Missä he ovat nyt?
-
- Posts: 47
- Joined: Sat Aug 24, 2002 9:47 am
- Location: Jyväskylä
Missä he ovat nyt?
Tulipas tässä tallainen ajatus, että voisi tehdä tällaisen ketjun tästä aiheesta kun välillä tulee ajatelleeksi että "hemmetti kun siitäkään bändistä X ei ole pitkään aikaan kuulunut",
Eli jos suosikkibändistäsi ei ole kuulunut mitään piiitkään aikaan, täällä messulaudalla voi pyöriä joku joka tietää jostain jotain.
Eli, aiheeseen.
Missä on VELCRA?
Yhtyeen ensimmäiset 2 levyä olivat helvetin hyvää Industrial/pomppumetallia.
Sitten bändi otti ja julkaisi kolmannen, lähinnä konemusiikkihaahuilua sisältäneen levyn ja painui maan alle. Missä he ovat nyt? Nettisivutkin on kytketty irti.
Kaikkivoipa Google ja sitäkautta Wikipedia osasi kertoa vain, että Jessi Frey on hankkinut ihan oikean työpaikan jostain Englannista.
Toinen saman genren edustaja - jota minulla tosin ei ole yhtään ikävä - on myös kadonnut.
Muistaako joku sellaisen bändin kuin RUOSKA? Aivan, en minäkään ennenkuin Youtuben satunnaishaku minua heistä muistutti. Wikipediakin kertoo vain että "Levytyssopimus EMI:n kanssa umpeutui 2009". Tarvitseeko minun siis miten kovasti pelätä heidän paluutaan?

- Imperiumi Crew
- Posts: 381
- Joined: Fri Aug 23, 2002 2:22 pm
- Location: Tampere
- Contact:
Re: "Missä he ovat nyt"-thread.
Kai tähän voisi heittää sen klassisen: Onko Thy Serpentiltä oikeasti ikinä tulossa uutta levyä? Tekemästäni haastattelusta Tenetzin kanssa on n. kolme ja puoli vuotta, mutta mitään ei sen jälkeen ole kuulunut.
-
- Posts: 66
- Joined: Mon Feb 06, 2006 1:58 pm
Re: "Missä he ovat nyt"-thread.
DMBn Noitavainoille ei taida koskaan tulla jatkoa, mutta saahan sitä toivoa.
-
- Posts: 269
- Joined: Tue Nov 21, 2006 12:15 pm
Re: "Missä he ovat nyt"-thread.
Missä on Tommy Aldridge? Mitä vanha sähköjänis nykyisin hommaa?
-
- Posts: 105
- Joined: Mon Aug 20, 2007 11:18 pm
- Location: Oulu
Re: "Missä he ovat nyt"-thread.
Missä Funeral Feast menee? Sallinen nyt toki TK:n kanssa muttei senkään luulis kaikkea aikaa vievän. Pari uutta biisiä oli jo online vuosia sitten ja Genocide Ad Nauseam on parhaita suomalaisia metallilevyjä mitä olen ikinä kuullut. Haluaisin jatkoa!
-
- Posts: 1847
- Joined: Mon Mar 22, 2004 5:37 pm
- Location: Tampere, Hervanta
Re: "Missä he ovat nyt"-thread.
Mitähän kuuluu Lost Horizonille? Vieläkö on laulaja etsinnässä ja tuleeko sitä kolmatta levyä ikinä?
-
- Posts: 1137
- Joined: Sat Mar 31, 2007 8:54 pm
Re: "Missä he ovat nyt"-thread.
Erinomainen ketju!
Missä on Hundred Years? Bändi julkaisi erinomaisen debyytin Year in - Year Out vuonna '93, ei niin hyvän nimikkolevyn '95 ja '97 tullutta Skyhookia en ole kuullut ollenkaan. Sen jälkeen bändi on kadonnut kuin suolikaasu sinne kuuluisalle aavikolle, Metal Archiveskaan ei osaa kertoa bändin jätkille mitään muita projekteja joissa olisivat olleet mukana. Mitä bändille tapahtui, mitä jäsenet nykyään puuhaavat?
Np. Hundred Years - Too Many Irons In The Fire

- Grey Eminence
- Posts: 543
- Joined: Sat Dec 04, 2004 1:55 pm
- Location: Hankasalmi
- Contact:
Re: "Missä he ovat nyt"-thread.
Muistaa, ja ekat Kuori- ja Riisu -levyt ovat ihan pätevää suomenkielistä hevimetallia. Sitten kun bändi lähti Rammstein-apinointiin, niin ei oo jaksanu innostua. Kotisivujensa mukaan ovat ainakin vielä viime vuoden lopulla keikkailleet.Unlight wrote:
Toinen saman genren edustaja - jota minulla tosin ei ole yhtään ikävä - on myös kadonnut.
Muistaako joku sellaisen bändin kuin RUOSKA?
Re: "Missä he ovat nyt"-thread.
Missä on Kimberly Goss...?
Sinergyn viimeinen tais jäädä tulematta, vaikka sellainen on tiettävästi kuitenkin tehty.
Taannoin piti tulla Kimberly Goss -elämänkertakirjaa ja ties mitä. Ja yhtäkkiä se vaan katosi.
Tai no. Ei mua oikeestaan edes kiinnosta. Ei varmaan ketään muutakaan.

- Posts: 474
- Joined: Wed May 11, 2005 5:13 pm
- Location: Tampere
Re: "Missä he ovat nyt"-thread.
^ just niin. Vittu kaikesta sitä tulee elämänkertaa ja best offia + tosiTV sarjoja.
Ihan hyvä topic, mutta eikö se nyt ole ihan elämää vaan että jotku muusikon retkut lopettaa
a) kun ei onnistuta
tai
b) kun muut hommat kiinnostaa enempi
Ihan hyvä topic, mutta eikö se nyt ole ihan elämää vaan että jotku muusikon retkut lopettaa
a) kun ei onnistuta
tai
b) kun muut hommat kiinnostaa enempi
-
- Site Admin
- Posts: 1047
- Joined: Thu Aug 22, 2002 8:37 pm
Re: "Missä he ovat nyt"-thread.
Oliko se nyt sitten Goss joka ne Laihon (kadonneeksi ilmoitetut) skebat (Jacksonit) sieltä Nosturista otti (ja paiskoi pihalta suutuksissaan mereen)?metallica wasp wrote:Missä on Kimberly Goss...?
Huhu kertoi, että Goss olisi aikoinaan myös nyrkein tai kynsin ojennellut ohuempia kilpasiskojaan ja olisiko tällainen pahoinpitelyhomma jopa voinut vaikuttaa oleskelulupaan. Hänhän ei ollut pakolainen tai edes EU-kansalainen. Anyway, jos katon jakaminen Laihon kanssa lakkasi, niin taisipa lakata myös Laihon kitarointi bändissä?
Nimim. Pääkaupungin huhumies
-
- Grey Eminence
- Posts: 1387
- Joined: Thu Aug 22, 2002 8:04 pm
- Location: Turku
- Contact:
Re: "Missä he ovat nyt"-thread.
Keikkaa ovat ainakin heittäneet silloin tällöin, viimeksi taisi olla tää Muhammedin pallikonsertti Turussa.Ticelon wrote:Missä Funeral Feast menee? Sallinen nyt toki TK:n kanssa muttei senkään luulis kaikkea aikaa vievän. Pari uutta biisiä oli jo online vuosia sitten ja Genocide Ad Nauseam on parhaita suomalaisia metallilevyjä mitä olen ikinä kuullut. Haluaisin jatkoa!
-
- Posts: 1017
- Joined: Wed Jan 29, 2003 11:18 am
- Location: Helsinki
- Contact:
Re: "Missä he ovat nyt"-thread.
Tämä on kyllä hyvä aihe. Oikeastaan mielenkiintoisimpia "yleisaiheita" toviin.
Kummosesti en osaa ite kyllä mihinkään vastata
Omasta puolestani olisi kiva jos Babylon Whores jaksaisi virallisesti pistää itsensä haudan lepoon tai alkaisi touhuamaan taas. "Josko sittenkin vielä joskus"-epätietoisuus ärsyttää Litmasella ja muilla nyt on jotain meneillään, mutta Iken tekemisistä ei ole tietoa. Tuskin on uutta bändiä sillä?

- Posts: 1201
- Joined: Thu Aug 22, 2002 7:33 pm
- Location: Helsinki/Kajaani
- Contact:
Re: "Missä he ovat nyt"-thread.
Sittemminhän Goss heilasteli erään helsinkiläismetallibändin jäsenen kanssa, mutta tuostakin on jo se viisi vuotta aikaa.grimnail wrote:Anyway, jos katon jakaminen Laihon kanssa lakkasi, niin taisipa lakata myös Laihon kitarointi bändissä?
-
- Site Admin
- Posts: 1047
- Joined: Thu Aug 22, 2002 8:37 pm
Re: "Missä he ovat nyt"-thread.
Kun nyt alettiin asiasta puhua, tiesi Wikipedia kertoa, että "However, Alexi Laiho has stated that Sinergy has officially broken up in an interview with Ultimate-Guitar.com in February 2011."Balm wrote:Sittemminhän Goss heilasteli erään helsinkiläismetallibändin jäsenen kanssa, mutta tuostakin on jo se viisi vuotta aikaa.grimnail wrote:Anyway, jos katon jakaminen Laihon kanssa lakkasi, niin taisipa lakata myös Laihon kitarointi bändissä?
-
- Posts: 195
- Joined: Wed Feb 15, 2006 8:53 pm
- Location: Järvenpää (Nummenkylä)
Re: "Missä he ovat nyt"-thread.
Missä on Dyecrest? Kovalla metelillä tuli debyytti vuonna -04 The Way Of Pain, arvosteluissa hehkutettiin ja keikkaa riitti. Jossain vaiheessa kuulin että olisivat päässeet WASPpia lämppäämään ja että se olisi mennyt vituiksi, sen jälkeen ei ole ainakaan mun korviin kantautunut kerrassaan mitään.
-
- Posts: 597
- Joined: Mon Sep 01, 2008 8:45 pm
- Location: Turkkunen
Re: "Missä he ovat nyt"-thread.
Veikkaan että tulee.. mutta onhan se hiton vaikeeta löytää laulajaa joka olisi Heimanin veroinen.heraklos wrote:Mitähän kuuluu Lost Horizonille? Vieläkö on laulaja etsinnässä ja tuleeko sitä kolmatta levyä ikinä?
Nokkamies Wojtek Jotakin on puuhastellut ainakin hiukan rankemman musiikin parissa yhtyeessä Against The Plagues . Tässä videota http://www.youtube.com/watch?v=nQIyPR8UVWg
-
- Imperiumi Assistant
- Posts: 103
- Joined: Fri Aug 23, 2002 9:38 am
- Location: TURKU
- Contact:
Re: "Missä he ovat nyt"-thread.
Eikös ne ihan virallisesti lopettaneet ja jäähyväiskonserttikin oli ainakin tarkoitus pitää, missä olisi molemmat laulajansa mukana.SaunaPiru wrote:Missä on Dyecrest? Kovalla metelillä tuli debyytti vuonna -04 The Way Of Pain, arvosteluissa hehkutettiin ja keikkaa riitti. Jossain vaiheessa kuulin että olisivat päässeet WASPpia lämppäämään ja että se olisi mennyt vituiksi, sen jälkeen ei ole ainakaan mun korviin kantautunut kerrassaan mitään.
-
- Posts: 39
- Joined: Mon Sep 07, 2009 2:16 pm
Re: "Missä he ovat nyt"-thread.
SaunaPiru wrote:Missä on Dyecrest? Kovalla metelillä tuli debyytti vuonna -04 The Way Of Pain, arvosteluissa hehkutettiin ja keikkaa riitti. Jossain vaiheessa kuulin että olisivat päässeet WASPpia lämppäämään ja että se olisi mennyt vituiksi, sen jälkeen ei ole ainakaan mun korviin kantautunut kerrassaan mitään.
Valitettavasti lopettanut toimintansa. Ilmoittivat kotisivuillaan muutama vuosi sitten.
Mites oululainen(?) Afterworld? Huikean "Dark Side Of Mind"-debyytin jälkeen tulleen - miksauspöydällä ryssityn - "Connecting Animals"-levyn en ole kuullut oikein mitään. Jossain vaiheessa muistelen jostain lukeneeni kolmoslevystä, mutta ei ole silmiin osunut. Noistakin on jo kymmenen vuotta aikaa, joten aika pienet on toiveet bändin uudestaan heräämisestä.
-
- Imperiumi Assistant
- Posts: 103
- Joined: Fri Aug 23, 2002 9:38 am
- Location: TURKU
- Contact:
Re: "Missä he ovat nyt"-thread.
Osa orkesterista, vokalisti Mika Kuokkanen ainakin, soittaa wannabe-sliippari-ryhmässä Professori Heikkerö: http://www.myspace.com/professoriheikkeroIntrigue wrote:SaunaPiru wrote:Missä on Dyecrest? Kovalla metelillä tuli debyytti vuonna -04 The Way Of Pain, arvosteluissa hehkutettiin ja keikkaa riitti. Jossain vaiheessa kuulin että olisivat päässeet WASPpia lämppäämään ja että se olisi mennyt vituiksi, sen jälkeen ei ole ainakaan mun korviin kantautunut kerrassaan mitään.
Valitettavasti lopettanut toimintansa. Ilmoittivat kotisivuillaan muutama vuosi sitten.
Mites oululainen(?) Afterworld? Huikean "Dark Side Of Mind"-debyytin jälkeen tulleen - miksauspöydällä ryssityn - "Connecting Animals"-levyn en ole kuullut oikein mitään. Jossain vaiheessa muistelen jostain lukeneeni kolmoslevystä, mutta ei ole silmiin osunut. Noistakin on jo kymmenen vuotta aikaa, joten aika pienet on toiveet bändin uudestaan heräämisestä.
-
- Posts: 1842
- Joined: Sat Nov 09, 2002 9:35 am
- Location: Espoo
Re: "Missä he ovat nyt"-thread.
Ainakin Funeral Feastiltä on tulossa jotain.
-
- Posts: 1201
- Joined: Thu Aug 22, 2002 7:33 pm
- Location: Helsinki/Kajaani
- Contact:
Re: "Missä he ovat nyt"-thread.
Joo, ne sillon sainattiin Noise Recordsille (eipä ole sitäkään ollu sen jälkeen) ja puheet oli kolmoslevystä josta tulee läpimurtolevy. Huhhuh, semmosta tuubaa oli jo se kakoslätty että hyvä vain kun katosivat.Intrigue wrote:Jossain vaiheessa muistelen jostain lukeneeni kolmoslevystä, mutta ei ole silmiin osunut. Noistakin on jo kymmenen vuotta aikaa, joten aika pienet on toiveet bändin uudestaan heräämisestä.
Tuo mainittu Dyecresthän voitti jonkun väsyneen diilin Piet Sielckin - vaikenenseoli - (jo kuopatulta) firmalta ja teki levyn jota kukaan ei tainnut hommata. Jotenkin aina tämmösiä nämä diilivoittajat.
-
- Posts: 247
- Joined: Tue Jan 14, 2003 11:59 am
- Location: Kalapacossaaret
Re: "Missä he ovat nyt"-thread.
Tälläistä huhua en ole kuullutkaan No jos meressä ovat niin luultavasti nyt jo lahonneet. Kyllähän Alexi ja Kimberly ystävinä olivat vielä eron jälkeenkin.grimnail wrote:Oliko se nyt sitten Goss joka ne Laihon (kadonneeksi ilmoitetut) skebat (Jacksonit) sieltä Nosturista otti (ja paiskoi pihalta suutuksissaan mereen)?metallica wasp wrote:Missä on Kimberly Goss...?
Huhu kertoi, että Goss olisi aikoinaan myös nyrkein tai kynsin ojennellut ohuempia kilpasiskojaan ja olisiko tällainen pahoinpitelyhomma jopa voinut vaikuttaa oleskelulupaan. Hänhän ei ollut pakolainen tai edes EU-kansalainen. Anyway, jos katon jakaminen Laihon kanssa lakkasi, niin taisipa lakata myös Laihon kitarointi bändissä?
Nimim. Pääkaupungin huhumies
Sinergyhän ehti tehdä neljännen levyn Sins of the Past jo vissiin äänittämistä vaille valmiiksi. Sääli sinänsä meinaan levy levyltä homma parani ja Suicide by my side oli aika huippu jo.
Jossain vaiheessa kuulin, että asuisi ruotisissa mutta muistan varmaan väärin. Onneksi kerran ehdin livenä näkemään heijät.
Mutta vielä itse topcikkiin. Itsekin Thy Serpenttiä kaipailisin. Uutta matskua luvattiin jo heti viimeisen EP:n jälkeen ja tästä on vuosia.
Mutta noita muitakin vanhoja hyviä bändejä on mistä ei alun jälkeen kuulunut. Esim.Cryhavoc. Jossain vaiheessa etsivät kyllä uutta kitaristia mutta tästäkin jo todella monta vuotta aikaa. Sitten muistan bändin nimeltä D-Ray millä taisi joku hittikin olla. Dawn of Relic ja Cadacross tekivät mielenkiintoista matskua. Ja Throne of Chaos myöhemmin pelkkä TOC oli myös mainio mutta taisivat oikein ilmoittaa aikoinaan lopettavansa eivätkä vain unohtuneet jonnekkin. Onhan noita juum...
Re: "Missä he ovat nyt"-thread.
Itte kans tätä pähkäilly toisinaan. Jos lopettavat nii voisivat jonku viimosen kiertueen/keikan heittää, ei tullu koskaa nähtyä livenä nimittäin.Tintti wrote: Omasta puolestani olisi kiva jos Babylon Whores jaksaisi virallisesti pistää itsensä haudan lepoon tai alkaisi touhuamaan taas. "Josko sittenkin vielä joskus"-epätietoisuus ärsyttää Litmasella ja muilla nyt on jotain meneillään, mutta Iken tekemisistä ei ole tietoa. Tuskin on uutta bändiä sillä?
Mietityttää kans, että mitäs tuo Witchcraft on nyt tekemässä sitten vai onko tekemässä mitään..? Ollu nyt aika hiljasta yhtyeen suhteen. Magnuksellaha ollu tota soolojuttua, mutta toivois mielummin sitä Witchcraft matskua kyllä.
-
- Posts: 1032
- Joined: Mon May 26, 2003 5:58 pm
- Location: Limbus Helsinki, spiritual Parkano
Re: "Missä he ovat nyt"-thread.
Korjaus, tekivät aluksi geneeristä numetallia, kunnes julkaisivat kolmannen, erinomaisen induhaahuilulevyn, joka ainakin allekirjoittaneella herätti hienoisen mielenkiinnon bändiä kohtaan. Tuli nähtyä livenä joskus pari - kolme vuotta sitten ja tuo uusi suunta toimi kyllä ihan eri tavalla kuin joskus muinoin.Unlight wrote:Missä on VELCRA?
Yhtyeen ensimmäiset 2 levyä olivat helvetin hyvää Industrial/pomppumetallia.
Sitten bändi otti ja julkaisi kolmannen, lähinnä konemusiikkihaahuilua sisältäneen levyn ja painui maan alle.
Eikös laulaja ole ainakin Godsplaguessa nykyään?reaper666 wrote:Sitten muistan bändin nimeltä D-Ray millä taisi joku hittikin olla.
EDIT: Tuntuu että näitä yhden tai kaksi levyä julkaisseita kotimaisia "ison hypen" perushevibändejä on ihan tolkuton määrä. Ja kaikki toinen toistaan tylsempiä.