Judas Priest is back! Uusi levy ja kiertue 2012

Raskaamman musiikin keskustelut
Vastaa Viestiin
Acemaster
Viestit: 545
Liittynyt: 07 Tammi 2008, 21:07
Paikkakunta: Tamperkele taas!!

22 Heinä 2014, 18:19

Parin kuuntelun jälkeen pitää sen verran sanoa, että aika samoilla linjoilla pitää mapen kanssa olla, joskaan oma seiskapuolehkoni ei edes sisältäisi mitään ikälisiä ihan säälistä, vaan olisi ihan neutraali arvosana itsessään. Sen verran (yllättävän) kova levy sieltä nimittäin tuli. Oma biisisuosikkini varmaankin Halls of Valhalla, eikä vähiten juuri näiden levyn yleistasoon nähden todella kovien Robin vokaalien vuoksi. Läpeensä ihan ok levy parilla huonommalla raidalla, ja bonuksen viimeinen kappale kaunis nöyrä kiitos fanikunnalle!

Halfordin ääneen kyllä jotenkin sopii tuo tuskaisuuskin. Sen kuulee niin selvästi, että ei tahdo lähteä, ja joku veto jää periaatteessa liian vaisuksikin levytysstandardeille, mutta silti siinä on jotenkin ihmeessä tarpeeksi menoa ja meininkiä ettei tunnu mitenkään myötähäpeältä kuunnella. Sitä paitsi tuo sen keskirekisteri on ihan törkeän hyvässä kunnossa; ääni kaikkiaan paremmassa tikissä kuin Nostradamuksella?

Nuo listasijoitukset ovat kyllä mahtava juttu! Tietysti ne johtuvat lähinnä siitä, että nimi myy, mutta hyvä, että hevimusiikissakin on sentään pari noin ison luokan nimeä ja vielä edes tämäntasoisina. Toivottavasti näistä luvuista myös nykybändit oppivat, että ihan tosi, kuulijakunta ei mitenkään edellytä sitä, että kaikkien levyjen pitää kuulostaa samalta geneeriseltä nykypuurolta. Sitä soundin omaperäisyyttä saa ja pitää olla!


Teutates
Viestit: 298
Liittynyt: 08 Syys 2003, 13:04

22 Heinä 2014, 21:28

Halfordin laulussa ei ole mitään moittimista.Samoin soundit on tosi jees.Tokihan näistä tusinasabatoneiden muovisoundeista pitävät bulkkihevin palvojat ei pidä niistä.Mut sehän on just oikein näin.

Hyviä melodioita,hyviä riffejä eli hyvä levy.En uskonutkaan ,että oikea hevilevy saisi imperiumin arvostelussa kasia parempaa.Ne on varattu geneeriselle bulkkiheville.
Maxim
Imperiumi Crew
Viestit: 1876
Liittynyt: 25 Elo 2002, 13:05

22 Heinä 2014, 21:37

Teutates kirjoitti:En uskonutkaan ,että oikea hevilevy saisi imperiumin arvostelussa kasia parempaa.Ne on varattu geneeriselle bulkkiheville.
Höpöhöpö! :?
Michi
Viestit: 155
Liittynyt: 16 Heinä 2010, 16:44

23 Heinä 2014, 07:58

Teutates kirjoitti:Nimenomaan näin.Nykyhevilevyjen kitarasoundit on lähes hiilipaperikopioita toisistaan ja järjestään kammottavan muovisia ja huonoja.
Tästä olen hyvin paljon samaa mieltä. Radiosoiton muottiin kaikki vaan. Tulee mieleen viime aikojen uusista levyistä (joita olen kuunnellut huom!) oikeastan vaan A7X ja Amoral, joilla on kiva hyvä skebasoundi ;). Ai nii ja Accpetilla on vitin kovat skebasoundit!
Teutates kirjoitti:Nämä nyky "heviäijät" ei edes tajua arvostaa sitä soundia jo oikeesti tulee kunnon putkivahvarista ulos.Tai tuskin ne edes tunnistaa sitä.
Tän on oltava provo, right?!
LRZ
Viestit: 508
Liittynyt: 10 Tammi 2004, 21:15
Paikkakunta: Espoo

23 Heinä 2014, 09:40

Nyt on tullut aika monta kertaa levy pyöritettyä läpi ja kyllä iskee. Halfordin ääni keskirekistereistä aivan upea ja joitain kiekaisujakin mahdutettu joukkoon, hienoja melodioita ja riffejä sekä hyvin toimivat soundit.

Omiksi suosikeiksi noussut Halls of Valhalla, March of the Damned, Crossfire sekä Secrets of the Dead. Harmi, kun levyä hakiessa ei kaupasta löytynyt tuota versiota, missä on bonus levy. Täytynee ostaa toinenkin kappale.
el bandito
Viestit: 862
Liittynyt: 27 Tammi 2005, 03:03
Viesti:

23 Heinä 2014, 11:54

LRZ kirjoitti:Nyt on tullut aika monta kertaa levy pyöritettyä läpi ja kyllä iskee. Halfordin ääni keskirekistereistä aivan upea ja joitain kiekaisujakin mahdutettu joukkoon, hienoja melodioita ja riffejä sekä hyvin toimivat soundit.
Voin allekirjoittaa ylläolevan. Parhaita biisejä Dragonaut, nimibiisi, Halls Of Valhalla, March Of The Damned, Battle Cry, tai no oikeastaan kaikki toimii, myös alkuun vaisulta tuntunut Crossfire, joka rokkaa bluesisti 70-luvun Priestin hengessä. Secrets Of The Dead ja Cold Blooded haiskahtavat aika voimakkaasti Cruciblelta jos ei muuten niin fiiliksensä puolesta. Hieno levy. Ehkäpä parasta Priestiä sitten Painkillerin, vaikka kahdesta edellisestäkin tykkään erittäin paljon.
Rausku
Viestit: 156
Liittynyt: 23 Kesä 2004, 16:05
Paikkakunta: Tampere

23 Heinä 2014, 20:37

Ensimmäinen kuuntelu takana. Onhan tämä parempi kuin pelkäsin Judas Priestin vuonna 2014 levyllä olevan. Dragonaut ja nimibiisi ovat kyllä hyvä aloiuskaksikko, vaikka juuri nimibiisi netistä kuunneltuna ei aluksi sytyttänyt. Down in Flames jäi mieleen myös hienona esityksenä, sellainen sopivan uhmakas kipale. Pari-kolme biisiä olisi voinut kyllä huoletta jättää pois.

Joka tapauksessa miellytävää kuunneltavaa. Halfordin ääni ja koko bändi tuntuu toimivan tietynlaisella maltillisella asenteella, eli saunassa on sellaiset ihan miellyttävät 65-70 asteen kosteat löylyt. Säkenöivimmät ja polttavimmat hetket puuttuvat, jos vertaa uran huippuhetkiin, mutta olosuhteisiin nähden nämä ovat oikein hyviä biisejä. Toimivia kertosäkeitä ja vaihtelua. Vähän enemmän tässä toki on keskitempoista hard rockia kuin vaikkapa Freewheel Burning -henkistä kiihkeää speed metalia.

Bonuslevy on vielä kuuntelematta. Huomenna voisi sen pyöräyttää. Odotan mielenkiinnolla.
Sabbathman
Viestit: 4705
Liittynyt: 03 Joulu 2009, 04:40
Paikkakunta: Seinäjoki

24 Heinä 2014, 18:37

Ead Hollfard
Viestit: 109
Liittynyt: 03 Syys 2002, 12:01
Paikkakunta: Kni/Hki
Viesti:

25 Heinä 2014, 12:06

Juu, ihan hyvä levyhän tämä on, kun kymmenisen kertaa levyn pyörittänyt läpi.

Koostetta:

1. Dragonaut - Ihan kelpo aloitusbiisi, vaikkakin tasapaksu. Aluksi biisi tosin kuulosti tylsemmältä mutta parantunut hiukan toistojen myötä.

2. Redeemer Of Souls - Nimikkobiisi rullaa mukavasti Hell Patrol -henkisesti vaikka kertsiin olisi voinut enemmänkin saada nostetta. Tulee kuitenkin sen verran Painkiller -levyn henkeä, että biisi nousee ehdottomasti levyn paremmalle puoliskolle.

3. Halls Of Valhalla - Taas hiukan Ram it down/Painkiller -hengessä mennään. Erittäin hieno biisi sisältäen Halfordin parhaat (ja melkeinpä ainoat) näytöt nykyisen ylärekisterin kunnosta. Väliosassa tarjoillaan myös hiukan örinäpuolta.

4. Sword Of Damocles - Hieno triolibiisi jossa on kitaroiden osalta hiukan Dissident aggressor -meininkiä, eli Sin after sin -albumin ajat tulevat mieleen. Kertsi on huikea.

5. March of the damned - Hieman Metal gods -henkinen perusbiisi, jossa nyt ei ihmeitä tapahdu mutta menee osastoon ok. Levyn heikompaa osastoa.

6. Down in Flames – Biisi alkaa hienolla kitaranäppäilyllä ja loistavalla riffillä. Kertsikin toimii yksinkertaisuudessaan hyvin, vaikka laulun osalta kyseessä on ehkä levyn tasapaksuin suoritus.

7. Hell & Back – Samaan kastiin edellisen biisin kanssa, eli hieman levyn tasapaksumpaan osastoon mennään, vaikka biisissä ei mitään häiritsevää olekaan. Tämä muistuttaa hieman AOR:n Revolution –biisiä.

8. Cold blooded – Erittäin hienon tunnelman omaava biisi. Säkeistö on hieman unenomainen, joka vie tunnelman taas Priestin 70- luvun tuotantoon. Väliosassa hieno riffittelyä.

9. Metalizer – Ehdottomasti levyn ainoa heikko biisi. Väkisellä väännetty kahden markan Painkiller, joka ei lähde käyntiin missään vaiheessa. Tässä biisissä olisi odottanut Halfordilta hieman revittelyä, mutta eipä sitä. Riffit ovat tylsiä ja biisi ei vaan oikein kulje.

10. Crossfire – Tästä tulee mieleen Delivering the goods, eli mukavaa riffittelyä vanhassa hengessä ja Halfordkin tarjoilee muutaman kirkaisun. Hyvä biisi, joka vain paranee joka kuuntelulla.

11. Secrets Of The Dead – Hieman pidempi rauhallinen biisi, jossa on mahtavan pahaenteinen tunnelma. Samaa neroutta kuin Beyond the realms of deathissä. Levyn parhaita biisejä.

12. Battle Cry – Kenties levyn paras biisi. Nyt mennään Painkiller –hengessä: hienoja riffejä ja hienoja melodioita, joista etenkin pre-chorus nousee esiin nerokkuudellaan. Aijai, että on hyvä biisi. Halfordkin on tulessa.

13. Beginning of the end – Hieno slovari taas kerran, joka osoittaa Priestin taidon tehdä edelleenkin hienoja melodioita ja luoda biiseihin mahtavia tunnelmia.

Bonukset:

14. Snakebite – Hieno nyrkinpuintibiisi, joka pistää ihmettelemään miksi tämä on ylipäätään bonuksena. Tästä tulee mieleen hieman Turbon ajat ja sehän on vain hyvä asia.

15. Tears of Blood – Levyn parhaimmistoa, helvetin hieno biisi. Säkeistöt ovat neroutta ja ei kertosäekään huono ole. Tämäkin olisi mahtunut levylle mainiosti esim. Metalizerin tilalle. Halford on taas tulessa.

16. Creatures – Hyvä biisi, tulee hiukan mieleen Love Bites, jossa on samantyyppinen poljento. Biisissä ei ole sinänsä mitään ihmeellistä mutta se vain toimii helvetin hyvin.

17. Bring It On – Tässäpä taas hieno biisi, josta tulee taas mieleen joku Turbon biisi (Reckless?) tunnelmansa puolesta. Tämäkin olisi kelvannut levylle mennen tullen.

18. Never forget – Hienoin slovari koko levyllä ja muutenkin biisi on levyn parhaimmistoa. Erittäin hieno sävellys jossa on haikea tunnelma ja johon levy on hyvä lopettaa.

Summa summarum: erittäin kelpo levy, etenkin kämäisen Nostradamuksen jälkeen. Ehkä jopa parempi kuin Angel of retribution. Kehnot saundit vaivaa paikoittain etenkin rumpujen osalta, mutta välillä ne taas eivät häiritse ollenkaan. Lisäksi, Halfordin ylärekisterin lähes täydellinen puuttuminen ja muutenkin vaivalloisen kuuloinen laulu tympi aluksi, mutta tehokuuntelun myötä alkaa laulusuorituskin kuulostamaan paremmalta.

The priest is back!
Maxim
Imperiumi Crew
Viestit: 1876
Liittynyt: 25 Elo 2002, 13:05

25 Heinä 2014, 13:29

Ead Hollfard kirjoitti:Juu, ihan hyvä levyhän tämä on, kun kymmenisen kertaa levyn pyörittänyt läpi.

Koostetta:...
Ehkä ketjun paras pikakuvaus uutukaisesta. Ihan kaikesta en samaa mieltä toki ole, esim. minusta March of the Damnedin voxut on aneemisemmat/tasapaksummat kuin Down in Flamesissa (joka taas on ylipäätään sitä parasta osastoa).

Metalizer on minustakin se "heikoin" lenkki, mutta ei nyt suoranaisesti huono. Siitä kyllä kuulee aika selvästi että se on parista eri ideasta yhteen hiukan pakottamalla niputettu, mutta esim. kertsi on kyllä hieno.

Never Forget taas... noh, siinä meikäläisellä mättää tuo turhan pateettinen lyyrinen puoli. Biisistä olisi myös saanut enemmän irti jos Rob olisi kyennyt käyttämään vanhaa korkeampaakin ääntään huipentamassa tunnelmia.

Mitä lyriikkapuoleen tulee, toinen mieto fail on Hell & Back. Siis voi tsiisus, yläkoulunkin musatunneilla saadaan aikaiseksi tasokkaampia sanoituksia kuin "I have roamed so far away, I have found there's no turning back, I have seen so many things, I have been to hell and back". :D

Noh, eipä Juutas-pappi koskaan ole tuolla osastolla oikein vahvimmillaan ollut vaan siellä varsinaisessa musiikissa, ja siinä bändi tällä levyllä on ilahduttavan onnistunut. Itse olisin kyllä nihkeää Mapea hövelimpi ja jakaisin letukkeelle bonareineen 8.5. 8) Takana n. 40 kuuntelua vajaaseen pariin viikkoon eikä minkäänlaista kyllästymistä näköpiirissä.
Heavy Duty

25 Heinä 2014, 14:41

Pari viikkoa kuuntelua takana 2x per päivä tahdilla.Miellyttävin kokemus löytynyt hyvillä korvanapeilla,koko ajan löytyy uusia koukkuja.
Soolot ja kitarointi muutenkin hienoja ja taas löytyy hyvän soolon alta Priestmäisesti loistava riffi.Monesti jää kuuntelemaan pelkästään sitä riffiä.

Yllättävän kova levy.Peruslevyllä paljon 70- luvun cirka Stained Class/ Killing Machine juttuja.
Bonus -cd onkin sitten selkeästi 80- luvun matskulle uskollinen.Kannattaa ehdottomasti hankkia deluxe versio,bonarit on melkein parempia kuin itse levy.

Downing on myös tyytyväinen,että levy menestyy.
Sabbathman
Viestit: 4705
Liittynyt: 03 Joulu 2009, 04:40
Paikkakunta: Seinäjoki

25 Heinä 2014, 16:30

Pian pari viikkoa kuuntelua takana ja loppua ei näy. On tämä vaan mahtava levy jonka parissa viihtyy!

Fanitan levyä niin lujaa että hainpa tänään Top Tenistä viimeisen 2LP-painoksenkin, siinäpä mainio lisäys aarteiden joukkoon...
Sabbathman
Viestit: 4705
Liittynyt: 03 Joulu 2009, 04:40
Paikkakunta: Seinäjoki

25 Heinä 2014, 18:40

Jos vaan muilta hässäköiltäni ehdin, täältä voi tulla lisäksi myös "faninäkökulma"...
Rausku
Viestit: 156
Liittynyt: 23 Kesä 2004, 16:05
Paikkakunta: Tampere

25 Heinä 2014, 20:20

Maxim kirjoitti:
Ead Hollfard kirjoitti:Juu, ihan hyvä levyhän tämä on, kun kymmenisen kertaa levyn pyörittänyt läpi.

Koostetta:...
Ehkä ketjun paras pikakuvaus uutukaisesta. Ihan kaikesta en samaa mieltä toki ole, esim. minusta March of the Damnedin voxut on aneemisemmat/tasapaksummat kuin Down in Flamesissa (joka taas on ylipäätään sitä parasta osastoa).
Kyllä. Nyt olen jo alkanut pitää March of the Damnedista, tulee jotekin hyvä olo kun se alkaa rullata hieman Metal Gods -henkisesti. Mutta tosiaan vokaalit, etenkin siinä kohdassa "why they try"...ihan kuin Halford meinaisi haukotella heti noiden sanojen jälkeen.

Cold Bloodedin osakkeet ovat nousseet, siinä on jotain samaa kuin Touch of Evilissä. Samoin Sword of Damocles on parantunut uusintakuunteluilla, lähinnä kertosäe on aika hieno. Mutta sitten taas tuo Hell & Back on laimea myös sanoiltaan. Tätä vielä alleviivaa alun tylsä hymistely, joka ei kasvata jännitettä siten kuin olisi varmaan tarkoitus. Ei edes voi puhua samana päivänä jonkin Blood Red Skiesin alun kanssa.

Bonuslevy on kyllä hyvää materiaalia. Never Forget tosiaan on juustoinen mutta vaikkapa Bring It On taas on hyvin pirteää rokkausta. edit. Ja Creatures. Ja Snakebite.
Acemaster
Viestit: 545
Liittynyt: 07 Tammi 2008, 21:07
Paikkakunta: Tamperkele taas!!

26 Heinä 2014, 06:58

Maxim kirjoitti:Ihan kaikesta en samaa mieltä toki ole, esim. minusta March of the Damnedin voxut on aneemisemmat/tasapaksummat kuin Down in Flamesissa (joka taas on ylipäätään sitä parasta osastoa).
Minusta tuntuu että siinä on ihan tarkoituksella haettu nimenomaan aneemisuutta. Sopii biisiin. Koko kappale on todella lähellä Metal Godsin kertsin tunnelmia -- myös noiden vokaalien osalta. Kokonaisvaltaista laahaavuutta.

Taas taito ja ihan perusjuttu, jota ei taida olla melkein millään uudemmalla bändillä. Laittaa vokaalien intensiteetti ja laulutapa sopimaan biisin tunnelmaan. Kato q koko ajan pitää olla korkeelta ja kovaa samalla laulutekniikalla, tai sitten mahollisimman aggressiivista tai jotain vaan putkeen sitä samaa vaan! Tuntuu uusilla bändeillä olevan vokaalien variaatio varattu vain C-osien suvantoihin, jolloin laulajakin laulaa rauhallisemmin. Tai sitten on vain jokin geneerinen yhdistelmä kliiniä ja örinää, joita käytetään niitäkin aina samalla tavalla. Muuten ei ilmeisesti pidä luoda vaihtelua lauluun; se on jotenkin väärin? :roll:
Sabbathman
Viestit: 4705
Liittynyt: 03 Joulu 2009, 04:40
Paikkakunta: Seinäjoki

27 Heinä 2014, 01:52

Hyvä Ace, tuumailit oikeita asioita...!!!

Pari viikkoa mennyt tämän levyn kanssa, jonkun paatoksenkin lähetin Mapelle. Ei tämä tässä ollut, levy jatkaa voittokulkuaan, kerta toisensa jälkeen. Tulevaisuudessa muistan aina Redeemer Of Soulsin, kesäloman ja paahtavat helteet!
Sabbathman
Viestit: 4705
Liittynyt: 03 Joulu 2009, 04:40
Paikkakunta: Seinäjoki

27 Heinä 2014, 13:44

Judas Priestin merkitys heavyelämässäni on sen verran suurta luokkaa, että helteestä ja hässäkästä huolimatta piti kirjoittaa jotain...

http://www.imperiumi.net/index.php?act=albums&id=15226

8)
nahka rakastaja

28 Heinä 2014, 23:36

Näkyy toi Sabbathman olevan vielä, jos mahdollista kovempi priesti fani kuin mitä itse olen...
Väsäsin sitten myös itse arvion...Yritin olla antamatta legenda pisteitä ja entistentuotosten olla vaikuttamatta. Mutta mahdotontahan se oli olla vertaamatta uutta levyä vanhoihin tuotoksiin. Mikä onkin näiden vanhojen bändien kirous, moni kuuntelee ei yhtä hyvä läheskään kuin painkiller tai Defenders of faith. Mutta Judas Priestinkin tuotanto on niin laaja että täytyisi muistaa verrata koko tuotantoon, eikä niihin kuuluisimpiin.

1. Dragonaut – Aloitus biisi ei oikein osu, keskinkertainen tekeles. Lieniskö pieni tempon nostaminen auttaneen asiaa.

2. Redeemer Of Souls – Tämän biisin kuulin ekana maistiaisena tulevalta levyltä ja tämä nosti odotukset korkealle. Biisissä on, kuten on jo monesti mainittu painkiller levyn hellpatroll maista kulkua. Kopioksi ei voi silti sanoa. Kappale voisi hyvinkin olla mainitulla levyllä ja kulkee hienosti. Hellparollin lyöjäksi tästä ei ole, siinä missä hellpatrol on kymppi miinuksen tekeles, on tämä ysimiinuksen. Kummassakin kappaleessa b osioon vaihtumin töksähtää vähän.

3. Halls Of Valhalla – Nopea ja hienosti rullaava kappale. Hieman örinä laulantaakin kuuluu, sitä oli hieman Halfordin Fight bändin tekeleissä. Sitä kuuntelisi enenmänkin.

4. Sword Of Damocles – Keski tempoinen biisi, jossa Halfordin ääni pelastaa paljon. Myöskin eka biisi tällä levyllä, jossa alkaa miettimään in Scott Travisrumpu työskentelyä, verraten Dave Hollandin suorempaan paukutukseen.

5. March of the damned – Tasapaksu pökäles, ei pahemmin vakuuta. Kuitenkin kertsin aikana jalka alkoi takoa rytmissä mukana.

6. Down in Flames – Hieno kulku kitara melodiassa ja Halfordin messias mainen laulu tekee biisistä ihan ookoo luokkaa. Myöskin kitara vuorottelevat kitara soolot on hienot.

7. Hell & Back – Tämän olisi suosiolla saanut laittaa takaisin sävellys pöydälle uudelleen työstettäväksi.

8. Cold blooded – Tämä pisti heti ekalla kuuntelu kerralla korvaan, positiivisesti. Biisissä on jotain mystistä tunnelmaa, eikä mitenkään perinteinen priest tyylinen kappale. Mutta yksi suosikeistani. Säkeistö rakentuu nätisti käyntiin.

9. Metalizer - Ensikuuntelulla vaikutti täydeltä sudelta, parantunut kuuntelun myötä. Rumpujen soundi kuulostaa jotenkin pahviselta.

10. Crossfire – Tämän olisi saanut suosiolla jättää pois. Menee johonkin sinne ei hyviin 70-luvun tuotosten henkeen. Voisi olla ihan hyvin killing machine levyllä. Ehkä sitä myöden arvostus olisi parempi.

11. Secrets Of The Dead – Alun kitara näppäily kellojen kera maalailee synkkää tunnelmaa. Itse biisin lyödessä käyntiin tunnelma lässähtää ja ontuu turhan junnaavasti eteenpäin. Ehkä outo rytmitys tekee tästä niin vaikeasti lähestyttävän.

12. Battle Cry – No niin, vihdoinkin mennään nopeaan. Hieno biisi ja korkeallehan se wanhakin pääsee pikku hiljaa kohottautuen.

13. Beginning of the end – No nyt sitten mennään hitaasti päätös biisissä, ei siinä mitään, mutta kokonaisuuteen vähän turhan rauhallinen, varsinkin yksi nopea biisi monen keski tempoisen jälkeen ja nyt täysi pysähtyminen. Näppäily ei mielestäni mitenkään erikoinen, tosin halfordin hieno laulu pääsee paremmin esiin. Sen jälkeen kun rummut tulee mukaan ihan ok biisi, unenomainen. Boonuksena oleva slovari toimii paremmin. Tästä pääsemmekin siihen etten tyhmyyttäni tullut hommanneeksi boonus biisejä sisältäviä levyä. En niitä tässä nyt ala pelkän juutuuppi kuuntelun myötä arvostelemaan, mutta hemmetin hienoja biisejä on boonuksena, parempia kuin karvalakki versiolla.
Pistää ihmettelemään sitä, miksi tehty taas tämmöinen Nostradamus mainen järkäle. Ehkä kannattaisi tuossa ajassa mitä edelliseen levyyn on kulunut julkaista levyjä tiheämmin, tiheämmän kamman lävitse suodatettuna.
Tästä olisi saanut täyden timantin heittämällä tasapaksut takaisin sävellyspöydälle ja julkaisemalla vain lyhyemmän levyn. Ehkä sitten tulisi väkisinkin mieleen lavalla silmätkiinni, kaksinkerroin vääntynyt vanhus, kuinka se selviäsi tästä levystä livenä. Halusimme tai emme, ulkomusiikilliset asiat vaikuttavat. Pop bändit myyvät levyjään tisseillä ja perseellä, kuten Thor myi aikoinaan 70-luvulla treenatulla kehollaan. Ja ihan eriasiahan se oli 80 alkupuoliskolla jonkin näköisissä lihaksissa, kokkeli päissään ollut ihmis dynamo halford.

Levyn saundeja on myös jonkin verran moitittu, mutta mielestäni ne on ihan riittävän hyvät. Enenmän harmittaa nykypäivän raskaammat bändit, basso kitaraa ei edes tunnista megavallin painoisten kitaroiden alta. Oikeastaan haluaisin kuulla jotkin biisit 70 / 80 luvun soundeilla, mikä niihin sopisikin.
Sanoituksia en edes huomio, enkä niitä edes yritä itselleni suomentaa. Oikeastaan ne on menettäneet merkityksensä joka bändillä sen jälkeen kun Sabaton osui kultasuoneen WW kakkos lyriikoissaan.

Myöskin Richie Faulknerien tarttumista kitaran varteen on jonkin verran kritisoitu. Tästä on paha sanoa, mikkä on hänen sävellys taidoistaan lähtöisin ja mitkä ei. Mutta kokonaisuutena arvioiden on vaikea uskoa että kaikki heikommat sävellykset olisi hänestä lähtöisin. Ennenmin kannattaisi pohtia sitä onko Scott Travis oikea rumpali bändiin. Kyllä, painkiller levyllä hän on parhaimmillaan, eikä tälläkään pahaa sanottavaa ole. Mutta Angel of Retributionin hän lähinnä onnistui pilaamaan, komppi väärin päin tyylillään. Nostradamuksellakin se häiritsi. Ilman Halfordia tehdyillä levyilläkin sama homma, tosin niitä ei yksikään rumpali ei olisi pystynyt pelastamaan.

Kaikesta huolimatta hieno levy, varsinkin kun huomioi mitä muut legendat ovat saneet aikaiseksi. Mitenkään päihteitä ylistämättä, mutta tosia asiassa se niin käy, että kun muutaman oluen jälkeen levylautaselle hakeutuu vain ne parhaimmat levytykset. Redeemer of soul näkyi kuuluvan niihin.

Klaus Flmaing Metalliliitto radio ohjelmassaan kuvaili Painkillerin julkaisun aikoihin, jotenkin näin Priestiä, ontuvaksi vanhaksi luupääksi, joka ei suostuisi haudanlepoon. Mielestäni se sopisi sanoa nyt mielummin. Jollei aika muuta tule näyttämään.
Ekan kiven heittäjä
Viestit: 193
Liittynyt: 29 Elo 2002, 17:15

29 Heinä 2014, 10:18

1. Dragonaut - Aloitusbiisiksi aikalailla täydellinen. Paranee enemmän kuuntelemalla. Keskitemporallit on muutenkin aika kovia tällä levyllä. Sisältää kaiken oleellisen , mitä Priestin piisiin tarvitaan. Miksiköhän ainakin Digispesiaalissa biisin nimi on takakannessa Dragonaught ja kaikkialla muualla Dragonaut?

2. Redeemer of Souls - Sopii kakkoseksi kuin isä äitiin. Hyvä biisi, joskin Halfordin laulusuoritus on jokseenkin laiskanpulskea, mihin ei meinaa tottua, vaikka nuotit hyvässä järjestyksessä ovatkin. Ehkä tuota vertaa alitajuisesti mielessään Hell Patroliin soundiensa ja tempon ja tahtilajin vuoksi ja sillehän tämä kyllä häviää.

3. Halls of Valhalla - Nyt tulee ekaa kertaa kunnolla SE fiilis jo kun kitarat feidaantuu sisään. Halford on irti, samoin bändi! Hyvää riffiä, sopivaa nippelöintiä ja jyrää sopivassa suhteessa. Kertosäe erittäin hyvä ja porautuu päähän kuin Hilti.

4. Sword of Damocles - Yllättävä ja poikkeuksellinen veto Priestiltä, vähän folksävyjä jopa. Jostain syystä tulee kertosäkeessä jo Manowar mieleen. Biisi on hyvä ja sitä kuunnellessa alkaa tekemään mieli kaljaa.

5. March of the Damned - On parantunut ekojen kuunteluiden jälkeen huomattavasti. Veikkaan, että on livesetissä, johon uskoisin passaavan hyvin. Hiukan laiskanpulskea veto kuitenkin Redeemerin ohella. Levyn parempaa puoliskoa kuitenkin.

6. Down in Flames - Jälleen klassinen alku (tai oikeastaan koko biisi), nostattaa ihokarvat pystyyn. Klassista tuplakitaraa myös väliosassa, kerrassaan upea veto kitarabattleineen. Parhaaseen kolmannekseen.

7. To Hell and Back - Yllättävä ja kokonaisuudesta irtoava mahtipala. Rullaa kuin seonnut muuli. Tuo mieleen Metal Godsin jossain määrin, ehkä myös Turbon ajat. Jalka alkaa polkea tahtia väkisinkin voimariffien tenhossa.

8. Cold Blooded - Tässä vaiheessa alkaa varsinainen kohtalokas tunnelmointi, minkä Halford saa kitaroiden päälle upeasti rakennettua tenorillaan. Biisi on rauhallisuudestaan huolimatta hämmästyttävän täynnä voimaa ja intensiteettiä.

9. Metalizer - Jää valitettavasti näyttävästä runnomisestaan huolimatta levyn turhakkeeksi. En tykännyt ekalla kuuntelulla, enkä oikein vieläkään. Ei tule kuitenkaan skipattua kuunneltaessa. Tuntuu kuin biiisi olisi kiireessä väsätty täytteeksi, vaikka mittaa on jo piirun liikaa muutenkin levyllä. Pre- choruksessa on hetkellisesti eeppistä fiilistä, mutta ei riitä.

10. Crossfire - Ehkä tämänkin vanhojen kaivelun olisin jättänyt bonuslevylle tai pois kokonaan. Oikeastaan aika turhanpäiväinen läpsytttely. Kasvattaa kyllä nälkää tehokkaasti Metalizerin perässä.

11. Secrets of the Dead - Tuo mieleen Nostradamuksen mystisimmät hetket, mikä on hyvä merkki. Paljoa ei tarvitse biisissä tapahtua, kunhan se tapahtuu oikein. Levyn loppuhuipennukseen rakentuminen alkaa tämän biisin avulla vallan mainiosti!

12. Battle Cry - Levyn kiistaton timantti, täydellinen sävellys ja sovitus. Iski jo ensimmäisellä kuuntelukerralla kuin miljoona nahkaruoskaa. Upeata kitarointia ja groove toimii. Lopun Battle Cry- kiljumisen kohdalla voi jo aistia ämyreistä Halfordin kiukkua. Majesteetillinen kertosäe, jossa metallijumalan äänen hienoinen horjahtelu vaan antaa lisää karismaa suoritukseen. Kai Halford sekin kuolevainen on. Hitaampi B- osa silkkaa hunajaa. Itku pääsee.

13. Täydellinen lopetus levylle, ainoa kunnon slovari. Viipyilevä yökerhomainen tunnelma ja upeat sanat jättävät lopulta täysin tyhjän olon. Halford laulaa jälleen upeammin kuin koskaan. Tuo mieleen Before the Dawnin, jolle ei oikeastaan häviä sävellyksenä lainkaan. Jollei herätä tunteita, on ihmisessä vika.

Bonukset:

Snakebite - Jyrää kunnolla heti lähdöstä. Bändin 80- luvulle vahvasti, ehkä vähän turhankin vahvasti kumartava tekele. Olisi sopinut levylle komeasti, vaikkei bändin pelottavinta antia todellakaan edusta.

Tears of Blood - Sentinel- tyyppinen vauhtiveto, oikeastaan kovin näistä bonareista. Olisi todellakin voinut olla noiden parin heikon tilalla päälevyllä! Tarttuva kuin liisteri.

Creatures - Jää vähän välibiisin makuiseksi, mutta lähteekin kertsissä jyräämään vallan upeasti. Jotain puuttuu, pienellä tuotannolla olisi saanut helmen biisin varmaankin tästäkin.

Bring it On - Jälleen menestysvuosiin kumartava biisi, rokkaa niin että hymy nousee korviin asti. Juuri hyvä retroilu tähän väliin. Olisi voinut olla esim. Turbolla aivan saumattomasti.

Never Forget - Vähän turhankin siirappinen The Beginning of the End part 2. Ei pääse ihan samanlaisiin sfääreihin, mutta on erittäin nätti biisi kuitenkin. En osaa sanoa olisiko suhtautuminen samanlainen jos olisi ollut päälevyn päättävänä raitana, mihin ehkä myös olisi sopinut. Hyvä näin kuitenkin.


Levylle antaisin reilun kasin arvosanaksi. Ilmaa on joukossa, mutta onneksi myös valinnanvaraa. Helvetin hyvä oli laittaa mukaan kaikki mitä sessioissa saatiin aikaiseksi. Kaikista biiseistä olisi saanut koostettua lähes täydellisen, joskin tyyliltään aika tilkkutäkkimäisen levyn ilman huonoja biisejä. Levyn silottelemattomuus, monipuolisuus ja retroilu soundienkin kanssa on hyvä valinta. Välillä soitetaan päin persettä ja lauletaankin vähän epätasaisesti, mutta rokkiahan se vain on. Ikäisekseen bändi on todella tyydyttävässä kunnossa edelleen ja on silminnähden tyytyväinen ja kiitollinen itseensä ja asemaansa. Judas Priest ei olisi voinut varmaan parempaan pystyä tuossa iässä, vieläpä aika dramaattisen miehistönvaihdoksen jälkeen. Kunnioitettava suoritus.
Ice
Viestit: 2658
Liittynyt: 28 Elo 2002, 10:11
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

29 Heinä 2014, 10:26

March of the Damned tullut muutaman kerran Radio Rockilta, kuuntelin Spotifystä tuon levyn ja biisi tuli sieltä vastaan. En olisi koskaan tajunnut, että tuo on Priestiä, kun kuulostaa ihan nykyiseltä bulkkimetallilta :shock: No ei muutenkaan kummoinen levy, ei paska mutta ei hyväkään, joten samaa jatkoa kun itelle muutkin bändin tuotteet, sellainen 5/10 lätty taas.
anselmo
Viestit: 654
Liittynyt: 13 Heinä 2006, 15:43
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

29 Heinä 2014, 10:37

Pitkät pätkät kirjoittelin, mutta sinne ne katosi bittiavaruuteen.

Lyhyesti; kova levy mielestäni, omat suosikit ovat Crossfire, Secrets of the Dead, Battle Cry ja kenties Dragonaut. Cold Bloodedista tykkäsin myös.

Richien panos sävellyspuolella kiinnostaisi minuakin, onko kansivihossa tähän osviittaa?
[edit: All songs written and composed by Glenn Tipton, Rob Halford and Richie Faulkner.
Jaah, vaikea sanoa mikä ollut Richien osuus]

Nyt kun nahka rakastaja asiasta mainitsi, niin kyllä eism. tuo Crossfire olisi Les Binksin rumpaloimana varmasti elävämpi ja groovempi kuin Traviksen kiskonjäykkänä taoantana. Tiedä sitten miten vanha viiksivallu olisi suoriutunut.

Soundit ihna ok, mutta voisivat olla paremmatkin. Jännä aihealua noin muuten; itse kun olen ollut havaitsevinani että noita 70/80-luvun soundeja haetaan ja jäljitellään nykyään melko tiuhaan.
Which is nice. Johtunee tämä havainnointiero varmasti pitkälti siitä mitä genrejä tulee kuunneltua ja seurattua.
Maxim
Imperiumi Crew
Viestit: 1876
Liittynyt: 25 Elo 2002, 13:05

29 Heinä 2014, 11:56

anselmo kirjoitti:Richien panos sävellyspuolella kiinnostaisi minuakin, onko kansivihossa tähän osviittaa?
[edit: All songs written and composed by Glenn Tipton, Rob Halford and Richie Faulkner.
Jaah, vaikea sanoa mikä ollut Richien osuus]
Täältä löytyy ainakin hiukan lisävalaistusta:
Sabbathman kirjoitti:Siitä niin pari pitkää Faulknerin haastattelua:

http://www.powerlinemag.com/2014/07/20/ ... tal-souls/

http://heavymetal.about.com/od/intervie ... erview.htm
Mane
Viestit: 118
Liittynyt: 09 Elo 2007, 22:12

30 Heinä 2014, 22:08

Nyt olen itsekin ehtinyt levyä soittimessa useampaan otteeseen pyörittää ja ohan tämä kovaa tavaraa! Vahvassa iskussa vaikuttaa biisintekotaito edelleen olevan, ei nimittäin minusta ole levyllä ainoatakaan jämäbiisiä.
Eniten yllätyin tuosta bonus cd:n tasosta. Älyttömän hyviä biisejä! Oikeastaan ekat neljä extravetoa olis voinu olla varsinaisella levyllä helposti mukana. Never forget on hyvä biisi myös, mutta ei minusta ihan sovi muiden sekaan, oikeastaan Ekan kiven heittäjä kiteytti tuon biisin loistavasti: vähän liian siirappinen.
Mutta kokonaisuutena hemmetin vahva tuotos!!
P.K.
Viestit: 1106
Liittynyt: 05 Joulu 2008, 13:53

31 Heinä 2014, 10:15

Meinasin ensimmäisen kuuntelun jälkeen haukkua levyn täysin. Mutta onneksi nyt maltoin että sais kuunneltua vähän lisää ja on ihan asiallinen levy. Ei mikään uusi klassikko mutta oikein mainio suoritus nyky-Priestiltä. Metalizer on kyllä huono viiden pennin Painkiller-yritys. Beginning of the End on oikein maukas balladi, hieman kallellaan tuonne Sad Wingsin ja ehkä jopa Rocka Rollan balladien suuntaan! Halford onneksi tajuaa suurimman osan ajasta keskittyä laulamiseen eikä äänen revittämiseen. Soundit on kohtalaisen hyvät muttei ihan niin hyvät kuin mitä muutamat ovat hehkuttaneet, mutta sentään kitara ei ole niin kälyinen kuin youtuben näytebiisissä. Ero on kuin liki yöllä ja päivällä.

Eikö muuten ketään muuta häiritse Scott Travisin suoritus levyllä? Voi jumalauta miten tylsää tuplabasari-laukkaa on liki jokaisessa biisissä, joissa sahataan edes hieman keskitempoa ripeämmin. Ja samat fillitkin toistuu koko ajan. No eipä Judas Priestissä ole rumpuosastolla hirveästi juhlittu sitten Les Binksin joten lienee aivan sama tässä vaiheessa jo, heh.
Herra Turpasauna
Viestit: 19
Liittynyt: 12 Touko 2008, 16:45

04 Elo 2014, 12:52

Ulkona hehkuu valtaisa - infernaalinen helle. Sälekaihdinten suojaamassa olohuoneessa
sormet raastavat suojaavan kelmun Juudas Papin "Sielun Vapahtaja" levyn deluxe painoksesta.

Vuosia on jo vierinyt edellisestä eepoksesta, ja jälleen on aika antaa tärykalvojen maistella, mitä metallin legendat ovat studiossaan kutoneet.Bassoelementit jyrähtävät käyntiin, kun Dragonaut kolmen tonnin rautasaappaillaan tallustelee huoneeseen..!

Edellisen levyn massiivisesta progressiivisesta oopperametallista on siirrytty taas suoraviivaisempaan ilmaisuun. Mahtavat ja mieleenpainuvat biisit seuraavat toisiaan. "Valhallan Halleissa" vokalisti Halford kurmottaa äänijänteistään komeat ylärekisterikiljaisut, ja toisaalta kurluttaa taas todella matalalta - kuin suovedessä kuristettava sammakko - antaen vivahteikkuutta raskaaseen ja menevään kappaleeseen.

Biisejä ei vedetä vain teknisesti läpi, vaan ne tosiaan tulkitaan oikeasti laulaen, äänessä on lämpöä ja väriä.Cold Blooded kappaleessa taasen hienosti toivottomuus ja lakonisuus kuultaa läpi,
kuin helvetissä käristyvä jantteri messuaisi vielä viimeisen kerran.

"Lopun Alku" kappaleessa ei oikeastaan edes synkistellä, vaan äänestä läpi kuultava empatia tuo lohtua tuon vääjäämättömän lopputuloksenkohtaamisessa. Tässä vaiheessa voi isommankin körilään kurkussa tuntua pala.

Entäpä sitten instrumentalistit?

Faulkner tuo uutta verta soitantoon, mutta klassisia tuplakitaharmonioitakin kuullaan duona Tiptonin kanssa. Tipton selkästi on astunut puoli askelta taka-alalle, antaen uudelle kepittäjälle hieman enemmän tilaa parrasvaloissa.

Travis vetää takuuvarmalla tavalla rytmin kasaan, ja basisti Hill on suuressa asemassa levyn kokonaissoundimaailman muodostamisessa. Jyräävä äänimatto on kasassa esimerkillisellä tavalla, jos kuulijan äänentoistolaitteisto sen vaan pystyy toistamaan.

Tämä on isoa musiikkia - stadioneille ja päälavoille tarkoitettua.

Kappalemateriaali on vahvaa bonuslevyä myöten. Vaikka legendaarisimmat veisut olisikin tehty jo aiempina vuosikymmeninä, on tämä musiikkia, joka kestää kuuntelua rutosti, ollen tehty pieteetillä ja käsin hioen.

Monet nyanssit kappaleissa tuovat mieleen Priestin eri vuosikymmenet, ikäänkuin bändi olisi käynyt aikakautensa läpi, ja niputtaisi ne lopulliseksi järkälemäiseksi hautakiveksi.

Mistä enää löytyy legendoja lisää? Ketkä muka astuvat saappaisiin, kun nämä Metallin Jumalat ovat lopulta menneet?!
Vastaa Viestiin