:Ihan näin yksityiskohtaan tarttuen, tuossahan lukee Johnson, eikä suinkaan johansson noissa episoden teksteissä (father time ja tomorrow) miten mulla on semmoinen muistikuva että tuo johnson on joku bändin ystävä/roudari/hengaaja...
Richard G. Johnson, tuttu mm. seuraavista bändeistä Monsterbore, Leningrad Cowboys & Gringos Locos.
Johnson tosiaan konsultoi lyyristä apuaan muutamaan Episoden biisiin. Liekö sitten ollut stratoilla ideat vai aika loppu. Monesti olenkin miettinyt, että kuka tämä heebo oikeastaan on... nimestä päätellen ei suomalainen, vai onko vain taiteilijanimi???
On se oikea nimi ja mies puhuu suomea. Eikä ole mikään ihan tuntematon heppu, vaan mm. entinen Gringos Locosin laulaja. Jos bändi ei sano mitään, niin sen verran siitä, että se oli tunnettu suomalainen hardrockbändi 80-luvun lopulla. Ja lauloi hän Leningrad Cowboysissakin. En tiedä onko enää mukana.
jytte wrote:Oli muuten oikein pääuutislähetyksessä aikanaan, kun Gringos Locos oli kirjoittanut levytyssopimuksen ulkomaille. Nykyään ei enää moisia kuule
Nojaa.
Eipä niitä kotimaisia bändejä oikeille* ulkomaisille firmoille nykyäänkään niin usein sainata, etteikö niistä uutisioida voisi.
Tapahtuu vaan sen verran harvoin, että harvoin niistä myös kuulla saa.
*Joo varmasti on puljua jos jonkinlaista joka julkaisee ties mimmosta tavaraa ja myy joku 200 levyä maailmanlaajuisesti.
jytte wrote:Oli muuten oikein pääuutislähetyksessä aikanaan, kun Gringos Locos oli kirjoittanut levytyssopimuksen ulkomaille. Nykyään ei enää moisia kuule
Muistan tilanteen. Ylen uutisissa klo 20.30.Oli se valtava uutinen
Lapparithan vetivät samasta aiheesta sketsin myöhemmin.

Ja muistan muuten senkin, kun Broadcast voitti jonkun helvetin kisan Euroopassa.Who`s got the Ball näytettiin samantien.
Asiasta kuudenteen: Muiden kiireidensä ohella Tolkki ilmeisesti tuottaa tämän neitosen debyyttilevyä. Tiedon kuulin ohimennen eräältä Netan tutulta, joten sataprosenttisen varmaa tietoa tää ei ole.
Väinäkhamon wrote:Asiasta kuudenteen: Muiden kiireidensä ohella Tolkki ilmeisesti tuottaa tämän neitosen debyyttilevyä. Tiedon kuulin ohimennen eräältä Netan tutulta, joten sataprosenttisen varmaa tietoa tää ei ole.
Ehkä Timperitei tajuaa, että Saana oli paskaa sanan varsinaisessa merkityksessä, kun ilm. sama ihminen on arvostellut miehen toisen tekeleen jopa loistavaksi (tähdistä viis). Ei siis ollut aikaisemmin kyse vihasta ja ahdistuksesta ja maailman painosta Timperiteitä kohtaan. Oi voi. Odotan innolla, että pääsen itse kuuntelemaan.
TIMO TOLKKI & REVOLUTION RENAISSANCE LEAVES FRONTIERS RECORDS
Yesterday I finally got confirmation that we are able to do this. They simply were not the right label for us. That became clear in the last few months. I would describe the experience with Frontiers Records with the word: "interesting".
I am currently negotiating with several interesting labels, but I haven't made any decision yet. There is a lot of interest and that feels good.
We were offered an extensive 20 date Latin American tour for this December.
I am also already (well it's been over 2 years since I wrote "New Era" songs) writing new songs and can't wait to go to studio and on the road with these energetic and positive guys I was blessed to find. We will keep you posted regularily about what is happening on our camp.
TIMO TOLKKI & REVOLUTION RENAISSANCE LEAVES FRONTIERS RECORDS
Yesterday I finally got confirmation that we are able to do this. They simply were not the right label for us. That became clear in the last few months. I would describe the experience with Frontiers Records with the word: "interesting".
I am currently negotiating with several interesting labels, but I haven't made any decision yet. There is a lot of interest and that feels good.
We were offered an extensive 20 date Latin American tour for this December.
I am also already (well it's been over 2 years since I wrote "New Era" songs) writing new songs and can't wait to go to studio and on the road with these energetic and positive guys I was blessed to find. We will keep you posted regularily
about what is happening on our camp.
Ei ziisus. Tölkki avaas tölkki, ja palaa maan pinnalle. Lienee tosin mahdotonta.
Vakavasti puhuen, ei tämä hyvältä näytä taas kerran. Tolkista sais mainion uuden käsikirjoittajan Salkkareille. Värikkäitä juonenkäänteitä ei tulisi varmasti puuttumaan.
Ninaa wrote:
Vakavasti puhuen, ei tämä hyvältä näytä taas kerran. Tolkista sais mainion uuden käsikirjoittajan Salkkareille. Värikkäitä juonenkäänteitä ei tulisi varmasti puuttumaan.
Joo tai vaikka leffan tai reality-sarjan. Tolkki voisi vaikka kertoa omia visioitaan siinä ja samat hienot tehosteet kuin Saanassa oli.
Muistanko täysin väärin, vai väittikö Tolkki jossain välissä että nuo RR-biisit eivät olisi alunperin Stratovariukselle tehtyjä? Muu bändihän väitti (ja oli kiukuissaan siitä), että Tolkki julkaisee "tulevan Strato-levyn" uudella nimellä.
Oli miten oli, tällaista tällä erää:
Bravewords.com wrote: Frontiers has, however, recently decided not to pick up the option for the next Revolution Renaissance studio album for purely business reasons and wishes the best of luck to Timo and the band for the rest of their career. There will be however one further release on Frontiers from Revolution Renaissance: an EP which will include the following tracklisting: 'Heroes' (album version), 'I Did It My Way' (acoustic remix), 'Angel' (acoustic remix), 'Keep The Flame' (acoustic remix), 'We Are Magic' (Tobias Sammet version), 'Last Night On Earth' (original Stratovarius demo), 'Revolution Renaissance' (original Stratovarius demo), 'Heroes' (original Stratovarius demo).
Selvästi ainakin osa levystä on demotettu nimenomaan Stratovariuksena... En sitten tiedä, kumpi on parempaa bisnestä - julkaista "alkuperäisiä demoja" á la Tolkki vai pistää rahahanat kiinni á la Frontiers Records. (Taisi sielläkin tulla mitta täyteen?)