Angra, Almah, André Matos & Shaman

Raskaamman musiikin keskustelut
Vastaa Viestiin
WildFire
Imperiumi Crew
Viestit: 971
Liittynyt: 03 Marras 2005, 09:40
Paikkakunta: Ylöjärvi

09 Loka 2007, 21:10

Pistetään nyt nämä kaikki saman otsikon alle, kun sentään melkein toisiinsa liittyvät.

Shaaman ei siis lopettanutkaan, vaan Ricardo Confessori kasasi uuden miehistön ympärilleen, ja muutti bändin nimen takaisin muotoon Shaman. Uuden albumin nimeltään Immortal pitäisi ilmestyä Metal Archivesin mukaan marraskuussa, bändin sivuilta en ainakaan löytänyt tarkkaa päivämäärää.

Matos puolestaan on jo julkaissut oman sooloabluminsa, Time to be Free. Ei ainakaan äkkiä pahemmin edes arvosteluja löytynyt levystä. Onkos kukaan kuullut? Jatkaneeko sitten Angran ja Shaamanin viitoittamalla musiikillisella linjalla vai jollain ihan muulla.

Angra julkaisi jo viime vuoden puolella edellisensä, Aurora Consurgensin, joka ei ainakaan meikäläistä vakuuttanut. Jonnekin olivat hävinneet ne selkeästi paremmat vedot, joita kuitenkin Temple of Shadowsillakin oli vielä muutamia.

Joo, keskustelua siis. Ei ole myöskään kiellettyä sulloa muitakin brasilialaisia poweribändejä samaan keskusteluun, jos vain asiaa riittää.
Viimeksi muokannut WildFire, 27 Syys 2016, 15:03. Yhteensä muokattu 1 kertaa.


Gurney Halleck

10 Loka 2007, 03:41

Ugh, mennyt ihan ohi Andren soololevy. Eipä tuosta hirveästi ole toisaalta huudeltu, pakko ottaa kuunteluun ensitilassa.
Shamanin tulevaisuus tuntuu jotenkin väkisin väännetyltä koska minulle se kuitenkin profiloitui Matoksen bändinä aika pitkälti.
Toisaalta, Karman(hiton hyvää brasilialaista meloheviä btw) Thiango näyttäisi ottavan laulajan pestin joten ehkä tuostakin vielä jotain tulee. Itse pidin Sha(a)manin toisella levyllä alkaneesta synkemmästä tyylistä vaikka joillekin se ei uponnut.

Angra taasen minun mielessä elää ihan hyvää kautta, bändi on jatkanut hemmetin hyvän powerin tekemistä Edu Falachin kanssa ja olen jokaisesta hänen kanssa tehdystä levystä pitänyt edellistä enemmän. Tosin, debyyttilevy ja Fireworks ovat edelleen suosikkejani niiden tietynlaisen etnovivahteen takia.
Kannattaa Edu Falachin soolo metsästää jostain, toimivaa vähän "rankempaa" heviä kuin mitä Angra on. Enemmän sellaista perusheviä.
Metal Giant
Viestit: 14
Liittynyt: 25 Elo 2002, 21:59

10 Loka 2007, 08:31

Matosin muinaisen bändin, Viperin, kaksi ensimmäistä levyä ansaitsevat tulla jälleen kerran mainituksi ja kehutuksi. Noiden jälkeen lähti Matos ja Viperin musiikillinen tyyli ilmeisesti jalostui jonnekin itseni ei-niin-pitämään suuntaan.

Merkittävästi parempaa kamaa teki Matos mielestäni Viperissä kuin konsanaan Angrassa, jota olenkin alkanut kuunnella enemmän vasta Falaschin aikana. Matosin aikaiset levyt eivät satunnaisia välähdyksiä lukuunottamatta oikein toimi.
masaty

10 Loka 2007, 09:15

Angra on aivan huippubändi, ja kaikki levynsä ovat oikein hyviä.

Varsinkin Angels Cry ja Rebirth, bändin "debyytit", ovat ensiluokkaisia Power-levyjä. Holy Land ja Temple Of Shadows taas tarjoavat vähän monimuotoisempaa palettia. Myöskin uusin Aurora Consurgens on ihan jämäkkä paketti, ja sisältää pari oikeinkin kovaa hittiä. Ja Fireworks on piristävän erilainen, laatulevy silti.

Edun soolo taas ei ole kovin heavy, vaan aika lälly, mutta ihan mukavaa tavaraa kuitenkin.
Mr Rami
Viestit: 651
Liittynyt: 23 Elo 2002, 09:02
Paikkakunta: Piispanristi

10 Loka 2007, 12:19

On kyllä mennyt täysin ohi Matosin soolo. Täytyy hankkia pikaisesti jostain, ellei nyt sitten hiphopiksi tai vastaavaksi paljastu. :shock:

Itse pidin molemmista Shaamaneista paljon, erityisen paljon jälkimmäisesti levystä. En tiedä jaksanko Shamanin tulevia levyjä hommailla, en ole jaksanut Angrankaan Matosin jälkeisiä levyjä ostaa. Kuunnellut kyllä olen kerran-pari ja vaikka ne periaatteessa kelpo kamaa ovatkin, se tärkeä Matosin kosketus puuttuu. Viperkin muuttui kuraksi Matosin lähdön jälkeen.

Holy Land on minusta paras Angra. Liki täydellinen nössöilyhevilevy.
WildFire
Imperiumi Crew
Viestit: 971
Liittynyt: 03 Marras 2005, 09:40
Paikkakunta: Ylöjärvi

10 Loka 2007, 13:10

Gurney Halleck kirjoitti:Ugh, mennyt ihan ohi Andren soololevy.
Mr Rami kirjoitti:On kyllä mennyt täysin ohi Matosin soolo.
Tässä yksi syy siihen, miksi aloitin tämän topicin. Jotenkin tuntui, että aika matalalla profiililla on André tuon soolonsa julkaissut, kun ei tosiaan edes arvosteluja netistä löydy.

Shaamanilta eka levy on selkeästi parempi. Eipä ole vaikea arvata, että itselleni peruspowerin(kin) ystävänä Here I Am ja Pride ovat hemmetin kovia vetoja. Reasonilta taas edes yhtä hyvää biisiä saa kaivamalla kaivaa. Myönnetään toki, että jälkimmäinen on varmasti tyyliltään enemmän kuuntelua ja totuttelua kaipaava.

Angran paras taas on Rebirth. Temple of Shadowsillakin on vielä loistobiisejä, mutta vastapainoksi lähes puolet levystä on keskinkertaista ja tylsistyttävää junnaamista. Aurora Consurgens ei vaan tosiaan napannut, varsinaiset mahtivedot puuttuvat kokonaan.

Falaschin Almah jäikin aloitusviestissä mainitsematta. Aika köyhää mielestäni, mielummin vaikka Angran Rebirthiä ja Templeä soimaan, jos haluaa Edun ääntä kuulla.
Mr Rami kirjoitti:Täytyy hankkia pikaisesti jostain, ellei nyt sitten hiphopiksi tai vastaavaksi paljastu.
Hah, mietipä vaan, hip hoppia Matosin äänellä :D
anthares
Viestit: 339
Liittynyt: 23 Elo 2002, 09:34
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

10 Loka 2007, 14:00

Viperin Soldiers Of Sunrise ja Angran Angels cry ovat kovimpia näitä modernin powerin levyjä joita jaksaa kuunnella enemmänkin.
Ice
Viestit: 2667
Liittynyt: 28 Elo 2002, 10:11
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

10 Loka 2007, 17:25

Huh, on mennyt multakin ohi täysin Matosin soolo, vaikka jopa olen väillä siitä tietoakin etsinyt. Shaaman oli pelkkää parhautta, kuten myös Matosin aikanen Angra. Tuota Viperiä en olekaan kuullut, joten täytynee tutustua. Edu aikanen Angra on yhden hyvän biisit tehnyt, mutta nyt en muista mikäs se olikaan. Miehen soolo oli kyllä sellasta kuraa pitemmän päälle että huh.
stratowiruz
Viestit: 107
Liittynyt: 27 Elo 2002, 10:54

10 Loka 2007, 19:16

Angra... aikoinaan olivat jopa Stratovarius bändin lämmittelijänä, pois lukien Ranska, muistaakseni Destiny levyn Euroopan kiertueella.

Tuolloin ensimmäisen kerran kuulin heidän nimen ja ihmettelin. Samassa yhteydessä tilasin kaikki 3 CD + 2 EP sen aikaista levyä ja pidin kuulemastani. Itselleni monien ehkä eniten moittima Fireworks albumi kelpasi aivan kuten muutkin. Mahdollisesti silti voisin sanoa Holy Land levyn olevan sen kovimman. Rebirth oli loistava paluu, sen jälkein materiaali (lukuunottamatta yksi EP) on ollut laskevassa suhdanteessa. Muutama päivä sitten viimein vastaanotin myös viimeisimmän levyn ja ei, se ei iske enää samalla intensiteetillä kuin aikaisemmat. Livenä onnekseni kertaalleen sentään nähnyt Ruotsissa festarilla... toki uuden laulajan kanssa.

Shaman... suuria odotuksia oli enmmäistä levy kohtaan aikoinaan ja se onkin todella kova, pidän siitä äänimaailmasta. Sellainen eksoottinen henki paistaa läpi. Toinen levy olikin varsin paljon tavallisempi, tosin pitäisi ehkä kuunnella vain enemmän. Live materiaaliakin julkaisivat, kelpaa minulle edelleen! Andren vanhempaa Viper materiaalia kuullut ja kuunnellut vain vähän, mutta ei se hullumpaa ole. Soololevystä ei ollut minulla mitään käsitystä, ehkä joskus voisi tarkistaa. Miekkosen ääni miellyttää, kuten esimerkiksi Avantasia projektissa aikanaan. Saapa nähdä kuulenko uutta Shaman materiaalia vielä joskus... aika näyttää.
mice
Viestit: 137
Liittynyt: 30 Syys 2004, 10:57

10 Loka 2007, 21:25

Hyllystä löytyy Angran Holy Land sekä Shamanin molemmat. Angra on jäänyt vähemmälle kuuntelulle(pitäisi kuunnella lisää) mutta molemmat Shamanit ovat kyllä genressään loistavaa kamaa alusta loppuun. Matosin soolo kiinnostaisi täälläkin. Laittakaahan infoa jos levyä löytyy jostain kätevästi tilattavaksi.
Mr Rami
Viestit: 651
Liittynyt: 23 Elo 2002, 09:02
Paikkakunta: Piispanristi

11 Loka 2007, 09:09

mice kirjoitti:Matosin soolo kiinnostaisi täälläkin. Laittakaahan infoa jos levyä löytyy jostain kätevästi tilattavaksi.
Surffailin ja hakukoneilin eilen alustavasti, mutta eipä sitä missään järkevässä paikassa näyttänyt olevan tilattavissa. Rapidshare -linkkejä sen sijaan löytyi enemmän kuin tarpeeksi. Äh. Täytynee käppäillä lähikauppaan ja kysellä voisivatko hommata.
Jussi
Viestit: 9548
Liittynyt: 28 Elo 2002, 20:10
Paikkakunta: Oulu (Rollo)

13 Loka 2007, 17:48

Mjoo-o, kyllähän Matosin tuoreinta odotetaan mielenkiinnolla. Shamanin kahdesta kun olen täysin samaa mieltä, kuin Mr Ramikin:
Itse pidin molemmista Shaamaneista paljon, erityisen paljon jälkimmäisesti levystä.
-vaikka hankinkin ensimmäisenä tuotoksenaan hyllyyn noiden välissä ilmestyneen RituAliven (ei koskaan pitäisi ottaa ensikosketusta biiseihin liveversioista, vaikka ihan hyvä lajissaan onkin). Jostain myspacestaan olen Confessorin pyristelyryhmän paria uutta biisiä kuullut, ja yllättävän ok:lta itse asiassa kuulosti. Nimensäveroista, melodista & etnoa oli edelleen tarjolla. Tokihan ne ovat voineet laittaa ne 2,5 helmeään sinne vain tarjolle ja kokonaisuus kompastuu.

"Vanhalta Angralta" pidän eniten Fireworksista & Angels Crysta. Holy Land on jäänyt samanlaiseksi väliinputoajaksi (Z.I.T.O. -suosikistani huolimatta!) kuin tälle uusimmalle Aurora Consurgensille tuntuu käyvän. Liian koukuttomaksi räpläykseksi menee? Rebirth onkin sitten tuon edellämainitun 1998 Matosin jäähyväislevyn kanssa bändin paras tuotos, eikä runsailla vierailijoilla ryyditetty Temple Of Shadows paljoa jää.
aTomiK kirjoitti:Näyttäis olevan japanibonuksena Separate Ways (World's Apart) coverbiisi Journeyn 1983 ilmestyneeltä klassikolta "Frontiers".
Tuonhan coveroi muuten myöskin japsibonukseksi myös tuolloinen Helloween-kitaristi Roland Grapow toisella soololevyllään Kaleidoscope 1999. Laulajana mm. ex-Ynkkä & Loudness-mies Mike Vescera.
WildFire
Imperiumi Crew
Viestit: 971
Liittynyt: 03 Marras 2005, 09:40
Paikkakunta: Ylöjärvi

14 Loka 2007, 11:41

aTomiK kirjoitti:Näyttäis olevan japanibonuksena Separate Ways (World's Apart) coverbiisi Journeyn 1983 ilmestyneeltä klassikolta "Frontiers".
Video biisistä Separate Ways (Worlds Apart).
mape
Site Admin
Viestit: 2781
Liittynyt: 22 Elo 2002, 21:39
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

14 Loka 2007, 12:00

Jussi
Viestit: 9548
Liittynyt: 28 Elo 2002, 20:10
Paikkakunta: Oulu (Rollo)

18 Loka 2007, 19:43

^ Hyvä biisi oli, kuten todettua, mystisen hyvin tuntuu Confessori saaneen pidettyä pakan käsissään..

np: Shaaman - Innocence

Reason-levyltä soipi ja jumaliste miten hyvä tämä on, ei melkein muistanutkaan enää, ihan Matosin parhaita suorituksia koko urallaankin mitattuna :shock:
WildFire
Imperiumi Crew
Viestit: 971
Liittynyt: 03 Marras 2005, 09:40
Paikkakunta: Ylöjärvi

12 Marras 2007, 16:33

mape
Site Admin
Viestit: 2781
Liittynyt: 22 Elo 2002, 21:39
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

12 Marras 2007, 19:51

stratowiruz kirjoitti:Angra... aikoinaan olivat jopa Stratovarius bändin lämmittelijänä, pois lukien Ranska, muistaakseni Destiny levyn Euroopan kiertueella.
Saatana sentään... ketähän minä sitten kävin Pariisin Le Zenithissä katsomassa? Ihan ne minusta Angralta ja Superiorilta näytti. :wink:
stratowiruz
Viestit: 107
Liittynyt: 27 Elo 2002, 10:54

12 Marras 2007, 22:02

Niin-in, käännä lisää veistä haavassa... :P
clairvoyant
Viestit: 985
Liittynyt: 20 Maalis 2003, 15:16
Paikkakunta: Kuusamo
Viesti:

12 Marras 2007, 22:33

mape kirjoitti:
stratowiruz kirjoitti:Angra... aikoinaan olivat jopa Stratovarius bändin lämmittelijänä, pois lukien Ranska, muistaakseni Destiny levyn Euroopan kiertueella.
Saatana sentään... ketähän minä sitten kävin Pariisin Le Zenithissä katsomassa? Ihan ne minusta Angralta ja Superiorilta näytti. :wink:
Eikös se mennyt jotenkin niin, että Ranskassa Angra oli pääesiintyjänä ja Strato lämppäili? Vai sekoitanko johonkin toiseen kiertueeseen... :?
stratowiruz
Viestit: 107
Liittynyt: 27 Elo 2002, 10:54

14 Marras 2007, 16:51

clairvoyant kirjoitti:Eikös se mennyt jotenkin niin, että Ranskassa Angra oli pääesiintyjänä ja Strato lämppäili? Vai sekoitanko johonkin toiseen kiertueeseen... :?
Hieman ehkä vaillinaisesti kirjoitin viestissäni, mutta juuri sitä tarkoitin kirjoittaessani, että "...bändin lämmittelijänä, pois lukien Ranska..." ja niin edelleen elämä jatkaa kulkuaan.
clairvoyant
Viestit: 985
Liittynyt: 20 Maalis 2003, 15:16
Paikkakunta: Kuusamo
Viesti:

14 Marras 2007, 20:05

Joo mapellehan mä ton aiemman viestini suuntasinkin.
mape
Site Admin
Viestit: 2781
Liittynyt: 22 Elo 2002, 21:39
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

02 Joulu 2007, 13:30

Mr Rami
Viestit: 651
Liittynyt: 23 Elo 2002, 09:02
Paikkakunta: Piispanristi

27 Helmi 2008, 07:49

Onkos joku jo ehtinyt hommaamaan tuota Matosin sooloa? Kai se tulee joka tapauksessa hommattua, jahka tästä levykauppaan jaksaa vesisateen ja hyytävän pakkasen seassa raahautua, mutta ennakkokommentit olisivat silti mielenkiintoisia. :)

Viime maanantainahan tuo tiemmä ilmestyi näilläkin seuduin.
mice
Viestit: 137
Liittynyt: 30 Syys 2004, 10:57

03 Maalis 2008, 15:46

Tänään sain levyn käsiini ja kerran olen ehtinyt kuunnella läpi. Eikä moitteen sanaa, ei todellakaan kalpene loistaville Shamanin tekeleille. Levyn keskivaiheilta jäi mieleen useampikin peräkkäinen biisi, mutta pitää soittaa enemmän, ennen kuin tästä mitään voi vielä sen kummemmin sanoa.
WildFire
Imperiumi Crew
Viestit: 971
Liittynyt: 03 Marras 2005, 09:40
Paikkakunta: Ylöjärvi

03 Maalis 2008, 16:35

Onhan tuo asiallinen rieska. Päihittää Matosin aikaiset Angrat ja kaiken maailman Shaamanit. Eihän tämä ihan saman tyylistä em. yhtyeiden kanssa olekaan. Progevaikutteet ovat lähes olemattomissa, eikä Matosin edellisiä yhtyeitä vahvasti leimanneita Brasilialaisia soittimia juurikaan kuulla. Melkoisen suoraa heavy/power metallia siis tällä kertaa, mutta enpä valita. Jos pitäisi suosikkikipale valita, niin kyllähän tuo Letting Go iskee kuin Angran aloitusrallit konsanaan. A New Moonlight taas on kaikessa yhdeksän minuutin kestossaan varsin tylsistyttävä veto.

Kaikkiaan Matosilta muutos oikeaan suuntaan Shaamanin roskalevyn (tiedän kyllä, että siitä Reasonistakin moni pitää) jälkeen.
Vastaa Viestiin