AMON AMARTH

[Sabbathman]

Vuorokausi vaihtui, levy lähti käyntiin...tämä on CD, mutta katsastelen tätä nyt poikkeuksellisesti A- ja B-puolina...

DECEIVER OF THE GODS

Heti alkumelodioista on selvää että tämä on Amon Amarth ja että pian tärähtää...ja tärähtää! Avausriffit ja rumputulitus takaavat että päästään vauhtiin, kertosäkeessä vauhtia onkin sitten tuttuun Amon Amarthin tyyliin kunnolla, aina sahaavaa liidiä myöden jonka bändi hallitsee suvereenisti ja josta on tullut tietynlainen tavaramerkki. Siltaosioissa kuullaan raskasta junttauskuviointia, sitten onkin hyvän kitarointisäestyksen aika. Heggin ääni sen kuin paranee levy levyltä. Kappale on niin Amon Amarthia kuin voi olla. HYVÄ NIIN. Soundistaan ja tyylistään bändi tunnetaan.

AS LOKE FALLS

Alkuiskuista ja -melodioista alkaen dramatiikka lähtee käyntiin, tuo "täppäilyliidi" on kerrassaan mainio, juuri sopiva synkän ja tunnelman luoja, varsinkin kun sen alle tykitetään komppia raakasti...kunnes biisi hyökkää varsinaiseen sykkeeseensä pääriffien viedessä päät mennessään. Kappaleessa on suuren taistelun meininki alusta loppuun, Iron Maiden -henkikin puhuu tässä hieman.

FATHER OF THE WOLF

Oho, kunnon keskitempoinen turpaanvetobiisi, jossa vitullisen hieno kertosäemeininki. Tälläistä biisiä jaksaa kuunnella ja mäntätä livetilanteessakin. Nopean kaahauksen päällä jännäkuvioinen sooloilu ja välisäkeistön laulut, sitten siltaosion kitara- ja rumputykitykset, hyvää fiilistä tarjoilevat sooloilut siihen perään. Örinä tässäkin aivan järkyttävän hyvä.

SHAPE SHIFTER

Raakaa nopeutta ja murjomista heti alusta alkaen. Ja sitähän riittää koko kappaleen matkalle. Säestävien liidien kanssa kuullaan hyvää keskitempoilua ja hyviä rumputäyttöjä. Livebiisiksi tämä on selvää pässin lihaa, eiköhän tällä saa jokainen lämmöt päälle. Keikkailevan bändin ohjelmistoon sopiva lisäys.

UNDER SIEGE

Aika groovilla alkusatsilla käyntiin, sitten reipasta hyökkäysmarssia. Sotaisa meininki on valmis. Nopeaa kaahausta Amon Amarth -sahausliideillä kohti kertosäettä joka alkaa toimimaan kerta kerralta paremmin. Keskitempoinen rauhallisempi väliosa hienoilla kitaramelodioilla...sitten pienen välimarssin jälkeen jatkumo jännään bassokuvioon ja keskinopeaan päänmänttäykseen jossa haikeiden kitaramelodioiden myötä muurit kaatuvat. Aivan lopussa upeat akustiset kitaroinnit "vedenalaisen" basson päällä. On vaan aika koukuttava biisi joka alkaa toimimaan kerta kerralta paremmin.

[korrosive]

Löydätkö Sabbathman ikinä mitään huonoa suosikkibändiesi uusista levyistä? Tuntuu, että hehkutat jokaista levyä, vaikka se olisi kuinka surkea tahansa. Ei sillä, että tuo uusi AA huono olisi, jokusen kerran ehdin ympäri pyöräytellä kun oli ilmaiseksi kuunneltavissa ja pöytäähän se Surtur Risingilla pyyhkii. Pitäisi saada aikaiseksi tilailla ihan tuo levy itsellekin, niin pääsisi kunnolla arvioimaan. Pitkästä aikaa kuitenkin tasaisen hyvää Amon Amarthia.

[Sabbathman]

Löydätkö Sabbathman ikinä mitään huonoa suosikkibändiesi uusista levyistä? Tuntuu, että hehkutat jokaista levyä, vaikka se olisi kuinka surkea tahansa.

Oletko korrosive täysi puusilmä? Luepa levyn A-puolen pikakatsaus uudelleen, niin huomaat että siinähän ei ole mitään valtavaa hehkutusta, pikemminkin hyvien asioiden/meininkien esilletuontia...rehellisesti juuri niin kuin sisimmästä sattuu kumpuamaan...ja varmasti huomaat noiden tekstikappaleiden perusteella että kyseessähän ei ole minun mielestäni täyden kympin levy...tässä on hyviä juttuja paljon, mutta mutta...

B-puolen katsaus tulossa myöhemmin tänään.

[Khamul]

Oletko korrosive täysi puusilmä? Luepa levyn A-puolen pikakatsaus uudelleen, niin huomaat että siinähän ei ole mitään valtavaa hehkutusta, pikemminkin hyvien asioiden/meininkien esilletuontia...rehellisesti juuri niin kuin sisimmästä sattuu kumpuamaan...ja varmasti huomaat noiden tekstikappaleiden perusteella että kyseessähän ei ole minun mielestäni täyden kympin levy...tässä on hyviä juttuja paljon, mutta mutta...

Se mikä kullekin on hehkutusta tietenkin vaihtelee, mutta kyllähän tuo mainitsemasi pikakatsaus omiin silmiin jonkinlaisen hehkutuksen tunnusmerkit täyttää. Siinä olet kyllä oikeassa, että kyseessä ei mikään valtava hehkutus ole ja että tuot lähinnä vain esille hyvät puolet, mutta siinäpä se juju onkin. Jos jokaisesta biisistä tuodaan esille vain hyvät puolet, välillä hieman hehkuttavaan sävyyn ja oikeastaan kauttaaltaan innostuneeseen sävyyn niin aika hankala sitä itsellä on nähdä minään muuna kuin ei-välttämättä-niin-valtavana hehkutuksena. Se, että se ei sinulle ole hehkutusta kertoneekin ehkä jotain näistä arvioistasi.

Tämä siis ihan vain näin henkilökohtaisena huomiona eikä kritiikkinä. Henkilökohtaisesti en näistä hehkutuksista niin välitä, mutta eipä tuo minua kai haittaakaan jos sitä joku harrastaa. Ja, kuten mainitsin, olen kyllä samaa mieltä siitä että lähinnä tuossakin toit vain positiivisia puolia esiin, mutta edellämainituista syistä johtuen se kyllä ainakin itselle näyttää hehkutukselta. Sinänsä ihan hyvä että asian otit esille kun eipä ollut kyllä tullut mieleenkään, että nämä hehkutuksesi ehkä eivät ole (välttämättä) varsinaisesti hehkutuksiksi tarkoitettuja.

[Sabbathman]

Se mikä kullekin on hehkutusta tietenkin vaihtelee, mutta kyllähän tuo mainitsemasi pikakatsaus omiin silmiin jonkinlaisen hehkutuksen tunnusmerkit täyttää. Siinä olet kyllä oikeassa, että kyseessä ei mikään valtava hehkutus ole ja että tuot lähinnä vain esille hyvät puolet, mutta siinäpä se juju onkin. Jos jokaisesta biisistä tuodaan esille vain hyvät puolet, välillä hieman hehkuttavaan sävyyn ja oikeastaan kauttaaltaan innostuneeseen sävyyn niin aika hankala sitä itsellä on nähdä minään muuna kuin ei-välttämättä-niin-valtavana hehkutuksena. Se, että se ei sinulle ole hehkutusta kertoneekin ehkä jotain näistä arvioistasi.

Tämä siis ihan vain näin henkilökohtaisena huomiona eikä kritiikkinä. Henkilökohtaisesti en näistä hehkutuksista niin välitä, mutta eipä tuo minua kai haittaakaan jos sitä joku harrastaa. Ja, kuten mainitsin, olen kyllä samaa mieltä siitä että lähinnä tuossakin toit vain positiivisia puolia esiin, mutta edellämainituista syistä johtuen se kyllä ainakin itselle näyttää hehkutukselta. Sinänsä ihan hyvä että asian otit esille kun eipä ollut kyllä tullut mieleenkään, että nämä hehkutuksesi ehkä eivät ole (välttämättä) varsinaisesti hehkutuksiksi tarkoitettuja.

No sanotaan tähän niin että Amon Amarthilla on levyjä joiden katsaussävy olisi paljonkin "hehkuvampi" kuin tämän Deceiver Of The Gods levyn tapauksessa.

Kirjoittelen joka tapauksessa mieluummin mahdollisimman positiivisessa hengessä, rehellisesti suoraan sydämestä, kuin jollain muulla tavalla. Yritän tutkailla ja etsiä musiikista hyviä asioita, sillä musiikki on minulle voiman ja mielenravinnon lähde, ei mikään kirjanpidollinen analyysi/puntarointi/vertailu. Kriittisiä arvioita en osaa tehdä enkä aio opetellakaan koska en halua suhtautua musiikkiin kriittisesti. Ainakaan en jaksa enkä ehdi märehtiä huonojen juttujen kanssa. Toki jos joku asia ylittää tietyn synkkyyspisteen, siitä voin toki mainita, brutaalistikin jos asia niin vaatii. Teen vain näitä katsauksia fiilispohjalta silloin kun huvittaa - ja on aikaa.

Deceiver Of The Gods on kuitenkin soinut nyt muutamaan otteeseen, kyllä tämä kuuntelua kestää! Jos ehdin, yötä kohdin ilmestyy B-puolen pikakatsaus...kiinnosti tai ei...

[Mikael]

Jos muusikot eivät suhtaudu omaan musiikkiinsa kriittisesti, niin levyistä tulee tylsiä, edellisiä levyjä toistavia tai suorastaan paskoja levyjä, joita maailma on pullollaan koska itsekritiikkiä ei aina löydy tarpeeksi. Miksei siis myös kuuntelijan olisi hyvä joskus riisua ne fanilasit ja suhtautua suosikkiyhtyeensä uuteen levyyn myös kriittisesti sen sijaan, että poimitaan vain ne hyvät puolet.

Ja jos lähdetään ihan arvostelu-linjalle, niin kuinka järkevää on tehdä arvostelu, jossa kerrotaan hyvät puolet, skipataan huonot koska niitä on niin ikävä miettiä ja samalla joku epäonnekas päätyy ostamaan levyn, koska arvostelussahan oli pelkkää hyvää.

[Sabbathman]

Jos muusikot eivät suhtaudu omaan musiikkiinsa kriittisesti, niin levyistä tulee tylsiä, edellisiä levyjä toistavia tai suorastaan paskoja levyjä, joita maailma on pullollaan koska itsekritiikkiä ei aina löydy tarpeeksi. Miksei siis myös kuuntelijan olisi hyvä joskus riisua ne fanilasit ja suhtautua suosikkiyhtyeensä uuteen levyyn myös kriittisesti sen sijaan, että poimitaan vain ne hyvät puolet.

Ja jos lähdetään ihan arvostelu-linjalle, niin kuinka järkevää on tehdä arvostelu, jossa kerrotaan hyvät puolet, skipataan huonot koska niitä on niin ikävä miettiä ja samalla joku epäonnekas päätyy ostamaan levyn, koska arvostelussahan oli pelkkää hyvää.

Mutta kun minä ainakin olen bändin FANI, en mikään kriitikko. Joten fanilasit pysyy tiukasti päässä. Jos olisin kriitikko, voisin tuhlata aikaani kirjoittelemalla kriittisiä juttuja mistä tahansa levystä mitä maailmalta löytyy, jauhaa jostain levystä mistä en pidä ainakaan kovin paljoa. Kuinka järkevää musiikillista elämää se olisi? Mieluummin painan unholaan sellaiset levyt ja keskityn parempiin juttuihin. Hyvistä levyistä ja asioista on mukava kirjoitella, ei kai siinä mitään ihmeellistä ole? En aio enkä edes osaa käynnistää mitään "kriitikon vaihdetta" juuri ennen kuin painan play-nappia, minä ainakin odotan suosikkibändieni (siis SUOSIKKIbändieni) uutta levyä iloisin mielin, otan levyn vastaan kokonaisuutena ja katson mikä on FIILIS sen jälkeen...

Syyllistymme taas off topic -paskanjauhantaan (keskustelemme levyn pikakatsauksesta, emme levystä), miinustakaa meiltä parit ilmaiset kaljat siitä hyvästä.

[Sabbathman]

B-puolen pikakatsaus...

BLOOD EAGLE

Lihaisat kirveeniskut ja veriroiskeet päin näköä! Todella hyvä reippaampi teurastusbiisi, jossa ripaus Running Wild -fiilistäkin mukana. Tuplabasaripoljentoa on riittämiin, muutenkin tahti on kiivasta tappotahtia. Hienot kuorolaulannat täydentävät tunnelmaa. Kyllä tämäkin toimii livenä aivan taatusti - kuntoa pitää toki olla jos meinaa jaksaa tämän tahdissa. Kappale vie nopeasti keskelle miekkojen ja keihäiden kahinaa, tulta ja kaatuvia hevosia. Tätä saisi käyttää jo soundtrackina jossain taisteluelokuvassa. Levyn parhaimmistoa.

WE SHALL DESTROY

Keskitempoista kuljettelua hyvänkuuloisella riffityksellä (mukana pieni ripaus King Diamondia?), lyhyitä iskupurskeita, luvassa siis jälleen sotaisaa elokuvafiilistä, jossa sotajoukot marssivat hampaisiin asti aseistettuina. Aika raskastakin hidaskuvioisempaa riffimurskausta mahtuu mukaan. Aika tasainen kappale, jonka aikana toivoin enemmän koukkuja ja lisämeininkiä, täyttöiskuja, vilkkautta liidipuoleen, ehkä suvantokohtiakin ennen seuraavia täräytyksiä. Ensimmäisten kertojen aikana tämä ei aiheuttanut mitään suurempia fiiliksiä, kuuntelukertoja lisäten kappaleesta saa kuitenkin enemmän. Onneksi 3 minuutin kohdalta alkaen rymistelyyn tulee lisää ryhtiä.

HEL

Jälleen mennään keskitempoisella riffityksellä, levyn mieluisimmasta päästä nämä murskariffit. Messiahin naismaisilla taustalauluilla on kyllä saatu aikaan jännää tunnelmaa, välillä mennään jopa itämaisilla sävyillä maalauksellisia maisemia luoden, näitä olisi kuunnellut enemmänkin esim. suvantokohtana ennen seuraavaa riffivaihetta. Messiahin oman perusäänen laulut sopivat tähän kappaleeseen taustatueksi ja lisämausteeksi myös, toisaalta ne olisi voitu jättää poiskin aivan hyvin. Hel-nimiseltä kappaleelta ja Messiahin lauluilta odotin enemmän, olisin ilomielin suonut hänelle vaikka kunnon liidiosiot (esim. vuorolaulanta Heggin kanssa) vaikka tämä onkin Amon Amarthin albumi.

COMING OF THE TIDE

Jälleen todella vahva reipastahtisempi kappale! Ruoskivaa nopeutta riittää, tottahan tälläinen tulee soittaa keikoillakin että saadaan väen veri kiertämään. Siltaosion paukutusrummut ja kitaramelodia hitsaavat hyvin yhteen, väliosiossa 2,5 minuutin maisemissa jytyyttävät riffit iskevät todella hyvin, liidien ja sooloilujen muodostama kokonaisuus kohoavat levyn parhaiden hetkien joukkoon, kyllähän tästä saa aika vauhdikkaan taistelutunnelman. Upea tarina, tuttuun Amon Amarthin tyyliin.

WARRIORS OF THE NORTH

Levyn lopussa heitetään aimo annos polttoainetta liekkeihin, päätösbiisi on aikamoinen loppuleimahdus! Eeppinen Warriors Of The North nousee helposti Amon Amarthin "suurten liigan" kärkipaikoille. Alussa on aivan upea, tietyssä mielessä kantelemainen intro, sitten johtoriffit ja -melodiat täyttävät mielen aika huikealla elokuvamaisella fiiliksellä, kerronnallisesti öristy tarina on levyn mielenkiintoisin. Todella rankasti iskevä ja hyvin toimiva rytmiosasto takaa että tämä kappale menee suoraan verenkiertoon, jo perussäkeistössäkin on melkoisesti ruutia. 2,5 minuutin paikkeilta lähtee jumalaton energia vyörymään, voin vain kuvitella miten livetilanteessa tulisi taottua niin perkeleesti...Hymnimäinen liidiosio säestelee hienosti kohti seuraavaa säkeistöä, sitten nopealla paukutuksella edetään seuraavaan liidiosioon joka onkin kappaleen kliimaksi. Vielä kerran palataan takaisin pääteemaankin, joka on kyllä bändin historiassakin mieleenpainuvimpia hetkiä. Biisin materiaali kantaa hyvin koko 8 minuutin ajan alusta loppuun ja ainakin itse olen kuunnellut juuri tätä kappaletta eniten, tämä on kerta kerralta parempi. Nerokkaat pirulaiset päättivätkin kappaleen tuohon hienoon "kanteleeseen"...kylmät väreet, kiitosta vaan! Ehdottomasti kuulisin mielelläni tämän biisin livenä, sopisi mainiosti jopa keikan päätöskappaleeksikin.

Kappale on loistava, silti Amon Amarthin kirkkain tähti löytyy edelleen Twilight Of The Thunder Godin lopusta...

Tämän kappaleen lyriikoissa piilee tietty viesti 20 vuodesta...Amon Amarth on jo puhunut tauosta tämän kiertueen jälkeen ja onhan bändi ollut asialla todella tasaisesti: albumeita on tullut 2-3 vuoden välein ja siihen kiertueet päälle. 20 vuotta soittoa, nauhoituksia ja keikkoja eri mantereilla. Sellaisen kierroksen jälkeen tauko tekisi varmasti ja kokonaisvaltaisesti hyvää myös tälle varmaotteiselle ryhmittymälle, taistelutauon jälkeen myös Amon Amarth voisi palata entistä vimmaisempana ja vahvempana, jolloin väsyneimmätkin viikinkifanit heräisivät uuteen eloon, tämä uusi energia kuuluisi varmasti seuraavan levyn kappaleissakin.

Pikakatsaus ja pika-arvostelu: albumikokonaisuuden keskiarvoksi 8.5 (asteikolla 4-10)

Amon Amarth on tehnyt niin vahvempia kuin heikompiakin kokonaisuuksia kuin mitä tämä albumi on. Levyjä on kuitenkin aivan turha lähteä sen tarkemmin vertailemaan, tätä levyä kuunnellessani en miettinyt mitä kaikkea aikaisemmilla levyillä kuultiin. Se on kuitenkin täysin selvää että tämäkin levy jatkaa hienosti Amon Amarthin perinnettä käsi edelleen vahvasti miekassa kiinni. On ilo omistaa tämäkin teos (2 levyn ja julisteen boxi). Tervemenoa keikoillekin, bändi on nimittäin kovassa iskussa ilman epäilyksen häivääkään - kannattaa käydä katsomassa ennen kuin lohikäärmelaiva ajaa kotirantaan mahdollisesti pidemmäksikin aikaa...

[Deathklaat]

Kummallista ettei täällä kukaan ole vielä kommentoinut deluxe-boksin mukana tulevaa "Under the Influence" EP:tä? Monien muiden tavoin luulin aluksi että kyseessä on cover-levy, mutta kappaleet ovatkin ihan bändin omaa käsialaa. Tosin sillä oleellisella erotuksella että biisit on tehty kuulostamaan siltä kuin ne olisivat ihan muiden bändien tuotoksia. Amon Amarth ei ole siis tehnyt pelkästään muutamaa cover-biisiä bonukseksi, vaan halunnut osoittaa kunnioitusta esikuvilleen tekemällä muutaman extra-viisun näiden esikuvien tyylillä. Levyn kansikuvasta voi päätellä minkä bändien tyyliin biisit on tehty.

Ihan hauska ratkaisu, biisit todella kuulostavat esikuviltaan ja mikä parasta eivät jää pelkäksi vasemmalla kädellä huitaistuksi hassutteluksi tyyliin "soitetaan tässä vähän AC/DC-riffiä ja lauletaan tuossa vähän niinku Ozzy" vaan ovat ihan oikeita biisejä eivätkä edes sieltä paskimmasta päästä.

[Sabbathman]

Kummallista ettei täällä kukaan ole vielä kommentoinut deluxe-boksin mukana tulevaa "Under the Influence" EP:tä?

Odota toki...

[Jussi]

Levyn kansikuvasta voi päätellä minkä bändien tyyliin biisit on tehty.

Jeps, vaan muistivatkohan itsekään että AC/DC:llä on melkein samanniminen biisi, Snake Eye. Se hämäsi ainakin minua hetken, kun yritin kaivella että keiden hiton biisejä nuo muut muka ovat

Mutta hyviä ovat, kuten jurppivissa makkaramainoksissa sanotaan, ainakin 2/4!

[rss]

Kummallista ettei täällä kukaan ole vielä kommentoinut deluxe-boksin mukana tulevaa "Under the Influence" EP:tä? Monien muiden tavoin luulin aluksi että kyseessä on cover-levy, mutta kappaleet ovatkin ihan bändin omaa käsialaa. Tosin sillä oleellisella erotuksella että biisit on tehty kuulostamaan siltä kuin ne olisivat ihan muiden bändien tuotoksia. Amon Amarth ei ole siis tehnyt pelkästään muutamaa cover-biisiä bonukseksi, vaan halunnut osoittaa kunnioitusta esikuvilleen tekemällä muutaman extra-viisun näiden esikuvien tyylillä. Levyn kansikuvasta voi päätellä minkä bändien tyyliin biisit on tehty.

Ihan hauska ratkaisu, biisit todella kuulostavat esikuviltaan ja mikä parasta eivät jää pelkäksi vasemmalla kädellä huitaistuksi hassutteluksi tyyliin "soitetaan tässä vähän AC/DC-riffiä ja lauletaan tuossa vähän niinku Ozzy" vaan ovat ihan oikeita biisejä eivätkä edes sieltä paskimmasta päästä.

Itsekkin ensiksi luulin, että ovat covereita ..sitten googlella huomasi, että hetkinen eihän noilla bändeillä ole tämmöisiä biisejä ja vielä kun sisällä luki "All songs by Amon Amarth"..perkuleen hieno idea kyl, ei vissiin muu ole tämmöistä koskaan tehnyt?..varsinkin logot pistivät naurattamaan

[Sabbathman]

Under The Influence EP:n pikakatsaus...

BURNING ANVIL OF STEEL

Maailmassa tuskin on montaakaan metallibändiä joiden olemassaoloon Judas Priest ei olisi vaikuttanut suoraan tai parin muun bändin kautta. Amon Amarthin musiikissa Judas Priestin vaikutetta kuulee paljon. Burning Anvil Of Steel alkaa juhlavalla aloitushymnillä, sitten jatketaan todella hienosti toteutetulla ja iskevällä heavyrokkauksella, jossa riffit menevät suoraan hermoratoihin. Kyllä tästä tulee mieleen 80-luvun alkupuolen Judas Priest aivan selvästi. Suoraviivaista meininkiä rouheilla riffeillä, hyvä tajuntaan iskeytyvä kertosäe - sen Judas Priest on hallinnut aina. Päälle sellainen soolo jota olisi mukava hoilata keikalla. On tässä sellaiset sanoituksetkin jotka voisivat olla suoraan Judas Priestin kirjasta. Tämähän on kirkkaasti parhaita keskitempoisia junttauksia mitä Amon Amarth on tehnyt viime vuosina. Tämä olisi livenä aika perkeleen kova ylläri.

SATAN RISING

Raskaasti päälle putoavat kalmistoriffit, todella hauska ja onnistunut Ozzy-imitointi - siinäpä hieno hatunnosto Black Sabbathille, jolle jokainen metallibändi on velkaa uransa toteutumisesta. Tuomionpäivätunnelmaa maalataan ensin raskailla riffeillä, sitten sen perään Black Sabbathille ominainen nopeampi rokkiralli jossa svengataan aika vimmaisesti. Black Sabbath/Electric Funeral/Children Of The Grave -fiilikset leijuvat päällimmäisenä. Satan Rising on timanttinen biisi, jossa soundimaailmakin mukailee 70-lukua jonkin verran.

SNAKE EYES

Motörheadin raskaan ja nopean rockin vaikutus on ilman muuta keskeinen myös Amon Amarthin musiikissa, sen kuulee varsinkin nopeimmissa ralleissa. Snake Eyes tuo välittömästi mieleen Motörheadin kovaotteisen rokkauksen, riffittelyt ja erityisesti räyhäkkä soolospotti kajauttavat upeasti Motörheadin hengen valloilleen, laulujaottelukin mukailee Lemmyä todella hyvin, bassokin kolisee kunnolla. Ilmiömäisen upeat sanoitukset voisivat olla suoraan Lemmyltä. Siis tämä on aivan helvetin hyvä ralli, parhaimmistoa mitä koko boxissa on.

STAND UP TO GO DOWN

Stand Up To Go Down mukailee ilmeisen mallikkaasti AC/DC:n voimariffejä, rytmikulkua, peruskuviointia ja sanoituksiakin. Kitaroinnin tyyli ja soundit sopivat AC/DC -teemaan kuin valettu. Ehkä tästä tulee mieleen enemmän Brian Johnsonin kuin Bon Scottin aikakausi. Todella hatunnoston arvoinen AC/DC -tribuutti, tätähän voisi joku aivan hyvin luulla AC/DC:n kappaleeksi Amon Amarthin coveroimana.

--

Amon Amarth on todellakin näiden kaikkien bändien musiikin ytimessä. Tälläisen tribuutti-EP:n toteutus omilla kappaleilla, jotka mukailevat kyseisiä bändejä näin mainiosti soundeja ja sanoituksia myöden, saa ainakin minulta syvän kumarruksen. Olen melkoisen yllättynyt siitä kuinka hyvä tämä on. Loistava EP, jonka jokainen biisi on kuin kirkas liekki yössä. Pitääpä pyöritellä tätä nyt pidempäänkin. Kuulisipa nämä kaikki livenä joskus.

[Jussi]

Kyllä Deceiver Of The Gods kuulosti, hassusti em. EP:n jälkeen ensi kertaa kuunneltunakin heti paremmalta kiin Surtur Rising.

Katsotaan, ties vaikka menisi Twilight Of The Thunder Godin ja ekan, Once Sent From Twilight Hallin jälkeen porukan kolmanneksi parhaaksi!

[Asamael]

Kyllä Deceiver Of The Gods kuulosti, hassusti em. EP:n jälkeen ensi kertaa kuunneltunakin heti paremmalta kiin Surtur Rising.

Katsotaan, ties vaikka menisi Twilight Of The Thunder Godin ja ekan, Once Sent From Twilight Hallin jälkeen porukan kolmanneksi parhaaksi!

Eikö sulle putoile With Oden on Our Side? Sehän on aika samaa tavaraa, kuin Twilight of the Thunder God:kin, enkä noita itse oikein osaa laittaa järjestykseen. Lopetusbiisiltään nyt häviää TotTG:lle.

Sur-rur oli kyllä aikamoinen väliinputoajalevy, eikä tämä uusikaan tuntunut heti ekalta kuulemalta juuri sen paremmalta, mutta lisäkuunteluiden myötä vaikuttaisi ihan mukavan tasaiselta tapaukselta. Ei mitään TotTG:n nimibiisin tasoista hittibiisiä, mutta kyllähän tätä mielellään kuuntelee. Father of the Wolf!

[ouroboros]

Hyvä EP tosiaan. Hieno idea ja vielä hienompaa että on löytynyt tyylitajua ja taitoa toteuttaa se.

En muista koska olisi viimeksi ääneen naurattanut sanoitukset mutta Stand Up To Go Down onnistui siinä.

[Heinrich von Totschlag]

Milloinkohan ajattelivat tuon Kaapelitehtaan-keikan julkistaa? Se nyt ei ole enää varsinainen salaisuus, kun levyn kannessa on tarra ja uusimmassa Infernossa mainos.

Pitäisi tuo uusi levykin saada veivattua läpi. Jostain syystä With Oden on Our Siden jälkeen ei ole kovaa kolahtanut. Vaikeaa sikäli, että AA kuuluu bändeihin, jotka eivät saisi liikaa uudistua, mutta tasapaksuuttahan siitä seuraa.

Versus the World toisaalta tuntui ilmestyessään parhaalta ikinä. Niihin fiiliksiin ei ehkä enää päästä, mutta parit aika hyvät nousut kuitenkin.

[Jussi]

Kyllä Deceiver Of The Gods kuulosti, hassusti em. EP:n jälkeen ensi kertaa kuunneltunakin heti paremmalta kiin Surtur Rising.

Katsotaan, ties vaikka menisi Twilight Of The Thunder Godin ja ekan, Once Sent From Twilight Hallin jälkeen porukan kolmanneksi parhaaksi!

Eikö sulle putoile With Oden on Our Side? Sehän on aika samaa tavaraa, kuin Twilight of the Thunder God:kin, enkä noita itse oikein osaa laittaa järjestykseen. Lopetusbiisiltään nyt häviää TotTG:lle.

Sur-rur oli kyllä aikamoinen väliinputoajalevy, eikä tämä uusikaan tuntunut heti ekalta kuulemalta juuri sen paremmalta, mutta lisäkuunteluiden myötä vaikuttaisi ihan mukavan tasaiselta tapaukselta. Ei mitään TotTG:n nimibiisin tasoista hittibiisiä, mutta kyllähän tätä mielellään kuuntelee. Father of the Wolf!

Eipä se oikein; sitä niin moni kaiffari silloin ylisti parhaaksi jutuksi sitten oman kämmenensä löytämisen, joten se hyvä kolmasosa (/9 biisistä) oli sitten pettymys. Melodiaa hakeneelle meikälle ainakin, tuossa kun taitaa levyn mielenjäävin kohta olla Asatorin kiva rytmitys ja Runes To My Memoryn kertsi. Sitä enemmän TOTTG yllätti, että perkele siellä ollaan siroteltu nonparelleja ihan miellyttävän paljon biisien päälle!

[Deathklaat]

Levyn kansikuvasta voi päätellä minkä bändien tyyliin biisit on tehty.

Jeps, vaan muistivatkohan itsekään että AC/DC:llä on melkein samanniminen biisi, Snake Eye. Se hämäsi ainakin minua hetken, kun yritin kaivella että keiden hiton biisejä nuo muut muka ovat

Niin, paitsi että Snake Eyes on tuossa EP:llä Motörhead-biisi. Stand Up to Go Down on se AC/DC-biisi.

Olispa muuten lystiä jos Motörhead ja muut tekisivät coverit noista EP:n biiseistä.

[Jussi]

Levyn kansikuvasta voi päätellä minkä bändien tyyliin biisit on tehty.

Jeps, vaan muistivatkohan itsekään että AC/DC:llä on melkein samanniminen biisi, Snake Eye. Se hämäsi ainakin minua hetken, kun yritin kaivella että keiden hiton biisejä nuo muut muka ovat

Niin, paitsi että Snake Eyes on tuossa EP:llä Motörhead-biisi. Stand Up to Go Down on se AC/DC-biisi.

Olispa muuten lystiä jos Motörhead ja muut tekisivät coverit noista EP:n biiseistä.

Njoo, huomasin saman sitten itsekin, että nuo logot eivät menekään samassa järjestyksessä (AC/DC oli nro 3, kuten Snake Eyes-biisikin).

Tuon heittosi mukaisesti on muuten Motörhead käänteisesti tehnytkin: R.A.M.O.N.E.S. -veisuaan soitti loppujen lopuksi itse Ramoneskin, mm. viimeisellä keikalla '96 jossa C.J. Ramonen kanssa duetoi Lemmy itse. Ympyrät sulkeutuu, jne.

[Deathklaat]

Tuon heittosi mukaisesti on muuten Motörhead käänteisesti tehnytkin: R.A.M.O.N.E.S. -veisuaan soitti loppujen lopuksi itse Ramoneskin, mm. viimeisellä keikalla '96 jossa C.J. Ramonen kanssa duetoi Lemmy itse. Ympyrät sulkeutuu, jne.

Juu, on kyllä tuttu tämä R.A.M.O.N.E.S.-kuvio. Ekan kerran Ramones taisi coveroida tuon ¡Adios Amigos! -levyn japski-bonariksi.

Muutaman kuuntelun perusteella tämä uusin AA ei kolahda yhtä lujaa kuin edeltäjänsä, joskin loppupää levystä selkeästi parempaa kuin eka puolisko. Kuuntelu jatkuu.

[Hevi-Pade]

Tää EP:hän on hävyttömän hyvä.

[mape]

Keikankin pukkaa, kovilla lämppäreillä vieläpä.

[Sabbathman]

Keikankin pukkaa, kovilla lämppäreillä vieläpä.

Varmasti kaikki on yksimielisiä siitä että tuossa on loppuvuoden kovimpia keikkailtoja...

Lipun hankinnastahan nämä reissut aina lähtee, sitten vasta kaikki muu. En tosin tiedä vielä onnistuuko matka tuossa ajankohdassa...

Sama paketti Rytmikorjaamollekin!!!

[Nuclear Holocaust]

Syksy = jääkiekko + klubikeikat = elämän parasta aikaa

Tuosta porukasta liputan enempi Raadon puolesta. AA menee siinä ohessa. Tämähän on vähän 2008 Tuskan avauspäivän uusinta pienoiskoossa.