Haastattelin Richard Westiä taannoin Vana-Vigalan Hard Rock Laagerissa. Haastattelu löytyy
täältä.
Haastattelusta ei meinannut tulla alkuun mitään, sillä järkkäri ei tahtonut päästää minua backstagelle, jonne haastattelu oli sovittu. Onneksi apuun tuli Damian, joka kävi hakemassa jonkun toisen artistipassin ja antoi sen minulle. Sen jälkeen järkkärikin heltyi.
Damianista sai hetsillään vaikutelman, että kaveri on todella ulospäinsuuntaunut ja helposti innostuva, ehkä jopa vähän AD/HD, mutta toisaalta saattoi olla vain fiiliksissä hyvin menneestä keikasta. Ylipäätään Wilson tykkää hengata paljon fanien kanssa ja juhliminenkin maistuu, mikä on saattanut aiheuttaa skismaa bändin sisällä. On kuitenkin todella iso päätös pistää kaveri pihalle sen jälkeen, kun laulut on jo saatu nauhalle.
Haastattelussa West vahvisti huhun, että Morgan oli tarjoutunut bändiin jo heti Macin lähdön jälkeen, mutta Damianin ja muun bändin välinen yhteys oli tuossa vaiheessa vahvempi, joten tuossa vaiheessa Damian oli oikeastaan ainoa vaihtoehto bändin uudeksi vokalistiksi. Merkittävää oli kuitenkin se, että tuossa vaiheessa myös Morgan olisi aivan hyvin voinut liittyä laulajaksi, jos Wilson ei olisi ollut käytettävissä. Ketään muuta ei harkittu, koska Westin mukaan fanit odottavat tässä vaiheessa jo tietynlaista Treshold-soundia, ja neljäs laulaja olisi voinut olla faninäkökulmasta "liikaa". Tässä mielessä Threshold ei ole kovin progressiviinen yhtye, vaan pyrkii ihan tietoisesti tekemään biisejä vanhaan sapluunaan. Toisenlaisia ideoita toteutetaan sitten muissa projekteissa (esim. Westin League of Lights tai Johanne Jamesin Kyrbgrinder).
West ja Groom näkevät Tresholdin siis eräänlaisena tavaramerkkinä, josta ei juuri haluta poiketa. Jos jollakulla on tästä poikkeava näkemys, voidaan hänet vaihtaa. Tilanne on vähän sama esimerkiksi neoprogebändi Arenan kanssa, jonka ydinkolmikko Nolan, Pointer, Mitchell kuvaa itseään "bisneskumppaneiksi". Kylmää ja analyyttistä (ehkä), mutta harvalla bändillä on samanlaista munaa kuin Pain of Salvationilla, joka tekee ihan mitä huvittaa ja miettii vasta sen jälkeen faneja. Tämä ei tarkoita, että progressiivinen musiikki olisi synonyymi hyvälle musiikille, sillä kyllä minä olen enemmän nauttinut Thresholdin levyistä kuin Pain of Salvationin, mutta tulokulma musiikin tekemiseen on näillä kahdella bändillä hyvinkin erilainen.