Onko Life And Crimes Of Alice Cooper 4 levyn mittaisena liian massiivinen? Se kuitenkin kulkee kronologisesti läpi
älyttömän monipuolisen uran.
Jos jotain aivan yksittäisiä poimin, niin tuolta wanhalta bändi-eralta essentiaalinen ensihitti I'm Eighteen (joka on muuten Jussin
ainoan karaokekerran valinta) tai Desperado (muutenkin
Killer-albumi on niistä lähellä sydäntä, siis se punainen käärmekantinen). Sitten jos hypätään WTMN-kokonaisuus yli, niin sen jatko-osalta
Alice Cooper Goes To Hell löytyy kuriositeettina '76 disco-infernon luokitus: helvetti, kappaleessa You Gotta Dance, joka osoittaa Vincen aina yhtä osuvaa huumorintajua. Mutta ennenkaikkea upea balladi I Never Cry. Muutenkin tältä ajalta on nuo slovarit osuneet, kuten seuranneen Lace And Whiskeyn, vain Frank Sinatrankin coveroima You And Me. Samaten From The Insiden '78 How You Gonna See Me Now pitää muistaa, vaikka harva näin tekee.
Sitten kun sukelletaan kasarin vaihteen new wave-vaikutteisiin levyihin, ollaan aika fanisuossa.. eipä niitä kolmea(!) 1980-82 kauhean helposti jaksa kuin outoilumielessä kuunnella
DaDa 1983 taas Bob Ezrinin tuottamana ja Dick Wagnerin soittamana on tuntematon suuruus, todella pimeä levy, joka tuo mieleen Prison Breakin "Haywiren" kaltaisen tyypin, heh. Vaikka hümööriäkin löytyy: I Love America!!!
Tässä yllä kukaan ei vielä suositellut uuden, "hevitulemisen" 1986-87 levyjä Kane Robertsin kanssa, mutta varsinkin
Constrictor on helppo valinta sellaisten Cooper-klassikoiden kanssa kuin mm. Life And Death Of The Party & He's Back (The Man Behind The Mask) tai seuranneen Time To Kill & Freedom. Trashilla on toki hittinsä, kuten mm. Spark In The Dark & Bed Of Nails, mutta
Hey Stoopid 1991 on todella hyvä albumikokonaisuus ja jonkin mainittujen seiskytluvun alun bändilevyn ohella SE suosittelemani aloituslevy. Ei oikeastaan mitään heikkoa! Hurricane Years, Dangerous Tonight ja Wind-Up Toy olisivat olleet joku vuosi aiemmin isoja hittejä mille tahansa tukkabändille, tässä ne jäivät sinkkujen varjoon, maailman parhaimman bridgen omaavan Might As Well Be On Mars -hiturin kanssa. Vielä ysärillä tulleella The Last Temptationillakin on aikansa grunsehenkisyys-puoli, mutta helmet kuten Lost In America ja Stolen Prayer ovat myös 20 vuoden takaisella joululahjallani, Sonyn tekemällä Classicks-kokoelmalla, noiden parin edellisen levyn vastaavien tapaan.
Sitten uusi vuosituhat & joiden mukamas nu-metalliseksi mieltämä,
Brutal Planet/Dragontown -kaksikko, joiden rundilla itsekin näin Alicen ekaa kertaa Oulussa '01. Näistä olisi saanut yhden todella hyvän albumin, mm. ensinmainitun nimibiisillä + Pick Up The Bones, It's The Little Things & Triggerman, It's Much Too Late & Fantasy Man.
Sitten alkoi kai The-alkuisten retrorokkibändien innoittama autotallivaihe, joista 2003
The Eyes Of Alice Cooper on parhain. Man Of The Year, This House Is Haunted, What Do You Want From Me & The Song That Didn't Rhyme ovat huikeita! Anssin kanssa olen eri linjoilla Dirty Diamondsista, vaikka onhan silläkin parit ok-biisit. Along Came a Spider '08 on ihan jees-laatuisena, tummempana teemalevynä sellainen, että hankalampi poimia mitään yksittäistä. Vaikka toisaalta AC:ltä voi balladilinjalle mennä taas helposti, The One That Got Awayn kanssa.
Uusin,
Welcome 2 My Nightmare 2011 on taas todella hyvä (& Anttilassa halpa) albumi! Kuten joskus jonnekin täällä kirjoitin, siitä löytyy kaikkea, tuosta rollari- [I'll Bite Your Face Off] & garagerock-juuristaan [a Runaway Train] tomwaitsmaiseen folkraakuntaan [Last Mans On Earth], Bloodhound Gangin (tai aikaisemman You Gotta Dancensa) riemukkaasti mieleentuovaan [Disco Bloodbath Boogie Fever] tai Desmond Childin nättien melodioiden kanssa fiilistelyyn
. Omaan makuuni vahvin levynsä sitten '91! Joten siinä voisi olla tuon Hey Stoopidin ja vaikka nyt Billion Dollar Babiesin kanssa se kolmas levy mikä ainakin kuunnella, jos ei sitten tuota vuosituhannen vaihteen boksi-kokista, mistä ekana sanoin. Ja itepähän kysyit -huom, mie luettelin sitten _vain hyviä_ kappaleita, joten youtubeen copypastea jos kinostaa.
WildFire wrote:Vai onko tämä vähän kuin kysyisi, että mitä leipää kannattaa syödä, kun käsittääkseni aika monen tyylistä mahtuu bändin tuotantoon?
Eli aikalailla juurikin noin.
edit: anselmo wrote:Toi Life and Crimes boksi on kyllä hyvä avaus; olen tainnut nähdä sitä marketeissa ~20e hintaan. Toinen kova avaus vois olla Brutally Live DVD; hyvä show, tiukka kokoonpano ja oikein makoisa kattaus hittibiisejä. Tuotakin näkee etenkin Anttilan alelaareissa tosi edullisesti. Suosittelen lämpimästi, voi olla mielekkäämpi tutustumiskohde kuin muutama yksittäinen levy sieltä täältä.
Näin on; tosiaan samalta rundilta kuin ym. ensimmäinen, Formula Centerin keikka toukokuussa 2001. Moneen kertaan kirjoitellut tämänkin, mutta mm. Rattin (Jizzy Pearl vokalistina..) ja Dion (eka sekin RJD:tä!) lämmiteltyä, Alice luuli varmaan olevansa vielä ruotsissa, kun oli sen pohjoisen suunnasta tullut meille päin. Hän nimittäin vastoin kaveriporukkamme ennakko-odotuksia yllättäen soitti tuon lapsuuden suosikin, He's Back, mitä on tavallisesti tehnyt vain siellä! Vieläkin muistan jätkien ilmeet, kun Friday-leffojen Jasonin veitsenheilutteluja imitoiva shi-kah! -ääni kuului ämyreistä Nykyisellä Sweden Rock-kansallahan kun oli tarpeeksi makua nostaa se siellä listahitiksi '86. Kun nyt tiiraan tuota Brutally Liven englannin settiä, niin olisikohan vaihdettu unknown-You Drive Me Nervousin tilalle silloin.