Crimson Day "Order of the Shadows" 16.10.15 TRE heavy metal

Raskaamman musiikin keskustelut
Vastaa Viestiin
mega
Viestit: 863
Liittynyt: 23 Elo 2002, 09:49
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

27 Huhti 2015, 06:57

CRIMSON DAY ANTAA ESIMAKUA ESIKOISESTAAN MUSIIKKIVIDEON MUODOSSA

Parisen vuotta sitten perustettu tamperelainen heavy metal -bändi Crimson Day ahertaa parhaillaan esikoistäyspitkänsä parissa, jolle laulaja Valtteri Heiskasen kovaa ja korkealta -laulutyyli, kitaristien Ari Balzarin ja Jesse Liukkosen raskaat riffit ja räjähtävät soolot sekä basisti Jesse Kämäräisen ja rumpali Tuomas Lesosen tiukka rytmiryhmä ovat toteuttamassa rehellistä ja seiniä järisyttävää heavy metalin kaavaa.

Tähän mennessä Crimson Day on soittanut kymmeniä keikkoja, joista suurin osa Pirkanmaan alueella. Näihin sisältyy useita yhteisesiintymisiä paikallisten metallitoverien kuten Masterstroken, Ruinsiden, Drawn Awaken ja Manzanan kanssa. Tähän mennessä yhtye on myös julkaissut yhden EP:n joulukuussa 2013, joka saikin varovaisen hyvän vastaanoton sekä positiivisia arvioita mm. Soundista ja Kaaoszinesta.

Viimeistelyn alla oleva pitkäsoitto tulee kantamaan nimeä ”Order of the Shadows” ja se on tarkoitus julkaista loppuvuoden aikana. Maistiaisia tarjoillaan kuitenkin jo nyt ”Sandstalker”-nimisen musiikkivideon muodossa

[youtube]I3mSeYPwICE[/youtube]

KOKOONPANO
Valtteri – laulu
Ari – kitara
Jesse L. – kitara
Jesse K. – basso
Tuomas – rummut

DISKOGRAFIA
S/T EP (2013)
Order of the Shadows (TBA 2015)

https://www.facebook.com/crimson.day.band?fref=ts
http://www.crimsonday.com/
Viimeksi muokannut mega, 03 Syys 2015, 07:53. Yhteensä muokattu 1 kertaa.


Sabbathman
Viestit: 4703
Liittynyt: 03 Joulu 2009, 04:40
Paikkakunta: Seinäjoki

27 Huhti 2015, 09:19

mega kirjoitti:CRIMSON DAY ANTAA ESIMAKUA ESIKOISESTAAN MUSIIKKIVIDEON MUODOSSA
Jos Mega suosittelee jotain, kannattaa ottaa kuunteluun...Jos bändi pystyy tekemään hyvän biisin, jossa on itämaistakin maustetta mukana, kannattaa kuunnella lisää...

:rawk:
Vilhelmus
Viestit: 44
Liittynyt: 26 Elo 2002, 08:42

28 Huhti 2015, 08:31

Sabbathman kirjoitti:
mega kirjoitti:CRIMSON DAY ANTAA ESIMAKUA ESIKOISESTAAN MUSIIKKIVIDEON MUODOSSA
Jos Mega suosittelee jotain, kannattaa ottaa kuunteluun...

:rawk:
Jos ammattimaisesti toimiva promotoija tekee työtään, niin kannataa ottaa kuunteluun :?:
Trivoulge
Viestit: 136
Liittynyt: 05 Loka 2008, 21:43

28 Huhti 2015, 10:31

Hyvä biisi!

Lauluäänestä tulee erehdyttävästi mieleen Blind Guardianin Hansi.
mega
Viestit: 863
Liittynyt: 23 Elo 2002, 09:49
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

03 Syys 2015, 07:55

CRIMSON DAY JULKAISEE RASKAAN MELODISEN ”ORDER OF THE SHADOWS” -ESIKOISENSA 16.10.15

Muutama vuosi sitten perustettu tamperelainen heavy metal -yhtye Crimson Day julkaisee suurella sydämellä ja pieteetillä valmistellun debyyttialbuminsa lokakuun 16. päivä saksalaisen Iron Shield Records -levy-yhtiön kautta. Levyn kantaa nimeä ”Order of the Shadows” ja sen valttikortteina ovat genren perinteitä kunnioittavat, muttei niihin orjallisesti takertuvat melodisen raskaat ja rehelliset kappaleet.

Bändin laulaja Valtteri kertoo yhtyeen esikoisesta seuraavaa: "Debyyttilevymme on nyt julkaisua vaille valmis ja fiilis koko bändillä on hemmetin hyvä. Saimme aikaiseksi juuri näköisemme albumin tiukkaa ja tinkimätöntä heavy metalia. ”Order of the Shadows” on sopivan synkkä ja hienonkuuloinen otsikko tällaiselle tekeleelle ja eritoten myös siksi, että samanniminen biisi on mielestämme yksi albumin keskeisiä teoksia."

”Sandstalker”-videon lisäksi levyltä on nyt kuultavissa ennakkoon Bandcampissa myös ”And Then Came Death” ja ”Lies About Paradise” -kappaleet Bandcampissa

[bandcamp]1426274958[/bandcamp]

Crimson Day keikkailee ahkerasti Pirkanmaan talousalueella syksyn aikana ja myöhemmin toki muuallakin: 04.09.2015 Varjobaari, Tampere (mukana Skyline ja V!RuS), 05.09.2015 Ravintola Tikankolo, Vesilahti, 19.09.2015 Ravintola TipTop, Tampere ja 24.10.2015 Peyton Place, Tampere

”ORDER OF THE SHADOWS” -BIISILISTA
1. Enter the Order
2. Stormborn
3. And Then Came Death
4. Sandstalker
5. Order of the Shadows
6. Lies About Paradise
7. Far From Serenity
8. Burning Redemption
9. Fatal Destination
10. Blessed Be Thy Hate
11. The Gathering

KOKOONPANO
Valtteri – laulu
Ari – kitara
Jesse L. – kitara
Jesse K. – basso
Tuomas – rummut

DISKOGRAFIA
S/T EP (2013)
Order of the Shadows (Iron Shield Records 2015)

https://www.facebook.com/crimson.day.band?fref=ts
http://www.crimsonday.com/
WHKane
Viestit: 7
Liittynyt: 24 Joulu 2012, 13:28

07 Syys 2015, 09:55

Syyskuun "rundi" aloitettiin onnistuneesti kolmen keikan voimin. Seuraavaksi vuorossa Tampereen Iidesranta ja Hervanta! Uudistetut nettisivut myös laitettu eetteriin: http://www.crimsonday.com/
mega
Viestit: 863
Liittynyt: 23 Elo 2002, 09:49
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

22 Syys 2015, 08:29

Blessed Be Thy Hate -musiikkivdeota olkaatten hyvät
[youtube]Or03OEvOYnI[/youtube]
mega
Viestit: 863
Liittynyt: 23 Elo 2002, 09:49
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

12 Loka 2015, 10:38

Ensi perjantaina ilmestyvä "Order of the Shadows" nyt Infernon ennakkokuuntelussa
mega
Viestit: 863
Liittynyt: 23 Elo 2002, 09:49
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

29 Loka 2015, 08:37

Muutamat arviot:

"”Order Of The Shadows” on aivan kelpo pelinavaus pitkäsoittojen maailmaan, mutta jatkossa yhtyeeltä on lupa odottaa reilusti enemmänkin. Rakennuspalikat ovat jo nyt olemassa, mutta tulevaisuudessa Tetris täytyy kasata niin, että palikat asettuvat juuri niille tarkoitetuille paikoilleen" Metalliluola 7½/10

"Order of the Shadowsin parhaita puolia on ehdottomasti sen toimivat ja tehokkaat kasarimetallivivahteet sekä -soundit. Biisit ovat tukevia sekö toimivia niin tuotannoltaan kuin soitannaltaan. Räväkkyyttä, tiukkaa riffittelyä ja perinteistä heavytunnelmaa riittää, mutta persoonallisempaa otetta voisin peräänkuuluttaa rahtusen enemmänkin. Eipä tästä silti kannata alkaa valittamaan, nuoreen ikäänsä nähden Crimson Day on hyvin kypsynyttä kamaa. Ja ennen kaikkea laadukasta kuin mikä. Vieläkin kypsyneempää kakkoslevyä odotellessa." Murska-arviot 3.5/5

Bändi huomenna PRKL Clubilla 30.10. lämmittämässä lauteet Wolfille
Jeszse
Viestit: 67
Liittynyt: 13 Syys 2003, 20:28
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

31 Tammi 2016, 11:03

Jäsenmuutoksia:

Laulaja Valtterin ja CD:n polut erkanivat. Paniikkia ei ole syntynyt, eikä keikkoja ole tarvinnu perua, joten vuoden ensimmäinen rykäsy vedetään ensi lauantaina Tampereen ihanassa Hervannassa, ravintola Peyton Placessa:

Uutta laulajaa ei ole virallisesti vielä kiinnitetty, mutta varsin lupaava sälli keulilla on pari viikkoa heilunut. Tulikoe on siis vajaan viikon päästä, tervetuloa.

Muitakin keikkapäivämääriä on jo buukattu kotikylille:

5.3 O'haras w/ Knucklehead Bastards
7.4 Jack the Rooster w/ Dirty Dealers

Lisää tulossa.
Jeszse
Viestit: 67
Liittynyt: 13 Syys 2003, 20:28
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

11 Helmi 2016, 19:16

Noin, eli uusi laulaja tottelee nimeä Lassi Landström. Livekuvaa herran ensimmäiseltä keikalta:


Wezz the Warlock
Viestit: 69
Liittynyt: 25 Elo 2002, 15:28
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

11 Helmi 2016, 22:05

Jeszse kirjoitti:Noin, eli uusi laulaja tottelee nimeä Lassi Landström. Livekuvaa herran ensimmäiseltä keikalta:


Perusteluksi vaihdokselle nuo pätkät eivät kyllä oikein kelpaa. Melodiaan musiikkinsa perustavalla bändillä on etua siitä, että laulaja saa melodiat laulettua.

En sano, etteikö syitä voisi olla muitakin, mutta töitä on kyllä vielä edessä.
Jeszse
Viestit: 67
Liittynyt: 13 Syys 2003, 20:28
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

09 Touko 2016, 18:10

Wezz the Warlock kirjoitti: Perusteluksi vaihdokselle nuo pätkät eivät kyllä oikein kelpaa. Melodiaan musiikkinsa perustavalla bändillä on etua siitä, että laulaja saa melodiat laulettua.

En sano, etteikö syitä voisi olla muitakin, mutta töitä on kyllä vielä edessä.
Jepjep, käytiin tossa laittamassa tän veijarin kanssa uutta matskua nauhalle. Kamat on nyt miksauksessa, ja kunhan saadaan ne sieltä ulos ni voitte kuunnella ite miten ne melodiat irtoo.

Itse bändi on sitä mieltä, ettei olla kyllä koskaan kuulostettu näin hyvältä.
Jeszse
Viestit: 67
Liittynyt: 13 Syys 2003, 20:28
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

02 Elo 2016, 11:40

Uus biisi "Beasts of Prey" uuden laulajan, videon ja haastiksen kera Kaaoszinella http://.fi/heavy-metallin-uusi ... imson-day/

Vieläkö jää melodiat taipumatta?
Jeszse
Viestit: 67
Liittynyt: 13 Syys 2003, 20:28
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

29 Loka 2016, 15:36

Juopottelua ja asioiden polttamista Juupajoella, uutta videoo tulossa

Beasts of Prey keräs reilussa kahessa kuukaudessa 11000 katselukertaa, kiitos yleisölle.
mega
Viestit: 863
Liittynyt: 23 Elo 2002, 09:49
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

04 Marras 2016, 08:19

CRIMSON DAY JULKAISEE JÄLLEEN UUDEN SINGLEN JA VIDEON

Vuosi sitten debyyttilevynsä ”Order of the Shadows” julkaissut tamperelainen heavy metal -yhtye Crimson Day tarjoaa jälleen uutta materiaalia kuultavaksi. Elokuussa ilmestynyt ”Beasts of Prey” -single saa seuraajan ”My Last Rites” -kappaleesta, josta on niin ikään kuvattu myös video. Molemmat biisit antavat esimakua tulevasta kakkoslevystä, jonka parissa yhtye parhaillaan puurtaa.

”My Last Ritesin riffit syntyivät aivan sattumalta, kun rumpali Tuomaksen kanssa jammailtiin jotain vähän erilaista mitä debyytin biisit olivat. Jamiriffit muotoutuivat aggressiiviseksi ja aika raskaaksi old school -rässistä lainailevaksi ralliksi. Muutaman tunnin pyörittelyn ja rumpusoftan kanssa runkkailun jälkeen biisi olikin sävellykseltään valmis.
Sanoitukset kertovat päihdeongelmaisesta ihmisrauniosta, joka on toistuvasti hävinnyt taistelunsa elämästään addiktiolleen. Lopulta kappaleen päähenkilö turvautuu ns. 9mm Buranaan viimeisenä ratkaisunaan. Vaikka asia onkin paljon käsitelty varsinkin metallimusiikissa, on aihe silti edelleen valitettavan totta tämän päivän yhteiskunnassa”
, kappaleen säveltäjä ja kitaristi Ari kertoo biisin synnystä.

Laulaja Lassi täydentää kappaleen taustoja: ”Biisin piti alun perin olla ainoa sinkku, mitä tänä vuonna julkaisemme. Päätimme kuitenkin julkaista aiemmin jo Beasts of Preyn ja jättää tämän rallin loppuvuodelle. Mielestäni ajankohta tällaiselle synkähkölle ja raskaalle biisille on näin syksyllä parempi, kun muutenkin masentaa ja vituttaa. Luotamme siihen, että kuulijat ja videon katsojat tykkäävät myös tällaisesta raskaammasta Crimson Day -materiaalista.
Kappaleen intron ja outron kanssa kävi sinänsä hauskasti, että tartuin melodiaan biisin soolossa. Pyörittelin sitä kotona pianolla ja alkuperäinen tarkoitus oli vetää se myös pianolla biisin alkuun. Studiossa tapailin melodiaa kanttori Kulomaalle akustisella kepillä ja jossain vaiheessa kaikki kokivat valaistuksen. Intro päätyikin akustisella kitaralla soitettuna nauhalle sellaisena kuin sen nyt kuulemme.
Videosta sen verran, että tällä kertaa meillä oli käytössä ihan osaava kuvaaja sekä kalustoa ja tämä näkyy myös lopputuloksessa. Videon idea syntyi ohjaaja Jyrin, Arin ja meikäläisen brainstorm-sessiosta muutamaa viikkoa ennen kuvauksia. Rantalan Heli tuli messiin näyttelemään vaimoa ja jumalauta että oli hauskaa! Liekkikohdissa meinasi tulla hätä käteen, kun liekit olivatkin odotettua kuumempia, mutta selvisimme ilman pahempia palovammoja ja saatiin siistiä kuvaa kuten videolta näkyy. Suuret kiitokset siis ohjaajallemme Jyri Hiltuselle ja "vaimolle" Heli Rantalalle”


”My Last Rites” -video
[youtube]GIgtF6Ao8ko[/youtube]

Crimson Day keikalla Tampereella TipTopissa 5.11. ja Seinäjoella Varttibaarissa 20.1.17

KOKOONPANO
Lassi – laulu
Ari – kitara
Jesse L. – kitara
Jesse K. – basso
Tuomas – rummut

DISKOGRAFIA
S/T EP (2013)
Order of the Shadows (Iron Shield Records 2015)
Beasts of Prey single (2016)
My Last Rites single (2016)

https://www.facebook.com/crimson.day.band?fref=ts
http://www.crimsonday.com/
Jeszse
Viestit: 67
Liittynyt: 13 Syys 2003, 20:28
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

02 Tammi 2017, 17:18

Pari livepätkää tuosta joulun alta, toinen ihan uutta matskua.

At the Mountains of Madness:
The Gathering:
Jeszse
Viestit: 67
Liittynyt: 13 Syys 2003, 20:28
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

19 Tammi 2017, 08:59

Huomenna perjantaina Seinäjoki ja varttibaari
Jeszse
Viestit: 67
Liittynyt: 13 Syys 2003, 20:28
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

20 Maalis 2017, 07:41

Lontoonkielinen tiedote:

CRIMSON DAY ANNOUNCES NEW RECORD, AT THE MOUNTAINS OF MADNESS, AND HEADS TO GERMANY!
We are proud to announce that Crimson Day is heading to studio this May to record an album full of new material. The album will carry the name of the acclaimed novella by H.P Lovecraft, "At the Mountains of Madness", and will contain 10-11 songs including 8-9 brand new songs as well as the two singles released last autumn. The album will be recorded with our old friend Jussi Kulomaa. We're expecting a summer release for the new record, and will be promoting the album for the rest of the year.
Another bit of exciting news: as a part of promotion of the new album, Crimson Day is heading to play BLACKLAND BAR, BERLIN on 14.7.2017. With us to Berlin will travel another finnish metal act, All Rise. The third wheel of the metallic mayhem is Ankh Amun, a Berlin based heavy metal act.
A new album and a live show in Berlin! This year will be a benchmark in Crimson Days career, and we owe it all to our fans and supporters! For further information about the new album and Berlin show, contact: crimsonday@crimsonday.com
STAY METAL!
Here's the functioning link to a live performance of At the Mountains of Madness, title song):
Jeszse
Viestit: 67
Liittynyt: 13 Syys 2003, 20:28
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

22 Joulu 2017, 05:52

Tasan neljä viikkoa At the Mountains of Madness -uutukaisen julkaisuun, ja tässäpä tuorein sinkkujulkaisu Nightwalker:

Levyn ennakkotilaus ainaki facebookin kautta auki ja julkkarikeikan infot tästä
Jeszse
Viestit: 67
Liittynyt: 13 Syys 2003, 20:28
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

12 Tammi 2018, 21:32

Ennakkokuuntelussa At the Mountains of Madness Infernossa: https://www.inferno.fi/uutiset/monet-ka ... 1509267361

Oisko tällä palstalla joku aktiivinen moderaattori joka vois veistellä otsikosta pois noi order of the shadowsin infot?
Jeszse
Viestit: 67
Liittynyt: 13 Syys 2003, 20:28
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

12 Maalis 2018, 09:16

Keikalla siellä sun täällä tänäkin vuonna

17.3. Lappeenranta, Lucky Monkeys w/ The Rivet
31.3. Kuopio, Ottopoika w/ Feet off the Ground
7.4. Orivesi, Pub Hopeakenkä
27.4. Rovaniemi, Grande w/ Deep River Acolytes & Set up to Fail
28.4. Oulu, Ykän pub w/ Deep River Acolytes

10.8. Uusikaupunki, Mestarin Festarit

Tervetuloa. Kannetaan mukana levyjä ja paitoja ja hyvä show, kandee tulla nauttimaan kaikesta.
Vastaa Viestiin